Mitä mieltä olet miehestäni?? Jättäisitkö/jäisitkö?

miksette puhu yhdessä? seksiä voi parantaa. ja joo kyllä parisuhteet menee.

puhutaan toki jotain kuten mitä kaupasta pitää tuoda tai kumpi hakee lapset päiväkodista tai vie koiran ulos. Ihan hölmöistäkin aiheista saattaa kehkeytyä riita. Kiusallinen pikapano noin kuukauden välein muuten ei edes hipaista toisiamme. Itse kaipaan todella paljon läheisyyttä. Lapsuudenkodissani olen tottunut näkemään vanhempani aina halailemassa ja pusuttelemassa esim. ruokaa tehdessä vaikka he usein riitelivätkin joten tämä tuntuu todella kylmältä

Oletko tuon miehen kanssa onnellinen? Oletteko yhdessä vielä senkin jälkeen kun lapset aikuistuvat? Rakastatko miestäsi?



Kannattaisiko teidän erota ja pysyä ystävinä? Miehessähän ei ole mitään vikaa. Olette vain kasvaneet erillenne. Lasten takia ei kannata pysyä yhdessä. Lapset ovat iloisempia kun vanhemmat ovat onnellisia. Miehesikin voisi löytää jonkun naisen joka todella rakastaa häntä, himoitsee häntä, palvoo ja kaipaa kun hän on poissa. Miehesi ansaitsee onnen ja niin myös sinä. Lapsenne kyllä pärjäävät kunhan molemmat vanhemmat pysyvät heidän elämässään mukana ja teette selväksi että ero ei johdu heistä :)

tuskinpa miehesikaan on onnellinen, joten mitas jos puhuisitte vaikka eroamisesta.

Muutenkin vaikuttaa silta, etta olet aika lailla kypsa lahtemaan. Kannattaa varmaan kuitenkin miettia mita se kaytannossa tarkoittaisi ja miten vaikuttaisi sun elamaan. Itse olen sita mielta, etta on aina parempi yksin kuin kaksin huonossa suhteessa.

tai lyhyitä lauseita ja hän loukkaantuu. Joten nyt olen antanut asian olla. Ollaan oltu yhdessä 10 vuotta joista jo 7 vuotta epämiellyttävää aikaa.

jolloin ei ollut epämiellyttävää? Mikä on nyt toisin kuin silloin?



Jos olet onneton, niin joko yritätte saada suhteen toimimaan miehesi kanssa tai sitten eroat. Ne kai ovat ainoat järkevät ratkaisut.



Kyllä suurin osa tuntemistani miehistä osallistuu kodin- ja lastenhoitoon ihan oma-aloitteisesti. Tällaiset miehet ovat myös yleensä kohtalaisen raittiita ja muutenkin ok. Eli ei ole mikään erikoisuus ainakaan vähän nuorempien keskuudessa, yli 40-vuotiaiden miesten sielunelämästä en tiedä mitään.

Ei kuulosta yhtään kivalta ja hyvältä, mutta suosittelisin lämpimästi jotai parisuhdekurssia tai vastaavaa.. Suhde muuttuu ajan kuluessa ja voi tuntua umpikujalta, mutta ei mun mielestä kyl kannata harkita eroa tosissaan. Kannattaa käyttää kaikki mahdolliset keinot ensin..voi olla että suhde muttuu erilaiseksi ja rakastutte ihan uudelleen yms kun siihen saa oikeat avaimet ja niitä harjoittelee käyttään. Hyvän parisuhteen eteen täytyy tosissaan molempien tehdä töitä eikä se todellakaan aina kiinnosta eikä ole helppoa, minkä varmasti tiedätkin. Tää on vain mun mielipide.. Itse olen eronnut, koska mieheni oli väkivaltainen ja käytti liikaa alkoholia, mutta koska hän sanoi että on valmis lähteen hoitoon ja terapiaan ja mitä vain että pysyisimme yhdessä, niin jäi harmittamaan et ei vielä yritetty. Lapsetkin eroa sureneet. Heille tietenkin paras et vanhhemmat ja koko perhe onnellinen, mutta se voi onnistua myös eroamatta. Jaksamista teille ja toivottavasti saatte asiat luistamaan niin et saatte olla yhdessä vielä lopun elämää...ja löydätte sen onnen ja rakkauden :)

printtaa avauksesi paperille ja ojenna miehelle. Ja opetelkaa puhumaan.



Kaikenlaisissa suhteissa tulee aikoja, jolloin homma ei vaan kulje. Mutta mikään suhde ei toimi itsestään, suhteen eteen pitää tehdä töitäkin.



Jos haluat erota tosissasi, sitten vaan aihe esille ja alatte sopia jatkokuvioita.

Olen valmis eroamaan. Kun kerroin muutamalle ystävälleni he kauhistelivat miksi jätän miehen joka hoitaa kotia ja lapsia. Tästä syystä kyselin onko hän jotenkin erikoinen tapaus. Mutta siis ilmeisesti ei ole, enkä kyllä niin olettanutkaan.

Itse pohdin vastaavia asioita puoli vuotta sitten. Meillä muutama eroavaisuus teidän tilanteeseen (esim. seksiä enemmän), mutta omat tunteet tuntui kuolleilta. Itse tein sen virheen, että mietin liian kauan itsekseni asioita, enkä nostanut kissaa pöydälle. Mietin eron valmiiksi ja esittelin sen valmiina asiana miehelle. Mies onneksi ajatteli asiasta toisin.



Kun aloimme vihdoin puhua asioista, mieskin myönsi, että ei suhde tällaisenaan toimi, että hänkin kaipaa enemmän. Mutta hän kaipaa sitä enemmän mun kanssa. Ei kaikki taikaiskusta muuttunut, mutta pikku hiljaa ja töitä tehden. Menimme pariterapiaan ja opimme keskustelemaan ja jakamaan asioita. Ólenmme tajunneet, että tärkein juttu on se, että pitää puhua, pysyä toisen elämässä mukana. Toisen päivittäinen huomioiminen on myös ensiarvoisen tärkeää, molemmin puolin. Ei vain niin, että nainen odottaa kauniita sanoaja, vaan tasapuolisesti molemmat. Pitää osata ajatella puolison tunteita, miksi hän sanoo, tekee, reagoi tietyllä tavalla.



Meillä on nyt yhdessä mukavaa, olemme löytäneet uuden tavan olla yhdessä. Nauramme, jaamme asioita. Me raivaamme kalenterista aikaa parisuhteelle, maksamme lapsenvahtiavusta. Oletamme toisesta hyvää :) Olemme myös enemmän läsnä fyysisesti toisillemme, koskettelemme, pussailemme, halaamme. Hakeudumme toistemme lähelle, siis ihan tarkoituksella! Nykyään emme eroa koskaan ilman suudelmia. Olemme sen siis ihan päättäneet yhdessä ja pidämme siitä kiinni. Alkuun se oli vähän vaivaantunutta, nyt jo luonnollista.



Läheisyys luo lisää läheisyyttä. Henkinen yhteys tekee kaipauksen fyysiseen läheisyyteen.



Lapsille on parempi, että vanhemmat tekee töitä saadakseen suhteen toimimaan! Teillä ei ole ainoat vaihtoehdot huono suhde tai ero, teillä on mahdollisuus parempaan. Mutta se vaatii TÖITÄ ja yhteistä tahtoa. Ota nämä asiat esille miehesi kanssa mahdollisimman pian ja anna hänelle mahdollisuus ottaa sinun kanssasi vastuu teidän perheen onnesta!