Mulla on aivan ihana anoppi! Täällä aina haukutaan mutta mun on pakko kehua.

Täällä valitetaan usein että anoppi ei hoida lapsia sekä anoppi hoitais liikaakin. Joillekin mikään ei oo hyvin.

Meillä menee tosi hyvin.



Nautin siitä, että miehelläni on läheiset välit äitinsä kanssa ja itsetuntoni kestää sen! En koe sitä minkäänlaiseksi uhkaksi meidän parisuhteellemme.



Ja välimatkaakaan meidän kotejemme välillä ei ole kymmentäkään kilometriä. Kyläillään puolin ja toisin!

on läheinen suhde anoppiin. Mulla ei ole oikein minkäänlaista suhdetta anoppiini, koska miehelläni on huonot välit äitiinsä (ihan syystä kyllä). Sukulaiset on ihana asia, niitä ei voi olla liikaa.

lasteni ja mieheni jälkeen.

Hän on mielestäni maailman kaunein nainen (ehkä sen vuoksi mieheni on silmissäni upein mies, piirteet ovat samanlaiset) ja hänen piirteidensä ihailu tekee onnelliseksi ja antaa toivoa naiseuden parhaista puolista. Hän on myös halunnut kehittyä suhteessa lapsiinsa ja tehnyt töitä sen eteen, ja hänen mielipiteillään on minuun suuri vaikutus.



Anoppini suurin anti minulle on kuuntelija ja keskusteluapu. Etäisyyksien vuoksi hän ei ole hoitoavuksi.

Ennen kun tulin raskaaks nii vietettiin yhteisiä iltoja ja baari reissujakin tehtiin, auttoi meitä suhteemme alussa paljon käymällä esim kaupassa meille ja lainaamalla autoo ja antamalla rahat takuu vuokraan! hän on vaan maailman ihanin ihminen

kaikki koetaan uhaksi, tunkeutumiseksi jne. koska ollaan epävarmoja omasta itsestään, suhteesta mieheen sekä omasta äitiydestä.



Joskus huvittaa nämä avaukset "anoppi omii vauvani, se osti pinnasängyn omaan kotiinsa". :)

Mun anoppi on ihan hirveä. Onneksi asuu todella kaukana. Anoppi ei oikein kestä ilmeisesti sitä(kään), että minä olen pojalle tärkeämpi kuin hän. Tosin hän on ikävä ihminen kaikin puolin, ei erityisesti minua kohtaan. Ja hirvittävän lapsellinen, aina kateellinen kaikesta, mitä joku muu saa ja hän ei. Appiukko sen sijaan on aivan toista maata, hänen takiaan pitää toisinaan käydä mummolassa.