Mä oon liian lepsu äiti (lapsi 4v)

Olen tajunnut, etten jaksa komennella tarpeeksi ja huomannut nyt, että esim. kylässä jos lapset villiintyy, mun sanaa ei uskota ihan samallalailla kuin toisten äitien sopivan tiukkaa komentoa.... :(

Onkohan vielä jotain tehtävissä?

Eiköhän toi ole aika yleinen "ongelma", että lapset uskoo paljon herkemmin kun joku muu kuin äiti komentaa. Äidille uskalletaan kiukuta ja kokeilla rajoja, ja se on täysin normaalia.

Ja ei 4-vuotiaan kanssa peli ole menetetty. Nyt on korkea aika päättää, että jatkossa olet johdonmukainen etkä anna periksi. Ei se lapsi siihen kiukutteluunsa ja uhmakkuuteensa kuole.

Tyttö täyttää helmikuussa 5. On päivät hoidossa pikkuveljen kanssa samalla hoitajalla. Siellä ovat ihmisiksi.

Kotona eivät tottele juuri mitään. Aamulla kamala sota, että saa vaatteet päälle. Yksi tappelee vastaan, toinen on ihan löllö.

Muuten ovat rauhallisia luonteeltaan, mutta jos käyvät esimerkiksi pomppimaan sängyssä, sitä on mahdotonta saada loppumaan.

Kylässä ovat hiljaa ja rauhallisia, mutta kotona, kun tulee vieraita, on esittämisen tarve kova.

Mä kanssa pelkään muualla ollessa, että käyvät juoksemaan tms, koska minun sanastani eivät lopeta, ja sitten on noloa komennella, kun eivät tottele kuitenkaan. Huoh.

Minä en tosin lyö lapsiani, enkä edes läpsi. Olen ihan satavarma siitä, että ne lapset jotka tottelevat, ovat sellaisia, joita kotona läimitään ja tukistetaan, jos ei sana mene perille :(

Varmaan sillä tavalla saisi lapsiinsa auktoriteettia, mutta kiitos ei.

Mutta sun täytyy kyllä aloittaa johdonmukainen rajojen asettaminen heti. Jos lepsuilu ja lapsen määräysvalta jatkuu, voi tilanne muuttua vuosien mittaan todella vaikeksi.



Tsemppiä. Jos et yksin jaksa/pärjää, hakeudu vaikka perheneuvolaan. Sieltä saa ohjeita ja ymmärrystä lapsia (itseäkin) kohtaan.

Olen ihan satavarma siitä, että ne lapset jotka tottelevat, ovat sellaisia, joita kotona läimitään ja tukistetaan, jos ei sana mene perille :( Varmaan sillä tavalla saisi lapsiinsa auktoriteettia, mutta kiitos ei.

Itse en haluaisi lähteä tukistamisen tielle.

Mutta sun täytyy kyllä aloittaa johdonmukainen rajojen asettaminen heti. Jos lepsuilu ja lapsen määräysvalta jatkuu, voi tilanne muuttua vuosien mittaan todella vaikeksi. Tsemppiä. Jos et yksin jaksa/pärjää, hakeudu vaikka perheneuvolaan. Sieltä saa ohjeita ja ymmärrystä lapsia (itseäkin) kohtaan.

Ja tästä se lähtee. Vähemän AV:ä ;) ja enemmän aikaa lapselle. Sitten ei tule siitä kurinpidostakaan niin huono omatunto, kun on antanut myös kunnolla laatuaikaa.

Eli kiitos ja heipat!

t. ap

Herranjestas, mitähän te kuvittelisitte meillä tapahtuneen :D Lapset tottelevat ihan tavallisella äänellä puhumista, ei tarvitse edes huuta koskaan.



Ei heitä ole lyöty. Olemme vain olleet aina johdonmukaisia ja jaksaneet mennä perään katsomaan, että sanomiset myös toteutetaan. Olemme samassa rintamassa miehen kanssa lapsille päin, ristiriidat ja erimielisyydet pohditaan kahden kesken. Emme huuda ja kiroile kotona kenellekään.

että tottelemiseen vaikuttaa kyllä komentelutiheyttä enemmän kodin ilmapiiri. Lapsi tottelee joko pelosta tai siksi, että arvostaa vanhempiaan ja haluaa toimia, kuten he itse toimivat ja opettavat. Vanhemman täytyy siis pitää ohjat käsissä ja tehdä lapselle selväksi, mitä häneltä odotetaan. Mutta jatkuvien rangaistusten tielle ei kannata lähteä sen enempää kuin lepsuilun tiellekään. Läheisyys ja rakkaus luovat lapselle sen fiiliksen, että pääosin ihan tyytyväisinä toimivat, kuten on opetettu.

Niitä ei ole tarvittu juurikaan käyttää. Minusta tuo ilmapiiri oli hyvä pointti. Lapset haluavat olla kilttejä takaisin, kun heille on kiltti, rakastava ja turvallinen.



Eniten sitä loputonta johdonmukaisuutta tarvitaan 4 ikävuoteen mennessä, kun lapsi opettelee rajoja ja ihmisenä olemisen sääntöjä, sitten alkaa helpottaa ja voi jo rakentaa entisten oppien päälle.

mies on aina ollut lepsu kurinpitäjä, eikä ole johdonmukainen. Itse taas olen sitä mieltä, että jos lapsi jo tietää jonkun asian kielletyksi, eikä toinenkaan huomautus tai kielto mene perille, niin minä annan jäähyn saman tien, ja siitä ei neuvotella.



