No niin, nyt kaivataan av-väeltä vinkkejä!
Eli: haluaisin jotenkin piristää itseäni, lapsia ja ehkä vähän miestäkin siinä sivussa. Rahaa ei hirveästi ole, joten mitään ihmeitä emme raaski tehdä. Nyt olisi kuitenkin ilta ihan vapaana, viikonloppukin lauantai-iltapäivästä tuonne su-iltapäivään. Mitä sitä keksisi tekemistä?
On meinaan haastava porukka, jolle kehittää jotakin. On teini (tyttö), jota ei juuri huvita näyttäytyä kotiväen seurassa. On esiteini (poika), joka sentään vielä kulkee mielellään mukana. Sitten on kaksi pienempää (7v ja 6v tytöt), joille on tietysti helpoin keksiä mukavaa tekemistä.
Mietin elokuviin menoa, mutta eihän 6v ja 15v ole kiinnostuneet samoista elokuvista eikä meitä lähinnä olevassa kaupungissa (asumme siis pienessä tuppukylässä) tietenkään mene mitkään kaksi kiinnostavaa leffaa likimainkaan samaan aikaan, jotta elokuvareissu onnistuisi edes jotenkin järkevästi kahteen eri elokuvaan jakautuneena.
Kylpylät ja uiminen muutenkin on poissuljettu yhden lapsen iho-ongelmien vuoksi. Ideoita?