Mitä oireita mun lapsilla pitäisi olla, kun ne on viety hoitoon 1-vuotiaina?

tietenkään vielä näy, myöhemmin aikuisiällä viimeistään tunne-elämän vaurioita, hylkäämisen pelkoa, sitoutumiskyvyttömyyttä, masennusta.



Ongelmia tunnistaa omia tunteita, kun ensisijaista kiinnittymisen kohdetta (joka on antanut tunteille "nimet") ei ole ollut lapsena saatavilla ja tunteet on pitänyt tukahduttaa.

tietenkään vielä näy, myöhemmin aikuisiällä viimeistään tunne-elämän vaurioita, hylkäämisen pelkoa, sitoutumiskyvyttömyyttä, masennusta.

Ongelmia tunnistaa omia tunteita, kun ensisijaista kiinnittymisen kohdetta (joka on antanut tunteille "nimet") ei ole ollut lapsena saatavilla ja tunteet on pitänyt tukahduttaa.

Minä olen aloittanut päivähoito"uran" 1-vuotiaana, enkä ole tunnistanut itsessäni vielä mitään mainitsemiasi ongelmia. Olen 35-vuotias, iskeekö traumat päälle keski-iän kriisin aikaan?

hoito on ollut tarpeeksi laadukasta (pysyvä hoitaja, pieni ryhmä) ja hoitoajat kohtuulliset.



Jos lukee huolella esim. Keltikangas-Järvisen kirjoituksia, huomaa kyllä, että asia ei ole ihan mustavalkoinen.

vaan esim nuorena ja aikuisiällä parisuhteissa: otetaan heti ensimmäinen mahdollinen tarjokas ettei vain tarvi olla yksin (hylätyksitulemisen pelko). Kamala itsekkyys (totuttu taistelemaan oma tahto läpi vaikka väkisin jne) jne jne.

Kamala itsekkyys (totuttu taistelemaan oma tahto läpi vaikka väkisin jne) jne jne.

kun tällaiset aloitukset ovat hänelle tyypillisiä.



Hoidon laatu, lasten temperamentti sekä kiintymyssuhdetyyli ovat tekijöitä, joilla on kyllä vaikutusta siihen, miten aikainen hoitoon vieminen on lapsiin vaikuttanut ja onko sillä jotain seurauksia heidän hyvinvoinnilleen.



Liian pitkät päivät ja liian suuret hoitoryhmät ovat osalle lapsista haitallisia, ja niillä voi tosiaan olla hyvinkin merkittäviä vaikutuksia lapsen stressivasteeseen ja siten ihan fyysiseen sairastavuuteen, kuten vaikka riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetes2:een lisääntyy merkittävästi.



Mutta ei kuitenkaan kaikille lapsille, sillä osa lapsista ovat temperamenttinsa ja kiintymyysuhteensa laadun puolesta "vahvempia" kuin toiset ympäristön haitallisille ärsykkeille.



Tietyt asiat siis vaikuttavat mitä seurauksia hoidolla on ollut. Suomessa varhaiskasvatusta on hyvin monenlaista, on hoitopaikkoja, joilla on lapsen kehitykselle riskinsä ja on paikkoja, jotka pystyvät vastaamaan lapsen tarpeisiin ja ovat lapselle hyviä ja turvallisia.



Noilla tiedoilla ei ap voi tehdä siis päätelmiä mitä annoit :) Suuri osa lapsista selviää alle 3-vuotiainakin kodin ulkopuolisesta hoidosta ihan hyvin ja siitä voi olla heidän kehitykselle etuakin, jos muuten kodissa olisi vähemmän heille voimavaroja, mutta ikävä kyllä aina on lapsia, joille kodin ulkopuolisella hoidolla on haitallisia vaikutuksia.

Mikä asia muka tässä maailmassa olisi noin yksinkertainen joko-tai -asetelma!



Hoidon laadulla ja lapsen ominaisuuksilla on vaikutuksensa. Hoivakäytännöt vaihtelevat todella paljon, on ihan eri asia olla yhden hoitajan hoivassa maksimissaan neljän lapsen ryhmässä kuin 12-16 lapsen ryhmässä, missä stressitekijöitä on paljon enemmän ja yksilöllistä hoivaa paljon vähemmän. Myös hoitoajalla on väliä!