Joskus jostain isommasta rikkeestä on lähtenyt kaikki lelut pariksi päiväksi. Toki piirrustusvälineet, kirjat yms. "rauhalliset jutut" olleet käytössä sen aikaa. Pääsääntöisesti lapset tietävät, että äitiä on toteltava, eikä asiasta neuvotella.



Joka jäähyn jälkeen sitten käydään keskustelu siitä, että miksi jäähy tuli, miten olisi voinut toimia toisin, sovitaan, että ensi kerralla muistetaan sitten asia ja halataan. Ja yleensä vielä muistutetaan, että valitettavasti asia vain on niin, että äidit ja isät kertovat kodin säännöt, ja lapsien on toteltava, vaikka se joskus harmittaakin.

Minä en tosin lyö lapsiani, enkä edes läpsi. Olen ihan satavarma siitä, että ne lapset jotka tottelevat, ovat sellaisia, joita kotona läimitään ja tukistetaan, jos ei sana mene perille :(

Varmaan sillä tavalla saisi lapsiinsa auktoriteettia, mutta kiitos ei.

Kyllä on ihminen surkimus, jos pitää vielä näin räikeästi valehdella itselleen, kun ei kasvattaa osaa.

Ei meilläkään lapsia todellakaan lyödä. Eikä olla koskaan lyöty. Mutta kyllä sen lapsen voi ottaa ihan kiinn, jos ei sanaa usko eikä lopeta esim. juoksemista, taluttaa toiseen huoneeseen ja puhutella siellä.

Mutta aivan varmasti on todella vaikea saada lapsia ENÄÄ ruotuun, jos on lähemmäs kouluikää päästetty vaan vähän perään määkimällä. Kannattaisi hoitaa se perusasioiden kasvatus silloin kun lapset on ihan pieniä, ja huomattavasti helpommin hallittavissa, jos eivät tottele. Siis tarkoitan, että 1-3-vuotias itkupotkuraivarin saanut on vähän helpompi kantaa pois tilanteesta rauhoittumaan kuin kouluikäinen. Tai ottaa kiinni/puhutteluun, laittaa jäähylle tms.

Ja nämä ovat tietysti vain ääritapauksia varten, totta kai se perusasia, että kotona on kiva ja hyvä olla on tärkeintä.

Mä en kyllä mitään niin inhoa kuin sellaisia lammasvanhempia, joiden lapset ei kunnioita heitä pätkääkään. Sellaisia, jotka vaan just vähän määkii lapsille jotain, ja sitten kun nämä viis veisaa ohjeista tms. niin kohautellaan vaan hartioita ja ollaan että voi voi kun ei se usko mitään...

että lapsen kanssa juttelee ennen kyläilyä, kertoo miten olettaa lapsen käyttäytyvän, ja mitä seuraa siitä, että lapsi



a) käyttäytyy kuten sovittiin ( palkinto)



b) käyttäytyy huonosti ( rangaistus)



Ja sitten se, mikä lepsuilijoille tuntuu olevan kaikkein vaikeinta: MYÖS PITÄÄ KIINNI SOVITUSTA.

MUTTA omat lapset saan kyllä tottelemaan. Pidän tiukkaa kuria, jäähylle joutuu tietystä käyttäytymisestä aina. Miehen kanssa samoilla linjoilla, myös se vaikuttaa. Ikävät keinot ovat käytössä vaikka se ei kivalta tunnut: kerran keskimmäiseltä jäi ystävän kaverisynttärit väliin kun ei totellut. Kyllä monet ihmettelee meidän lapsia, mutta mielestäni kaikilla on mahdollisuus samaan: johdonmukaisella toiminnalla, aina samoilla rangaistuksilla: meillä se on kellarinrappu.



Mielestäni 4-vuotiaan kanssa on vielä paljon tehtävissä. Se vaan täytyy hyväksyä, että aina ei sitten ole lapsen mielestä se kiva äiti! Monet eivät uskalla pahoittaa lapsensa mieltä, ja se on todella huono lähtökohta...

Olen ihan satavarma siitä, että ne lapset jotka tottelevat, ovat sellaisia, joita kotona läimitään ja tukistetaan, jos ei sana mene perille :(

Varmaan sillä tavalla saisi lapsiinsa auktoriteettia, mutta kiitos ei.

En (isä) ole kertaakaan lapsiamme lyönyt, mutta kun kuri on yhtä tiukkaa koko ajan, niin kyllä lapset ovat oppineet tottelemaan. Ja tästä on tullut paljon kommenttejakin, että kuinka hyvin meidän likat käyttäytyy. Sen myönnän, että joskus tulee komennettua hieman turhan voimakkaasti ja liian suurella äännellä. Ja jos oikein kunnolla otetaan yhteen, niin sitten tilanteen rauhotuttua sovitaan tilanne ja keskustellaan asia läpi.

Kyllä lapsista saa tottelevaisia ilman väkivaltaa, mutta useat vanhemmat ovat sen verran laiskoja, ettei rajoja pidetä. Tai sitten ei vain haluta pahoittaa lapsen mieltä...