Käsi sydämelle, mitä tekisit jos lapsesi isä saisi skitsofrenia diagnoosin?

Mielipiteeseenne, jos todettaisiin skitsofrenian johtuvankin esim. toksoplasmoosista, kuten nyt on yhteyksiä uutisoitu. Sehän olisikin sitten fyysinen sairaus..

Ettehän te jättäisi miestänne, vaikka tämä dementoituisi, vaikka silloinkin voisi olla vaaraksi suorastaan?

Hassua, vastahan oli av:lla ketju, jossa aloittajan olisi pitänyt huolia kehitysvammainen mies, eikä vammautunutta tai mielisairastunutta ole hyväksyttävää jättää.

Miehen veljelläkin on skitsofrenia. Kyllä sen kanssa varmaan pystyisi elämään.

enköhän siis yrittäisi saada mieheni hoitoon ja toivoisin että löytyisi toimiva lääkitys. Mies on fiksu ja tunnollinen, joten toivoisin että jos/kun lääkitys saadaan pelaamaan tajuaa miten tärkeää on ottaa ne lääkkeet (luotan kyllä siihen että näin kävisi jos lääkkeet toimisivat).

Aika satavarmasti muuttaisin lasten kanssa erilleen asumaan. Liian raskas taakka kantaa lapsille. Nimimerkillä kokemusta on.

sitä on sanoa, kun ei ole asian kanssa joutunut elämään.

Ei ole järkeä pilata skitson kanssa elämisellä omaa ja lastensa elämää.

vaikka tuskin minulle kerrottaisiin ex:n diagnoosia.

Ihan puskista mielisairaus tuskin olisi tullut. Skitsofreniaa oireillaan yleensä jonkin aikaa, ennen varsinaista diagnoosia. Osa skitsofreenikoista on muuten työelämässä sopivan lääkityksen turvin. Eivät kaikki skitsot ole kuolaavia murhanhimoisia psykopaatteja (itseasiassa aika harva on...).

Skitsofrenian kanssa voi elää jos lääkitys on kohdallaan. Huolehtisin, että mies ottaa lääkkeensä ja että elämänsä olisi muutenkin mahdollisimman mukavaa ja terveyttä edistävää. Rakastanhan miestäni eikä mielenterveydellinen sairaus ole enää vuonna 2011 mikään kuolemantuomio.



Ap, mitä sä tekisit, jättäisit miehesi?

Skitsofrenian kanssa voi elää jos lääkitys on kohdallaan. Huolehtisin, että mies ottaa lääkkeensä ja että elämänsä olisi muutenkin mahdollisimman mukavaa ja terveyttä edistävää. Rakastanhan miestäni eikä mielenterveydellinen sairaus ole enää vuonna 2011 mikään kuolemantuomio.

Ap, mitä sä tekisit, jättäisit miehesi?

Rakastat miestäsi, mutta entä sun lapset? Haluatko heille elämän, missä on "virtahepo olohuoneessa"?

En tiedä. Mulla itselläni on harhaluuloisuushäiriö-dg. Olen tavannut hullujenhuoneella skitsofreenikkoja, jotka eivät omista hämähäkki- tms. harhoistaan huolimatta mielestäni vaikuttaneet olevan lapsilleen vaaraksi. Kunhan se oikea lääkitys löytyy, niin varmaan useat voivat elää ihan normaalia elämää.

voin sanoa, että kyllä siitä voi selvitä.

Isäni sekoili aina jossain vaiheessa syksyä tai talvea ja kesäksi toipui ahkeraksi ja hiljaiseksi. Joskus harvoin oli sairaalassa. Maalla sellaisenkin oli ja on ollut helppo elää. Kuuluu yhteisöön ja kaikki tietää ja silti kaikki senkin isännän hyväksyy.



Olis ikävää ja outo ajatus nykyisessä tilanteessani omassa perheessä. Enpä muuta voi sanoa, kun ei ole totta nyt.

Mutta voiko skitsofreenikko lääkityksen avulla ajatella normaalisti vai näkyykö se sairaus ajatuksenkulussa? Ainakin tuntemani skitsofreenikko, joka opiskelee ja on vain lievällä lääkityksellä, on kyllä selvästi "outo" tai ehkä vähän hidas.

nyt vasta luin noita muita vastauksiani.



