Normaalia eskarilaiselta??
Onko teidän mielestä ihan ikätasoista, että eskarilainen tyttö ei välitä yhtään omasta siisteydestään? Tekee mitä vaan, että saa huijattua hiusten harjaamisessa, takapuolen pyyhkimisessä, käsien pesemisessä, puhtaiden alusvaatteiden vaihtamisessa. Kakkaiset pikkarit ovathänen mielestään ok, hauskaa ja saattaa jopa näytellä niitä. Ulkonäköön kiinnittää huomiota vain siten, että kiukuttelee vaatteista, joista ei jostain syystä tykkää. Pyyhkii ruuat naamasta ja räkäisen nenä paitaansa ja hihoihinsa. Asiaan yritetty puuttua jo pitkään, mutta kun ei ole minkäänlaista motivaatiota tytöllä. Sanottu asioista jo aika suoraankin, kun ei tajua...
Kommentit (5)
Noh. Mieleeni tulee, että tuollaisen toiminnan ja kähytöksen kitkeminen vaatii vaan aikuiselta määrätietoisuutta.
Aikuinen sanoo, että nyt vaihdetaan housut. Ihan sama, mitä mieltä lapsi itse on, housut vaihdetaan: pylly kutiaa, tulee tulehdus ja hän haisee, eikä kukaan halua olla haisevan lapsen kaveri.
Ruokapöydässä lapselle annetaan servetti tai kaksi. Aina kun käsi lähtee menemään puseron suuntaan, aikuinen vieressä ojentaa servetin ja pyyhkii lapsen kädet siihen. Sama nenän kanssa. Ja sitten vaihdetaan uusi puhdas pusero.
Miten hiusten harjaamisesta huijataan? Näkeehän sen, kun ne on takkuiset? Ja jos ne kammataan joka aamu ja joka ilta, niin aika siistinä pysyvät. Aikuinen tekee sen.
'
En minä ainakaan kysy lapsiltani, haluaako he että hiukset kammataan ja laitetaan kiinni. Sanon, että nyt laitetaan hiukset, leikki tai tv.n katselu keskeytyy tai jos aamulla kiire töihin, istutan eteisessä penkille ja kampaan hiukset, laitan kiinni.
Jos tytölläsi on pitkät hiukset eikä halua niitä pitää kiinni, käytä parturissa ja leikkaa lyhyt nätti tyttömäinen tukka.
Nyt ei puhuta lapsen motivaatiosta. Näistä asioista, hygienia, pöytätävat, siisteys ja siisteyskasvatus, ei vastuuta langeteta lapselle, ei varsinkaan eskari-ikäiselle. Vastuu lapsen puhtaudesta ym. edellä luetelluista on vanhemmilla ja teidän tulee niistä huolehtia.
Minulla eskarityttö. Tyttö on "siisteyden perikuva", mutta tottakai joskus protestoi hampaiden pesua, tukan kampaamista yms vastaan. Siinä kohtaa vanhemmat sanovat että nyt hampaat pestään ja tukka kammataan. Ennen sitä ei tehdä mitään muuta jne. Meillä myös tyttö jossain vaiheessa pyhki suunsa hihaan, luojan kiitos se meni nopeasti ohi. Ota tiukempi ote lapseesi!
mutta ihan varmasti ei vaihtaisi vaatteita, pyyhkisi takapuolta, harjaisi hiuksiaan tai hampaitaan ellei äiti vieressä jäkättäisi. Isoveljensä oli ihan samanlainen, mutta nyt 9-vuotiaana jo osaa vähän itsekin huolehtia asioistaan, vaikka hampaiden pesu saattaa vieläkin unohtua.
Koeta kestää ja vahdi tiukasti niin kyllä lapsi ennen pitkää oppii.
On oltu tiukkoja; yhtään ainutta kertaa ei ole periksi annettu. Tosin meillä on neljä lasta, joten joka ikistä takapuolen pyyhkimistä ei voi vierestä seurata ja joskus täytyy pyytää itse harjaamaan hiukset. Mutta esim. eskarissa kuulema valehtelee käsien pesusta ja pyllyn pyyhkimisestä. On kerrottu, että tulee pöpöjä, oksennustauti, p*****eseen ihottuma, haisee ja kavereita inhottaa, mutta ei välitä. Työn puolesta tapaan paljon saman ikäisiä lapsia enkä usko kenenkään olevan näin epäsiisti. Pyykkiä tytöltä tulee kolminkertainen määrä muihin nuorempiin lapsiin verrattuna. On vahdittu, vaadittu ja sanottu asioista jo vähemmän kauniistikin. Nyt on alkanut hiipiä mieleen ajatus, onko tyttö jotenkin ikätasoisistaan jäljessä, kun p*****set pikkarit on hauskaa ja niillä revitellään. Onko joku ongelma?
-ap
meillä kyllä tuollaista ole...