30+ ESIKOT ~~ alkuviikko 45

Pää parka... Tuli vissiin nukuttua vähän huonossa asennossa tai jotain, nyt on sitten niskat niin jumissa että saikkupaperin diagnoosi onkin yllättäen ihan oikea. Päätä särkee niin pirusti... Saakohan noita kipugeelejä käyttää raskaana ollessa? Tuli vasta nyt mieleen kun jo reilusti sitä niskaan ja hartioihin ja koko yläselkään levitin...



Taidan vielä keittää kupillisen kahvia ja koittaa sitten hieroa varovasti tuota jumia auki, eihän tämä päivä muuten käyntiin lähde.

Ajattelin jatkaa niiden vaippojen tekoa kun tuota matskua vielä on reilusti. Äiti sanoi katselevansa jos kirppareilla näkyy harsoja tms. hyviä käyttökelpoisia kankaita. Sanoi käyvänsä kangaskaupassakin katsomassa paljonko sellaiset kosteussulkukankaat maksaa, jos vaikka innostuisi tekemään itsekin muutaman. Kohtahan tässä vaipattaisi vaikka kaksi lasta! Eipähän tarvitse joka päivä pyykätä jos on reilusti.



Isänpäivä lähestyy uhkaavasti. Tajusin sen vasta. Mullahan oli tarkoitus kasata ns. isyyspakkaus isänpäivälahjaksi miehelle, mutta en ole sitten muistanut koko asiaa. Nythän tässä tietysti olisi vajaa viikko aikaa jos saikun käyttäisi sellaiseen näpertelyyn. Pitääkin katsella mitä ideoita muilla ko. pakkauksesta olikaan, joitakin ideoita toki itselläkin on jo mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä asian eteen yhtään mitään.



Omaa isää ajattelin käydä moikkaamassa viikonloppuna jos on kotona. Jos tällä kertaa varaisin sitä aikaakin ihan reilusti, tiedä vaikka saataisiin juteltuakin kunnolla pitkästä aikaa.

Samalla reissulla käyn kaverilta hakemassa niitä äitiysvaatteita, hänkin on tulossa Lieksaan omaa isäänsä tapaamaan, joten tehdään treffit sinne. Tulevatkin muuten tarpeeseen ne vaatteet, eo ole osannut niitä housuja itse ommella kuitenkaan... Ainakaan vielä.



Mutta nyt kahville ja muiden hommien pariin.







sussu ja massu 20+1

Tervehdys,



kiva että Jaipurilla on alkanut vähän vauvan liikkeitä ehkä tuntumaan. Minulla alussa mies sanoi tunteneesa liikeet kädellä jos viikko sitten (kun minusta tuntui aina ihan selvästi), mutta nyt viikonloppuna myönsi että tunsi 1. liikeet varmasti kädellä vasta nyt viikonloppuna. Se on kyllä aivan ihanaa ja huomaan olevani heti paremmalla tuulella kun vauva potkii... tuntuu turvallisemmalta ja että vauvalla on kaikki hyvin. Ennen pysyi vaan arvailemaan että onkohan kaikki hyvin... ja sitten alkoikin jo epävarmavaihe...



Mies oli eilen aivan ihana.... me huomataan että nyt yritetään toteuttaa viikonloppuleirin satoa... se on kyllä kivaa. Me mitä me opitiin on pieniä juttuja, mutta kun ne on ' uuttuutta' niin se on kivaa.



Esittelin miehelle vauva-ajan talouslaskelman (rakastan tehdä talouslaskelmia)... mies oli että just hyvä että on tuolla tarkkuudella (naureskeli kyllä vähän), myönnän että oli laskettu hiuksetkin halki, mutta kun se on kivaa...



Töissä on kyllä vähän motivaatio hukassa. Mistähän sen löytäs?



Olen alkanut haaveilla vauvan kanssa matkasta jonnekin aurinkorannalle. Viime aikoina on ollut vaan in kaupunkilomat ja kaukomatkat, mutta nyt mietin että joku Välimeren lapsiystävällinen ja hygieeninen paikka. Tiedän että mies ei kyllä lähde aurikorannalle, mutta voinhan ottaa vauvan kaveriksi... he heh, joskus loppukesäsätä kun se on jo 4 kk? Olen kyllä alkanut haaveilla myös muistakin jutuista... pelottaa jäädä sen vauvan kanssa yksin kotiin niin pitää kehittää vaikka mitä mitä voi tehdä niin helpompihan niitä on sitten perua (jos vauveli+minä ei ollakkaan menokunnossa).



Kirsi 19+1+ erkki

Aamupäivää mammat!



Hei kattokaa! Mie olen hereillä eikä kello ole vielä yhtätoista!! Mulle kävi vähän ohrasesti ku kävin 8.30 veskissä -uni ei enää tullu!!! Kuumettakin pitäis varmaan alkaa mittomaan ku ois hirveet himot leipoa pullaa!? LEIPOA PULLAA?! Hohhoijaa... nytkö ne kanaemon oireet sitten iskee. Noh, täytyy kirjottaa tämä viesti ja kuulostella, josko nuo oireet menis päiväunilla ohi.



Eilen kokeilin kotikäynnistyskonsteja, pesin makkarin ja eteisen ikkunat, kävin kävellen kaupassa (heh heh... kauppaan varmaan 20 metriä..) ja saunoin ku viimeistä päivää. Vissiin se kumminkin jäi sitä seksiä huutamaan ku mitään ei tapahtunu. Saunasta ei ollu mitään muuta tehoa ku että pikkuinen oli ihan villinä koko loppuillan.

Noh, deadline on vasta torstaina, joten mitäpä tässä hermoilemaan, tulee ku on tullakseen, tässä kuussa joka tapauksessa.



Kanika: tervetuloa takas linjoille. Nyt sitten vaan surffaat päivät pitkät ja otat rennosti. Ehkä yhden stressittömän Pösö-ajelun saat tehdä päivässä ;) Ne tavarat kyllä pysyy tallessa siellä laatikoissa ja niiden kans ehtii vielä pulata vaikka kuinka ja paljon, mutta jos pikkuinen tulee nyt niin sitten ei auta ees itku markkinoilla! Eli iisisti nyt, eihän se ole ku muutamista viikoista kiinni ku olet jo turvallisilla vesillä.



Frida kyseli hikkaamisesta. Mulla se ainakin vaihtelee ihan päivittäin. Joskus hikkaa monta kertaa päivässä, joskus ei kertaakaan. En ole seurannu millainen vaikutus makean syömisellä on, lisääkö se hikkaamista eli ryyppikö kamu silloin innokkaammin vettä. Mutta mitä isommaksi kamu tulee, niin sitä harvemmin toivot hikkaa ;)



*haukotus* Nyt alkaa jo mennä silmät ristiin - pakko mennä ottaan tirsat.



Aurinkoista tiistain jatkoa!



Toukkis ja Papu 39+5

Jee, ohi meni moiset himot. Nyt ei kiinnosta tehdä enää mitään. Ees tukkaa en aatellu kammata... mies tulee vasta kuuden jälkeen töistä, joten mikäs kiire tässä :)



Kirjoitelkaa paljon, pitkiä juttuja että mulla on mitä lueskella :)



Toukkis



Ps. lukekaapa Jari Tervon Kallellaan. Vähän esimakua tulevasta vauvavuodesta. Ihan hauska kirja!

