Millaista on elää masentuneen nuoren kanssa?

Olin hyvin huolissani, varovainen, yritin jutella. Onneksi alakulo meni muutaman kuukauden jälkeen ohi.

kun vaikka miten yrittäisi auttaa ja puhua, toinen on vaan sellaisen kuoren sisällä, jonka läpi ei saa mitään yhteyttä. Ja sitä pelkää että saako se elämäänsä kasaan tai jääkö tämä edes tähän vai peheneeko vaan ja miten se sitten päättyy...

Ei kiinnostu asioista mistä aikaisemmin kiinnosti ja sain innostumaan.



Ei oikein halua puhua, viihtyy enemmän yksinään. Ahdistavaa kun ei tiedä mitä tekisi, haluaisi auttaa, halata, ottaa syliin ja sanoa, että olet parasta mitä minulle on tapahtunut, mutta minut työnnetään pois.



Sydäntä särkevältä kun näkee silmistä, miten väsynyt ja loppu oma lapsi on.



Henkisesti raskasta herätä aamulla ja nähä lapsi niin alakuloisena. Toivoen ,että pieni hymy irtoisi...



Keski puolitoista vuotta, vieläkään ei paljoa hymyile, mutta henkisesti on piristynyt.