Onko meidän TK jotenkin poikkeuksellinen kun aina oon saanut ajan samaksi päiväksi tai seuraavaksi
ja labraan päässyt usein ilman lähetettä, keskustelemalla hoitajan kanssa puhelimessa. Hirvittää nämä jutut että johonkin kahden viikon päähän lykätään diabatesepäilyn tutkiminen lapsella jne. Ollaanko tässä maassa tosiaan näin älyttömän epätasa-arvoisessa asemassa? Just soitin että vieläkö saisi pojan tänään lääkäriin kun on pahaksi yltynyt yskä ja iltapäiväksi löytyi aika. Pistivät vielä vähän pidemmän ajan, kun itsellänikin on yskää niin tutkitaan molemmat samalla. Olen tosi tyytyväinen palveluun tuolla, mutta taitaa olla ihan poikkeustapaus, vai??
Kommentit (25)
Aina olen saanut samalle päivälle lääkäriajan niin itselleni kuin lapsillekin, jos olen tarvinnut. Ja kaikki tarvittavat tutkimukset ovat onnistuneet ilman mitään ongelmia. Olenkin myös tosi tyytyväinen meidän terveyskeskukseen!
Minä en ole päässyt erittäin sairaanakaan. Ainoa vaihtoehto on ollut mennä yksityiselle, koska en ole kyennyt odottamaan iltaa ja mennä sairaalan päivystykseen tuntien jonoon. Hoido olisi viivästynyt noin 12 h. Keuhkokuume kyseessä.
Kertoisitko, ap, missäpäin Suomea asut?
samana päivänä. Toisaalta tässä samassa kaupungissa on terveysasemia, joissa kysytään aikaa lapselleen varaavalta, että olisiko vakuutusta, menisit yksityiselle, ei tänne pääse.
eikä ikinä ongelmia päästä hoitoon lasten tai aikuisten kanssa. Jos soittaa aamulla, niin akuutissa tapauksessa on aina saanut ajan samalle päivälle.
Päivystykseen on myös päässyt aina, eikä jonoa ole ollut paria tuntia enempää, usein lasten kanssa pääsee melkein heti sisään - tampereellakin.
Ei-kiireellisissä ajan on saanut vaivan mukaan. Joskus 1-3 päivän päähän, toisinaan parin viikon päähän, jos ei ole ollut kiirettä. Se on mielestäni ihan perusteltua ollut.
Monesti valittajat itkee sitä, kun eivät pääse lääkäriin vaikka polvikivun kanssa HETI, vaikka pystyisivät aivan hyvin kävelemään ja käymään töissä sen kanssa. Silloin voikin mennä yksityiselle ja maksaa siitä jos ei jaksa vain odottaa.
mutta ehkä soitankin vain sellaisiin tarpeisiin, että on todellakin syytä tulla lääkäriin. Jätän monet pikkujutut kotihoidettaviksi, osaan tehdä paljon itse käsikauppalääkkeillä ja sidostarpeilla. Haavaliima vain puutuu. Minulla on myös ihana lääkäriystävä, joka auttaa reseptien tarpeessa. (Kiitos sinulle!!)
Ei-kiireellisiä aikoja on vaikeata saada, hirvittää ajatuskin soittaa esim. gyneaikaa. Menee varmaan 3kk.
Ei-kiireellisiä aikoja on vaikeata saada, hirvittää ajatuskin soittaa esim. gyneaikaa. Menee varmaan 3kk.
Pillerireseptin uusintakaan ei hoidu lähi terveyskeskuksessa.
No meillä ei gyneaikoja jaella terv.keskuksessa.
Ei-kiireellisiä aikoja on vaikeata saada, hirvittää ajatuskin soittaa esim. gyneaikaa. Menee varmaan 3kk.
