Olen mormoni, haluatko kysyä jotain?
Kommentit (57)
välttämään. Mieskin kyllä löytyy että sinänsä yleensä onkin helpompi pitää tuo periaate kunniassa. Tavallisia ihmisiä kuitenkin mekin ollaan jotka tehdään väärin, kuka missäkin. Onneksi on parannuksen teon mahdollisuus ja yleinen pyrkimys siihen että olisi vähän parempi kuin ennen.
t. ap
Mormonit: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Joku soittaa ovikelloasi: nuoret, kohteliaat mormoni-lähetystyöntekijät. He kertovat palautetusta evankeliumista, Mormonin Kirjasta, hienosta musiikistaan, koti-illoistaan, kauniista temppelistään ja kirkkonsa totuudesta.
He eivät kerro Sinulle,
?että Jumala on korotettu ihminen, jolla on lihaa ja verta oleva ruumis
?Jeesus on Saatanan veli, Hänen ristinkuolemansa ei sovita muuta kuin perisynnin ja että Jeesuksen isä on lihaa ja luuta oleva korotettu ihminen
?että kaikki muut kirkot ja niiden uskontunnustukset ovat kauhistus Herran silmissä, ja niiden papisto turmeltunut.
?että Raamattua on täydennettävä Mormonin kirjalla ja muilla myöhemmillä "ilmoituksilla"
?että jumalia onkin itse asiassa lukematon määrä ja että mormonikirkossa kelvolliset miehet voivat korottua jumaliksi, moniavioisiksi, sillä uusi, pelastava liitto on moniavioisuus, ei Kristuksen veren suoja
?että henkilökohtaiset synnit voi sovittaa vain noudattamalla mormonikirkon lakia ja järjestystä
?että mormonikirkon ulkopuolella ei ole oleva pelastusta
?salaisista temppeliseremonioistaan, eivät niistä salaisista nimistä, merkeistä ja sanoista, joita he temppelissään käyttävät kasteista kuolleitten puolesta - ainoastaan mormonikirkkoon kastetut voivat saavuttaa korotuksen
?ammoin kuolleitten naisten liittämisestä sinetöinnin kautta nyt eläviin mormonipappeuden haltijoihin, sillä mormoniopin mukaan yksikään nainen ei pelastu ilman mormonimiestä
?pyhitetystä alusasustaan Garment'ista, jota jokainen temppelin läpikäynyt mormoni sitoutuu käyttämään 24 tuntia vuorokaudessa
?mihin Sinulta saadut kymmenykset - 10% bruttotuloistasi - tai muut lahjoituksesi käytetään. Mormoniteologiassa kymmenykset ovat laki, peruuttamaton, Jumalalta saatu. Jäsen, joka jättää maksamatta kymmenykset, varastaa Jumalalta.
Mormonit kertovat, että "Mormonin Kirja" on toinen todistus Kristuksesta. Profeetta Joseph Smith ilmoitti kääntäneensä sen muinaisista kultalevyistä noin 160 v sitten. Käännöstä ei voi tarkistaa, sillä mormonien oman ilmoituksen mukaan "enkeli haki ne pois".
OSAATKO SIIS VASTATA ALLAOLEVIIN KYSYMYKSIIN?
?missä levyt ovat nyt. Missä ovat ne Uurim ja Tummin, joiden avulla Smith väitti kääntäneensä kultalevyjen tekstin? Missä on Jupiterin talismani, jonka voimalla Smith väitti suorittavansa ihmetekoja? Kuinka kirkon nykyinen profeetta voi suoriutua tehtävistään ilman talismania ja kurkistuskiveä?
?mihin ovat kadonneet Amerikan mantereilta ne paikannimet, joet, kukkulat ja 38 suurta kaupunkia, joista Mormonin Kirja kertoo? Mormonin Kirjan kertomukset ovat historiallisesti nuoria, kirjan päätapahtumat päättyvät vuoteen 421 jKr!
?miksi mormonilähetystyöntekijät eivät kerro sitä, että Mormonin Kirjan alussa olevista silminnäkijöistä ensimmäiset kolme kaikki peruivat todistuksensa ja kahdeksasta seuraavasta peräti viisi!
