Mitä mun pitää tehdä? Suostuisitko tähän? Miehelläni

Miksi? Koska minä en ole robotti, jota voi käyttää kotitöihin ja seksiin.



Elämä ei ole useinkaan optimaalista; unta tulee liian vähän, sitä syö huonosti ja töissäkin stressaan. Hyvin tavallista. Tuo kaikki ei ole mikään syy olettaa että kotiympäristö on steriili, liikkumaton linnake, jossa aika on pysähtynyt ja kaikki huomio menee siihen, onko miehellä mukava olla.



Olen todennut elämäni aikana, että miehillä on selkeä taipumus vetää mutkat liiankin suoriksi, kun stressaa; sanovat asioita ajattelematta niitä omalle kohdalleen, pyrkivät hyötymään toisesta osapuolesta, kylmiä reaktioita jne. Jopa oma "kultakimpalemieheni" alkaa stressaantuneena vinkumaan yhdestä ainoasta kotityöstään ja käyttäytymään lapsellisesti.

Minulla on myös ystäviä. Siitä huolimatta tuntuu pahalta, kun tulen petetyksi. Mies itse myöntää, että on rajoittanut olemiseni muutamaan tehtävään. Mikään terapia ei ratkaise sitä, että kärsin, kun tulen kaltoinkohdelluksi. Jos muuttuisin niin kylmäksi ihmiseksi, että en tuntisi mitään, en voisi olla lasteni äiti enkä rakastava puoliso.

ap

Älä nyt hyvänen aika uhkaile mitään kun et tarkoita sitä. Tosi lapsellista ja nolaat vaan ittes! Sitäpaitsi sinähän olet jo opettanut miehesi tavoille -oletko ajatellut sitä? Olet opettanut hänet siihen että sinä nielet kaiken ja nyt et sitä tekisikään. Se on iso juttu, jota mielestäni et yksin osaa kuitenkaan vielä läpi! Ehdottaisin sulle terapiaa kokeneen terapeutin kanssa ja vasta sen jälkeen käy käsiksi asiaan. Lisäksi ehdottaisin ettet kertoisi miehelle mahdollisesta terapiastasi mitään! Hae siis apua itsellesi!

linjoilla minäkin. Perheenne vaikuttaa varakkaalta, sinulla olisi varaa mennä terapiaan ja hoitaa itsesi. Miksi lapsien pitäisi kärsiä erosta, kun ongelma tuntuu olevan sinulla itselläsi. Vaikutat turhautuneelta. Mene terapiaan ja ala keksiä itsellesi jotain omaa. Työ, harrastukset ja ystävät. Kun elämässä on muuta sisältöä, ei tarvitse jatkuvasti märehtiä omaa suhdetta. Sori jos on tiukka tekstiä, mutta minä olen tämän tien itse käynyt lävitse ja tiedän, mistä puhun.

mutta kannataisi mennä tutkiskelemaan itseään ja elämäänsä terapiaan. Toivottavasti saisit sieltä avaimia käsitellä suhdettanne. Pariterapia lienee parasta teille, mutta se vaatii sitoutumista, myös miehen osalta.

tarkoitamme, että tarvitset uusia taitoja parantaaksesi avioliittoanne! Sinulla ei selvästikään ole niitä kun olet opettanut miehesi tietyille tavoille. Nytkin vain nau´ut huomiota ja rakkautta. Usko huviksesi se ei tule onnistumaan. Miehesi ei ole tarvinnut nähdä sinun takiasi vaivaa. Eikä hän ole sitä valmis näkemäännkään ellei...:)



Kokenut terapeutti voi saada oman pääsi ja tunne-elämäsi kuntoon jolloin olet taitavampi käymään ikävään asiaan käsiksi.



Toivon kylläkin ihan tosissani että olisin väärässä ja pääsisit helpommalla!

Kerro minulle esimerkkejä. Luen niitä mielelläni.

ap

tarkoitamme, että tarvitset uusia taitoja parantaaksesi avioliittoanne! Sinulla ei selvästikään ole niitä kun olet opettanut miehesi tietyille tavoille. Nytkin vain nau´ut huomiota ja rakkautta. Usko huviksesi se ei tule onnistumaan. Miehesi ei ole tarvinnut nähdä sinun takiasi vaivaa. Eikä hän ole sitä valmis näkemäännkään ellei...:) Kokenut terapeutti voi saada oman pääsi ja tunne-elämäsi kuntoon jolloin olet taitavampi käymään ikävään asiaan käsiksi. Toivon kylläkin ihan tosissani että olisin väärässä ja pääsisit helpommalla!

halutulla tavalla, jos ongelma on se, että mies ei keskustele??? En mä ainakaan pysty manipuloimaan miestäni.