Kiitos Toukkis oheistuksesta :) Noi laatikot vaan vie meikäläisen hermot. Nyt on stressikin kielletty, joten pitänee yrittää koulia itseään vähän leväperäisemmäksi. Katjalle vastaukseksi, että mun pitäis pääasiasssa vaan lepäillä. Olen kyllä nyt taas niin väsynytkin, että mun päivät tosiaan menee nukkuessa ja syödessä. Onko muut näiden rvkojen mammat väsyneitä?



Eipä mulle tällä erää paljon muuta kuulu. Tirsoille taas :)

t.,Kanika rv 32+3

Heippa!



Nyt on taas kerran palailtu työpaikalle. Heti alkoi supistelemaan... Nojoo, ei kuitenkaan kivuliaasti, vaan jatkoa samoille fiiliksille, mitä oli tuossa eilenkin. Soitin sitten lopulta terkkarille eilen ja otettiin hiiva- yms. tulehdustestit tänään kun olin labrassa sokerirasituskokeessa. Parempi tsekata asiat kuin kärvistellä epätietoisuudessa.



Sokerirasituskoe sitten oli ja meni. Hirveää sokerilitkua se kyllä oli. Tuntui siltä kuin kurkunpää liimautuisi siitä umpeen, yäk. Alkuun oli olo ihan ok, mutta sitten alkoi väsyttämään ja oli vähän huonovointinen olo. Makoilin sitten käytävällä pedillä ja ehdin ottaa kummassakin välissä melkein puolentunnin tirsat. Siinä ne papat ja mammat ihmettelivät ohi kulkiessaan pyöreävatsaista naista, joka kuola valuen kuorsasi labran käytävällä.



Heti testin jälkeen kävin juomassa kupin teetä ja syömässä kuppilassa sämpylän sillä seurauksella, ettei nälkää ollutkaan kuin vasta noin tunti sitten. Ja väsymyskin on taas palannut.



Joku muukin mainitsi, että masukki potkiskelee tosi vilkkaasti aamuyöllä. Astronautti ainakin tuntuu olevan pirteimmillään tuossa viiden tienoilla ja olen nyt heräillyt monena aamuyönä ponteviin potkuihin. Tänäaamuna mies nousi jo ennen viittä ja lähti viiden jälkeen taksilla lentokentälle ja yllätyksekseni en saanutkaan oikein unta, kun jytinä masussa oli valtava. Tuleekohan tämä olemaan rytmi sitten synnyttyäänkin? Noh, toisaalta minua ei harmita olla hereillä tuntia tai paria aamuyöstä, kunhan vaan saan sitten nukkua kunnolla vielä muutaman tunnin sen jälkeen.



Tutanna, minullakin on Pohjois-Karjalaiset sukujuuret, vaikken ole virallisesti koskaan siellä kirjoilla ollutkaan. Äitini suku on kotoisin Liperistä, jossa myöskin vietämme perheeni kanssa mahdollisimman paljon lomistamme. Sinne olenkin tulossa taas jouluksi ja tällä kertaa on tarkoituksenani nautiskella joululomasta oikein kunnolla, kun äippälomakin alkaa sopivasti heti joulun jälkeen. Ajattelin pitää talvilomani joulun tietämillä, jollen satu olemaan saikulla.



Viime viikolla kun keskustelimme isäsuhteistamme, niin jokos olemme keskustelleet anopeista ja/tai miehen perheestä. Itselläni on kyllä semmoinen tilanne, etten koe kovinkaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta anoppini kanssa. Olemme aika lailla eri maailmoista. Hermostun jotenkin hänen höseltävästä ja hermoilevasta tyylistään. Yleensä vain annan mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta en välittäisi olla kovinkaan paljoa tekemisissä anopin kanssa. Onneksi myöskään mieheni ei ole mitenkään kovin läheisissä väleissä äitinsä kanssa, joten saamme olla aika rauhassa. Mieheni mukaan hänen äitinsä on selkärangaton ihminen ja tietenkin myös se on heikentänyt luottamustani anoppia kohtaan. Tuota selkärangattomuutta kuvaa esim. se, että jos vaikkapa automme olisi hänellä lainassa ja siihen tulisi jokin naarmu, ei tämä välttämättä uskaltaisi/näkisi tarpeelliseksi kertoa siitä meille. Olen sitten mielessäni puntaroinut sitä kuinka paljon voin luottaa häneen meidän lapsemme mahdollisena kaitsemisapuna? Tämä vaavi on nyt anopin ensimmäinen lastenlapsi ja hän odottaa sitä aivan innolla. Haluaa tulla taputtelemaan masua yms. aina kun nähdään. Tähän mennessä olen vain hymyillyt lauhkeasti ja antanut tämän tapahtua. Luulen myös mieheni haluavan tarjota lapsellemme aika lailla erilaisen kodin, kuin missä hän itse on kasvanut.



On muuten alkanut juimia noita alavärkkejä vähän oudolla tavalla. Olisikohan tässä nyt sitten kyse siitä, että alkaa se häpyliitos löystymään pikkuhiljaa?



Toivottavasti tässä nyt oli riittävästi tekstiä Toukkiksen iltapäivää piristämään. ;) Cindistähän emme ole vieläkään kuulleet mitään. Nyt kyllä jo odotellaan innolla mahdollisia vauva-kuulumisia!



terv.

RouvaSukkula & Astronautti (27+4)

Hip hei, tänään on äitiyslomani ensimmäinen päivä :) Viime viikon tosin olin jo vuosilomalla, joten eipä tämä elo niin erilaista ole muutoin kuin sikäli, ettei ole mitään menoja tai kyläilyjä ensimmäistä kertaa yli viikkoon! Vaikka olen tosi seuruallinen ja puhelias ihminen, tuntuu ihanalta haahuilla vaan kotona. Olen pessyt vauvanvaatteita ja -lakanoita ja äsken katsoin videolta Gilmoren tytöt. Tuosta tv-sarjasta jää aina hyvä mieli.



Kirsi mietit lomareissua kesällä vauvan kanssa. Jos mielit etelään, niin älkää missään nimessä matkustako loppukesästä! Heinä-elokuussa esimerkiksi Italiassa ei yksinkertaisesti voi olla. Sää on liian kuuma ja rannat täynnä porukkaa. Meilläkin matkustaminen on viime vuosina suuntautunut kaupunkeihin, mutta olen samoin ajatellut, että vauvan kanssa joku leppoisa paikka voisi olla ihana, jos ylipäätään tulee matkustettua. Suosittelen kyllä Italian itärannikkoa, Riminiä esimerkiksi. Siellä on hygieenistä (jopa kraanavesi on juotavaa), kaupoista saa hyvin tuttuja vauvantarvikemerkkejä ja jos kulttuurinnälkä yllättää, ovat Verona, Bologna ja Venetsia lyhyen junamatkan päässä. Lisäksi Italiassa on helppo olla vauvan kanssa - ainakin sellaisen käsityksen olen saanut. Toisaalta kuulemma Kreikka on niin ikään todella lapsiystävällinen kohde. Ajatus matkustamisesta vauvan kanssa houkuttaa todellakin, mutta me varmaan suuntaamme kesällä vain kotiseudulleni Suonenjoelle sekä entiseen kotikaupunkiimme Joensuuhun :D



RouvaSukkulalle anopeista: Minun anoppini on todella suora ihminen ja sikäli aina luotettava ja periaatteessa mukava. Toisaalta hän on äärimmäisen pikkutarkka ja stressaa itsensä kanssa niin, että aiheuttaa muillekin stressiä. Ainakin minulle. Hän haluaa puuttua kaikkien asioihin tarkoittaen hyvää, mutta tuollainen vie hermot. Hän ei ole tottunut siihen, että joku sanoo hänelle vastaan. Minä taas olen kotonani tottunut siihen, että asioista on parempi puhua suoraan kuin loukkaantua sisäisesti. Joskus ehkä sanon anopilleni liiankin suoraan hänen hösläämisestään ja huomaan sen aikaansaavan mielipahaa. Sitä en tietenkään toivo, mutta meidän pikkuperheen oman rauhan takia on pakko olla joskus valittava miniä ;) Välini anoppiini ovat kuitenkin erinomaiset ja (onneksi!) hän asuu 300 kilometrin päässä. Näin hänen ja apen vierailuihin voi ainakin varautua ennakkoon. Toisaalta mieheni koti on omani tavoin tosi " perusperhe" (kuten isäkeskustelussa totesin) ja kaikki on hyvin, mitä nyt joskus mättää ;-)



Cindin vauvauutisia odottelen minäkin.



