Kaikki lähtemiset vaikeita lapselle. Muilla samaa?

Meillä ei ole ollenkaan samaa, kaikki lähtevät mielellään.

Ekaluokkalaisen kanssa on kaikki siirtymät olleet tosi vaikeita. Innostuu ajatuksesta, jos ollaan menossa vaikka mummille, odottaa, ja sitten kun pitäisi pukea "mä en haluu lähtee" "onks pakko" "mä haluun jäädä kotiin". Alkaa leikkiä jotain, tai kiukuttelee ja marisee. Sama juttu kaikissa lähdöissä: ulos, harrastuksiin, kirjastoon, sirkukseen. Sitten kun sanomisen ja huutamisen jälkeen vihdoin on lähtövalmis ja autossa, menee taas tosi mielellään. Mutta lähtöhetki on aina tappelua.



Viimevuotinen eskari oli yhtä taistelua. Sinne lähtö ja kotiinlähtö oli molemmat yhtä takkuisia. Kävi siis päiväeskarissa 4 h päivässä, ja tykkäsi kovasti käydä siellä. Mutta lähtemiset... voi pojat.



En tiedä mikä lukko on päällä. Tosi rasittavaa, ja on yritetty kaikilla tyyleillä ja taidoilla. Tulos on aina sama. Onneksi nykyään voi jättää kotiin vaikka kauppareissun ajaksi, edes vähän helpottaa.

on ollut ihan pienestä pitäen. Järkyimmillään oli ehkä siinä 3-4 vuotiaana. Nyt 6 vuotiaana riippuu jo vähän lähtemisestä ja siitä kuinka ollaan valmisteltu. Eli jos mennään vaikka jonnekin kivaan paikkaan niin jo mennessä puhutaan että miten odotetaaan lähtemisen sujuvan. Epämieluisaan paikkaan lähteminen on yhtä tuskaa vieläkin.

Eipä lapsen luonnetta pysty oikein muuttamaan. Pyrin toimimaan nopeasti. Ilmoitan jämäkästi, ettei neuvotella, jos todella lähdössä ollaan. Esim. harrastusta ei saa jatkaa, jos tekee temppuilulla muiden elämän hankalaksi. Eli siis uhkailen. ;)