Millä tavalla elämäsi muuttui keskenmenon jälkeen vrt. raskautta edeltävään aikaan vai muuttuiko?

En voinut enää sietää raskaana olevia naisia silmissäni, ja kiinostukseni tuttavien ja sukulaisten raskauksia kohtaan heikkeni entisestään. En halunut enää kuulla heidän hehkutuksia raskaudesta, saati valituksia kuinka tuskalliset olot heillä onkaan näin raskaana ollessa.

Raskaus osui pahimpaan mahdolliseen ajankohtaan.

ja lopulta hillitön kiitollisuus niistä lapsista mitä on.

ja myös pelko siitä, tulenkohan enään koskaan raskaaksi...? No tulinhan minä, useamman kerran ja kaikki on päätyneet keskenmenoon... nyt en todellakaan jaksa enään innostua kenenkään raskauksista tai vauvoista tai yrityshöpinöistä, ei kiinnosta - ei! Toivon vain, etten katkeroidu ihan kokonaan tähän touhuun... :/

Että isoimmissa kysymyksissä kyse on aina tuurista (tai johdatuksesta tai sattumasta tai Jumalan tahdosta tai miten kukin sen haluaa nähdä). Elämän ja kuoleman äärellä on oltava nöyrä. Ja olin tosi kiitollinen, kun lopulta vaikeuksien jälkeen saimme kuin saimmekin terveen pienen ihmeen perheeseemme :) Siinä välissä tunnelmat vaihtelivat surusta ja hämmennyksestä malttamattomuuteen ja ehkä vähän katkeruuteenkin (tyyliin " miksi juuri minä" tai " miksi ei meille" ). Ja tosiaan välillä teki tiukkaa nähdä masuja maisemissa, vaikka eihän se itseltä toki ollut pois... silti vain kirpaisi, se kun muistutti tapahtuneesta.

eka keskenmenoa, sitten pieniviikkoisen keskosen syntymistä ja kohtukuolemaa. Raskausaika oli henkisesti vaikea.