Katja rv 34+6

Voi kun täällä alkaa monella jo oleen niin jännät paikat!! aivan alkaa sormia syyhyttämään, että sais alkaa laittaan vauvalle paikkoja valmiiksi, mutta jospa se nyt kuitenkin on vähän turhan aikaista kun huhtikuulla vasta uutta perheenjäsentä pitäis päästä morjestaan... Ja sitä paitsi pitäis varmaan sitä ennen kertoa tuolle miehen pojalle (kohta 7v), että siitä tulee isoveli!! Ja käytännön tasolla se tarkoittaa, että jakavat makuuhuoneen hänen täällä ollessaan, ellei sitä rohkaistu ja vaihda toiseen kerrokseen nukkumaan. No, hän itse päättäköön. Meillä nimittäin makkari niin pieni, että sinne ei kyllä pinnasänky mahdu ja toi toinen makkari on aivan seinän takana, joten eiköhän se onnistu. Varsinkin kun on näin herkkäuninen kuten allekirjoittanut. Ehkä tuossa joulun aikoihin vois kertoa tai sitten, jos huomaa ite aikaisemmin. Ei viitti liian aikaisin kertoa, kun noin pienelle huhtikuu on aivan sama kuin vuoden päästä!



Anopista: mulla on ihan jees anoppi, just tuossa käväs tuomassa miehen synttärin kunniaksi kahvipullaa, ettei mun tarvinnu mitään kakkua alkaa väsäämään. Anoppi ei tosiaan tee mitään yllätyshyökkäyksiä meille eikä muutenkaan puutu meidän elämään. Ei kovin usein nähdäkään vaikkei välimatkaa olekaan kuin muutama kilometri. Mieheni ei ole mitenkään erityisen läheinen äitinsä kanssa (eroperhe siis ja mies asunut enimmäkseen isänsä luona) mutta ihan ok väleissä siis kyllä ovat. Hauska välihuomautus tähän muuten appiukosta: eipä muistanu poikansa syntymäpäivää vaikka muuten käy tässä n. kerran viikossa pyörähtämässä! No, sekin suhde on aika omalaatuisensa... Mä varmaan itse asiassa juttelen enemmän noiden appivanhempieni kanssa kuin mieheni!



Anopista ei kyllä valitettavasti lapsenhoitoapua tuu olemaan kun on sen verran sairas eikä taida tuo appiukkokaan ihan pientä vauvaa hoidettavakseen uskaltaa ottaa vaikka tuon mieheni pojan kanssa paljon touhuaakin, mutta onhan se tuon ikäisen kanssa jo aivan eri asia! No, on mulla kyllä yksi ihminen, joka on lupautunut hoitamaan, ja se on mun KAMPAAJANI! Se on mulle vähän sellainen varaäiti (oma äitini siis asuu n. 300km päässä) ja sen oma tytär pienen vauvansa kanssa asuu ulkomailla, joten tää järjestely sopii molemmille mainiosti! Silti aika hassua... no, ehkäpä vauvan tukka sitten ainakin pysyy kunnossa! Täällä muuten lastenhoitajaa kutsutaan HALTIJAKSI ja se oli musta aivan ihana sana, aivan niinkuin joku suojelusenkeli!!



Oma napa alkaa ottamaan ulospäin suuntautuvia liikkeitä kolostaan. Eli masu kasvaa, välillä todella kova!! Ja häpyluita pakottaa... Liikkeistä en vieläkään osaa olla varma, mutta eiköhän sitä pauketta kohta ala kuulua niin ettei tarvi enää arvailla. Väsymys on palannu mutta saattapa myös johtua ihan raudanpuutteesta. Ulkonakin pitäis jaksaa enemmän olla, mutta kun nuo ilmat on niin syvältä!



Mutta jännityksellä odotamme Cindin ja muiden jakautumisuutisia!

Heissulivei!

Finnmar ja Tähti 19+2

...Toukkis tiedosta että tämänkin taajuinen hikottelu on ihan normaalia :-) Kaikkea sitä tuleekin mietittyä. Toivottavasti vauvan kanssa ei aikanaan ole sisäinen vaisto yhtä hukassa muuten neuvolassa menee hermot meikäläiseen.



Mulla on kanssa ajoittain välähtänyt noita pullantuoksuisia ajatuksia mutta toistaiseksi ajatukset on jääneet harkinta-asteelle. Katsotaan sitten kun mammaloma vakavissaan alkaa mikä emo minusta kehkeytyykään :-) En ole ikinä ollut leipojatyyppiä. Ruokaa tykkään laittaa, onneksi.



Jotain uutta inspiraatiota toivottavasti ilmaantuu äitiysloman aikana, sillä muuten tulee aika pitkäksi. Vauvan vaatteet on nyt omassa kaapissaan ja ihanuutta täytyy käydä tutkimassa muutaman kerran päivässä... Eilen illalla miehen piti tulla oikein tarkistamaan mitä rapistelen kylppärissä yhtenään :-)



Onneksi olkoon SnowApple mammaloman alkamisen johdosta! Perästä tullaan, vielä neljä viikkoa. Lainasin muuten (vihdoin) kirjastosta Vreelandin Sinisen neidon (ainoa joka löytyi lähikirjaston hyllystä). Luin sen melko lailla yhdessä illassa ja pidin valtavasti. Kirjassa oli kiinnostava rakenne ja maalauksen elämä syveni upeasti. Tekstissä oli monta herättävää ajatusta ja minut se sai pohtimaan rakkauden ja onnen olemusta.



Jaipur: Kävimme äitiyspoliklinikalla ylimääräisessä kontrollissa raskauden taustan takia. Rakenneultrassahan sukupuolta ei kerrota ainakaan NKL:lla tai Kättärillä. (Moni on kai saanut tietää sukupuolen yksityisellä 3D-ultrassa.)



Mukavaa että Suomeen asettuminen tuntuu hyvältä; minusta tuntuu hyvältä asua täällä tällaisessa elämänvaiheessa. Meillä oli yhdessä vaiheessa ulkomaillemuuttosuunnitelmia mutta ne menivät sitten päällekkäin tämän vauvaprojektin kanssa. Raskaana oleminen on ollut minulle itsessään sellainen tutkimusmatka ja pelottavakin kokemus, että hyvä näin. Turvallisten ja pysyvien elementtien merkitys on korostunut elämässä tämän vuoden aikana. Yleensä pidän muuttamisesta ja kotiudun saman tien, mutta nyt lähes neljän viikon asumisen jälkeen ei vieläkään ole täysin kotoisa olo. Onneksi kaupunki pysyi samana ja ystävät ja sukulaiset ovat edelleen lähellä. Miltäköhän tuntuu lähteä esim. pakolaiseksi raskaana ollessa?