Kerro minulle esimerkkejä. Luen niitä mielelläni. ap

tarkoitamme, että tarvitset uusia taitoja parantaaksesi avioliittoanne! Sinulla ei selvästikään ole niitä kun olet opettanut miehesi tietyille tavoille. Nytkin vain nau´ut huomiota ja rakkautta. Usko huviksesi se ei tule onnistumaan. Miehesi ei ole tarvinnut nähdä sinun takiasi vaivaa. Eikä hän ole sitä valmis näkemäännkään ellei...:) Kokenut terapeutti voi saada oman pääsi ja tunne-elämäsi kuntoon jolloin olet taitavampi käymään ikävään asiaan käsiksi. Toivon kylläkin ihan tosissani että olisin väärässä ja pääsisit helpommalla!

Juttelimme eilen ehkä ensimmäistä kertaa siten, että mies ei marssinut pois. Jo siitä tuli paljon turvallisempi olo.



Moni on kuvitellut mielessään hyvin kliseisen "muija nalkuttaa kunnon miehelle" -kuvion, ja se on kyllä kaukana meidän todellisuudestamme. En kommentoi niitä lainkaan.



Niin. Sain kertoa miehelle, miltä minusta tuntuvat niin viimeaikaiset tapahtumat kuin koko asetelmamme. Hän kuunteli ja sanoi ymmärtävänsä. Mieskin kertoi ajatuksiaan. Paljastui mm. se, että mies on tuntenut huonoa omaatuntoa monista asioista, ja on myöhemmin kuvitellut, että minä olen niistä valittanut, vaikka en ole niistä maininnutkaan. Hän on sekoittanut omantuntonsa äänen minun ääneeni.



Terapiaehdotus ei ole ollenkaan tyhmä. Me tarvitsisimme mieluummin pariterapiaa minun yksilöterapiani sijasta, sillä uskon, että ehjäksi terapoituakin ihmistä loukkaavat kylmät ja ilkeät teot. Katsotaan, miten elämä sujuu lähitulevaisuudessa.



Sovimme, miten asioista puhutaan, jotta puhuminen ei pelota häntä eikä lisää stressiä. Toki tarkoitus on, että mies ei kävele ylitseni, petä luottamustani ja kohtele muutenkaan kaltoin. Jos mitään pahaa ei tapahdu, mitään ei tarvitse tietysti selvittääkään. En ole sokean luottavainen, mutta haluan uskoa tulevaisuuteen ja meihin.



Joku kysyi, miksi harrastan seksiä mieheni kanssa. Siksi, että rakastan häntä aivan suunnattomasti.



ap

Joku kysyi, miksi harrastan seksiä mieheni kanssa. Siksi, että rakastan häntä aivan suunnattomasti.

ap

Ap, itse kirjoitit näin: "Kaikki on melkein hyvin, kun olen hyväntuulinen ja kaikki on oikein hyvin, kun meillä on seksiä. Paitsi että ei ole minulla, miehellä on."

Eli annat miehellesi seksiä, koska rakastat häntä, vaikka itse et saa nautintoa? Aika omituista minusta. Eikö se pitäisi olla molemminpuolista?

seksituntemuksista ei ap sanonut mitään.

Joku kysyi, miksi harrastan seksiä mieheni kanssa. Siksi, että rakastan häntä aivan suunnattomasti. ap

Ap, itse kirjoitit näin: "Kaikki on melkein hyvin, kun olen hyväntuulinen ja kaikki on oikein hyvin, kun meillä on seksiä. Paitsi että ei ole minulla, miehellä on." Eli annat miehellesi seksiä, koska rakastat häntä, vaikka itse et saa nautintoa? Aika omituista minusta. Eikö se pitäisi olla molemminpuolista?

Mieheni tekee paljon töitä, meidän hyväksemme, ja tekee oman osansa kotitöistä koskaan mukisematta.



Aika ajoin, nykyään usein, tulee eteen asioita, joissa mies kuitenkin toimii minua kohtaan ikävästi, jolloin minulle annettu sana voidaan syödä tuosta vain, koska mies pääsee siten helpommalla (kyse ei ole kotitöistä). Minusta sillä ei ole merkitystä, mikä asia on kyseessä; lupaus on lupaus. Itse en ole koskaan valehdellut miehelleni enkä pettänyt lupaustani.