Pillerireseptin uusintakaan ei hoidu lähi terveyskeskuksessa.
ei ainakaan toimi noin hyvin. Esim. kun tuli paikkausta vaativa haava ja ensiapuun pitää myös soittaa aika. Sieltä sitten käskettiin soittaa omalääkärille, jos sattuisi olemaan vapaita aikoja. Menimme sitten ensiapuun ilman aikaa, eivätkä sitten poiskaan ajaneet. Eikä täällä ole diabetesepäilyssäkään kiirettä pidetty vaan aika on annettu pitkän ajan päähän.
Eipä huvita enää varailla aikoja, vaan kävelen suoraan päivystykseen ja odotan siellä hoitoa.
Lähin terveyskeskus hoitaa kaikki paitsi tuottavat kansanosat, siis lapset, eläkeläiset ja sosiaalitapaukset.
Jouduin kerran lähtemään töistä kovien kuukautiskipujen takia. (Myöhemmin kävi ilmi, että vatsassani oli kysta tai useampi, joten kipu oli oikeasti tavallista ankarampi.) Ajoin terveyskeskukseen, koska ajattelin olevani akuutti tapaus. Ilmoittautumisluukulla seisoin kumarassa kyyneleet valuen ja tiskin takaa sanottiin, että päivän ajat menivät jo ja pitää nämä akuutitkin potilaat hoitaa. Kylmän viileästi jättivät siis hoitamatta ja kehoittivat lähtemään sairaalan päivystykseen 20 kilometrin päähän. Huomautin, etten pysty ajamaan edes autolla, että nyt ihan oikeasti tarvitsen jotain tähän kipuun. Sain yhden pillerin ja potkun perseeseeni. Kotona tulin tosi pahoinvoivaksi siitä tabletista ja oksensin.
Näin Uudellamaalla!
Kun lääkäriin pääsy oli evätty, pyysin hoitajilta, voisivatko pyytää lääkäriä kirjoittamaan edes reseptin tiettyyn kipulääkkeeseen. Ei tippunut.
Enkä siis ole mikään sekakäyttäjähippi, vaan siististi pukeutuvat työssäkäyvä ihminen. Oikeasti järkytti siinä luukulla itkiessä, että ne eivät ihan oikeasti aikoneetkaan tehdä mitään mun hyväkseni. Mullahan olisi voinut olla vaikka umpisuoli puhkeamassa!
Jouduin kerran lähtemään töistä kovien kuukautiskipujen takia. (Myöhemmin kävi ilmi, että vatsassani oli kysta tai useampi, joten kipu oli oikeasti tavallista ankarampi.) Ajoin terveyskeskukseen, koska ajattelin olevani akuutti tapaus. Ilmoittautumisluukulla seisoin kumarassa kyyneleet valuen ja tiskin takaa sanottiin, että päivän ajat menivät jo ja pitää nämä akuutitkin potilaat hoitaa. Kylmän viileästi jättivät siis hoitamatta ja kehoittivat lähtemään sairaalan päivystykseen 20 kilometrin päähän. Huomautin, etten pysty ajamaan edes autolla, että nyt ihan oikeasti tarvitsen jotain tähän kipuun. Sain yhden pillerin ja potkun perseeseeni. Kotona tulin tosi pahoinvoivaksi siitä tabletista ja oksensin.
Näin Uudellamaalla!
vaan nimenomaan päivystävän sairaalan asia.
että siellä ei kirjoiteta eikä uusita keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Olen silti saanut mukaan esim. päivystyspakkauksen Panacodia, kun apteekki oli jo kiinni ja seuraavaan matkaan 25km. Olen myös saanut resptin samaiseen lääkkeeseen, mutta potilaat katsotaan pärstän mukaan: "näytät ihan täysipäiseltä ihmseltä, voin kirjoittaa nyt poikkeuksellisesti".
Tuntuu todella pelottavalta, että jossain käännytetään tuolla tavalla pois, edesvastuutonta. Joku kysyi, missä asun - Länsi-Suomessa eräässä pienessä kaupungissa. Kai se kaupungin koko vaikuttaa, ehkä resursseja on suhteessa enemmän kuin läheisessä isommassa kaupungissa.
