Miksi minun pitäisi tehdä töitä?
Kun olen töissä, olen äärettömän väsynyt, ärtynyt, stressaantunut ja huonovointinen.
Kysyin lapseltanikin kummasta hän tykkää enemmän, kotona olevasta vai töissä olevasta äidistä.
Vastaus oli kotona olevasta. Koska silloin en ole niin väsynyt, kärttyinen ja meillä on kunnon ruokaa.
Tehkööt he töitä ketkä siitä nauttivat tai ainakin kokevat saavansa jotain. Miksi täälläkin aina syyllistetään työttömiä.
Ei kaikkia vaan ole luotu työntekoon. Tällä hetkellä olen töissä, mutta onneksi työt loppuu pian.
En välttämättä haluaisi tehdä enää koskaan töitä. Toisaalta tiedän, että se voi olla mahdotonta. Ehkä sitten teen välillä joitain pätkiä ja sijaisuuksia.
Vaikka se vituttaakin minua äärettömän paljon.
Kommentit (19)
ja lopeta ruikuttaminen. Jaksamiseen auttaa liikunta ja riittävät yöunet.
Tiedätkö kuinka pienellä eläkkeellä joudut tulevaisuudessa elämään, ellet tee palkkatyötä?
Miksi minun pitäisi kuitenkin olla töissä, vaikka välillä väsyttää, ja sinä saisit maata kotona. Miltä sinusta tuntuisi, jos esimiehesi sanoisi joku päivä, että teet tästä lähin 6 viikkotyötuntia lisää, koska työkaverisi jäi kotiin, ettei olisi kärttyinen ja jaksasisi laittaa kunnon ruokaa? Samalla palkalla tietenkin, koska kyllähän sen kotiinjääneenkin tarttee ruokaa verorahoista saada.
Tämä on minun elämäni, ei sinun tai kenenkään muunkaan. Minun ei tarvitse mennä töihin, vaikka sinä niin toivoisit tai haluaisit.
Ap, joka ei vaan makaa kotona.
ja lopeta ruikuttaminen. Jaksamiseen auttaa liikunta ja riittävät yöunet. Tiedätkö kuinka pienellä eläkkeellä joudut tulevaisuudessa elämään, ellet tee palkkatyötä?
Mitä sinua kiinnostaa minkä verran saan eläkettä? Minua ei kiinnosta tippaakaan se asia. Olen aiemminkin tullut toimeen hyvin vähällä.
Ap
ole mikään pakko mennä töihin.
Olkaa vaan kotona. Mutta älkää sitten vaatiko että veronmaksajat elättävät teidät.
entä jos jokainen tässä maailmassa valitsee jäädä kotiin? Mistä ruokaa ja vaatetta? Mistä asunnot, mistä lääkkeet? Kuka hoitaa sairaat?
On paljon ihmisiä jotka oikeesti HALUAVAT töihin..sitten niiltä vie työpaikat nenän edestä nää jotka PAKKOtyöllistetään..Onko järkeä..ihan ekaksi työpaikka niille,jotka sitä ihan oikeasti haluavat!
entä jos jokainen tässä maailmassa valitsee jäädä kotiin? Mistä ruokaa ja vaatetta? Mistä asunnot, mistä lääkkeet? Kuka hoitaa sairaat?
En usko, että tulee sellaista tilannetta. Jotkuthan ihan tykkäävät työstään ja siitä palkasta mitä saavat.
Ap
Siis ellet käy töissä. Työttömyyskorvausta et saa ellet ole työtön työnhakija ja jos olet, et voi toistuvasti kieltäytyä tarjotusta työstä menettämättä työttömyyskorvausta. Toimeentulotukea ei voi hakea, jos et ole töissä tai työtön työnhakija..
Yhteiskunta ei siis valitettavasti elätä vapaaehtoisesti kotiin jääviä työkykyisiä aikuisia.
KUN sulla on varaa tehdä se omilla rahoillasi, eli ilman mitään työkkäri/fattarahoja.
V*ttu että ärsyttää tollaset loiset, jotka kuvittelevat oman aikansa olevan jotenkin arvokkaampaa kuin muiden. Vaikka todennäköisesti oletkin kovin yksinkertainen ja sivistymätön, niin yritän edes: se raha ei tule tyhjästä vaan MUUT maksavat sen veroilla työtuloistaan.
Kehtaatko samoin käydä vaikka ihan suoraan naapurisi ovella pyytämässä, että maksaa jatkossa suoraan sulle rahaa käteen?
no miksi meidän pitäisi elättää sinua .
Hänen vanhempansa maksoivat aikoinaan veroja että voisivat tarvittaessa elättää ap:n. Sinun vanhemmat ovat tehneet samat, mutta et käytä samaa mahdollisuutta. Tai ehkä sinulla ei ole vanhempia jotka ovat maksaneet veroja.
Minun isäni ja äitini sanoivat minulle. Älä sinä ***** tee koskaan töitä. Sillä tuhoaa vain parisuhteen ja menettää perheen. Nauti sinä meidän maksamista veroista. Olemme maksaneet elämäsi.
Tätä minä noudatan. Vanhempieni verot ovat minun rahoja ja otan ne takaisin.
Valitettavasti lapseni ei ehkä tule nauttimaan samasta vaan hänen on käytävä töissä, sillä teollani katkaisen tämän alkavan kierteen ja nautin elämästäni.
no miksi meidän pitäisi elättää sinua .
