Tarvitseeko 2,3v ja vastasyntynyt välttämättä sisarusrattaat?
Vihaan niitä tuplia mitkä ei mahdu mihinkään. Kuljetaan bussilla paljon enkä voi viedä kahden tilaa bussista se olisi niin röyhkeää.
Riittäisikö seisomalaita ja vaunut?
Kommentit (10)
Eli joka paikkaan kuljettiin kävellen.
Ei ainakaan meidän 2v olisi jaksanut kävellä tai seisoa 10km.
Ja joskus tehtiin kauppareissu ja mummulareissu samalla, oltiin liikenteessä vaikka 6h. Sai sitten 2v ottaa myös päiväunet samalla.
Mentiin vaunuilla pitkiäkin matkoja ja esikoinen pääsi istumaan, kun väsähti. Saattoi nukkua päiväunetkin rattaissa. Nyt kun on juuri täyttänyt kolme, ei tuplilla ole enää juurikaan käyttöä vaan seisomalaudalla on menty jo muutama kuukausi. Osta allekkain olevat tuplat, ne eivät vie sivuttaissuunnassa enemmän tilaa ja kehtaat liikkua bussilla. Mutta kyllähän bussissa näkee ihmisiä vierekkäin istuttavien tuplien kanssa paljonkin, enkä ainakaan itse katso heitä kieroon.
2v ei voi nukkua päikkäreitä seisomalaudalla eikä pysyis siinä kun on karkaaja-tyyppiä.
meillä emman vierekkäiset (vain 73cm leveät). nykyään ovat z-linen julet? bussiin mahtuu toiset vaunut meidän viereen. ei ole yhtäkään ovea tullu vastaan mistä ei vaunut mahtuis.
Kaksivuotias on hyvä ikä opetella kävelemään pidempiäkin matkoja. Lapset tarvitsevat lisää liikuntaa myös siellä arjessa.
ikäeroa 1v 10kk eikä tuplia, vaan vaunut ja seisomalauta. Ja kuljettiin busseilla, kauppaan ja kerhoon reilu 2km suuntaansa yms. Asutaan keskikokoisessa suomalaiskaupungissa. Toki päiväuniaikaan oltiin kotona ja liikkeellä aamupäivisin kerhoissa, kaupungilla, lounaalla yms. Tuskin olisi esikoinen edes nukkunut kovinkaan hyviä unia rattaissa ihmisvilinässä.
Meillä ikäeroa lapsilla 2 v 1 kk ja ikinä ei tarvittu tuplarattaita eikä seisomalautaa. Mutta meillä ei lapsi enään 1,5 v jälkeen suostunut istumaan rattaissa joten ainut mahdollisuus oli antaa lapsen kävellä. Hoidan lapsia kotona joten ei ollut tarvetta kiirehtiä päiväkotiin tms. Aina kun mentiin neuvolaan tai muskariin tms. niin aikaa varattiin sen verran, että voitiin kävellä lapsen tahtiin. Julkisia käytettäessä lapsi istui vieressäni ja vauva oli vaunuissa. Ikinä ei ole ongelmaa ollut. Ainoastaan etelänmatkalla meillä on ollut lapselle matkarattaat mukana eli molemmille lapsille omat mutta tuon viikon takia emme kokeneet tarvetta ostaa tuplarattaita. Meillä lapsi kävelee mukana joka paikkaan tässä 3 km säteellä ja jos ei jaksanut niin hypättiin bussiin (tämä oli kyllä harvinaista) ja sitten käytettiin pitemmillä matkoilla julkisia. Nyt on jo tosi reipas kolme vuotias, jonka kanssa ollaan oltu lenkillä ja kävelty lapen tahtiin jo 5 km lenkkejä :)
niin ei tarvii tuplia, mutta jos ootte liikenteessä päiväuniaikaan tai muutoin kokopäiväreissuja tms. niin tuplat tarvii. Meillä ollut sekä tuplat että yksikkörattaat käytössä jo monta vuotta ja on yhä, lapset 2, 4 (täytti juuri) ja 6.
tarvittu meillä, ikäeroa oli 1v11kk. Kuljettiin kävellen kerhoon 1.5km ja jotain vastaavia matkoja, mutta ei kyllä 5km kauppaan. Niin käytiin joskus perheellä kyllä kävelyillä, matkaa tuli ainakin sen 5km. Meillä jos alkoi väsyttämään laitoin vanhemman istumaan seisomalaudalle (jalat tavarakoriin) ja selkänojaksi oli rengasliina. Eli liina kulki selän takaa ja pyllyn alta työntöaisaan. Usein nukkui siinä kerhosta kotiin. Oli itse asiassa helpompi työntääkin kuin jos seisoi seisomalaudalla. Ja jos tultiin vähän myöhään kaupungilta kotiin eli esikko nukahti bussiin, niin esikko meni rattaisiin ja vauvan kantokopan (pehmeä) otin sieltä tietysti pois. Kantokoppa oli saman levyinen kuin väli kuomusta työntöaisaan eli päästiin hyvin kotiin, kun laittoi kopan poikittain siihen väliin. Ei tämä tietty mikään pitkän matkan ratkaisu ole:), mutta akuutissa tarpeessa päästiin kivuttomasti kotiin. ja ei ollut kyllä yhtään ikävä niitä liian leveitä tuplia.
Kaksivuotias on hyvä ikä opetella kävelemään pidempiäkin matkoja. Lapset tarvitsevat lisää liikuntaa myös siellä arjessa.