Pankki ymmärsi aivan väärin.
Lapsemme sairastui ja joutui olemaan neljä kuukautta sairaalahoidossa. Tuona aikana meille tuli töistä paljon poissaoloja, sen ikäinen lapsi, ettei saanut sairaspäivärahaa.
Eli tulotkin tippui tuolta ajalta huomattavasti.
No, taloutemme alkoi tuona aika nilkuttaa ja tuli toinenkin yllättävä 5 000€ lisälasku.
Jouduimme ottamaan kolme kuukautta maksuvapaata pankista.
Pankki kutsui lainaneuvotteluihin. Olivat ajatelleet yhdistää meidän autolainan ja visalaskun, jotta saamme pienemmän kuukausierän.
Meille tämä oli ok. Kuitenkin lainaehtoihin pankki laittoi: "sitoudumme olemaan ottamatta laina-aikana käyttöön uusia osamaksusopimuksia ja visakorttia"
Laina-aika on neljä vuotta. Jos esim. auto hajoaa sinä aikana ja korjaaminen ei tule kyseeseen, emme uutta autoa voi ostaa.
Kuitenkaan eivät pyytäneet palauttamaan visakorttia.
Pankin mielestä meidän maksukyky kuukautta kohti on heikko ja olemme neljä vuotta todella tiukoilla.
Ennen uuttä järjestelyä maksoimme 2100e kuukaudessa lainoja ja nyt maksamme 1100€.
Ainoastaan tuo muutama kuukausi oli tiukkaa aikaa.
Kommentit (10)
Omituista, meillä on ollut vaikka kuinka monta maksuvapaata kuukautta, eikä pankki ole sanonut mitään?
ja vaikka kerroimme lapsen vakavasta sairaudesta, ei se auttanut mitään.
Kävisin kyllä neuvottelemassa jossain muussakin pankissa.
Eikös tuo ole hyvä ratkaisu teidän kannalta?
Mikä siinä on huonoa?
JOs olisitte halunneet pitää kiinni maksuvapaasta niin miksi ette aukaisset suutanne pankissa?
Kai te jotain olette joutuneet allekirjoittamaan ennen kun muutokset ovat tulleet voimaan....
no minä olenkin pankissa töissä, siksi kai en ymmärrä ongalman ydintä.
Lapsemme sairastui ja joutui olemaan neljä kuukautta sairaalahoidossa. Tuona aikana meille tuli töistä paljon poissaoloja, sen ikäinen lapsi, ettei saanut sairaspäivärahaa.
Eli tulotkin tippui tuolta ajalta huomattavasti.No, taloutemme alkoi tuona aika nilkuttaa ja tuli toinenkin yllättävä 5 000€ lisälasku.
Jouduimme ottamaan kolme kuukautta maksuvapaata pankista.
Pankki kutsui lainaneuvotteluihin. Olivat ajatelleet yhdistää meidän autolainan ja visalaskun, jotta saamme pienemmän kuukausierän.
Meille tämä oli ok. Kuitenkin lainaehtoihin pankki laittoi: "sitoudumme olemaan ottamatta laina-aikana käyttöön uusia osamaksusopimuksia ja visakorttia"
Laina-aika on neljä vuotta. Jos esim. auto hajoaa sinä aikana ja korjaaminen ei tule kyseeseen, emme uutta autoa voi ostaa.
Kuitenkaan eivät pyytäneet palauttamaan visakorttia.Pankin mielestä meidän maksukyky kuukautta kohti on heikko ja olemme neljä vuotta todella tiukoilla.
Ennen uuttä järjestelyä maksoimme 2100e kuukaudessa lainoja ja nyt maksamme 1100€.
Ainoastaan tuo muutama kuukausi oli tiukkaa aikaa.
Nyt on turha itkeä kun paskat on housussa silkan oman tyhmyyden vuoksi.
Onhan se hyvä ratkaisu, saadaan rahaa säästöön. Minä olen tottunut matkoilla käyttämään visaa.
Ja laskun olen aina maksanut heti. Nyt en osaa ajatella muuta maksukäytäntöä. Visa on käyttökiellossa neljä vuotta, se oli ongelman ydin.

se ole mikään ongelma kun rahaa säästyy reilusti.
Minusta pankki teki ihan oikein ja saisivat harrastaaa tälläistä enemmänkin, koska talousvammaisuus on kasvussa. Mitäs ap tekisi taas jos tapahtuisi jotain yllättävää? Taitaisi olla talous taas ihan solmussa.
Kuitenkin lainaehtoihin pankki laittoi: "sitoudumme olemaan ottamatta laina-aikana käyttöön uusia osamaksusopimuksia ja visakorttia"
Teillä on jo Visa-kortti?
Minä en kyllä miellä että tuo yllä mainittu tekstinpätkä kieltäisi teitä käyttämästä jo olemassa olevaa Visaanne. Minä lukisin tuon niin että uusia osamaksusopimuksia ei saa ottaa eikä uusia Visa-kortteja hankkia. Niin kauan kun Visa-laskun maksaa aina kokonaisuudessaan pois eräpäivänä niin kysehän ei ole edes osamaksukortista.
pankkiin juttelemaan asiasta tai sitten rahaa jemmaan sitä mukaa kuin säästyy.