Hänen vanhempansa maksoivat aikoinaan veroja että voisivat tarvittaessa elättää ap:n. Sinun vanhemmat ovat tehneet samat, mutta et käytä samaa mahdollisuutta. Tai ehkä sinulla ei ole vanhempia jotka ovat maksaneet veroja. Minun isäni ja äitini sanoivat minulle. Älä sinä ***** tee koskaan töitä. Sillä tuhoaa vain parisuhteen ja menettää perheen. Nauti sinä meidän maksamista veroista. Olemme maksaneet elämäsi. Tätä minä noudatan. Vanhempieni verot ovat minun rahoja ja otan ne takaisin. Valitettavasti lapseni ei ehkä tule nauttimaan samasta vaan hänen on käytävä töissä, sillä teollani katkaisen tämän alkavan kierteen ja nautin elämästäni.
no miksi meidän pitäisi elättää sinua .
Hänen vanhempansa maksoivat aikoinaan veroja että voisivat tarvittaessa elättää ap:n. Sinun vanhemmat ovat tehneet samat, mutta et käytä samaa mahdollisuutta. Tai ehkä sinulla ei ole vanhempia jotka ovat maksaneet veroja.Minun isäni ja äitini sanoivat minulle. Älä sinä ***** tee koskaan töitä. Sillä tuhoaa vain parisuhteen ja menettää perheen. Nauti sinä meidän maksamista veroista. Olemme maksaneet elämäsi.
Tätä minä noudatan. Vanhempieni verot ovat minun rahoja ja otan ne takaisin.
Valitettavasti lapseni ei ehkä tule nauttimaan samasta vaan hänen on käytävä töissä, sillä teollani katkaisen tämän alkavan kierteen ja nautin elämästäni.
isovanhempiensa verorahoilla. Tuet ovat niin pieniä ja verotus on korkea Suomessa. Että. Tietenkin, jos lapsesi haluaa käydä töissä niin käyköön.
kun lapsesi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa pois kotoa?
Oletko somaattisesti ja psyykkisesti sairas, kun et jaksa tehdä ansiotyötä kotiarjen pyörittämisen lisäksi vai rehellisesti laiska ihminen?
osa tulee aina olemaan vain loisia, joilla ei lasten kasvettua ole mitään positiivista merkitystä kenellekään muulle ihmiselle tai yhteiskunnalle. Näin on aina ollut, eikä se tilanne tule muuttumaan.
Hänen vanhempansa maksoivat aikoinaan veroja että voisivat tarvittaessa elättää ap:n. Sinun vanhemmat ovat tehneet samat, mutta et käytä samaa mahdollisuutta. Tai ehkä sinulla ei ole vanhempia jotka ovat maksaneet veroja.Minun isäni ja äitini sanoivat minulle. Älä sinä ***** tee koskaan töitä. Sillä tuhoaa vain parisuhteen ja menettää perheen. Nauti sinä meidän maksamista veroista. Olemme maksaneet elämäsi.
Tätä minä noudatan. Vanhempieni verot ovat minun rahoja ja otan ne takaisin.
Valitettavasti lapseni ei ehkä tule nauttimaan samasta vaan hänen on käytävä töissä, sillä teollani katkaisen tämän alkavan kierteen ja nautin elämästäni.
Jos vanhempasi oikeasti olisivat halunneet säästää sinut työnteolta, he olisivat säästäneet sinulle sellaisen rahasumman, joka korvaisi kuukausipalkkasi. Verorahoillansa vanhempasi ovat kustantaneet oman aikakautensa lusmut + oman terveydenhuoltonsa ja muut yhteiskunnan järjestämät toiminnat.
Ja vieläkö joku väittää ettei tyhmyys periydy...
Ja vieläkö joku väittää ettei tyhmyys periydy...
Sinä olet Herra Hitlerin perillinen. Onneksi olkoon. Tyhmät eivät ansaitse olemassaoloa kanssasi tässä keskustelussa.
Kuka sinne asti elää =D
Onneksi ei yhtään naiivimpi vastaus.
Meneppä nyt kärkees hautuumaalle sinne uudellepuolelle niin näät minkä ikäistä siellä makaa. (=A) sen jälkeen ynnäät mikä
eläke ikä on ja mihin se nousee(=B)
ja sitten se oletko koskaan juonut pisraakaan alkoholia tai polttanut yhtäkään (tupakkaa=C). Sen jälkeen kun lasket a+b / c:llä
voi miettiä tuloksen saatuasi paljonko oli hyötyä työnteotasi eläkkeen suhteen,
kun ehdit kuittamaan vaikka eläisit 100 vuotiaaksi, vain noin 1/3 osan maksamastasi eläkeestä. Jos eläisit noin 350 vuotiaaksi
saisit melkein täydet eli rahasi pois.
Mitä olet eläkettä maksanut.
Olet varmaan niitä typeryksiä jotka käyvät myös äänestämässä?
Mun piti olla kotona siihen saakka kunnes kaikki lapset ovat aloittaneet kunnialla koulun. Nuorinkin on nyt 4. luokalla eikä mua kiinnosta ollenkaan työnteko. Ihmiset joko kadehtivat tai paheksuvat mua. Mä en ole työttömänä, vaan miehen elättinä. Tosin meillä ei käytetä sanaa elätti, koska kumpikin meistä on tyytyväinen tilanteeseen eikä haluakaan mua töihin. Lapset tykkäävät edelleen tulla kotiin, jossa on melkein aina välpala valmiina. Ruoka syödään normaaliin aikaan eikä esim. klo 19-20 koska vanhemmat ovat töissä.
Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni ja jos joskus kyllästyn kotona olemiseen, niin en ollenkaan pelkää ettenkö pääsisi opiskelemaan ja löytäisi kivaa työpaikkaa.