Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä ns.mukavuussivareita. Itselleni varusmiespalvelus oli elämäni helpointa aikaa. ov.
06.12.2011 |
Vaatehuolto pelasi ilmaiseksi ja vaatteet pestiin ilmaiseksi, eikä niitä tarvinnut itse pestä.
Ruokahuolto pelasi, se oli ilmaista eikä sitä tarvinnut itse kokata.
Kamina oli lämmin puolijoukkueteltassa ja vaatteet olivat lämpimiä, ei tarvinnut palella.
Saunaankin pääsi ilmaiseksi. Sinnekin pääsin vasta armeijassa elämäni ensimmäistä kertaa.
Ns. fyysinen rasitus varusmiespalveluksessa oli pientä siihen verrattuna mitä olin tehnyt lukion jälkeen välivuonna asevelvollisuutta odotellessani, 5 kertaa viikossa treenasin kovaa punttisalilla ja 4 kertaa viikossa treenasin kyokushinkai-karatea, myös viikonloput.
Sääriluita kovetettiin potkimalla autonrenkaita, vatsalihaksia vahvistettiin niin, että toinen hyppi vatsan päällä, rystyspunnerruksia tehtiin parketilla ja ulkona juostiin hiekkatiellä paljain jaloin karatepuku päällä pakkasessa.
Pyöräilin kesät talvet 15 km suuntaansa karateharjoituksiin ja 10 km punttisalille, pahimmillakin loskakeleillä.
Paikkoja särki mielettömästi yötäpäivää niin, että oli vaikea nukkua ja koko kroppa oli täynnä mustelmia.
Alkoholiin tai tupakkaan en koskenut ollenkaan.
Palvelin kahdeksan kuukautta Kaartin Jääkärirykmentissä.
Kommentit (5)
Ettei suorittanut isänmaallista velvollisuuttaan ja nyt on niin militanttia, että poliisikin tutki hänen aseenkantolupiensa perumista.
Mutta mitä tuollaiselta kynäniskalta voi muuta odottakaan kuin siviilipalvelusta lastentarhanavustajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Armeijassa harjoitellaan sotaa varten ja olosuhteet ovat sen mukaiset, usein todella epämukavat normaaliin siviilielämään verrattuna. Ei siis ole ihme jos siellä eivät kaikki pärjää kun sekä henkinen että fyysinen kuormitus on kovaa, jompi kumpi tai molemmat puolet voivat pettää.
Armeijassa harjoitellaan sotaa varten ja olosuhteet ovat sen mukaiset, usein todella epämukavat normaaliin siviilielämään verrattuna. Ei siis ole ihme jos siellä eivät kaikki pärjää kun sekä henkinen että fyysinen kuormitus on kovaa, jompi kumpi tai molemmat puolet voivat pettää.
On sääli, että ihmiset antavat nykyään niin helposti periksi kaikessa. Koko elämän kestävä kehittyminen taitaa olla monelle nykyään aika harvinaista. Varusmiespalvelustakin kannattaisi ajatella siltä kantilta, että se on aivan ainutlaatuista aikaa hankkia sellaisia kokemuksia, joita ei mistään muualta saa. Ja samalla niin huoletonta aikaa. Aina siellä ei tietenkään olla kuin herran kukkarossa, vaan välillä joutuu kärsimään vilua, nälkää ja väsymystä. Voipa välillä käydä harmittamaankin. Mutta se fiilis, minkä saa, kun siitä huolimatta suoriutuu hommistaan ja ehkä oppiikin jotain uutta, on aivan mieletön. Siitä saa voimaa vielä pitkälle siiviliin pääsyn jälkeenkin. Ja se toverihenki - soisin jokaisen saavan siitä maistiaisen!
koska ei ole mitään järkeä hakata päätä seinään jos kerran ei onnistu. Siviilipalveluksen pituus on kuitenkin sen verran pitkä että harva sitä huvikseen valitsee. Läheskään kaikki eivät armeijaan sovellu ja on ihan oikein että sellaiset eivät sitä käy. Tämä on joukkojen toimintavarmuudenkin kannalta tärkeää. Armeijan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin huolehtia puolustuksesta eikä toimia minään rangaistus- tai kasvatuslaitoksena joka jokaisen miehen olisi käytävä läpi hinnalla millä hyvänsä. On syytä muistaa että joillekin nämä ainutlaatuiset kokemukset voivat olla ainutlaatuisia juuri negatiivisuutensa takia. Armeijan ja siviilielämän käytännöt poikeavat toisistaan niin paljon että hyötyä hankituista taidoista on siviilissä vain joissakin erikoistapauksissa, kuten esimerkiksi työllistyessä turvallisuusalalle.
Sivarit ovat äidin pullamössöpoikia.
Nykyään naisetkin käyvät armeijan.
Onko vähän noloa olla nössömpi kuin nainen?
Ei sivarimiestä kukaan nainen itselleen huoli.