Onko kenelläkään tietoa mihin voisi lahjoittaa vauvanvaatteita niin, että ne menisivät esim. Venäjälle tai muuhun tarvitsevaan maahan? Minulla on muutamia hyviä vaatteita jotka ovatkin nyt väärää sukupuoliväriä, samoin äitiyspakkauksessa oli joitain muuten hyviä mutta jollaisia minulla on mielestäni kivempia runsaasti? Täytyy tietysti malttaa sen verran että varmasti näkee kummanlainen pieni tulokas on. Saattaa olla että noita kertyy ensi kesään mennessä sellainen kassillinen että siinä olisi jo lahjoitettavaa. Kun alkaa osa sitten jo jäämään pieneksikin.



Ai niin, tuo parisuhdekurssi kuullosti hyvältä. Kiitos vinkistä Kirsi. En kyllä tiedä saisiko tuota miestä sellaiselle.



Jaaha, jokohan tässä olisi riittävästi asiaa yhdeksi illaksi. Alkaa silmä luppaamaan aamuvirkulla.



Frida75 ja jälleen hikkaava vauva rv 30+3

.. miten turhauttavaa, kun pitkät pitkät tarinat häipyivät huitsin nevadaan! Nyt nopea kertaus, en jaksa mennä nukkumaan ennenkuin saan mieleni tyhjäksi ja viestin lähetetyksi.



Katselin juuri maratonkeskustelua hedelmöitys-/lapsettomuushoidoista, oli kiinnostavaa, varsinkin kun mekin ollaan mietitty adoption mahdollisuutta sitten myöhemmin. Ollaan oltu paljon Intiassa katulasten kanssa tekemisissä, ja kävin siellä mm. yhdessä valtion ylläpitämässä lastenkodissa, ja se pisti kyllä ajatuksia liikkeelle. Nyt esim. ajattelen, että kyllä se rakastava elinpiiri on sittenkin lapselle se tärkein, kun ennen mietin, että onko se lapselle liian rankkaa asua täällä " valkoisten" ihmisten yhteiskunnassa (siis kun on erilainen). Tämä siis sivujuonena keskustelusta, juttelen teille kun en ollut tuolla tv:ssä istumassa. Onneksi.



Toiseen asiaan. Mä olen itse täysin erilainen kuin anoppini. Se ei ole koskaan osannut suuttua tai huutaa (nyt eronnut), ja mä taas olen räiskyvältä äidiltäni oppinut tuulettamaan silloin höyryjä kun niitä on, enkä pelkää yhteenottoja. Välillä se on kauhuissaan kuunnellut kun huudan miehelleni -en siis julkisesti yleensä, sentään :), mutta anoppi oli meillä Itävallassa 9 päivää ja siihen tietysti mahtui kaikenlaista. Jälkikäteen olen sitten selittänyt sille, että olen tottunut tuulettamaan, eikä siinä ole mitään pelättävää tai pahaa. Mutta koska me ollaan niin erilaisia, ja mulla on hyvin usein sellainen olo että mä pahoitan sen mielen olemalla liian hyökkäävä tai suora, ei yhdessäolo nyt suoranaista nautintoa ole, vaikka anopista tykkäänkin. Onneksi mies sanoo, että se loukkaantuu niin helposti ettei sen mielipahoista kannata kauheasti välittää.



Fridan suosittaman kirjan kirjoitin ylös, koska oma kirja on juuri loppumassa. Olen lukenut Hella Wuolijoen Yliopistovuodet Helsingissä. Kiinnostavaa, koska en tiennyt juurikaan mitään kuohunnoista täällä tuolloin v. 1905 paikkeilla. Ja on yliopisto-opiskelukin aika paljon muuttunut siitä, ei enää juuri professoreiden kanssa istuta samoila päivällisillä. Niin, ja Riminin painoin muistin sopukoihin!



Ai niin, meilläkin on ylimääräinen äippäpolikäynti sitten myöhemmässä vaiheessa, hoitojen takia, ehkä se sanoisi meillläkin sukupuolen. Tosin nyt aion kysyä kuka lääkäri meillä tulee olemaan, jos vaan voisin välttää sen äkänokan joka viimeksi teki np-ultran, jota ei sitten voinutkaan tehdä.



Mullakin raskaus on ollut ihanaa tutkimusmatkaa omaan kehoon ja mieleen, ihanaa siis sen jälkeen kun alun pelko meni ohi. Ihanimmalta tuntuu se, kun on tajunnut että mieleltäni alan tulla äidiksi, vaikka en osaakaan sanoa mitä se tarkoittaa. Joitain pieniä muutoksia, ehkä jotain pientä tyyneyttä?? Mies sen ensin huomasi pitkän eron jälkeen että olen jotenkin muuttunut, mutta ei sekään osannut sitä sen tarkemmin selittää.



Paljon olisi kiinnostavaa puhuttavaa, mutta nyt en enää jaksa kirjoittaa. Kirsillä oli hyvä vinkki kurssista, laitoin bookmarkkeihin tulevaa varten.

Hyvää yötä, toivottavasti yökyöpelitkin saavat unta!



Jaipur 18+1

en ole ehtinyt juuri kirjoitella tai juuri edes lukea ketjuja, kun töissä on niin kiire (mulla on perehdytettävä) ja iltaisin ei enää jaksa istua koneella.



Jaipur: katsoin eilen suurella mielenkiinnolla tuota keskustelua hedelmöityshoitolaista. Kyllä mua sitten sieppaa nuo raamatulla päähän tyypit... (Räsänen ja se kirkon edustaja)- sieppaa niin paljon, että vaikka minulla on oma henkilökohtainen uskoni, niin jos kirkon virallinen kanta on tuo, niin eipä paljon iske olla missään tekemisissä koko kirkon kanssa (no eipä tule juuri oltuakaan...). No, onhan kirkolla sitten onneksi paljon liberaalejakin ihmisiä töissä, kuten se J:pääläinen naisrovasti (joka sanoikin että kirkon virallinen kanta on vain kourallisen ihmisiä), joka oli aivan ihana ja salliva ja ymmärsi niin hyvin lapsettomuuden/hedelmättömyyden tuskan. En ymmärrä millään sitä että vedotaan siihen että hoitoja saisi antaa vain heteropariskunnille, syystä että ei haluat tehdä isättömiä lapsia- tässä maassa on pilvin pimein isättömiä lapsia koko ajan kasvavan avioerolukujen ja muun pahoinvoinnin myötä (vrt. perheväkivalta ja alkoholismi). No joo, hyvää keskustela saatiin aikaan ja me jatkoimme sitä miehen kanssa ruotimalla.



Anoppikeskusteluun: mullakin on hösöttäjä anoppi- ei osaa yhtään istua ja rentoutua vaan koko ajan on tösöttämässä tehdä jotakin. Hyvät välit meillä on, mutta kyllä sen huomaa että joissakin asioissa on aikamoinen sukupolvien välinen kuilu (hän on siinä 7-kymmenissä). No, kaukanahan ne asuvat, joten ei nähdä liian usein- tosin tuo viikko mikä juuri oltiin siellä lomalla oli aivan tarpeeksi taas vähäksi aikaa...



