Mitä silloin pitää tehdä, kun oma puoliso on enää vain mukava kämppis?

mitä kestettävää siinä on?



Mutta joo, tuossa tilanteessa olisi viimeistään aika tehdä sille parisuhteelle virkistysoperaatio!

Asiasta ovat minua viisaammat kirjoittaneet kirjoja. Myös kuka tahansa terapeutti osaa auttaa eteenpäin, koska ongelma on erittäin yleinen.

hankin itselleni kaikkea kivaa elämääni. (ei mitään sivusuhdetta kuitenkaan)

Ryhdyin opiskelemaan, hankin pari kivaa harrastusta siihen oheen ja muutenkin teen mukavia asioita sitten itsekseni, jos ja kun ei miestä kiinnosta tehdä yhdessä. Käyn esim. elokuvissa itsekseni ja sen jälkeen jossain kivassa kahvilassa istuskelemassa ja vaan nauttimassa omasta ajasta.



Silloin ei jää niin paljoa aikaa miettiä tai harmitella sitä, että parisuhde ei ole sitä mitä joskus kuvitteli sen olevan.



Eroa en kuitenkaan suosittele, varsinkin jos lapsia on ja yhteiselo muuten suht sopuisaa ja toimivaa. Sitten on eri asia, kun lapset ovat lentäneet pesästä.

hankin itselleni kaikkea kivaa elämääni. (ei mitään sivusuhdetta kuitenkaan) Ryhdyin opiskelemaan, hankin pari kivaa harrastusta siihen oheen ja muutenkin teen mukavia asioita sitten itsekseni, jos ja kun ei miestä kiinnosta tehdä yhdessä. Käyn esim. elokuvissa itsekseni ja sen jälkeen jossain kivassa kahvilassa istuskelemassa ja vaan nauttimassa omasta ajasta. Silloin ei jää niin paljoa aikaa miettiä tai harmitella sitä, että parisuhde ei ole sitä mitä joskus kuvitteli sen olevan. Eroa en kuitenkaan suosittele, varsinkin jos lapsia on ja yhteiselo muuten suht sopuisaa ja toimivaa. Sitten on eri asia, kun lapset ovat lentäneet pesästä.

Sun parasta ennen aikasi menee ohi. Mitä järkeä olla tyytymättömässä suhteessa? Etkö haluaisi miehen joka tekee kanssasi asioita? Miten luulet että saavutat sen paremmin vanhempana? Tuolla keinoin te vaan erkanette lisäksi miehesi kanssa.

loppuelämääsi lusi siinä. Odottele puoli vuotta ja tee sinä aikana suhteelle jotain. Jos ei onnistu, eroa. Voit saada hyvänkin suhteen.

...edes lasten takia. Ja ei, elämä ei todellakaan aina ole ihan mutkatonta. Meillä ajoittain riidellään paljon ja siitä ainakin lapset kärsivät. En vain millään enää löydä itsestäni sitä halua, jolla olen ennen taistellut tällaisten aikojen läpi. Takana on siis vuosikausia samaa parisuhdetta. Mitään läheisyyteen viittaavaakaan ei ole ollut aikoihin ja se on yksi asia, joka enenevässä määrin syö minua sisältä. En kai voi elämäni loppuun asti elää tällaisessa suhteessa...



-ap-

"enää vain" mukava kämppis. Miten niin enää vain? Mikä itse luulet olevasi? Etkö osaa arvostaa kumppanuutta? Mikä haihattelija sä oikein olet?



Elämässä asiat eivät aina ja koko ajan tapahdu just silloin kun SÄ niitä haluat. Aikuinen ihminen pystyy myös odottamaan. Teini-ikäinen ei pysty.



Enkä oo provo, vaan aloitus ihan oikeasti ärsyttää mua, ollen niin tosi lapsellinen.

hankin itselleni kaikkea kivaa elämääni. (ei mitään sivusuhdetta kuitenkaan) Ryhdyin opiskelemaan, hankin pari kivaa harrastusta siihen oheen ja muutenkin teen mukavia asioita sitten itsekseni, jos ja kun ei miestä kiinnosta tehdä yhdessä. Käyn esim. elokuvissa itsekseni ja sen jälkeen jossain kivassa kahvilassa istuskelemassa ja vaan nauttimassa omasta ajasta. Silloin ei jää niin paljoa aikaa miettiä tai harmitella sitä, että parisuhde ei ole sitä mitä joskus kuvitteli sen olevan. Eroa en kuitenkaan suosittele, varsinkin jos lapsia on ja yhteiselo muuten suht sopuisaa ja toimivaa. Sitten on eri asia, kun lapset ovat lentäneet pesästä.

Sun parasta ennen aikasi menee ohi. Mitä järkeä olla tyytymättömässä suhteessa? Etkö haluaisi miehen joka tekee kanssasi asioita? Miten luulet että saavutat sen paremmin vanhempana? Tuolla keinoin te vaan erkanette lisäksi miehesi kanssa.

En mä koe, että eläisin "täyttä elämää" vain ja ainoastaan, jos mulla olisi joku sellainen mies elämässäni, joka tekisi mun kanssa kaikenlaista. Mä pystyn kyllä ihan hyvin tekemään itsekin asioita, joista nautin. Ei minun onneni riipu puolisostani, ja joka niin ajattelee (että joku toinen tekisi hänestä onnellisen) menee kovaa kyytiä suoraan metsään.

