Kielikylpylasten vanhempia paikalla?

Kun vaihdoimme toieen paikkaan, puhetta alkoi pikku hiljaa tulla, joka vuosi enemmän. Kotona ollut aina oikea papupata. Nyt ekaluokkalaisena puhuu keskiverrosti, kotona ja kavereiden kesken paljon.

Tää meidän lapsi on perfektionisti ollut kaikessa muussakin. Ei näytä tekevän yhtään mitään, ei harjoittele taitoa tms. ja sitten yks kaks pudottelee täydellistä.



Tämä on nähty suomen kielen oppimisessa, liikunnassa jne. Kaiken oppinut tavallaan myöhässä, mutta sitten kun on oppinut, on mentykin kertalaakista ikätasosta ohi.



Ainoa asia, jota on aina tehnyt paljon, on piirtäminen ja askartelu, joissa onkin nyt sitten jo monta vuotta muita edellä. Sen suhteen on kyltymätön.



ap

Kuunteli vaan eikä juuri vastannut edes suomeksi. Kun oli riittävällä tasolla alkoi puhua englantia. Ei puhunut sanaakaan suomeakaan ennen kuin täytti 2, ei edes äiti, mutta sitten alkoi papattaa kokonaisia lauseita.



Meille sanottiin että syyskauden jälkeen yleensä jo puhuvat ketkä kesän jälkeen aloittavat.

Sen jälkeen vuosi aika hiljaista (vaihtuvat opettajat olivat haitaksi) ja pikkuhiljaa mentiin eteenpäin. Selvästi on hitaasti lämpiävää sorttia, koska menee oma aikansa uusiin opeihin tutustumisessa. Viimeiset pari vuotta opettajat ovat olleet ihmeissään, kun olen kertonut tästä "mykästä" kaudesta. Ei puhunut siis suomeksikaan.

koska kielikylvyssä on usein puolikielisyyttä! Jos ei osaa kunnolla kumpaakaan ja epätäydellisyys turhauttaa, teillä on käsissänne lapsi, joka kokee alemmuutta.



Lapsen mahdollinen puolikielisyys on vaiettu asia paitsi kielikylpyjen kohdalla, myös kaksikielisille perheille suunntatussa markkinoinnissa (Folkting: "Anna lapselle lahja"), josta oma perheemmekin on saanut osansa.

Virallisissa kielikylpysuosituksissa vaaditaan, että lapsen tulee olla vähintään 4-vuotias, äidinkieleltään normaalisti kehittynyt ja kieli-identiteetiltään selkeästi suomenkielinen, ennenkuin hänet voidaan hyväksyä kielikylpyyn. Suositusten takana on pyrkimys vähentää nk. puolikielisyyttä, jossa lapsi ei hahmota kunnolla kumpaakaan kieltä. Suositusten noudattamisesta huolimatta kielikylvetetyillä lapsilla esiintyy muita enemmän kielen kehityksen häiriöitä ja oppimisvaikeuksia.

Puolikielinen lapsi ei pysty puhumaan kumpaakaan kieltä ilman toisen kielen sekoitusvaikutusta, syntyperäisen puhujan tapaan. Kielten sekoittuminen voi ilmetä monella tavalla – sanastossa, ilmaisutyylissä, kielen rakenteissa ja kirjoittamisessa. Puolikielisyys johtaa usein lapsen myöhempiin yleisiin oppimisvaikeuksiin.

Kielikylpyihin liittyvistä todetuista riskeistä huolimatta suomenkielisten lasten kielikylpyjä ollaan lisäämässä lähivuosina huomattavasti samalla kun kielikylpyjen haitoista vaietaan. Suomessa poikkeuksellisen suurta kiinnostusta kielikylpyihin ja niiden saatavuuden lisäämiseen selittää osaltaan vanhempien tietämättömyys sekä poikkeuksellinen kielipolitiikka. Koulujen raskas kieliohjelma ja yhteiskunnan ylimitoitetut ruotsintaitovaatimukset kasaavat paineita kielten opetukseen. Kielikylvyn toivotaan keventävän kieltenopiskelua. Sen sijaan, että tunnustettaisiin tosiasiat ja hyväksi tiedetyt tavat edesauttaa suomenkielisten monipuolista kielitaitoa muttamalla kielilainsäädäntöä ja opetussuunnitelmia, takerrutaan nykyiseen aikansa eläneeseen järjestelmään ja sen ylläpitämisellä perusteltuihin keinoihin.

Vanhemmat olisi eturivissä saatava ymmärtämään lapsen kielellisen kasvuympäristön merkitys. Ja se, että puutteellinen äidinkielen taito haittaa myös muiden kielten kunnollista omaksumista.



Kaksikielisten perheiden lasten puolikielisyysriskistä ei mikään taho ohjeista mitenkään. Lapsi saatetaan panna hyvin pienenä ruotsinkieliseen päivähoitoon, vaikka lähin hoitaja kotona sekä ympäristö muuten olisi suomenkielinen.