Lisäksi anoppi on tälläinen kaikesta valittaja, kaikki on _niin_ vaikeaa. Miehen isä sairastui reilut pari vuotta sitten (sai aivoinfarktin ja toispuolihalvauksen) mutta kuntoutui melko hyvin kotona asuvaksi ja itsensä hoitavaksi, vain pieniä apuja tarvitsee, väsyy kyllä nopeasti ja sitten ei pysty keskittymään kunnolla (eli jotain jäi henkiselle puolelle siitä). Anoppi ei ole lainkaan sopeutunut tilanteeseen vaan hokee koko ajan kuinka ' nightmare' hänen/heidän elämänsä on ollut viime aikoina. Anopilla on ollut kuitenkin aika helppo elämä aina- hyvin toimeentuleva aviomies ja hänen ei ole _koskaan_ tarvinnut elämässään työtä tehdä- eli koko elämänsä on ollut kotirouvana. Mies huolehti kaikesta- joten ei sitten ihme jos nyt on vaikeaa sopeutua kun itsekin pitää ottaa vastuuta elämästä... yritetään aina miehen kanssa rohkaista tekemään asioita (koska mitään todellisis esteitä siihen ei ole), mutta vaikeaa on- valittaminen on niin paljon helpompaa...



Tänään on meillä vielä yksi ultra klinikalla jossa olimme aiemmin hoidoissa. Mukavaa nähdä vaavi vielä kerran ja miehelle kivaa koska on nähnyt viimeksi rakenneultrassa. Eilen oli toinen sessio perhevalmennusta, ei taaskaaan opikein mitään uutta ja minua häiritsee hieman th:n (sattuu olemaan tämä oma neuvola th:ni) epävarmuus asioita esittäessä- ehkä se johtuu omasta koulutuksesta, että olen vähän liian kriittinen ;o)



Ok, täytyy painua töihin... palailen asiaan kun ehdin taas.



Olivera & ' Charlie' 28+3

Olo on jo paljon parempi, supistelutkin ovat loppuneet, päähän edelleen hieman jomottaa, mutta eiköhän se siitä helpota sekin kun (huomaattehen optimismin...) saan tuon ukon hieromaan hartioita. Se ei oikeesti pidä hieromisesta yhtään, vuosien mittaan on hieronut minua yhteensä varmaan tunnin! Sanoin sille kuitenkin maanantaina että lääkäri määräsi joka ilta hierontaa noille jumittuneille hartioille (eihän se mitään oikeesti sanonu, hyi minä...), niin eilen illalla pari minuuttia jo hieroi. ;) Jospa tänään enemmän. Pitäkää peukkuja! ;)



Finnmar: miekin olen ns. " paha äitipuoli" (eikös saduissa kaikki äitipuolet ole pahoja...) 13-vuotiaalle tytölle. Kerrottiin hänelle isosiskoksi tulemisesta tuossa kolme viikkoa sitten kun oli meillä syysloman vietossa. Pakko oli kertoa jo, kun tuo kumpu näkyy niin selvästi. Muuten ei olisi haluttu liian aikaisin kertoa, koska tyttö on jo pari pettymystä asian suhteen kokenut: äitinsä hehkuttanut (uuden seurustelusuhteen kestettyä jonkin aikaa) tytölle että heille tulee vauva, ja onkin sitten miesystävän kanssa keskusteltuaan tehnytkin abortin. Kaksi kertaa. :( On itse asiassa tehnyt tietääkseni kolmekin aborttia, mutta kahden kohdalla tytölle ensin kertonut tästä tulevan isosisko. Raivostuttaa! Luulisi aikuisen ihmisen osaavan ehkäisyä käyttää, sama kaava toistuu jokaisen uuden miesystävän kohdalla. Ja kun tiedän miten vaikeaa se lasten saaminen toisille on, niin senkin takia oksettaa koko nainen kun ajattelee taas näitä asioita.



Tyttö itse otti meidän uutisen todella innoissaan, ja kerroinkin kaikkea mitä hän halusi tietää. Kovasti odottaa että pääsisi hoitamaan vauvaa, ja muutenkin hänestä tuntuu kuulemma ihanalta, että hän voi vihdoin sanoa kavereilleenkin ettei ole ainut lapsi. Kaikilla kuulemma on sisaruksia, hän ainut ainokainen. On se ihanaa huomata miten pahimmassa teini-iän myllerryksessä oleva tyttö on kuitenkin joissain asioissa vielä se meidän pikkutylleröinen. :)



Sitten muihin sukulaisuussuhteisiin:

Anoppi ja apiukko ovat eronneet kun mieheni oli (muistaakseni) 17v. Taustalla alkoholia ja väkivaltaa, vieraita naisia ym. mukavaa.

Miehelläni ei ollut meidän seurustelun ensimmäisellä puoliskolla (eli reiluun kuuteen vuoteen) minkäänlaisia kontakteja isäänsä, eivät siis olleet missään väleissä. Vasta tuossa 90-luvun lopulla alkoivat syystä tai toisesta ottaa vähän yhteyttä toisiinsa silloin tällöin. Nyt ovatkin jo lähes kerran kuussa tai kahdessa yhteyksissä. Ei paljon siis, mutta kuitenkin! Appiukko on sellainen jörrikkä, ei paljon puhua pukahda ennen kuin on ottanut pullon tai kaksi. Ei juo enää hirveästi, mutta juo kuitenkin. Vaimonsa juo samaa tahtia.

Ovat mielestäni kuitenkin ihan suht mukavia ihmisiä, en kuitenkaan sellaisia ystävikseni valitsisi tms. mutta noin niin kuin muutman kerran vuodessa kun nähdään niin ihan hyvä mieli siitä aina jää. Meillä ovat käyneet yhdessä pari kertaa koko aikana, appiukko enemmänkin koska on ollut tekemässä meillä remonttia ja puusavotassa ollut apuna ym.

Välit appeen ovat kuitenkin aika viileät jos lopuksi tiivistetään. Kiva että mies on isänsä kanssa tekemisissä, mutta itse en hirveästi ko. ihmisestä välitä. Lapsen kanssa tullaan kuitenkin siellä vierailemaan paljon, koska haluan että lapsi tuntee kaikki isovanhempansa. Tiedän että appiukko pitää kovasti lapsista ja osaa olla hienosti niiden kanssa, joten sen puolesta ei asia huoleta.



Anoppi taas sitten on hyvin suora ihminen. Hänen kanssaan olemme, ettenkö sanoisi erittäin hyvissä väleissä. Hän onkin sanonut pitävänsä minua kuin omana tyttönään (hänellä on vain kansi poikaa, tyttövauva meni kesken). Olemme puhuneet asiat kuin asiat halki poikki ja pinoon niiden oikeilla nimillä. Hän ei kuitenkaan utele meidän elämästä. Tukee ja ymmärtää. Ei suinkaan ole kaikissa asioissa poikiensa " puolella" , tietää mitä ja ketä he ovat ja osaa asettua minunkin puolelle hyvinhelposti. Nauroikin mulle yhtenä päivänä, että onkohanhänessä joku vika kun hän ei miniöitään automaattisesti syytä kaikesta, vaan ennemminkin etsii vikaa/syypäätä omista pojistaan ensin. ;) Ei hän meidän riitoja tule väliin ratkomaan, mutta jos keskustellaan asioista, niin avaa usein minullekin aivan uusia näkökulmia tuon miehen jörrikkään ajatusmaailmaan. Mies ei esim. ole oikein koskaan kertonut mulle lapsuus- ja nuoruusajastaan, liekö niin paljon huonoja muistoja tms. mutta anoppi kertoo ihan kysymättä avoimesti kaikesta.

