Olli Saarela pölli paitan Stokkalta! Noloooooo!
Kommentit (16)
teettää tuollaista, pitäähän taiteilijoita ymmärtää...
Poika taitaa olla kleptomaani.
Kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk) pitää päivänselvänä vahinkona aviomiehensä, elokuvaohjaaja Olli Saarelan marraskuista myymälävarkaustapausta. Saarela sanoi torstaina, ettei hän ollut mukana, kun epäilty varkausyritys sattui, mutta että hän kuuli siitä jo silloin.
Ilta-Sanomat kertoi tapauksesta torstaina. Olli Saarela oli ottanut Espoonlahden Anttilasta maksamatta kaksi päiväpeittoa ja joutunut tuoreeltaan kiinni. Peittojen arvo oli noin sata euroa.
Olli Saarela oli IS:n mukaan selittänyt tapahtuneen olleen vahinko ja maksanut ostokset, mutta Anttila oli joka tapauksessa tehnyt rikosilmoituksen. Seuraavana päivänä Anttila oli perunut rikosilmoituksen. Koska kyseessä oli asianomistajarikos, poliisitutkinta keskeytyi.
"En ollut paikalla, mutta minusta on ihan päivänselvää, että kyse on vahingosta", Tanja Saarela kommentoi torstaina.
Ministeri sanoi, ettei tiedä, miksi Anttila perui rikosilmoituksen. Hän ei kertomansa mukaan ollut siihen vaikuttanut: "En ollut missään yhteydessä koko asiaan."
Saarela: Aviomiehen myymälävarkaus oli vahinko
Tanja Saarela vitsaili, että "näköjään Ollin oppivuodet ovat meneillään" ja että "jonkinnäköinen aviomiehen kaupassakäynnin personal trainer (henkilökohtainen valmentaja) minun täytyy varmaan palkata".
Lisää aiheesta:
IS: Olli Saarelaa epäiltiin myymälävarkaudesta 25.1.2007
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Saarela+Aviomiehen+myym%C3%A4l%C3%A4…
Ja niistä peitoista, jotka vei kassan ohi maksamatta Anttilassa.
Oisko joku ongelma?
Syyte huumausainerikoksesta
Seiska: Saarela väärensi lääkereseptin
Elokuvaohjaaja Olli Saarela on myöntänyt syyllisyytensä, kertoo 7 päivää -lehti.
Olli Saarela sai syytteen väärennyksestä ja huumausainerikoksesta. Saarela oli Seiskan saamien tietojen mukaan yrittänyt saada Helsingin Yliopiston apteekista väärennetyllä lääkereseptillä haltuunsa Panacod-nimistä huumausaineeksi luokiteltuja särkylääkkeitä.
Jutun syyttäjä Perttu Könösen mukaan Saarela on tunnustanut syyllisyytensä.
- Tämä juttu on sen verran selvään myönnetty, ettei varsinaista käsittelyä välttämättä tule, Könönen sanoo 7 päivää -lehdelle.
LINDA PELKONEN
linda.pelkonen@iltalehti.fi
http://iltalehti.fi/uutiset/2011092214436995_uu.shtml
Taisi olla taas vahva jälkituotantotila päällä kuten viimeksi kun bensaa varasti.
Taisi olla taas vahva jälkituotantotila päällä kuten viimeksi kun bensaa varasti.
sen jälkituotanto tulu just pönttöön =)...olisko samaa tavaraa tän äijän päässä?
Onko Ollin tulot oikeasti noin vähäiset?
saada naama iltalehtiin ni kai sitä jotain pitää yrittää!
Eikös Olli ollut juuri sama joka harrasti mm. bensavarkauksia.. En oikeasti tajua, ellei ihan tosissaan sairasta kleptomaniaa. Pölliiköhän se kavereiltaan?
Päivitetty 22.9.2011 10:01, julkaistu 22.9.2011 10:00
Seiska: Olli Saarela määräsi itselleen opiaattitabletteja – Kärähti reseptin väärentämisestä
Elokuvaohjaaja Olli Saarela sai hetki sitten syytteen väärennyksestä ja huumausainerikoksesta, kertoo Seitsemän päivää -lehti. Lehden mukaan Olli Saarela yritti ostaa Helsingin Yliopistollisesta apteekista väärennetyllä reseptillä Panacod-nimisiä, huumausaineeksi luokiteltuja särkylääkkeitä.
Panacod sisltää riippuvuutta aiheuttavaa opiaattia, kodeiinia.
Seiskan mukaan Saarela yritti ostaa lääkkeitä 4. kesäkuuta. Hän yritti saada 500 tablettia reseptillä, jonka hän oli itse väärentänyt naislääkärin nimissä.
Saarela on jutun syyttäjän Perttu Könösen mukaan tunnustanut rikoksen. Tämän vuoksi käräjäoikeus antanee asiasta päätöksen kirjallisella menettelyllä piakkoin.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194697776990/artikkeli/seiska+olli+saa…
Mitähän kaikkea se on onnistunut pöllimään.
Onko rahat vähissä, kun sekakäyttäjältä loppuu työt? Voin lähettää Olli sulle parit levyt sitä särkylääkettä, niin ei tartte reseptiä väärentää.
..paidan...