Väheksyikö äitisi tuskaasi kun poikaystäväsi jätti sinut teininä?

vaan ivasi, pilkkasi ja nautti tilanteesta. Vieläkään en oo toipunu moisesta julmuudesta!

Kukaan aikuinen ei tajunnut miten kovaa se teininä oli. En tee samaa omille lapsilleni tai muille jotka uskoutuvat asiasta minulle. Vaan ymmärrän, että se on teinin elämän ehkä rankimpia siihen astisia kokemuksia. Toki tiedän, että siitä selviää ja uusia rakkauksia tulee, mutta väheksymään en ala.

että "ei noin nuori edes tiedä mitä rakkaus on" ja kaikki teini-iän tunteet on korkeintaan ihastuksia, ja se on sitä naurettavaa teinidraamaa kun sitten erotaan. Vieläkin näkyy olevan tämä ajatusmaailma valloillaan.



Mä voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan rakastanut niinkun teininä ensimmäistä poikaystävääni, jonka kanssa seurusteltiin 5 vuotta. Koskaan sen jälkeen en ole tuntenut samalla tavalla, ja tuskin tulen tuntemaankaan. Oli luultavasti se mun "elämän rakkaus", muita on tullut ja tulee, ja rakkauttakin on, mutta ei yhtä suurta. Ja se ero oli kamalin ikinä.

Osasin jopa itse sanoa hänelle, että koen kuule tämän ikäiseksi nämä jutut juuri niin vakavina kuin vain ikinä osaan. Sinulla on toinen maailma. Ja ihan samoin päätin minäkin, etten ikinä väheksy teiniangstia mistään aiheesta, koska ne tunteet ovat niin järkyttävän suuria ja niin tosia, vaikka aikuisen mittakaavasta aika pieniä!

toinen elämän rakkaus ensirakkauden jälkeen, mutta en usko, että kolmatta enää koen:) Mutta nuorten sydänsurut ovat oikeasti raastavia ja voivat johtaa kamaliin tekoihin, jos tukea ei tule mistään.

t.3

sanoi, että kyllä niitä uusia poikia tulee. Se oli raastavaa. Varmasti otan opikseni, enkä omalle lapselleni tule sanomaan mitään tuollaista.

vastaus on nimittäin ei.



onneksi äiti oli tuossa asiassa inhimillinen. muutoin kyllä kun nyt vielä aikuisiälläkin saan aika paljon paskaa niskaan, haukkuja jne.