Ei täydellistä suhdetta ole kuitenkaan, kaikissa on jotain vikaa.

Jos lähtisi siltä pohjalta, ettei suostuisi olemaan "tyytymättömässä suhteessa" kuten asian ilmaisit, saisi huomata, että ei voisi kyllä olla suhteessa laisinkaan, ainakaan paria vuotta pidempään saman kanssa...

Naristessasi ja valittaessasi miehellesi lasten aikana? Aloita siitä, että pyrit aktiivisesti parantamaan perheesi ilmapiiriä. Rupea sitten vasta miettimään omia seksuaalitarpeitasi.



Huh, miten keskenkasvuisia ihmisiä perustaa perheitä nykyään..

En ymmärrä teitä tuomitsijoita, varsinkin silloin kun ihan vilpittömästi kysyy mielipiteitä. Olen umpikujassa, josta en osaa ulos. Enkä tosiaan kuvittele olevani mitään ihmeellistä tai parempi kuin mieheni. Mutta tarpeet on jokaisella ja mietin vain, kuinka kauan on tarpeeksi, kun omat tarpeet ovat totaalisen tyydyttymättömiä...



Varmasti "vikaa" on molemmissa, eihän kukaan saa parisuhdettakaan aikaiseksi yksin. Mutta kun tunteet katoavat, mitä voi tehdä?



ap

En ymmärrä teitä tuomitsijoita, varsinkin silloin kun ihan vilpittömästi kysyy mielipiteitä. Olen umpikujassa, josta en osaa ulos. Enkä tosiaan kuvittele olevani mitään ihmeellistä tai parempi kuin mieheni. Mutta tarpeet on jokaisella ja mietin vain, kuinka kauan on tarpeeksi, kun omat tarpeet ovat totaalisen tyydyttymättömiä... Varmasti "vikaa" on molemmissa, eihän kukaan saa parisuhdettakaan aikaiseksi yksin. Mutta kun tunteet katoavat, mitä voi tehdä? ap

oon samassa jamassa ja eroa mietin. Mietin onko minun onneni tässä? Olen tehnyt aikanaan väärän miesvalinnan. Ainakin siltä tuntuu. Läheisyyttä ja seksiä ei ole ja olen tyytymätön mieheen. Asiaa ei auta että lähipiirini on sitä mieltä ettei mies ole tarpeeksi hyvä. =(

...edes lasten takia. Ja ei, elämä ei todellakaan aina ole ihan mutkatonta. Meillä ajoittain riidellään paljon ja siitä ainakin lapset kärsivät. En vain millään enää löydä itsestäni sitä halua, jolla olen ennen taistellut tällaisten aikojen läpi. Takana on siis vuosikausia samaa parisuhdetta. Mitään läheisyyteen viittaavaakaan ei ole ollut aikoihin ja se on yksi asia, joka enenevässä määrin syö minua sisältä. En kai voi elämäni loppuun asti elää tällaisessa suhteessa...

-ap-

itse ajattelin joskus samalla lailla. Etten kestä suhteessa, ja että parempi lapsillekin kun erottaisiin heidän isänsä kanssa, että "lapset voisivat paremmin kun äiti olisi onnellinen".

Paha vaan, että se ei mennytkään niin.

Osa lapsista kyllä selviää vanhempiensa eroista ilman näkyvämpiä/pysyvämpiä traumoja, mutta on valheellista väittää, että kaikki, tai edes suurin osa selviäisi niin. Minun lapseni eivät kuuluneet siihen hyvin selviävään porukkaan, valitettavasti. Minä vaan en enää voi tehdä asialle mitään, muuta kuin elää vaan sen tosiasian kanssa, että lapseni ovat vakavasti traumatisoituneet erosta (vaikka se kuinka yritettiin toteuttaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan) ja toinen lapsista käy edelleen terapiassa, on hyvin masentunut. Erosta kuitenkin jo yli 5 vuotta aikaa.

Voin kertoa, että jos nyt voisin valita, pysyisin mielummin siinä suhteessa, jossa vain itse olin tyytymätön. Sitä omaa tyytymättömyyttä/kärsimystään kestää kuitenkin paremmin, kuin tätä, että vuodesta toiseen katselee lastensa kärsimystä. En todellakaan voi sanoa, että olisin nyt tyytyväinen ja onnellinen, kun erosin. Tyytymättömyys parisuhteeseen kyllä hävisi, mutta nyt elän ajoittain hyvinkin raastavan tuskan kanssa, kun katselen lapseni taistelua masentuneisuutensa kanssa. Niitä loputtomia itkuja, painajaisia, ikävää.

Masentunut, elämänilonsa ja huolettomuutensa kadottanut oma lapsi ei ole helppoa katseltavaa.

Ja sitä syyllisyyttä, kun tietää itse aiheuttaneensa sen tuskan lapselleen, koska laittoi oman etunsa lasten edelle, on vaikea kestää.

Joo, tiedän toki, että kaikissa eroissa ei käy näin huonosti. Mutta ap, ota tämä varoittava esimerkki huomioon. Näin voi käydä, kukaan ei voi taata, ettei näin käy sinunkin lapsillesi. Oletko valmis ottamaan riskin?