Ongelma on minun asemani ja roolini. Jos olen pahoittanut mieleni, minun pitää "ottaa rennosti" ja olla "vääntämättä asioista". En pysty siihen. Haluan, että asia selvitetään keskustelemalla ja jätetään sitten taakse. Mies tekee keskustelusta kuitenkin riidan, sillä hän käy kiinni persoonaani, ei itse asiaan, ja tilanne onkin yhtäkkiä iso riita, ei pieni keskustelu. Huomaan usein, että meillä on käyty ihan eri keskustelu ( eli riita), kuin oli tarkoitus. Ja taas olen syvemmällä.



Minulla on miehestä rupatteluseuraa, kunhan pysyn suhteemme ulkopuolisissa asioissa. Meillä on ihan hauskaa sillä tavalla, mutta samalla näivetyn sisältä. Tunteistani ja suhteestamme en saa puhua. En tunne enää olevani se älykäs, nokkela, sanavalmis ja huumorintajuinen nainen, joka joskus olin. Sisälläni ja suhteessamme on solmuja, jotka ovat kasvaneet vyyhdeiksi. Niiden takana minä olen, enkä näe eteenpäin.



Olen eilen pyytänyt, että jos mies ei halua auttaa meitä, hän auttaisi edes minua.



ap

Silläkö miehesi stressi kotona vähenee, että hän kohtelee sinua ikävästi, tekee asioita toisin kuin on sovittu jne?



Huomaatko itse ontuvan logiikkasi? Sillähän se pikemminkin lisääntyy, kun sinäkään et ole tyytyväinen. Miehelläsi on jokseenkin yksipuolinen käsitys rakkaudesta. Siis sinun velvollisuutesi on rakastaa ym. mutta miehellä on vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia?



Mies joutuu tekemään elämässään valintoja. Jos hän haluaa vain "olla rennosti", silloin joutuu elämään ilman vaimoa ja perhettä. Se perhe kun aiheuttaa väistämättä myös velvollisuuksia, ei tarjoa pelkästään täysihoitolaa.



Mies tulee pääsemään paljon vähemmällä ja teidän kaikkien elämä muuttuu paljon helpommaksi, kun hänellä ei ole enää teitä kohtaan muita velvoitteita kuin elatusmaksu, ja ehkä tapaamisoikeus. Hän voi sitten palkata itselleen kotiapulaisen, joka korvaa sinut, ja käyttää seksitarpeisiin maksullisia naisia. Mutta olisihan sinkun elämä muuten halvempaa.

ei taloustöistä eikä täysihoidosta. Koti tulee meillä kyllä hoidettua, mutta sielua ei. "Rennosti oleminen" ei hänen kohdallaan tarkoita laiskottelua, hän on hyvin ahkera. Se tarkoittaa asioiden käsittelemättömyyttä, tunteiden syrjään työntämistä.



ap

Mieheni tekee paljon töitä, meidän hyväksemme, ja tekee oman osansa kotitöistä koskaan mukisematta. Aika ajoin, nykyään usein, tulee eteen asioita, joissa mies kuitenkin toimii minua kohtaan ikävästi, jolloin minulle annettu sana voidaan syödä tuosta vain, koska mies pääsee siten helpommalla (kyse ei ole kotitöistä). Minusta sillä ei ole merkitystä, mikä asia on kyseessä; lupaus on lupaus. Itse en ole koskaan valehdellut miehelleni enkä pettänyt lupaustani. Ongelma on minun asemani ja roolini. Jos olen pahoittanut mieleni, minun pitää "ottaa rennosti" ja olla "vääntämättä asioista". En pysty siihen. Haluan, että asia selvitetään keskustelemalla ja jätetään sitten taakse. Mies tekee keskustelusta kuitenkin riidan, sillä hän käy kiinni persoonaani, ei itse asiaan, ja tilanne onkin yhtäkkiä iso riita, ei pieni keskustelu. Huomaan usein, että meillä on käyty ihan eri keskustelu ( eli riita), kuin oli tarkoitus. Ja taas olen syvemmällä. Minulla on miehestä rupatteluseuraa, kunhan pysyn suhteemme ulkopuolisissa asioissa. Meillä on ihan hauskaa sillä tavalla, mutta samalla näivetyn sisältä. Tunteistani ja suhteestamme en saa puhua. En tunne enää olevani se älykäs, nokkela, sanavalmis ja huumorintajuinen nainen, joka joskus olin. Sisälläni ja suhteessamme on solmuja, jotka ovat kasvaneet vyyhdeiksi. Niiden takana minä olen, enkä näe eteenpäin. Olen eilen pyytänyt, että jos mies ei halua auttaa meitä, hän auttaisi edes minua. ap

