voiko jättää lapset nukkumaan
ja hakea äijän pikkujouluista kotiin? matkaan menisi n. 15min, lapset 7v ja 4v, nukkuvat, eivätkä yleensä herää öisin?
Kommentit (5)
mutta omasta mielestani aija saisi ite selvita kotiinsa juhlista.
Mutta noin periaatteessa, voi lapset jattaa noin vahaksi aikaa kotiin tottakai.
heille etukäteen, mikä on tilanne, ettei käy niin, että heräävät syystä tai toisesta, eikä ketään olekaan kotona. Siitä jää varmasti kauhea trauma, mutta jos tilanne on etukäteen tiedossa, ja 7 v on kännykkä jota osaa käyttää, niin musta ihan ok. Teen tota itekin joskus työvuorojen takia, olen yh ja teen vuorotyötä. Lapsenvahti lähtee kotiin (menee itse aamulla töihin) ja tulen jonkun ajan päästä ite iltavuorosta kotiin. Lapseni ei koskaan herää kerran nukahdettuaan, ja lapsenvahti aina varmistaa, että lapsi on todella nukahtanut ja tilanne on lapselle selitetty ja hän on ihan ok asian kanssa, hänellä on kännykkä jolla soittaa jos vaikka heräisi ja tulisi jotain, ja talossa paljon tuttuja naapureita joiden luokse voisi mennä, jos jotain ihan yllättävää tulisi. Lapsni on myös paljon aamuisin yksin kotona kun lähtee kouluun, joten hän on tottunut muutenkin olemaan hetken yksin kotona.
Mutta vastaus kysymykseesi siis on että on ok, mutta selitä nyt ainakin tolle 7 v tilanne etukäteen, koska siitä se hätäpaniikki vasta syntyy, kun heräävät, eikä ketään ole kotona eivätkä ole olleet tietoisia siitä etukäteen.
Onneksi, koska 7v. heräsi kuumeisena itkemään korvakipua...
et missään nimessä voi. Mies tulkoon taksilla tai kävellen.