Lue keskustelun säännöt.
Masennuksesta puhuminen lasten kanssa
29.11.2011 |
Olen ollut masentunut monta kertaa elämässäni ja käynyt mm. vuosia psykoterapiassa. Nyt masennus on taas uusiutunut. Minulla on 5-ja 1,5-vuotiaat lapset ja olen tällä hetkellä kotiäitinä. Olen käynyt kunnallisella psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa, muuta hoitoa en saa tällä hetkellä.
Mietin, pitäisikö minun kertoa isommalle lapselleni, että olen masentunut. Tuskin lapsi sitä kovin hyvin ymmärtää, mutta on kuitenkin ehkä huomannut minun olevan väsyneempi ja välillä ehkä hiukan kireä. Itke tms en lasten nähden ja kotonamme on ihan siistiä, vaikkakaan kaikki ei aina ihan tip top. Mutta perustarpeista huolehditaan hyvin.
Mitä olette mieltä, lähinnä arveluttaa, huolestuuko lapsi ja puhuuko asioistamme päiväkodissa tms?
Kommentit (7)
Siis sellainen jossa kerrotaan lapsen tasoisesti siitä, millaista on kun äidillä on musta mörkö tms. Koitan etsiä sulle sen kirjan nimen, tässä jotain muuta mitä löytyi googlettamalla: http://www.omaiset-tampere.fi/tuotemyynti.php
Ja kannatan ehdottomasti avoimuutta ja selittämistä. Jos lapsi ei saa tietoa, saattaa hän ihan oikeasti luulla, että äidin itkeminen ja pimeys johtuvat lapsesta, mikä taas johtaa siihen, että lapsella on todella paha olla. Niin ja ehdottomasti mainitset asiasta myös päiväkodissa, jos tuntuu siltä että siellä on edes yksi hoitaja, jonka kanssa tulet juttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sairaus nimeltä masennus, joka voi aiheuttaa sitä, että ei aina jaksa normaaliin tapaan tehdä asioita tai voi olla väsynyt tai alla päin tms. Lapsihan voi muuten ajatella, että olet surullinen hänestä johtuvista asioista tai hänen käytöksen takia tms.
...materiaalia aikuisten mielenterveysongelmien puheeksi ottamiseksi lasten kanssa. Kysypä!
Lapsi ei ymmärrä käsitettä "masennus", mutta huomaa kyllä, että olet väsyneempi ja kireämpi, niinkuin itse jo sanoitkin. Lapsi huolestuu näistä "merkeistä", jos ei saa selitystä sille, miksi äiti on tavallista väsyneempi ja näyttääkin ehkä vähän tavallista surullisemmalle (?). Pieni lapsi syyllistää helposti itseään, jos hänelle ei selitetä mistä on kysymys, tai alkaa yrittää piristää masentunutta vanhempaa. Keskustele siis lapsesi kanssa masennuksen niistä oireista, jotka ovat lapsen kokemuspiirissä, jotka hän siis näkee sinusta päällepäin. Lapsen tulee saada huoleton lapsuus!
Sinuna kysyisin hoitajalstasi, tehdäänkö kunnassasi perheinterventioita (voit googlata lisätietoa perheinterventiosta). Menetelmästä on monelle perheelle paljon apua vastaavassa tilanteessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oleellista on se, miten asian ilmaisee lapselle.
Tällä tavalla lapsi huomaa, että väsymys ja kireys välillä ei ole hänestä johtuvaa, eikä lapsi näin syyllisty millään tavalla.
Ja jos lapsi päiväkodissa jotain asiasta puhuu, niin ei se maailma siihen kaadu. Henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus ja he kyllä ovat paljon nähneitä ihmisiä. Meillä vaan on tapana ajatella, että kaikilla muilla on elämä hanskassa, vaikka näin ei ole.
Voimia sinulle, kokemuksesta tiedän, että vaikeudet ovat selätettävissä.
Tilanteesi ei vaikuta siltä että lapsi kärsisi ja hoidatat tuota masennustasi asiallisesti kuitenkin. 5-vuotiaalle voi sanoa että äidillä on välillä paha mieli, mutta minusta ei kannata puhua jostain sairaudesta kun ei tiedä miten lapsi sen käsittää. Tärkeintä että käyttäytymisesi saa jonkinlaisen selityksen jos vaikka itkettääkin joskus. Pidä lasta sylissä ja anna hänen tuntea että lapsi tuottaa sinulle kuitenkin iloa. (vaikka aina ei siltä tunnukaan, masentuneena). Pidä lapset sillä tavoin ulkopuolella, että et sen kummemmin erittele heille ahdistustasi, se ei ole heidän taakkansa.