Olen yh - voinko tehdä "testamentin" siitä kuka huolehtii lapsistani jos kuolen?
Lapset käyvät isällään joka toinen vkonloppu mutta siellä on ollut paljon ongelmia. Lapset eivät esim. vieläkään, 4 vuoden jälkeen, pidä yhtään uudesta äitipuolesta. Isomman lapsen kanssa ongelmia on ollut enemmänkin, hän ei kävisi isän luona ollenkaan ellei olisi "pakko". Välillä on aikoja joilloin on helpompaa, esim. tällä hetkellä mutta välillä ollaan tosiaan käyty perheneuvolassakin kun on niin vaikeeta.
Joten, jos kuolen, haluaisin ehdottomasti että päähuoltajuus siirtyisi MINUN vanhemmilleni jotka ovat lapsilleni tärkeimmät aikuiset minun lisäkseni ja mummula on lapsilleni kuin toinen koti. Voiko tälläisen ns. testamentin tehdä? Tai sopimuksen?
Ja kysyn oikeasti ihan tosissani, en kaipaa mitään haukkumisia tai arvosteluja isän oikeuksista tms.
Kiitos.
Kommentit (6)
Varsinkin jos isä on ainoa huoltaja sinun lisäksesi.
Minä olen entinen yh, jonka avopuolisolla on ollut lasten oheishuoltajuus jo vuosia. Asiaa helpotti se, että bioisä ei vastustanut asiaa ja bioisä oli myös luopunut huoltajuudestaan vapaaehtoisesti. Päätöksen huoltajuudesta teki käräjäoikeus. Avopuolisoni olisi siis ollut hyvin vahvoilla saada pitää lapseni itsellään, jos olisin kuollut lasten ollessa alaikäisiä.
vanhempiesi kanssa (eri asia kuin yhteishuoltajuus). Asiasta kannattaa keskustella lastenvalvojan kanssa. Automaattisestihan lasten lähihuolto ei siirry toiselle vanhemmalle jos siellä on jotain ongelmia, kyllä nämä varmaankin tapauskohtaisesti punnitaan.
kyllä voit tehdä ns huoltajuustestamentin. se kertoo toiveesi, mutta se ei ole sosiaaliviranomaisia sitova-he tekevät päätöksen huomioiden kaikki asiat. kerro jolelkin läheiselelsi että selalinen on olemassa ,ja missä säilytät sitä.
olen lapseni yh,mulla tollanen huoltotestamentti on...
ja kyllä he isälleen varmaankin päätyisivät,varsinkin jos isä heidät haluaa.
Tuollaisen "testamentin" voi toki tehdä mutta se ei varsinaiseen päätökseen vaikuta kuin korkeintaan vähän.Yleensä tuollainen tehdään molempien vanhempien kuoleman varalta