Puhutteko miestenne kanssa näistä perhetragedioista

Ja lapsille kerrotaan asioista jonkun verran.



Oma mies ei uhkaa väkivallalla enkä koe oloani uhatuksi jos meillä on riitaa. Me puhutaan riidat läpi ja joskus toinen muistuttaa ettei koroteta liikaa ääntä.



Me ei uhata erolla, ei alisteta tai olla muutenkaan tampioita toiselle.

Ei ole tullut pieneen mieleenkään tivata tappaako tuo itsensä tai lapset koska on ihan täyspäinen, ei hajota tavaraa tai ole outo.



Erolla uhkaamista en tajua. Äitini teki tuota peloitteena ja lopputulos oli loppujen lopuksi että isä allekirjoitti hakemuksen.

Ihan ensimmäinen asia mitä pitäisi jo lapsille opettaa ettei uhata asialla jota ei ole valmis toteuttamaan. Minä en jaksaisi katsella ihmistä joka alkaa uhkaamaan erolla. Miten se liittyy riidan aiheeseen? Vai eikö teillä ole riidalla aihetta?

Liittyy joko toisen välinpitämättömyyteen kodista tai itsestään. Ollaan varmaan kummallinen perhe kun ollaan yhdessä. Ehkä en ansaitse parempaa. :(

toki kumpikin joskus jotain kommentoi, muttei varsinaisesti asetuta keskustelemaan näistä.

Ja tähän:

silti mies riidoissa haukkuu, alistaa ja uhkailee erolla ja myös sillä ettei tapaisi lapsia. Fyysistä väkivaltaa ei käytä muuten kuin joskus tulee todella lähelle. Itsekään en tiedä ovatko riitamme normaaleja ja mikä normaalia? Muuten hyvä isä joka lasten kanssa silloin kun kotona.

- Ei todellakaan ole normaalia.

Löytäisinkö paremman parisuhteen ja kannattaisiko tässä vaiheessa erota vaikka lapset kärsiikin.?



Ap

niin mitä väliä, löytyykö parempaa - mieluummin sitä on yksin, kuin tuollaisen kanssa!



Ja kärsii ne lapset siitä uhkailusta ja alistamisestakin. TOdennäköisesti enemmän kuin erosta.

En osannut edes nukkua kun lapset olivat käymässä isällään. Nyt mnnyt vuosi ja naamasta päätellen isänsä käyttää jo paljon vähemmän alkoholia ja asuu topakan lastenhoitajan kanssa.



Edelleen mietin välillä, pitäisikö siitä puhua jossain, että isänsä on minusta sairas ihminen ja että hän mm. harrasti itsemurhalla uhkailua ja lannisti minut henkisesti täysin. Mutta esim perhetyössä, joss käytiin eron aikana, ei tartuttu tuohon mitenkään. Tuohon ei tartuttu neuvolassa muuten, kuin että terkkari kehotti minua käymään juttelemassa omia surujani ammattihenkilöllä. Pelkäsin tuolloin, että kaikki moinen puhe kuitattaisiin eron mustamaalaukseksi. Mies on vielä niin sosiaalisesti taitava ja hänestä kuulee "täydellinen" kuvauksen oli sitten työntekijänä, isänä, miehenä, vävynä, minä vaan. Ajattelin, että kävisi vielä niin päin että mies suuttuisi (ei ainakaan vähentäisi mahdollisen pelon aihetta) ja saattaisi jopa saada huoltajuuden siltä valheita kehittelevältä exältä(minulta).



No, ei ole lapsia satuttanut. Tai ainakaan niin, etteivätkö olisi tulleet kotiin fyysisesti kunnossa.



Mutta vaikka kaikki on mennyt hyvin jo vuoden, pelkään silti hiukan jatkuvasti, miten mies suhtautuu jos esin nykyinen avokki jättää hänet.

miehesi ei ehkä tiedä mikä on väärin toista ihmistä kohtaan. Minusta on tärkeää, että kerrot hänelle kauniisti mitä koet ja tietysti, että rakastat häntä myös. Mutta että tämä tietty asia vaivaa ja pelottaa sinua.