Isäni ei ollut väkivaltainen sairauden ilmetessä vaan muuttui hiljaisesta puheliaaksi ja äitini sai hävetä, kun tilaisuuksissa (kuten hirvipeijaisissa) alkoi puhua esim. uskosta. Sillä oli omia harhoja, esim. kuvitteli saavansa viestejä tv:stä ja lähetti kirjeita Pikku Kakkoseen. Mutta väkivaltainen ja vaarallinen hän ei ollut. Minusta oli parempi kasvaa tämän kaltaisen isän lapsena kuin alkoholistin. Kyllä virtahepo on tunnistettu, mutta siitäkin selviää. Eniten lapsuudenkodissani rassasi äitini ja isoveljeni valtavat riidat, traumasi eniten.



Vasta jos mieheni osoittaisi olevansa kelvoton lasteni isäksi, toivoisin hänet pois. Oma isäni ei sitä koskaan ollut. Nyt on vanha jo.

nyt vasta luin noita muita vastauksiani.

Isäni ei ollut väkivaltainen sairauden ilmetessä vaan muuttui hiljaisesta puheliaaksi ja äitini sai hävetä, kun tilaisuuksissa (kuten hirvipeijaisissa) alkoi puhua esim. uskosta. Sillä oli omia harhoja, esim. kuvitteli saavansa viestejä tv:stä ja lähetti kirjeita Pikku Kakkoseen. Mutta väkivaltainen ja vaarallinen hän ei ollut. Minusta oli parempi kasvaa tämän kaltaisen isän lapsena kuin alkoholistin. Kyllä virtahepo on tunnistettu, mutta siitäkin selviää. Eniten lapsuudenkodissani rassasi äitini ja isoveljeni valtavat riidat, traumasi eniten.

Vasta jos mieheni osoittaisi olevansa kelvoton lasteni isäksi, toivoisin hänet pois. Oma isäni ei sitä koskaan ollut. Nyt on vanha jo.

millainen aviopuoliso isäsi oli, mahtoiko heillä olla mitään romantiikkaa jne?

Ellei skitsofrenia sitten voi iskeä kuin salamana kirkkaalta taivaalta ja näyttäytyä täysin erilaisena kuin kaikki miehen aiemmat puutteet. Olemme olleet niin kauan naimisissa ja tapelleet niin hirveän monenlaisista ongelmista sinä aikana, että olisin hyvin taipuvainen ottamaan kaiken nyt ilmenevän ikävän käytöksen temppuiluna, paskana luonteena ja riidanhaastamisena, sen sijaan että osaisin epäillä sairautta.

Mulla on ollut skitsofrenia-diagnoosi, mutta se olikin väärä. Psykootikko olen mutta mieheeni tutustuin vasta sen jälkeen, kun olin jo sairastunut ja kelpuutti silti - on vissiin hullu itsekin :D. Aika kumma kysymys, jos siis ihmisessä ei ole muuta vikaa kuin diagnoosi. Siis mitä se diagnoosi tässä hetkessä mitään muuttaa ja ajan kanssa voi katsoa, mikä on tilanne.

Skitsofrenian kanssa voi elää jos lääkitys on kohdallaan. Huolehtisin, että mies ottaa lääkkeensä ja että elämänsä olisi muutenkin mahdollisimman mukavaa ja terveyttä edistävää. Rakastanhan miestäni eikä mielenterveydellinen sairaus ole enää vuonna 2011 mikään kuolemantuomio.

Ap, mitä sä tekisit, jättäisit miehesi?

Rakastat miestäsi, mutta entä sun lapset? Haluatko heille elämän, missä on "virtahepo olohuoneessa"?

Mä oon aika varma, että myös lapset rakastaisivat isäänsä, olipa se skitsofreenikko tai ei.

mutta jos mieheni sairastuisi, se olisi mono perseeseen ennen kuin ehtii sanoa hippa. Mummuni oli paranoidi, enkä ikinä altistaisi lastani sille menolle mikä heillä oli aikoinaan satunnaisesti kun isopyörä lähti heittämään.

mutta kyllä äiti isästä tykkäsi ja rinnalla pysyi kuolemaansa saakka. Ihan hyvä yhteinen elämä. Ajoittain äiti häpesi isää, mutta kesti. Yhteinen yritys, oma maatila.



Virtahepo on sitä pienempi mitä avoimempia ollaan ja hyväksyvämpiä (ei oireita tartte hyväksyä, mutta sairaus). Vuodessahan isäni oli suuren osa terve ja vain osan sairaana.



10 tässä