Anoppi odottaa todella kovasti tätä meidän pienokaista. Vaikka hänellä niitä mummotettavia on jo viisi (toinen häntäheikki-poikansa ei niitä neljää vaan mummon luokse tule koskaan viemään kun eivät lapsiraukat voi edes isäänsä tavata) joista yksi vaan käy meidän " käyttäessä" silloin tällöin, niin todella vähän hän on saanut olla mummona lapsille. Pitää hirveästi lapsista ja tiedän että suorastaan lellii pilalle. ;) Vaan niinhän mummojen pitääkin! :)

Tosi ihana anoppi mulla on kaiken kaikkiaan.

Anopin mies on muuten hänkin aivan huipputyyppi. Hänen kanssaan saatetaan jutella tuntikausia kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hän on hyvin huumorintajuinen, aina pilke silmäkulmassa, kuuntelee kuitenkin ja osaa antaa neuvoja tilanteessa kuin tilanteessa, avata monia eri näkökulmia. Hankkii tietoa jos jokin jää askarruttamaan ja soittaa sitten perään ja kertoo vielä uutta faktaa. Vaikea selittää, mutta hän on juuri sellainen kuin appiukon tai jopa isän toivoisin olevan. Lämmin ja avoin, leikkiä laskeva mutta kuitenkin syvällinen. ;)



Mies suhtautuu hyvinkin kriittisesti omiin vanhempiinsa, enkä moiti häntä siitä, onhan hän sen kaiken " helvetin" kokenut. Äitinsä on onneksi raitistunut jo vuosia sitten, ei hänenkään kanssaan minulla alkuun helppoa ollut, juopoista kun en pidä yhtään. Luulisin kuitenkin että minäkin omalta osaltani olen ollut rikkomassa jäätä mieheni ja hänen vanhempiensa välillä. Koitan muistaa aina kertoakin miehelle välillä mitä asioita arvostan hänen vanhemmissaan, että hänkin oppisi arvostamaan heitä enemmän. Ja on se tehonnutkin. ;)





Joku kerta voisin kertoa vielä tuosta omasta äidistäni, teilläkin varmaan riittäisi tarinaa aiheesta. Luulisin että monen äitisuhdekin muuttuu nyt kun itse tulemme äidiksi. Mutta jätetään se toiseen kertaan.



Mie taidan jatkaa tuota ompelukoneen rääkkäämistä, kun on pakko tehdä jotain ettei jännitys nouse liian suureksi. Tänään on se rakenneultra... Jännitystä lisää sekin, että muistutin miestä monta kertaa että sen on tultava tänään heti kolmelta kotiin, eikä se vielä kolmannellakaan kerralla muistanut että miksi... Niillä olisi paljon ylitöitä tarjolla ja tänäänkin saisi jäädä oman vuoron perään tekemään ylkkää. Toivottavasti muistaa nyt kuitenkin tulla tänään kotiin eikä jää rehkimään. Aamukahvipöytäänkin laitoin sille vielä muistilapun että ultraan on ehdittävä klo 15.30.





No, tästäkin huolimatta mukavaa keskiviikkopäivää kaikille. :)







susanna 20+2

... että anoppi ei ole käynyt meillä koskaan kylässä. Kerran on piipahtanut ovella kengät jalassa sairaalalle mennessään katsomassa millainen meidän " uusi" talo on.

Välimatkaa on sekä anoppiin että appiukkoon se 100km, joten ei vät ihan vähässä kummassa lähdekään kyläilemään. Yleensäkin eivät käy missään kylässä.



Miestä harmittaa mm. se, että jos me pidettäisiin vaikka häät tai nimenantojuhlat tai mitkä vaan, niin hän on ihan varma etti kumpikaan hänen vanhemmistaan tulisi paikalle. Niinpä miehen hermoja säästääksemme olemmekin tehneet päätöksen ettemme edes tule koskaan pitämään sellaisia juhlia. Eipähän tule pettymystä.

Omista vanhemmistanikaan en menisi vannomaan kuin äidin puolesta että tulisi, isä varmaan haluaisikin tulla, mutta... No, tästä olemmekin jo keskustelleet.





Nyt ompelemaan!





susanna 20+2

Moi pikaisesti,



Tulin juuri neuvolasta ja kohta pitää kiitää (siis tän mahan kanssa sitä vasta kiidetäänkin ;-) keskustaan Haikaranpesän ensimmäiseen perhevalmennukseen. Neuvolassa kaikki on edelleenkin hyvin: ei turvotuksia, sokeria tai valkuaista, verenpaine ok, hemoglobiini Obsidanista huolimatta melko alhainen, mutta ok, vauva onneksi raivotarjonnassa (kaksikin terkkaria tarkasti sen) ja vauvelin syke oli nyt peräti 160, koska se innostui jumppaamaan :) Ensi viikolla onkin neuvolalääkäri. Kysyin terkkarilta häpy- ja lantioalueen kivuista, joita olen kokenut öisin. Ne ovat kuulemma joko löystymis/liitoskipuja tai harjoitussuppareita. Kuuluvat tähän raskausvaiheeseen.



Anoppikeskustelu, samoin kuin isäkeskustelu, osoittaa sen, kuinka erilaisia perhesuhteita meillä onkaan!



Minäkin katsoin sen eilisen Ajankohtaisen Kakkosen vauva- ja hedelmällisyyshoitokeskustelun. Ärsyynnyin samoin Päivi Räsäsen kommenteista. Mutta keskustelu oli kaikkiaan todella otteessaan pitävä!



Frida: Kiva, että pidit " Sinisestä neidosta" . Muutkin Susan Vreelandin kirjat ovat hyviä. " Artemisian rohkeus" on rankka, mutta vangitseva ja " The Forest Lover" (ei vielä suomennettu) kiehtova kirja intiaanien keskuudessa töitään tehneestä kanadalaisesta Emily Carrista. Kuvittelin, että nyt äitiyslomalla ehdin lukemaan vaikka kuinka, mutta kaikenlaisia menoja on joka päivälle ainakin tällä viikolla.



:)



Katja rv 35 (hui ja jee, noin monta viikkoa jo!)

Mullekin on nyt jo pari kertaa peräkkäin käynyt niin, että pitkä 30+ esikot -viesti on kadonnut bittiavaruuteen. Toivottavasti saan tämän viimein listalle.



kirsi10: mulla katosi myös työmotivaatio noihin aikoihin. Ei ole muuten vielä löytynyt. ;) Eikös monet sano, että sitten äitiyslomalta tullessa töihin tulo tuntuu melkein lomailulta? :)



Toukkis73: mä leivoin joulutorttuja ja silitin vauvanvaatteita viikonloppuna. Tämä pesänrakennusvietti on ihan mahdoton.



Jaipur ja Olivera: en pysty ollenkaan katsomaan tuollaisia TV-keskusteluja lapsettomuudesta, sillä mulle tulee aina hirveän paha mieli. Suvaitsemattomuuden hyväksyminen on mulle yleensäkin todella vaikeaa. Äänekkäimmät mielipiteet löytyvät aina pieneltä vähemmistöltä, joilla ei ole lainkaan nöyryyttä tai empaattisuutta asian edessä eikä tietenkään mitään omia kokemuksia. En jaksa millään kuunnella sellaista. Sama juttu noiden nykyään jatkuvasti tulevien muslimidokumenttien kanssa. Suurin osa muslimeista on rauhaa rakastavaa porukkaa, mutta aina ne sotaisimmat ja suvaitsemattomimmat varastavat puheenvuorot ja huomion mediassa, tai sellaiset ryhmät nostetaan aina esille. Haluaisin säilyttää jonkinlaisen uskon ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen, ja siksi en halua enää ollenkaan kuulla noita vähemmistöjen tuomitsevia mielipiteitä.