Mieti vielä kerran! Saatko kysymyksiisi rehellisiä, suoria ja järkeviä vastauksia? Muista, että elämänkatsomuksen ja uskonnon valinta on suuri ratkaisu. Se ei vaikuta ainoastaan sinuun, vaan myös perheeseesi, ystäviisi ja tulevaisuuden valintoihisi. Sinulla on oikeus kysyä, olla kriittinen ja ajatella asioita ilman painostusta. Kun joku väittää sinulle että on olemassa vain yksi vaihtoehto (liittyä hänen lahkoonsa) tai joudut kadotukseen,
mieti mitä se kertoo hänen omasta elämästään.
Jumalan poikana ja syntien sovittajana ja pyrkii kaikessa toimimaan Hänen käskyjensä mukaisesti.
Tulee vain mieleen, mitä Herra itse sanoi: "Antakaa kaikkien tulla luokseni."
:)
Mormonit eivät ole kristittyjä. Tämä ei ole mielipide, vaan aivan selvä fakta. Kuten eivät muslimit tai hindutkaan ole kristittyjä, vaikka yhtäläisyyksiä kristinuskon kanssa olisi kuinka paljon.
kuvittelette olevanne parempia kuin muut? Miksi se perinteinen perhekäsitys (paitsi moniavioisuus) on niin tärkeä eikä rakkaus? Mihin kymmenykset käytetään? Miksi näet tyttäresi ennemmin kuolleena kuin vaikka avoliitossa elävänä? Mikä on verisovitus? Miksi Utahissa on se kuolemantuomio teloittamalla, vaikka missään muualla Usassa ei? Miksi kirjassanne on ranskaa (kieli ei ollut kehittynytkään latinasta, silloin kuin se muka kirjoitettiin)? Uskotko todella? Onko vain yksi kapea 1800-l käsitys jumalasta tosi, eikä muita saisi olla?
Onko hän nyt mormoni? Eikö tämä juttu tunnu yhtään oudolta sinusta?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/mormonit-kastoivat-mannerheimin/art-1…
Mormonit ovat toimittaneet marsalkka C.G. Mannerheimille sijaiskasteen. Tapahtuneesta uutisoi kirkollinen pod.fi-nettisivusto.
Sijaiskasteessa joku mormonikirkon vapaaehtoinen jäsen on ottanut kasteen ajaksi Mannerheimin henkilöllisyyden. Upotuskasteen lisäksi seremoniaan kuuluu lyhyt rukous.
Vain sijaiskasteen avulla vainajat voivat mormonien mukaan päästä taivaaseen.
- Emme pakota ketään mormoniksi, emmekä liitä vainajia kirkkomme jäseniksi. Vainajat voivat itse päättää ottavatko he kasteen vastaan, sanoo mormonien tiedottaja Ville-Matti Karumo IS:lle.
Karumo ei tiedä, onko Mannerheimille suoritettu sijaiskaste Suomessa vai ulkomailla. Karumon mukaan Mannerheimia ei ole valittu sen perusteella, että hän on suurmies. Kaste liittyy mormonien perinteeseen suorittaa sijaiskasteita esivanhempien puolesta. Kuolleiden omasta uskonnollisesta vakaumuksesta he eivät piittaa.
IS uutisoi vuonna 2004, että mormonien kastelistoilla ovat myös muun muassa presidentit Kyösti Kallio, K.J. Ståhlberg ja Urho Kekkonen.
Miltä arvelette sijaiskasteen tuntuvan Mannerheimin jälkeläisistä?
- Tarkoitus ei ole loukata ketään. Jos ei tähän (kasteeseen) usko, niin ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä, Karumo toteaa.
Milla Rautiainen
En ole varsinaisesti käännynnäinen, vanhempani liittyivät kirkkoon kun olin lapsi. Myöhemmin olin pois kirkosta muutaman vuoden mutta palasin sitten kun sain hyvin voimakkaan tunteen että se on oikea paikka.
Lähetystyötä kirkossamme tehdään pääsääntöisesti kokoaikaisten lähetystyöntekijöiden avulla (siten että parikymppiset nuoret lähtevät 1,5-2 vuodeksi lähetystyöhön eri puolille maailmaa). Muut jäsenet sitten auttavat näitä lähetystyöntekijöitä mm. etsimällä heille opetettavia tai muuten kertomalla kirkosta ja uskostaan läheisilleen.
Kirkossamme ei hyväksytä moniavioisuutta vaan sellainen henkilö erotetaan kirkosta joka sitä harjoittaa. On totta että moniavioisuus oli käytössä kirkon alkuaikoina kun kirkon profeetta oli saanut ilmoituksen sen välttämättömyydestä. Myös Raamatun aikoina on Jumala joskus antanut useampia vaimoja tietyille henkilöille. Ilman Jumalan käskyä se on aina ollut kiellettyä.
