Mitkä on ne lapsen elämän kynnyskohdat, jolloin mitataan

no varmaan se, että kun lapsi voi sitten aikanaan kuolinvuoteellaan sanoa eläneensä hyvän elämän.



Päivähoidon ja koulun aloitus on paljon luonteesta kiinni.

t. Viiden äiti

Ei ne mitään kasvatustodistuksia ole, mutta usein ongelmat ja onnistumiset näkyy muutoksissa. Päivähoidon aloitus, sisarusten saaminen, kolulun aloitus, murrosikä.



Kipuilu muutoksissa on ihan normaalia ja se, miten käytös muuttuu riippuu lapsen luonteesta ja temperamentistakin. Mutta tavallaan noissa mitataan myös perusturvallisuutta ja sosiaalistumista jne.



Ja kyllähän kotihoidetusta saa eniten palautetta juuri päivähoidon alussa, kun hoitajat näkevät, miten lapsi toimii pukeutumisessa, ruokailussa, ohjeiden seuraamisessa jne. Mutta ei kannata huolehtia, hyvin se menee.

siis sitä, miten sinä olet onnistunut tai epäonnistunut lapsesi kasvatuksessa. Siellä mitataan vain sitä, miten lapsi selviää, on se sitten kasvatuksen ansiosta tai siitä huolimatta.



Nykyisen kasvatuskeskustelun ongelma on nimenomaan siinä, että se keskittyy kasvattajaan, eikä kasvatuksen tulokseen. TÄmän takia mietitään, olenko minä hyvä vai huono äiti - ei sitä, selviääkö lapsi elämässään ja miten, illä keinoilla ja onko hän onnellinen. Lapsen selviytyminen ja onnellisuus kuulostavat vain vanhemman oman erinomaisuuden sivutuotteilta. Tämä on tietysti tyypillistä nykyajalle: minäminäminä, minä kasvattajana ja minun erinomaisuuteni ja epäonnistumiseni. Kun keskipisteessä pitäisi olla se lapsi ja sen lapsen tuleva suhde (ei minuun vaan) maailmaan.



Ja lapsen suhdetta maailmaan ei mitata missään kynnyskohdissa, vaan siinä, onko hän onnellinen noin suurinpiirtein nyt - jatkuvasti.