No juu, anopeista: mun anoppi on tyypillinen suurten ikäluokkien edustaja: kiltti, ahkera ja alistuva miehensä edessä (vaikka ei tarvitsisi). Näiltä osin siis hyvin samanlainen kuin äitini. Mutta on heissä eroakin: anoppini on tosi tunteellinen, itkee ilosta ja surusta herkästi, mutta en ole koskaan nähnyt äitini itkevän. Mun on helpompi puhua tunteistani anopille kuin äidilleni, sillä anoppi ei pelkää, tuomitse tai mitätöi tunteita vaan ymmärtää, että ne ovat " vain" tunteita. Anoppi asuu meitä lähellä, vain parin kilometrin päässä, ja äitini 600 km:n päässä, joten olen nykyään enemmän anopin kanssa tekemisissä. Hän ja appiukko varmasti auttavat lapsenhoidossa, jos vain terveyttä riittää. He ovat tosi lapsi- ja koirarakkaita, mikä sopii hyvin meille. :)



Ajattelen usein, että olisipa minulla anoppini kaltainen äiti, sellainen, joka olisi tunnetasolla läsnä, ja aina kärsivällinen. Siltikään oma kärsivällisyyteni ei taida riittää todella läheisen suhteen luomiseen anoppiini. Minua usein hermostuttaa hänen päättämättömyytensä ja luottamuksen puute itseensä. Hän on mahtava, fiksu, viisas ja aikaansaava nainen, mutta aliarvioi itsensä ja huolehtii toisaalta liikaa muista ja muiden tekemisistä. Oma äitini on aina ollut tosi määrätietoinen ja kunnianhimoinen, eikä häntä kiinnosta juoruilu.



Mietin usein, miten saisin luotua vielä paremman suhteen omiin lapsiini niin, että suhde kantaisi aikuisenakin. Mutta tosiasia taitaa olla, että lapset vetävät itse sen rajan yhteydenpidolle. Ainoa mitä voi tehdä, on olla ovi avoinna aina kun hän sitä tarvitsee, tukea ja kuunnella ja hyväksyä nuoren/aikuisen omat valinnat elämässä. Juuri tuo asia on etäännyttänyt minua eniten vanhemmistani: että he eivät hyväksyneet useita minun valinnoistani, vaan yrittivät väkisin pakottaa mut samaan muottiin veljieni kanssa. Eihän se onnistunut, kun olemme ihan erilaisia luonteiltamme, ja meitä kiinnostivat eri asiat.



Lene rv 29+1

Soittivat äsken ja sanoivat että tämän päivän ultra-aika pitää perua koska lääkärille on tullut jokin muutos. :(

Onneksi sain sitten uuden ajan jo huomiselle. Millään ei olisi kuulemma käynyt iltapäiväajat, mutta kun itku silmässä selitin että mies pääsee vasta kolmelta töistä, niin heltyivät ja antoivat 15.30 ajan huomiseksi. Silti tuntuu niin tyhmältä kun tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa... No, eiköhän se tästä vielä iloksi muutu jahka tästä ensipettymyksestä pääsee yli. Nykyään vaan kaikki tunteet tulee kymmenkertaisina ja niin kokonaisvaltaisina, että tosiaan itkeä vollotan sekä ilosta että surusta vähän väliä. ;)



Ja nyt syömään pizzaa!





susanna 20+2

En ole ehtinyt tänne vähään aikaan ja olikin tosi paljon kiinnostavia keskusteluja, ei oikein tiedä mistä päästä aloittaisi kommentoimaan...

Ensin vaikka noista sukulaisuussuhteista... mun anoppi ja appiukko eivät ole elossa, meillä siis mun äiti on ainut isovanhempi. Anopin kanssa tulin hyvin juttuun silloin hänen eläessään, appiukkoa en koskaan tavannut, kun hänen kuolemastaan oli aika pitkä aika ennen kuin miehen kanssa tavattiin. Olemme siis aika lailla omissa oloissamme, kun äitikin asuu aika kaukana. Mitä sitten häneen tulee niin itse olen hämmästynyt miten vähän innoissaan on tästä meidän perheenlisäyksestä, sillä oli mummokuume ennenkuin mulla vauvakuume ja tietää nämä meidän lisääntymisongelmat ja tästä siis tulee eka lapsenlapsi. Voi tietystti olla, että sillä menee kaikkia energia oman miessuhteen ylläpitoon, se onkin oikeeta teinimeininkiä! Ja kyselee multa ja mun mieheltä neuvoja... eihän me nyt voida aikuiselle ihmiselle sanoa, että tee niin tai näin. Mutta varsin mielenkiintoista, vielä syksyllä oli tulossa samaan paikkaan kuin me joulunviettoon, mutta nyt sitten ilmeisesti ei. Viime vuonna oltiin ekaa kertaa eri paikoissa ja silloin hän sanoi, että ensi vuonna tulee samaan paikkaan... saapa nähdä. Mulle on tosi tärkeetä, että kaikki läheisimmät ihmiset ovat jouluna samassa paikassa, kun niitä läheisiä on niin kovin vähän. Itse jotenkin odotin, että tää odotusaika lähentäisi meitä entisestään, ollaan oltu tosi läheisiä, mutta nyt tuntuu että asia onkin päinvastoin! Toivottavasti muuttuu asia korjaantuu vauvan syntymän jälkeen...



Te, ketkä olette hoidoissa käyneet, niin oletteko olleet yksityisellä puolella, kun teillä on ylimääräisiä käyntejä? Mulla oli vaan alkuraskaudessa ne ylimääräiset käynnit ja sitten todettiin, että tää on normaali raskaus ja onnea matkaan. Niin ja itse olin täällä julkisella puolella potilaana.



Mulla onkin tämä viikko lomaa, ihanaa! Käytiin Ikeasta ostamassa se hoitopöytä/lipasto ja sänky mistä joskus olikin puhetta. Ja sieltä tarttu kaikkea muutakin matkaan mukaan. Mies varsinkin oli erittäin innostunut :) Silläkin taitaa olla pesänrakennusvietti. Tietty hyvä, koska ollaan just ostettu uusi koti ja sinne pitää hommata kaikenlaista. Muutto on vasta tammikuussa, mutta täällä suunnitellaan jo tavaroiden pakkaamista. Mutta vielä siihen Ikean matkaan... sen verran väsytin itseäni, että ne kaameta vihlonna alkoivat ja makoilin koko illan siellä hotellihuoneessa ja katottiin telkkua... varsin romanttinen reissu siis. Meillä oli siis oikein hotellihuonekin, vaikka kyllähän kotiin parissa tunnissa olisi päässyt. Ja eilen ne vihlonnat alkoivat taas illalla. Tänään olikin heti aamusta neuvola ja käsketiin ottamaan rauhallisemmin ja lepäämään tässä muutama päivä. Suunnitelmia oli enemmänkin tälle lomaviikolle, mutta meneenpä siis lukemiseksi ja neulomiseksi ja nukkumiseksi ja kissojen kanssa seurusteluksi. Kisulit ovat taas innoissaan, kun joku on koko päivän kotona :) Niin ja siis ilmeisesti ne vihlonnat ovat siis ihan kasvukipuja. Kaikki oli muuten ok. Vauvan liikkeitä tunnen pitkin päivää ja sydänäänetkin on normaalit. Mutta säikäytti taas tosi pahasti ne kivut, vielä kun oli parina perättäisenä iltana niin johan siinä aloin oikeesti pelätä että onhan vauvalla kaikki hyvin.