Hienoa, että niin monessa paikassa tk vielä toimii. Mä olen saanut kyllä aina myös ihan asiallista hoitoa enkä mitään "arvauksia". Samat lekurit ne usein iltaisin tekee yksityisvastaanottoa yksityisellä, tuskin ne vasta siellä pistävät arvauksia sivuun ja alkavat oikeasti hoitaa..
ap
Hoito on kyllä sinänsä hyvää, ja omalääkärimme erinomainen. Mutta tosi usein akuuttiajat on ko. päivälle menneet jo aamukahdeksalta, vaikka puhelimeen aletaan vastata vasta silloin = niitä ei ole ollenkaan sille päivälle ollutkaan! En tiedä, miten tuo on mahdollista, mutta tosi kokemus tuo on.
Ei-akuutteja aikoja saa vasta monen viikon päähän.
Kolme minuuttia yli kahdeksan ne ovat jo menneet! Olen kokenut sen pari kertaa, kun soittelin aikoja pojalle, joka muutti sinne opiskelemaan.
Meilläkin saa hyvää palvelua jos siitä on valmis maksamaan. Palvelun saa yksityiseltä sektorilta.
Meidän tk:ssa kaikki on aina 'normaalia'.
Esim. meidän esikoisen liimakorva oli heidän mielestään 'valikoivaa kuuloa, joka menee kyllä joskus ohi ihan itsestään'.
Lapsen kuulo palautui heti kun käytiin hakemassa putket korviin (yksityisellä tietysti).
Nyt esikoinen on koko syksyn kärsinyt 2 viikon välein toistuvista flunssista ja kurkkukivusta. Nielurisat hänellä on turvonneet palloiksi. Tämäkin on kuulemma normaalia 'Syksyisin nyt on paljon ifektioita, ja nielurisat kyllä pienenevät kunhan lapsi vähän kasvaa'.
En voi sanoa olevani tyytyväinen 'palveluun'.
kun sinne onnistuu vastaanotolle pääsemään. Mutta se pääseminen on kiven takana. Yritin viime talvena varata korvakierteessä olevalle lapselle korvakontrollia. Ei onnistunut, ajat olivat täynnä ja lääkäri ei ollut vielä laittanut niitä lisää. Soittelin muutaman päivän välein ja sitten yhden kerran aikoja olikin tullut lisää, mutta ne olivat jo kaikki menneet saman tien. Sitten lapsi jo sairastuikin seuraavaan korvatulehdukseen. Meni kolme tulehdusta, etten päässyt välissä tarkistuttamaan, ovatko korvat välillä terveet vai onko liimakorva. Vaikka se on pienen lapsen kuuloon kehityksen kannalta tosi tärkeä tieto. Viimein käytin lapsen yksityisellä lääkärillä tsekkauksessa ja korvat olivat onneksi terveet.
Tokalle lapselle otin näistä kokemuksista viisastuneena vakuutuksen jo ennen syntymää. Mutta esikoisen kanssa olen pulassa, koska en enää saa hänelle vakuutusta, joka kattaisi korvien takia tehdyt käynnit. Onneksi korvatulehduksia on tänä syksynä ollut vain yksi, ehkä ikä alkaa pojalla tehdä tehtävänsä.
Kolme minuuttia yli kahdeksan ne ovat jo menneet! Olen kokenut sen pari kertaa, kun soittelin aikoja pojalle, joka muutti sinne opiskelemaan.
Kun ei saanut, niin ei saanut. Ihme inttämistä sulla, sinäkö nyt sitten muka oman kokemuksesi mukaan tiedät, miten asiat ovat joka päivä 365/vuosi kaikilla stadin terveysasemilla?
Viimeksikin aloitin soittamisen pari minuuttia ennen kahdeksaa. Ensin oli vastaaja päällä ja kun pääsin läpi noin minuuttia yli ei aikoja ollut. En siis ollut puhelinjonossa, vaan pääsin vastaajalta suoraan läpi.
Itsekin oon päässyt, jos on ollut tarvetta kiireellisessä asiassa. Muuten aika muutaman pvän päähän.