Tutkimukset osoittavat, että osalle lapsista heidän hoitokäytänteensä ovat riski tasapainoiselle hyvinvoinnille. Siitä ei pääse yli eikö ympäri, vaikka suurempi osa lapsista saakin riittävän laadukasta hoivaa.

vähän alle 30v ikäiset, joilla on diagnosoitu huomattavasti enemmän mielenterveyshäiriöitä ko. iässä kuin esim. 45 v ikäisillä. Masennus voi olla lähtöisin liian varhaisesta päivähoidon aloittamisesta.

ei tarhat olleet pullollaan lapsia, vaan ryhmät olivat pienempiä. Kasvatushenkilöstön lisäksi oli avustavaa henkilöstöä, ryhmäapulaisia. Hoitopaikan saivat vain sellaisten perheiden lapset, joiden vanhemmat olivat ansiotyössä tai opiskelijoita. Joka kevät haettiin uudelleen hoitopaikkaa ja tarkkaan katsottiin täyttyvätkö hoipaikan saannin kriteerit. Ryhmät muodostettiin syksyllä, eikä uusia lapsia otettu ryhmään kesken vuotta.

Toista se on tänä päivänä. Pätkätyö jyllää myös päiväkodeissa ja lapsilla on vuoden aikana useita kymmeniä aikuiskontakteja. Lapsiryhmä elää koko ajan, uusia lapsia valitaan, kun joku täyttää 3v. Jos ryhmän lapsi jää säännöllisille vapaapaäiville taas valitaan ns. täyttölapsi ryhmään, ettei mennä vajaalla kapasiteetillä.

Odotetaan 20-30v niin kyllä ne nykypäivähoidon aiheuttamat seuraamukset valkenenvat!

käyttäisit ajan omien lapsiesi kanssa.

ei tarhat olleet pullollaan lapsia, vaan ryhmät olivat pienempiä. Kasvatushenkilöstön lisäksi oli avustavaa henkilöstöä, ryhmäapulaisia. Hoitopaikan saivat vain sellaisten perheiden lapset, joiden vanhemmat olivat ansiotyössä tai opiskelijoita. Joka kevät haettiin uudelleen hoitopaikkaa ja tarkkaan katsottiin täyttyvätkö hoipaikan saannin kriteerit. Ryhmät muodostettiin syksyllä, eikä uusia lapsia otettu ryhmään kesken vuotta.

Toista se on tänä päivänä. Pätkätyö jyllää myös päiväkodeissa ja lapsilla on vuoden aikana useita kymmeniä aikuiskontakteja. Lapsiryhmä elää koko ajan, uusia lapsia valitaan, kun joku täyttää 3v. Jos ryhmän lapsi jää säännöllisille vapaapaäiville taas valitaan ns. täyttölapsi ryhmään, ettei mennä vajaalla kapasiteetillä.

Odotetaan 20-30v niin kyllä ne nykypäivähoidon aiheuttamat seuraamukset valkenenvat!

Olin 70-luvun lopussa hoidossa mummollani, joka oli perhepäivähoitaja. Hänellä oli meitä lapsenlapsiaan muutama hoidossa "muuten vain", ja sitten vielä hoitolapset päälle. Niin ja aloitin hoidon 2kk iässä. Tuohon aikaan pph:n omia lapsia ei laskettu lapsilukuun mukaan, eli ryhmät eivät todellakaan olleet pienempiä kuin nykyään.

JA mummo sentäs pysyi samana koko ajan, ei ollut joka toinen päivä uutta sijaista :)



Mummolla oli varmaan joku luonnollinen suhde muutenkin teidän perheeseen, ja oli paljon läsnä tiedän elämässä?

ja silti tuli noita oireita? On niin helppoa suoraviivaistaa asioita, vaikka hoidossa olemisen tai olemattomuuden lisäksi tulisi tarkastella mielestäni myös sitä aikaa, kun lapsi ei ole hoidossa. On paljon merkitystä sillä millaista tuo aika on tai millaista kaikki aika olisi, jos lapsi olisikin kotona.

käyttäisit ajan omien lapsiesi kanssa.