Arkielämässä uskontoni näkyy ehkä siinä että olen opiskeluporukoissani se ainoa raitis joka ei juo pisaraakaan alkoholia. Join kahvia silloin kun olin pois kirkosta mutta en jäänyt mitenkään sitä kaipaamaan. Tupakkaa en ole koskaan polttanutkaan. Alkoholia (tai lähinnä sitä nousuhumalaa) joskus rehellisyyden nimessä pikkaisen "kaipaa" mutta toisaalta laskuhumalaa tai krapulaa en tosiaankaan. Uskon myös että alkoholikielto on Jumalan viisautta siinä että se on annettu "heikoimman" mukaan eli ei tarvi miettiä voinko juoda vielä yhden kun ei juo ollenkaan.
t. ap
Usein? Aina? Temppelissä? Mistä niitä saa? Miksi ne on niin rumia? Käytätkö rintaliivejä?
Jumalan poikana ja syntien sovittajana ja pyrkii kaikessa toimimaan Hänen käskyjensä mukaisesti. Tulee vain mieleen, mitä Herra itse sanoi: "Antakaa kaikkien tulla luokseni." :)
Mormonit eivät ole kristittyjä. Tämä ei ole mielipide, vaan aivan selvä fakta. Kuten eivät muslimit tai hindutkaan ole kristittyjä, vaikka yhtäläisyyksiä kristinuskon kanssa olisi kuinka paljon.
Mormoonien mielestä:
Jeesus on Saatanan veli, Hänen ristinkuolemansa ei sovita muuta kuin perisynnin ja että Jeesuksen isä on lihaa ja luuta oleva korotettu ihminen
Uskotko että jumala muutti (en muista nimiä) sen yhden miehen ja hänen sukunsa mustaksi, että kaikki näkisivät että hän/he olivat tehneet suuren synnin? Muistaakseni tappoi veljensä tms. Ovatko tummaihoiset siis syntisempiä kuin vaaleaihoiset? Tämän kuvan kirjasta nimittäin maalikko sai.
Siitä kun mormoonien kirjan luin on reippaasti yli kymmenen vuotta, joten muistikuvat ovat hyvinkin hatarat. Toinen kohta joka jäi mieleen oli se kuinka Jeesus oli käynyt jenkeissä luovuttavassa kultaiset käskyt? Eikö sinusta ole yhtään outoa että käskyt luovutettiin valkoisille eikä intiaaneille, vaikka ajallisesti tuolloin ei amerikoissa valkoisia miehiä vielä ollut ollenkaan?
Toivottavasti en nyt sekoita johonkin toiseen uskontoon...
uhrien tukisivustolta. Siellä annetaan valitettavasti vääristynyt ja valheellinen kuva uskonnostamme ja nuo edellä olevat kirjoituksesti edustavat juuri sitä.
Ohessa jonkun muun mormonin vastaus Suomi 24 palstalta kyseiseen aiheeseen:
!. kysymys levyistä:
Joseph Smithin sanojen mukaan enkeli nimeltä Moroni haki ne pois käännöstyön valmistuttua. Toisaalta, jos kirkko nyt yhtäkkiä esittäisikin jotkin levyt, kuinka kukaan voisi olla 100% varma siitä, että ne todella ovat aidot, puhumattakaan siitä, että ne ovat jumalalliset?
2. kysymys:
Ei ole koskaan todistettu, että Joseph Smithillä olisi ollut Jupiterin talismania. Ja vaikka olisikin, ei asiassa mitään niin ihmeellistä olisi, sillä 1800-luvun alkupuolella oli yleistä myös kristittyjen keskuudessa uskoa jonkinlaiseen taikuuteen. Väitetään, että Smithillä olisi ollut talismani taskussaan kuollessaan, mutta ensimmäinen kerta, kun joku tätä väitti julkisesti, oli lähes sata vuotta Smithin kuoleman jälkeen. Osoitteessa http://www.angelfire.com/sk2/ldsdefense/talis.html on oiva artikkeli asiasta.
3.kysymys Sinä voit kysyä ... mihin ovat kadonneet Amerikan mantereilta ne paikannimet, joet, kukkulat ja 38 suurta kaupunkia, joista Mormonin Kirja kertoo? Mormonin Kirjan kertomukset ovat historiallisesti nuoria, kirjan päätapahtumat päättyvät vuoteen 421 jKr!