Miehesi ehkä sanoo tekevänsä kaikki "teidän vuoksenne", mutta todellisuudessa hän tekee työtä itsensä vuoksi. Eikö sen seurauksena että joku tekee "kaikkensa perheen eteen" pitäisi kaikkien olla onnellisia? Ei vain materialisesti vaan henkisestikin. Ja sinä et ole. Eli ei miehesi tee sinun vuoksesi töitä. Katso asiaa objekstiivisesti. Hän tekee töitä ansaitakseen rahaa perheelle, ja samalla haluaa sinun alistuvan jotta HÄN olisi onnellinen, ei sinä.

tilanteeseenne on vaikea sanoa yksiselitteisesti mitään, joitain ajatuksia:



-sinulla on selvästi nyt paha olla, ja sen tilanteen pitäisi muuttua tavalla tai toisella



-minusta on ihan ok, että jos puolisolla on vaikeaa syystä tai toisesta, niin toinen puolisko yrittää helpottaa hänen taakkaansa esim. tekemällä enemmän kotitöitä tai myös niin, ettei aina tuo esiin ärsyyntymistään, vaikka siihen olisi syytäkin. Tämä siis VÄLIAIKAISESTI, ei keneltäkään voi vaatia tuollaista pehmittelyä vuosikausia.



-mutta jos toinen eksplisiittisesti sanoisi minulle, että "en suostu kotona ottamaan vastaan minkäänlaista stressiä, katsokin että käytöksesi on tämän mukaista" niin tuo ei ole ok, koska tuollainen kertoisi niin selkeästi sanojan kusipäisyydestä.



-toisaalta minusta olisi ihan ok sanoa, että "mulla on töissä nyt tosi vaikea vaihe, ymmärrän, että sinullakin on vaikeaa ja lupaan että jutellaan asiat selviksi kun pahin stressi hellittää, viimeistään *ajan* päästä".



-lapsilta ei kuitenkaan koskaan, missään tilanteessa saa vaatia mitään erikoiskäytöstä, "koska isillä on nyt vaikeaa" tms. Ei olisi oikein lasten eikä isänkään kannalta.

tukea miestäni hänen stressissään. Minun pitää saada omat ajatukseni ja tunteeni kuntoon. Sitten olen mielelläni hänen tukenaan ja apunaankin, jos hän haluaa. Yksin en kuitenkaan voi korjata pahaa oloani ja itseäni.



Sanoin tänään miehelleni, että jos hän vielä kerran kävelee pois luotani, kun puhuminen on kesken, loppuu kaikki siihen. Olinko kohtuuton?



ap

tukea miestäni hänen stressissään. Minun pitää saada omat ajatukseni ja tunteeni kuntoon. Sitten olen mielelläni hänen tukenaan ja apunaankin, jos hän haluaa. Yksin en kuitenkaan voi korjata pahaa oloani ja itseäni.

Sanoin tänään miehelleni, että jos hän vielä kerran kävelee pois luotani, kun puhuminen on kesken, loppuu kaikki siihen. Olinko kohtuuton?

ap

mieluummin sanoa vielä ilman uhkavaatimuksia, että nyt et jaksa tukea häntä, koska olet itsekin stressaantunut. Mutta et voi pakottaa häntä kuuntelemaan itseäsi. Kannattaa varmaan sanoa että tarvitset sitä, kaipaat sitä, et jaksa ilman sitä, mutta pakottaa ei voi (tietysti jos olet valmis eroamaan asian takia, niin sitten voit sanoa noin, mutta älä uhkaile).

Jos mies on ennen ollut se, jonka kanssa olet voinut jakaa kaiken, niin asioiden muuttuminen ahdistaa sinua.



Miehen stressi tarkoittaa usein, ettei jaksa enää kotona stressata mistään. Toisin sanoen vatvoa sinun ja kodin asioita, vaan niiden pitäisi olla kunnossa. Kun kerran töissä joutuu jo miettimään liikaa.