Toukkis toivoi niitä pitkiä kirjoituksia, riittääkö tää vaikka näin aluksi :)

Mukavaa keskiviikon jatkoa!



t. Rudis 23+1

voi höh sentään kun peruuttivat sun ajan. Noita ultria itsekin odotin ihan kärsimättömänä. Onneksi sait kuitenkin huomiselle uuden ajan ja mieskin pääsee mukaan katsomaan masuasukkia.

Heippa,



Kylläpä taas väsyttää. Mietin milloin kehtaisin liueta pois täältä työpaikalta, varsinkin kun en ihan aikaisin ole tänne tullut. Tuo tihkuinen, harmaa sää ei myöskään innosta yhtään.



Katja kyseli niistä Prahan kuulumisista. Säät siellä olivat jotakuinkin samanlaiset, kuin mitä Jaipur koki Itävallassa. Eli harmaata ja sumuista ja lauantaina myös satoi. Kuljimme paljon ja paljon jäi vielä nähtävää seuraavallekin kerralle. Pidimme todellakin Prahan vanhan kaupungin tunnelmallisista pikkukujista. Kaarlen silta on ihan maineensa veroinen ja hieno, oli vain täynnä turisteja joka kerran kun sen ylitse kuljimme. Kukkuloille noustessamme saimme olla aika lailla rauhassa muilta ihmisiltä ja maisemat olivat hienot, tosin sumuiset. Ruoka oli erinomaista. Lounasravintolamme osasimme valita aina jotenkin paremmin kuin illallisravintolamme. Ehkäpä se johtui siitä, että jaksoimme päivällä kulkea kauemmas turistirysistä, joten ruoka oli parempaa ja halvempaa kuin aivan Vaclavin aukion liepeillä. konserttiinkin suunnittelimme menevämme, mutta olimme lopulta iltaisin aina niin väsyjä, ettemme jaksaneet.



Jalkojen turpoaminen on alkanut haitata tuon Prahan reissun myötä. Tukisukat olisi siis aika hankkia. Oletteko muut hankkineet sellaisia ja mistä suosittelette niitä ostettavaksi?



Osa olikin jo ostanut pinnasängyn pehmusteita Ikeasta yms. Itse haluaisin ommella sellaiset ja saman tien siihen sopivan lakana-tyynyliinasetin. Pitäisi vaan jaksaa käydä kankaita katsomassa. Löysin lisäksi varastoistani vaikka kuinka erilaisia ohjeita vauvanvaatteista, neulottavista, että ommeltavista, sekä ohjeita erilaisiin tarvikkeisiin. Neulepuikot ovatkin jo heiluneet tähänkin saakka, mutta jaksaisikohan sitä ryhtyä ompelemaan muitakin tarpeita???



Onko kenelläkään muuten käsillä vauvanhaalarin neulontaohjeita. Haluaisin löytää semmoisen hihattoman mallin, koskapa haluan lisäksi neuloa myös villatakin. Niitä ohjeita minultakin löytyy usealla eri kuosilla ja jos joku kaipaa, voin ottaa kopioita ja pistää postiin tulemaan.



Innostuisikohan tässä jossain vaiheessa noista kestovaipoistakin, joita ainakin Tutanna oli ansiokkaasti ommellut. Minullakin kun noita kangastilkkuja varastoista löytyy.



Nyt en muista mitä muuta tässä ovat immeiset kirjoitelleet, joten sorry, kun en kommentoi sen kummemmin. Toisella kertaa sitten.



terv.

RouvaSukkula & Astronautti (27+5)

Sytyttelen täällä kynttilöitä jottei tuntuisi niin harmaalta. Ennen tykkäsin tähän aikaan vuodesta ottaa lasin punaviiniä ja hyvän kirjan ja pesiytyä johonkin nurkkaan villaisen viltin kanssa, nyt täytyy tyytyä kynttilöihin, kirjaan ja vilttiin :-) Bongasin tänään Tracy Chevalierin Pudonneet enkelit kirjaston vasta palautetuista, olihan se Tracy? Muistan vain että Chevalier (ransk. hevonen, mistä muistan:) oli toinen Katjan suosikeista? Vaikutti ainakin tuo oikein kiinnostavalta. Tänään oli hyvä päivä, löysin oikein pinon luettavaa. Täytyy tuo Toukkiksen suosittelma Tervokin lukea jos sen löytää, se on varmasti hauska. Tai siis minulla on tämä mielikuva Tervosta, en ole lukenut yhtään hänen kirjaansa. Täytyyhän sitä lomaillakin eikä vain rehkiä, kun kerran loma on. Tänään en tosin taida lueskella kun kaveri tulee käymään.



Ne jotka harmittelivat viestien katoamista (Jaipur ainakin), niin olen huomannut että mikäli ylittää tietyn ajan viestiä kirjoittaesssa (1 h? 30 min?), niin ohjelma kirjaa ulos ja hävittää viestin. Itse yritän aina muistaa cut-and-pasteta (ööks miltä tuo näyttää, laitan väliviivat) viestin talteen ennen lähettämistä mikäli olen kirjoittanut epäilyttävän pitkään tai on tullut pitkiä taukoja kesken kaiken. Tapaamisessa joku antoi myös hyvän vinkin että kirjoittaa wordpadille ja siirtää valmiin viestin sitten tähän.



RouvaSukkula kyselit tukisukista. Itse ostin muutaman parin Instrusta jo hyvissä ajoin, ennen rv 20... Äidilläni on suonikohjuja joten hätäilin asian kanssa heti kun mahdollista. Vielä ei ole ilmaantunut mitään huolestuttavaa, ei oikeastaan edes turvotuksia. Joka päivä on tuollaiset kevyet tukisukat jalassa. Niitä saa ostaa ihan hyllystä. Sitten jos alkaa olemaan turvotuksia, myyjä neuvoi varaamaan joksikin aamupäiväksi ajan mittaukseen jotta saan mittojen mukaan tehdyt sukat jotka ovat voimakkaammin tukevat. Näin ainakin Mikonkadun Instrussa. Kokonaan toinen asia on, että tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa tukisukista hyötyä suonikohjujen ehkäisyssä, vaan perimä ratkaisee. Yritän silti... Turvotuksiin ne auttavat kyllä.



Kävin tänään törsäämässä rahaa vain toiselle sukupuolelle sopiviin vaatteisiin. Tänään aloin myös mielessäni kutsua pientä uudella työnimellä, jota en voi paljastaa koska muuten selviäisi sukupuolikin. Mitä esikot ajattelette sukupuolten välisistä eroista, oletteko sitä mieltä että kasvatus ja odotukset tekevät eron sukupuolten välillä vai onko ihmisellä luontainen taipumus suuntautua ympäristöön ja kiinnostua tietyistä asioita? Itse arvelen että ihmisen luontainen taipumus säätelee kiinnostuksen kohteita ja käyttäytymistä ja sitä ei voi kovin paljon ohjailla. Minusta eri sukupuolten kasvatuksessa on tärkeää että vanhemmat tukevat lasta sellaisena kuin tämä on. Mutta näistä voi olla perustellusti montaa mieltä.



Mihin jäinkään. Piti välillä käydä pusimassa miestä joka käännähti kotona, ja tekemässä ihanaa mansikkafruitieta: appelsiinimehua ja pakastemansikoita tehosekoittimeen, nam! Ei ehkä ihan sesonkijuoma mutta kun pitää villasukat jalassa niin ei tule liian kylmä :-) Mukavaa että on joku terveellinen mieliteko. Tämä on ihan uusi sellainen.



Oho, pitäneekin lopetella ja lähteä kaveria vastaan. Lämpöistä keskiviikkoillan jatkoa kaikille!



Frida75 rv 30+4