Minä olen ollut päivähoidossa 1-vuotiaasta lähtien. 6 kk:n iästä olin mummini hoidossa mutta 1-vuotiaasta lähtien Seimessä. En tunnista yllä olevan kuvausta tasaisista ja pienistä ryhmistä ja pysyvistä aikuisista. Varhaisimmat muistoni Seimestä ovat sellaisia, että olisin halunnut aikuiselle jotain kertoa mutta aikuinen ei ehtinyt. Suosikkihoitajallani oli 6 kk:n pesti. Meitä oli tarhakuvan mukaan 20 lasta ja kolme aikuista. Tämä tosin kun olen jo 3-vuotias.

Aikuiset eivät leikkineet ja esim. askartelussa tekivät aina omat askartelunsa esim. pannulaput kivistä. Lapsille jäi sitten jämät.

Vanhempia haukuttiin lasten kuullen. Muistan vieläkin osan asioista.

Silti en pitänyt päivähoitoa kamalana juttuna, koska kotona oli hyvä olla ja vanhemmat viettivät kaiken vapaa-ajan kanssamme. Olen aina tiennyt, että he tekivät tukalassa tilanteessa todellakin voitavansa. Muistan lapsuudestani vain yhden ainoan kerran, jolloin vanhempani viettivät yön poissa ja mummi hoiti meitä. Olin tuolloin jo 7-vuotias. Vanhempani eivät harrastaneet eivätkä matkustelleet keskenään. Vapaa-ajalla olivat aina meidän lasten kanssa ja kaikki lomat vietettiin lapsiystävällisissä paikoissa.

Olen nyt 38-vuotias, ei ole ollut masennusta tai ahdistusta, ei tarvetta ripustautua kehenkään. Ekan seurustelusuhteenkin aloitin 19-vuotiaana. Mieheni kanssa tapasimme, kun olin 23-vuotias, ja yhteen muutimme, kun olin 27-vuotias. Naimisiin menin 29-vuotiaana ja eka lapsikin syntyi vasta kun olin 32-vuotias. Ei ole diabetesta tai muutakaan perussairautta - isälläni tosin on sydänsairaus, kotihoidettu kuitenkin. Stressiä on työn puolesta aina silloin tällöin, hyvin olen selvinnyt siitäkin.

Omat lapseni ovat aloittaneet päiväkotiuransa 2-vuotiaina ja olen hämmästyttävän tyytyväinen heidän päivähoitoonsa. Heillä on omahoitaja, jolla on yhteensä neljä lasta hoidettavana. Päivät vietetään melko tiukastikin omahoitajan kanssa, ja lapset ovat tästä pitäneet kovasti. Ei ole mitään vaihtuvia työsuhteita, omahoitaja ei ole vielä kertaakaan ollut poissa. Lapset nauttivat päivähoidosta ja lähtevät aamuisin innokkaasti hoitoon. Vanhin on nyt eskarilainen, ja hyvin on sujunut koko ajan.

En usko heidän traumatisoituvan tästä niin kuin en itsekään tehnyt. Uskon, että paljon ratkaisevammassa asemassa on koti ja se, ollaanko siellä kotona oikeasti läsnä vai ei. Kaveripiirissäni on kaksi aikuista, joilla on ollut mielenterveysongelmia, ja molemmat ovat olleet kotihoidettuja eskari-ikään asti. En silti mene vetämään tästä mitään päättelyketjuja siitä, miten tuhoisa vaikutus kotihoidolla on lapsiin. Totean vain sen, että päiväkotihoidetut ovat meidän kaveripiirissämme pärjänneet paremmin - joko sattumalta tai sitten ei.

mutta aikuisena saattavat kärsiä herkemmin työuupumuksesta ja reagoida stressiin voimakkaammin kuin pienemmälle stressille vauvana altistuneet.



Tällä hetkellä näkyviä oireita voi olla tunne-elämän kehityshäiriöt tai muut kehitysviivästymät, vaikka puheen kehityksen tai ajattelun kanssa.



Osaavatko lapsesi lukea? Puhua sujuvasti? Juosta? uida? nimetä tunteet? auttaa toista? tuntea empatiaa? keksiä itse leikkejä vkonloppuisin tai iltaisin? liikkuvatko he 2h joka päivä? Leikkivätkö he yhtäjaksoisesti samaa leikkiä ilman aikuisen apua pitkään esim. 1h?