Vakavin virhe tässä väitteessä on se, että annetaan ymmärtää Mesoamerikan historian tutkimuksen, paikannimien tunnistusmahdollisuuksien jne. olevan samalla tasolla kuin esimerkiksi Raamatun maiden vastaavat asiat. Näin ei kuitenkaan ollenkaan ole.
Sinä voit kysyä ... miksi mormonilähetystyöntekijät eivät kerro sitä, että Mormonin Kirjan alussa olevista silminnäkijöistä ensimmäiset kolme kaikki peruivat todistuksensa ja kahdeksasta seuraavasta peräti viisi!
4. kysymys:
kukaan EI KOSKAAN kieltänyt todistustaan siitä että näki levyt, ei edes kuolinvuoteellaan.
t. ap
Mitä ajattelet heistä? Pidätkö mormonismista lähteneiden kertomuksia ikävinä mustamaalaavina valheina? Missä asioissa voit yhtyä kritiikkiin?
jotka on noinkin "isoja" tai monimuotoisia ja oikeasti haluatte niihin vastauksia, niin suosittelen, että etsitte jonkun mormonin, joka niihin vastaa kasvotusten. Aika vaikea jossain av:lla ruveta teologisia seikkoja pohtimaan. Kuinka moni luterilaisista pystyisi kiteyttämään muutamaan lauseeseen riittävän selkeästi miksi teologia on juuri sellainen kuin se on. Esimerkiksi miksi luterilaisuus ylipäänsä on olemassa, kun Luther itse vastusti kirkkojen perustamista?
Ei ap, mutta ihmettelen vain näitä kysymyksiä
vaan piti kopioida ne muualta? Etkö osannut itse vastata? Etkö ole koskaan epäillyt sinulle opetettuja asioita?
Jeesuksen ja Saatanan veljiä ja sisaria. Jeesus vain on sovitustyönsä ansiosta korotettu Jumalan asemaan. Saatana kapinoi Jumalaa vastaan ennen maailman luomista ja siksi hänestä tuli mikä tuli.
Uskomme myös että Jeesuksen sovitus käsittää kaikki maailman synnit, murheet ja tuskat, myös perisynnin minkä takia pieniä lapsia ei tarvitse kastaa vaan jos he kuolevat ennen vastuullista ikää, heidät katsotaan puhtaiksi synnistä.
t ap
En tosiaan tiedä onko hän "mormoni" eli toisin sanoen onko hän ottanut sijaistoimitukset vastaan vai ei. Eikä sillä niin ole väliäkään, tärkeintä on että kaikille se mahdollisuus jossain vaiheessa tulee, elävänä tai kuolleena.
t. ap
Tuliko liian vaikeita kysymyksiä?
En ole ihan vakuuttunut mormonismin auvoisuudesta.
Niitä saa temppelistä. Ulkonäöstä en osaa sanoa, miksi pitäisi olla monenlaisia kun ei niitä ole tarkoitus kenellekään esitellä? Itse pidän tavallisia alusvaatteita niiden alla, tiedän myös että jotkut eivät pidä ja jotkut taas pitävät esim. rintaliivejä siinä päällä.
vaikka sitten vuosien kuluttua tulinkin takaisin.
Uskon että joissain yksittäistapauksissa kirkon jäsenet eivät ole toimineet kirkon opin mukaan vaan ovat ikävästi painostaneet lähteneitä (itse tiedän tapauksen jossa vanhemmat olivat niin huolissaan kirkosta eronneen lapsensa tulevaisuudesta etteivät osanneet olla painostamatta vaikka lapsi sanoi ettei halua kuulla enempää, sellaista ei saisi tapahtua). Siinä siis voin yhtyä kritiikkiin.
Itse en kokenut minkäänlaista painostamista tai muutakaan ikävää kun olin pois kirkosta. Kukaan ei myöskään minua hylännyt vaan entiset ystäväni pysyivät samoina.
t. ap
Kuten kaikki rationaaliset ihmiset tietävät, uskonnollisuus on mielenhäiriö, joka voi heikentää potilaan elämänlaatua merkittävästikin.
Uskovaisuus on akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.
Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.
Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).
Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.
Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.
ei liian tosissaan ota :) Muistaakseni South Parkin tekijöillä oli jotain yhteyksiä mormoneihin, olisikohan jopa toinen ollut joskus mormoni mutta eronnut kirkosta.
t. ap