Kaksikielisissä parheissä tavanomainen puheen kehityksen viivästyminen ei myöskään ole harmiton asia. Kieli on ajattelun väline ja edellytys sekä lapsen kognitiivisen puolen (tiedon käsittelyn) että tunne-elämän kehitykselle. Kieli on väline myös lapsen hiljattaiselle terveelle itsenäistymiselle ja erkaantumiselle hoitavasta vanhemmasta. Pienellä lapsella on tarve ilmaista itseään jo paljon ennen kuin hän saa kielelliset työkalut käyttöönsä. Vajaan puhekyvyn omaava lapsi turhautuu helposti, mikä voi näkyä joskus ulospäin kovanakin uhmakkuutena tai sisäänpäin kääntymisenä. Leikki-ikäisen lapsen vajaa kielellinen kehitys vaikuttaa myös hänen sosiaalisiin suhteisiinsa ja kuvaan omasta itsestään.

Lapsen edun mukaista olisi kasvattaa suomenkielisen vanhemman pääasiallisessa hoidossa ja suomenkielisessä ympäristössä elävä lapsi ensin hyvin suomea taitavaksi (vaikka toinen vanhempi puhuisikin sitten lapselle omaa kieltään, sitä ei voitane kieltää), ja aloittaa "kielikylvetys" (ts. muun kielinen hoito) kodin ulkopuolella myöhemmin. Muun kuin ruotsinkielisissä päiväkodeissa tapahtuu näin. Esim. saksalaisen koulun suomalaiset lapset menevät 5-vuotiaina Kindergarteniin oppimaan kieltä, josta sitten aikanaan siirrytään asteittain kokonaan saksankieliseen kouluopetukseen.

Ruotsin oppiminen ei poikkea mitenkään muiden germaanisten kielten oppimisesta. Miksi käytäntö kaksikielisten perheiden lapsilla ei ole sama kuin edellä mainittu järkeenkäypä malli? Muutoin varoja tuhlailevan kielipolitiikan keskellä tämä ei voi olla resurssikysymys, vaan poliittinen tahdonasia.



Kysymys kielikylvyissä ja kaksikielisissä perheissä kasvavien lasten kielitaidosta ja oppimiskyvystä on osa Suomen tulevaisuutta. On voitava keskustella avoimesti ja julkisesti siitä, mitä olemme valmiit uhraamaan oman valtaapitävän ikäpolvemme poliittisten pyrkimysten tähden, vai olisiko jo muutoksen aika.



Kielikylvystä ollaan – paljolti kielipoliittisen vipuvaikutuksen johdosta – tekemässä jonkinlaista muoti-ilmiötä, jota koskevassa kirjoittelussa ylikorostuvat sen tavoitteet ja ne tulokset, jotka ovat olleet rohkaisevia. Metodi on kuitenkin järjestelmällisenä opetusmenetelmänä suhteellisen uusi, ja sen tulokset ja seuraukset osin vaikeasti mitattavia. Tieteellisessä näytössä on ristiriitaisuuksia. Vaikka kielikylpy on monen kohdalla onnistunut, on osalla kielikylpylapsista –samoin kuin ruotsinkielisissä kouluissa opiskelevilla kaksikielisten perheiden lapsilla – ilmennyt ongelmia äidinkielen hallinnassa. Tutkimusta tehdään ilmeisen vilkkaasti juuri siksi, että näyttöä ei vielä ole tarpeeksi, ja se ei ole riittävän kattavaa.

Mitä tulee kaksikielisten perheiden lapsiin, ongelmia koulumenestyksessä juuri kielenhallinnan takia esiintyy siinä määrin, että aihe on ylittänyt jopa Suomalaisen uutiskynnyksen. Lapsen onnistunut kaksikielistäminen vaatii yleensä erityistä paneutumista sekä kodilta että koululta.

Kieliongelmista ja puolikielisyydestä puhutaan edelleen aktiivisesti yhteyksissä, joissa se on ns. poliittisesti korrektia. Näitä ovat mm. romanien ja maahanmuuttajataustaisten lasten sosiaaliset ja oppimisongelmat, jotka juontuvat nimenomaan vajavaisesta kielenhallinnasta. Ongelmien mekanismi on sama.



Ja ennenkuin joku hermostuu, voin kertoa itse, että olen asunut lapsena kahdessa maassa ja vaikka kotikielemme oli suomi, kävin koulua englanniksi englanniksi ja olin 10 vuotta elämästäni puolikielinen.



Toisin kuin voisi kuvitella, päätin asettua suomeen, puhua ja kirjoittaa vain suomeksi ja nyt olen ammatiltani copywriter ja yksi parhaista asioistani elämässä on nyt se, että osan yhden kielen täydellsisesti!!!



Olen kielellisesti huippulahjakas, joten siitä se ei ole kiinni.



Puolikielisyys on turhauttavaa ja epämiellyttävää!