Olen ollut itse vastaavassa tilanteessa ja osittain vieläkin. Olen tullut siihen lopputulokseen, että joko hankin keskusteluseuraa muualta ja hyväksyn tilanteen tai eroan. Tällä hetkellä olen tyytynyt ensimmäiseen kohtaan. Ns. sielunkumppania ja parasta ystävää miehestäni en saa, mutta onko se syy uhrata avioliitto ja perhe?

mitään muuta stressiä tai purettavaa minulla ja kotona ei ole. Kaikki muu on hyvin. Voidakseni antaa anteeksi ja unohtaa, on minun saatava puhua asiasta rakentavasti. Mies käskee minun "ottaa rennosti" eli niellä kaikki, käytännössä.



Miehelläni on tapana, että kun juttelemme vaikeasta asiasta, ja hänen pitää perustella tekemisensä, hän häipyy yhtäkkiä paikalta. Hänessä ei myöskään ilmekään värähdä, jos hän saa minut itkemään.



Olen alkanut miettiä, olenko vain itsekeskeinen. Ehkä en enää ymmärrä, miten suhteessa ollaan. Ehkä reagoin vääriin asioihin, ehkä olen liian herkkä. Onko parempi olla hiljaa ja kätkeä tunteensa? Onko se viisautta ja kypsyyttä? Mutta kun teen niin liian pitkään, alkaa rintaan sattua ja kurkkua kuristaa itku.



ap

tukea miestäni hänen stressissään. Minun pitää saada omat ajatukseni ja tunteeni kuntoon. Sitten olen mielelläni hänen tukenaan ja apunaankin, jos hän haluaa. Yksin en kuitenkaan voi korjata pahaa oloani ja itseäni. Sanoin tänään miehelleni, että jos hän vielä kerran kävelee pois luotani, kun puhuminen on kesken, loppuu kaikki siihen. Olinko kohtuuton? ap

Et ole kohtuuton. Mielestäni sinullakin on oikeus onneen eikä vain miehelläsi. Miehesi onnellisuus/tyytyväisyys tuo sinut onnettomaks. Onko tämä nyt mielestäsi oikein?

Valitettavasti musta kuullostaa, että miehesi tunteet sinua kohtaan on väljähtyneet syystä tai toisesta. Häntä alkaa ahdistamaan, kun yrität ottaa asian puheeksi. Voiko olla näin?

huomasin jossain vaiheessa suhdettamme, että attribuoin miehen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin kaikenlaisia omia ongelmiani ja epävarmuuksiani. Ja juuri kuten kuvaat, vaadin häntä perustelemaan tekemisensä ja selittämään ne parhain päin, ja poistamaan pahan mieleni. Olin vähän kuin lapsi suhteessa vanhempaan. Tajusin, että ongelmat ovat minun ja lopetin tuollaisen. Minusta on myös tullut mielestäni positiivisella tavalla vähemmän herkkä, eli en tulkitse enää kaikkia pikkujuttuja niin negatiivisesti.

Mutta tämä siis minun tarinani, sinun täytyy luottaa itseesi ja omiin tunteisiisi. Pitää korostaa, että mieheni on erittäin epäitsekäs ja on aina osoittanut monin tavoin rakastavansa ja arvostavansa minua - näin ollen minun oli helppo huomata, että vika on minussa. Itse asiassa suhteemme oli ja on niin turvallinen, että se suorastaan tarjosi minulle tuon mahdollisuuden kehittyä ihmisenä. Teillä tilanne ei ilmeisesti ole tämä.

mitään muuta stressiä tai purettavaa minulla ja kotona ei ole. Kaikki muu on hyvin. Voidakseni antaa anteeksi ja unohtaa, on minun saatava puhua asiasta rakentavasti. Mies käskee minun "ottaa rennosti" eli niellä kaikki, käytännössä.

Miehelläni on tapana, että kun juttelemme vaikeasta asiasta, ja hänen pitää perustella tekemisensä, hän häipyy yhtäkkiä paikalta. Hänessä ei myöskään ilmekään värähdä, jos hän saa minut itkemään.

Olen alkanut miettiä, olenko vain itsekeskeinen. Ehkä en enää ymmärrä, miten suhteessa ollaan. Ehkä reagoin vääriin asioihin, ehkä olen liian herkkä. Onko parempi olla hiljaa ja kätkeä tunteensa? Onko se viisautta ja kypsyyttä? Mutta kun teen niin liian pitkään, alkaa rintaan sattua ja kurkkua kuristaa itku.

ap