Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva lehti 11/2011 ja 12/2011 - ristiriitaisia artikkeleita vauvojen hoitamisesta (mm. nukutus)

Vierailija
04.12.2011 |

Joo, sanottakoon tähän alkuun, että olen huudatusunikoulujen vastustaja.



Olinkin aika ärsyyntynyt marraskuun vauva numerosta, jossa oli iso uninumero, että huudattaminenkin on ihan hyvä juttu kuulemma ja voi aloittaa jo 4-6kk ikäiselle. Ja että sellainenkin versio on ihan jees, eikä vahingoita vauvaa mitenkään, että siis jätetään yksin pinnasänkyyn illallla huutamaan ja selviytymään tulevasta yöstä ja seuraavan kerran tullaan aamulla hakemaan. Että ei haittaa yhtään. Ei vahingoita vauvan mielenterveyttä mitenkään.



Ja nyt tämä joulukuun numero. Sivutolkulla juttua siitä, kuinka läheisyys ja kosketus on elintärkeää vauvalle. Oho, mikäs tämä näkökulma sitten oikein on?! Eikös se huudattaminen ollutkaan ihan jees juttu...Vai onko se niin, että illan tullen vauva muuttuu napista painamalla tunteettomaksi robotiksi, jonka voi hylätä huutamaan ja selviytymään pahasta olostaan yksin. Aamulla sitten painetaan nappi päälle ja hoivataan ja hellitään, että vain päiväsaikainen läheisyys merkitsee, ei se yö. (tämä oli sitten sarkastinen heitto)



Suora siteeraus joulukuun numerosta:



"Kun vanhemmat pitävät lasta lähellään, auttavat tätä rauhoittumaan ja muuttamaan kurjan olotilan hyväksi mieleksi, yhteydet aivojen rauhoittumista säätelevällä alueella vahvistuvat. Pohja yksilölliselle stressinsäätelyn mekanismille luodaan jo vauvana.



Normaali terve vauva tarvitsee paljon kosketusta. Kosketuksella ja fyysisellä läheisyydellä on iso merkitys vauvan psyykkiselle hyvinvoinnille, kertoo psykologi."

Kommentit (25)

Vierailija
21/25 |
05.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta muistui mieleen vuosi 1991. Ainakin Porvoossa olis iihen aikaan lastenosastolla vallalla tuo huudatusunikoulu. Sain sairaalaan passituksen vauvan kanssa, joka parkui tieskö monetta kuukautta ja olin itsekin jo niin väsynyt, että en muista niistä ajoista paljoa.

Vieläkin tuntuu hirveältä ajatella mitä lapselleni silloin tehtiin ja miten minut saatiin vakuuttumaan siitä, että on pystyttävä olemaan pois lapsen luota. MInut lähetettiin yöksi kotiin nukkumaan ja vauva parkui osastolla yönsä niin, että aamulla ääni oli pois ja silmien ympärillä verenpurkaumia. Häpesin sitä, että itseäni itketti katsoa häntä.

Kun aikanaan kotiuduimme, vauva nukkui noin 1kk ajan öitään, mutta parkuminen jatkui myöhemmin.

Tuntuu ihan hirveältä, että auktoriteettien edessä nuorena ja epävarmana annoin viedä lapsen parkumaan yksin. Se ei jotenkin vain käy järkeeni nykyään, ei lapsi huuda turhaan.

Lisäksi myöhemmin paljastui, että hän huusi "erikoisuuttaan", lievästi kehitysvammainen ja autistispiirteinen, dysfaattinen poika.

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Vierailija
22/25 |
05.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eivät ole tieteellisiä artikkeleita. Tieteelliset tutkimukset ovat asia erikseen, joten turha ivata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/25 |
05.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Copy-paste-häirikkö löysi taas tiensä tänne! Argh.

Vierailija
24/25 |
05.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet."



En ole lukenut lastenhoito-oppaita suuntaan enkä toiseen, en rytmittämisen autuudesta enkä vauvantahtisuudesta. Noihin aikoihin imin oppini ympäristöstä, lehdistä, neuvolasta ja äidiltäni. Parikymppisenä olin valmiimpi kuuntelemaan muita. Hyviä ohjeita sainkin, paljon. Mutta huudatusunikoulu ja vauvan "karaiseminen" ei sovi ajatusmaailmaani. Nykyinen "tassuttelu-unikoulu" on jo fiksumpi ajatus.



Iän ja kasvavan lapsiluvun myötä varmuus on lisääntynyt ja lähentynyt tuota lapsentahtisuutta. Vastaan vauvan ja pikkulapsen tarpeisiin aina, tahdon perusturvallisuudesta vankan linnan. En kuitenkaan ole niitä äitejä, jotka nukkuvat perhepedissä tai hylkäävät lastenvaunut kantoliinan edeltä. Ehkä elän välimuotoa tästä kaikesta ja nuorimpien kanssa on ollut erilaista kuin vanhimpien kasten kanssa.

Vierailija
25/25 |
05.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai olisiko sittenkin niin, että se totuus on jossain kahden ääripään välissä? Että ratkaisu ääripäälle ei olisi se toinen ääripää?



Joo tunnen minäkin "lapsentahtisen" äidin, joka riemuitsi kun 2-vuotias lapsi lopetti itse tissittelyn ja oppi nukahtamaan ilman tissiä ilman ensimmäistäkään itkuhuutoa. Loistavaa, mutta se tarkoitti että äiti on ensimmäisen 2v JOKA ilta ollut unituttina/huvituttina/minä lie tuttina. Tämä kuitenkin sopi erinomaisesti tälle luomuhenkiselle äidille, joka ei olisi voinut kuvitellakaan, että vaikkapa lapsen isä nukuttaisi lapsen tai että hän olisi jonkun illan pois kotoa. Loistavaa heille ja oikein sopiva ratkaisu -mutta erittäin huono ratkaisu meille.



Meillä taas lapset pienestä asti nukkuneet omissa sängyissä. muutaman kuukauden ikäisenä siirtyneet omiin huoneisiinsa nukkumaan. Minä olen imetysaikana noussut ja käynyt lapsen huoneessa imettämässä (tuolissa) ja palannut omaan sänkyyn nukkumaan. Ei ole koskaan tarvinnut huudattaa. Välillä on kausia, että taapero on saattanut vartin pitää meteliä, koska ei ole halunnut nukkumaan -en ole antanut periksi vaan käynyt muutaman minuutin välein laittamassa sen tutin suuhun. No, nämä itkut ovat kestäneet 2pv ja sitten paluu normaaliin rytmiin. Meillä ei koskaan tarvinnut tapella nukkumaanmenosta eikä minun ole tarvinnut kärsiä unettomuudesta kas, kun en saa nukuttua vauvan vieressä... joku hormooni valvottaa...



Erittäin hyvä ratkaisu meille -varmaan hirveetä kidutusta jonkun toisen asteikolla.



Mutta ihan terveitä, reippaita, iloisia ja kunnollisia ovat sekä omamme että tuttavaperheemme lapset.



Että voisiko sittenkin olla, että tapoja on monia ja Sitä Oikeaa ei olekaan??

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä yksi