Kuinka pitkälle Poikani Keviniä pitää lukea, että se käy mielenkiintoiseksi?

ehkä kannattaa jo luovuttaa. Minusta se oli mielenkiintoinen muistaakseni ekalta sivulta lähtien. Vaikkei nyt mikään merkkiteos.

mäkin muistan lukeneeni mielenkiinnolla alusta asti. mutta lue vaan eteenpäin, lopussa se ylläri vasta on...

mäkin muistan lukeneeni mielenkiinnolla alusta asti. mutta lue vaan eteenpäin, lopussa se ylläri vasta on...

mutta olihan se kyllä jo nähtävissä ja minusta loppu oli todella kökkö muuhun verrattuna. Jopa koominen vaikka vaikutuksen piti varmasti olla päinvastainen. Ei tapahtumat tietty olleet koomisia vaan se miten ne on kirjoitettu.

kun ymmärsin, että se on puhtaasti fiktiota.

Ei siis selkeästi sovi minulle.

Poikani Doran.

Tositarina.

Mä tykkäsin hirveästi. Siinä käsiteltiin paljon niitä pelkoja (tosin viemällä äärimmäisyyksiin), joita mulla oli/on äitiyden suhteen. Käännös ei kyllä ollut mikään superhyvä, kuten ei niissä kahdessa muussakaan Shriverin suomennetussa kirjassa, jotka oon lukenut.

Itse tykkäsin kirjasta. Loppuosa yllättää

kun ymmärsin, että se on puhtaasti fiktiota.

että karmea tositarina olisi kelvannut. Sosiaalipornoa!

Onneksi kirja oli puhtaasti fiktiota.

Mä luin sen englanniksi ja oli ihan mielenkiintoinen ja tietty kauhea tarina.

Paitsi että se on fiktiota, se on lapsivihamielisen vapaaehtoisesti lapsettoman kirjoittama. Eikä siitä käy tarpeeksi selvästi ilmi, että kirjan voi lukea kahdella tavalla. Joko kuvauksena hirviölapsesta tai kuvauksena sairaasta äidistä joka tekee lapsestaan hirviön.

oli niin kamalan puuduttavaa se alkujaarittelu.

tietty kauhea tarina.

Paitsi että se on fiktiota, se on lapsivihamielisen vapaaehtoisesti lapsettoman kirjoittama. Eikä siitä käy tarpeeksi selvästi ilmi, että kirjan voi lukea kahdella tavalla. Joko kuvauksena hirviölapsesta tai kuvauksena sairaasta äidistä joka tekee lapsestaan hirviön.

Kirja on nimenomaan fiktiota. Miten se voi olla epäeettinen?

Kirja on nimenomaan fiktiota. Miten se voi olla epäeettinen?

kun joku täällä kysyi että voiko jo vauva olla paha ja joku täällä vastasi että kyllä voi, lue vaikka poikani Kevin. Mua rupesi silloin asia kiinnostamaan koska ajatus pahasta vauvasta tuntui vähän oudolta ja otin selvää että niin mikä poikani Kevin. Kirjassahan Kevinin äiti on mieltä että vauva oli paha jo sikiöaikana ja yritti vahingoittaa häntä, minkä jo pitäisi saada lukija kyseenalaistamaan äidin mielenterveys, mutta eipä niin käy hyvin usein.

Lisäksi olen varma, ettei Shiver olisi kirjoittanut tollaista kirjaa jos hänellä olisi itsellä lapsia.

Paitsi että se on fiktiota, se on lapsivihamielisen vapaaehtoisesti lapsettoman kirjoittama. Eikä siitä käy tarpeeksi selvästi ilmi, että kirjan voi lukea kahdella tavalla. Joko kuvauksena hirviölapsesta tai kuvauksena sairaasta äidistä joka tekee lapsestaan hirviön.

Romaanit kertovat yleensä tarinoita, jotka ovat "marginaalisia", mutta kiinnostavia. Mitään lapsivihamielistä en tuosta löytänyt vaan pikemminkin yrityksen ymmärtää sitä, miksi myös lapset tekevät hirveyksiä. Oliko romaani uskottava on toinen asia, mutta kysymys on esittämisen arvoinen. Voiko lapsen tulevaa käytöstä ennustaa ja mistä se johtuu? Jokaisen kirjan voi lukea monella tavalla ja se mitkä tasot aukeaa, riippuu myös lukijasta. Joskus näkökulma lyödään lukkoon - tässä tapauksessa kertoja on äiti, joka tuskin voi olla objektiivinen itseään kohtaan - eli hän syyttää enemmän isää kuin itseään.

kirjaa joka antaa ymmärtää että lapsi voi synnynnäisesti paha, esim. jo sikiövaiheessa. Lionel on haastatteluissa kertonut työstäneensä kirjalla omaa vapaaehtoista lapsettomuuttaan ja mun mielestä toi on väärä keino. Minä en esim. työstäisi muslimien pelkoani (jos mulla sellainen olisi) kirjottamalla kirjan siitä miten muslimit on hirviömäisiä, jos mulla ei olisi omakohtaista kokemusta muslimikulttuurista.

Ainakin minä tulkitsen kirjan lopun niin, että kirja on ennen kaikkea äitivihamielinen. Kyllä syyllinen käy siinä erittäin hyvin selväksi jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.

kirjaa joka antaa ymmärtää että lapsi voi synnynnäisesti paha, esim. jo sikiövaiheessa. Lionel on haastatteluissa kertonut työstäneensä kirjalla omaa vapaaehtoista lapsettomuuttaan ja mun mielestä toi on väärä keino. Minä en esim. työstäisi muslimien pelkoani (jos mulla sellainen olisi) kirjottamalla kirjan siitä miten muslimit on hirviömäisiä, jos mulla ei olisi omakohtaista kokemusta muslimikulttuurista.

Pitää erottaa se, mitä kirjailija oikeasti väittää mahdolliseksi. Romaanin äidillä ei periaatteessa tarvinnut olla mitään masennusta kummaisempaa - mikä on hyvin tavallista. Puhutaane ennen kaikkea synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, minkä jokainen neuvolassa käynyt on kuullut, mutta negativiisia tunteita voi olla jo odotusviheessa. Onko epäeettistä kertoa, että lapsi voi aiheuttaa negatiivisia tunteita? Jos joku taas kuvittelee että sikiö tai vauva olla lähtökohtaisesti paha fiktion pohjalta, niin tällöin henkilön pitäisi tarkastuttaa oma todellisuuskäsityksensä.

Fiktio on keino yrittää ymmärtää vaiketa asioita, mutta silloinkin se on edelleen fiktiota. Toki se voi vaikutta ihmisten todellisuuskäsitykseen ja usein siihen pyrkiikin, mutta tämän välttämiseksi fiktiosta pitäisi karsia kaikki vaaralliset ainekset, kuten niin suositut murhat, rikokset jne.

En lukenut muiden vastauksia.



Mielestäni se oli mielenkiintoinen koko ajan, mutta varoitus: yököttäväksi se kyllä rupeaa käymään eikä johdu tylsyydestä vaan ihmisen (lapsen) käsittämättömästä pahuudesta (mikä voisi olla fiktion sijaan totta).