huoli lapsen koulukaverista
Hän on aina likainen, usein huonosti pukeutunut ja aina nälissään meille tullessaan.
Pukeutumista olen aikaisemminkin ihmetellyt, mutta eilen järkytyin huomatessani hänen kulkevan vielä samoissa tennareissa joita käytti kesähelteiden aikana. Paikkakunnallamme on jo pitkään ollut maa jäässä ja nyt tuolla näkyy luntakin olevan. Ja lapsi kulkee kesäkengissä.
Tiedän, että perheen äidillä on rankkaa, sillä hän on 4 lapsen (4-10 v.) yksinhuoltaja. Varmaan hän parhaansa tekee. Itse en tätä äitiä tunne, enkä tiedä miten lastensa isät ovat arjessa mukana. Joskus lapsi on puhut että yksi veljistä on ollut isänsä luona viikonloppuna.
Miten tällaista perhettä voisi auttaa loukkamatta heitä? Onko semmoinen edes mahdollista?
Tälle meillä vierailevalle lapselle annan ruokaa omien lasteni ruoka-aikoina, tai tarjoan välipaloja jos ei ole ruoka-aika. Nykyään tämä lapsi tulee jo itse pyytämään syötävää meillä vieraillessaan.
Kommentit (27)
Tänään lapseni kertoi lainailleensa jo jonkin aikaa omia vararukkasiaan (joita repussa kuljettaa mukana) tälle lapselle kun ei hänellä itsellään ole kunnollisia.
Asia selvisi minulle tänään, kun lapseni kyseli mitkä on talvirukkasia ja mitkä ei. Kertoi lainaavansa niitä 'Nikolle' kun ei tällä ole kunnollisia :(
Haluaisin niin kovasti ajatella, että eivät ole vain ehtineet vielä hankkia talvivaatteita.
Kyse taitaa kuitenkin olla rahanpuutteesta tai välinpitämättömyydestä.
jos on neljän lapsen yh. Ja poika vielä kulkee huonosti ruokittuna ja puettuna.
Toi vaatehomma on kyllä hankalaa. Meillä on kyllä varaa ostaa kunnon kamppeet, mutta se on eriasia laittavatko nuoret niitä päälleensä.
Toiseksi nuorin on kulkenu kesälenkkareissa ympäri vuoden 3 luokkalaisesta alkaen (ja kunnon Vikingin talvikengät ollu tarjolla). Ja nyt ekaluokkalainen ei laittaisi talvikenkiä. Sillä on aivan rikkinäiset lenkkarit, mutta en periaatteessa osta uusia tähän aikaan vuodesta, koska sitten laittaisi ne vähintääkin salaa talvipakkasilla kouluun.. Eli pakko on pojan alkaa käyttää noita kunnon talvikenkiä.
Toppahousujakin jo alkoi vastustaa ja sanoi, että vasta kovilla pakkasilla käyttää. Polkee pyörällä 3 km kouluun eli en anna farkut jalassa mennä pakkasilla. Ja ekaluokkalaiset vielä rymyää talvella pitkin hankia välitunneilla.
Mun lapsella on ihan vuodenaikaan sopivat kengät, mutta se laittaa tennarit jalkaansa kun silmä välttää. Nyt otin ne omaan piiloon.
Voithan tarjoutua viemään lapsen vaikka uimahalliin ja ruuan tarjoaminen on aina hyvä juttu. Kysy vain ensin, että saako hän syödä kylässä.
Voit myös tarjota lapsen pieniksi käyneitä vaatteita, jos perheessä on lapsia, joille ne voisivat sopia.
Meillä on ihan vaan sormikkaat olleet käytössä. Pojalla ei sitäkään koska hukkaa hanskat päivässä, en tiedä onko vahinko vai tarkoituksellista..
Oletko varma että perheellä on joku pielessä? Lastensuojeluilmoituksia ei pidä tehdä turhaan, oikeasti ei sellaista apua ole saatavilla kaikissa kaupungeissa, siis niitä "tukitoimia". Pahimmillaan saat aikaan vaan äidille ja lapsille ahdistusta ja pelkoa. Jos ei ole selvästi päihdeongelmainen tai lievää masennusta vakavampi mt-ongelma niin en lähtisi ilmoitusta tekemään.
Mitä tarjoat lapselle syötäväksi? Meillä esim. syödään paljon ruisleipää, puuroa, hedelmiä ym. jogurtteja tms. harvemmin ja lapsilla on sitten heti "nälkä" kun ollaan kotoa poistuttu ja toive siitä että äiti ostaa jotain/kyläpaikassa tarjotaan jotain hyvää syötävää jos valittaa nälkää.
Voi yh:llakin olla varallisuutta ja hyvä palkka. Vai meinaatteko että kun ero tulee niin etävanhempi vie kaiken?
Ja miksi pitäisi olla rankkaa jos on yh? Olen minäkin viiden yh joista nuorin vauva, en koe mitenkään rankaksi. Rankkaa oli silloin kun kolme oli pieniä yhtä aikaa ja kaksi vanhempaa.
josta vähän mietittiin, että kaipaavatkohan jotain apua (asui myös yksinhuoltajaäidin kanssa). Ei tosin käynyt meillä syömässä tai muuta, mutta esim. hänen "romu" polkupyöränsä oli tosi surkeassa kunnossa, kumit puolityhjät, ketjut ruosteessa ym, joten mieheni huolsi sitten hänen pyöränsä kuntoon samalla kun huolsi oman tyttäremmekin pyörän. Eli tuommoisia pikkujuttuja voi ihan huomaamattakin tehdä, eikä tarvitse mitään suurempaa haloota asioista tehdä. Olla vaan tukena ja auttaa mahdollisuuksien mukaan:)