Entäs jos se isä ei olis tehnykkää sitä tekoa?
Puurakennus syttyy helposti ,vaikka sähkölaitteista.Meillä oli lähellä tulipalo saunasta, kiukaan rele ei toiminutkaan vaan oli jääänyt päälle ja sauna oli päällä yön yli. Satuin käymäään siellä seuraavana päivänä Ja kiukaan takana oleva paneli oli ihan musta.Yläkerran lattia oli tosi kuuma.Minua olisi toden näköisesti syytetty jos talo olisi palannut.
Kommentit (19)
Palstalla mies on aina tarinan paskiainen!
akateemisesti koulutettu nainen on aina tarinan paskiainen. On muuten aika vaikea puolustella tuota polttomurhaajaisää, teko on niin mieletön.
mistä ja miten palo on saanut alkunsa. Palojälki on myös aivan erilaínen jos palossa on käytetty paloa avittavia nesteitä kuin silloin kun palo syttyy itsekseen sähkölaitteista.
mutta ehkä yrittänyt ampua itsensä tai vastaavaa. Eihän missään ole kai sanottu, että hän kärsisi juuri palovammoista? Jos on löytynyt kuula kallossa talon ulkopuolelta kanisterin kanssa tai ilman, on kuvio aika selvä tutkijoille heti kättelyssä. Mielestäni tämä on melkein ainoa selitys, jonka perusteella poliisi on voinut tiedottaa niin nopeasti epäilevänsä juuri isää.
Asiantuntijat pystyvät kertomaan miten palo on alkanut.
Asiantuntijat pystyvät kertomaan miten palo on alkanut.
Mutta se epäily isän syyllissyydestä julkistettiin niin pian, että mielestäni ainoat vaihtoehdot ovat, että on selkeästi yrittänyt itsaria toisella tavalla, tai kuten sanoit, jättänyt viestin/tunnustanut jos ollut tajuissaan. Vaikka palon syy voidaan selvittää, niin tuskin ihan noin nopeasti kuitenkaan.Tai että siitä noin varmasti uutisoitaisii faktana. En tiedä miksi, mutta jotenkin näen sen itsensä ampumisen yrityksen jotenkin "loogisena" jatkona tapahtumille. Kuvitellut kai onneton kuolevansa varmemmin niin, ettei vaan tulis pelastetuksi palavasta talosta.
Mietin vain, että olisko se ukko laittanut viime hetkillä tekstarin tai soittanut viimeisen puhelun ja kertonut kostostaan ja toimistaan jne?? Varmistaakseen koston olevn mahdollisimman julma?
En tiedä..
Kun talo on tulessa niin siitä ilmoitetaan kyllä heti omistajille.
Mietin vain, että olisko se ukko laittanut viime hetkillä tekstarin tai soittanut viimeisen puhelun ja kertonut kostostaan ja toimistaan jne?? Varmistaakseen koston olevn mahdollisimman julma?
En tiedä..
täällä puhutaan, että oli laittanut esteitä tielle, ettei palokunta pääse paikalle
Tie talolle on kapea ja pitkä. Kuulemma oli perheen auto poikittain estäen palokunnan saapumisen paikalle. Äiti oli saanut ilmoituksen palosta heti eli noin puoli neljän aikaan yöllä ja saapunut paikalle taksikyydillä ennen palolaitoksen ja poliisin tuloa (Oulusta Tyrnävälle on noin 30 km). Äiti oli siis myös onnettomuuspaikalla todistamassa tragediaa.
tässä todetaan että äiti saapui palopaikalle ensin.
miten palo on alkanut. Ei ne niin nopeasti olisi puhuneet tuhopoltosta (ja kuka mahdollisesti on sytyttäjä) jos eivät olisi varmoja.
Mä vaan ihmettelen miksi se oli niin palanut mutta ei kuollut. Luulen että yritti mennä palavaan taloon vielä hakemaan lapsia muttei enää päässyt. Pääsi vain vähän eteiseen ja juuri ja juuri ulos takaisin.
Palstalla mies on aina tarinan paskiainen!
jääkaapista siis sähkölaitteista syttynyt palo poltti mökin maan tasalle ja kaksi ihmistä kuoli tunnistamattomas.
jääkaapista siis sähkölaitteista syttynyt palo poltti mökin maan tasalle ja kaksi ihmistä kuoli tunnistamattomas.
Puurakennus syttyy helposti ,vaikka sähkölaitteista.Meillä oli lähellä tulipalo saunasta, kiukaan rele ei toiminutkaan vaan oli jääänyt päälle ja sauna oli päällä yön yli. Satuin käymäään siellä seuraavana päivänä Ja kiukaan takana oleva paneli oli ihan musta.Yläkerran lattia oli tosi kuuma.Minua olisi toden näköisesti syytetty jos talo olisi palannut.
onko se sytytetty tahallaan palavia nesteitä käyttäen. Asiantuntijat kyllä tunnistavat nämä kaksi eri palosyytä ja pystyvät erottamaan ne toisistaan. Turha sitä epäillä.
onko se sytytetty tahallaan palavia nesteitä käyttäen. Asiantuntijat kyllä tunnistavat nämä kaksi eri palosyytä ja pystyvät erottamaan ne toisistaan. Turha sitä epäillä.
Kanisterit olisi voinut joku muu jättää.
muutenkin kuin sen perusteella että talo paloi.