Sillä lailla ilta-sanomat. Teette siis mahdollisimman helpoksi Janican lasten kiusaamisen
Janican härski strippaus sokeerasi Norjassa - katso videolinkki!
Sub
Julkaistu: 28.10.2011 07:00
Suomen Big Brotherista Norjan BB-taloon asukasvaihtoon lähtenyt Janica sokeerasi torstaina norjalaisia striptease-esityksellään.
Norjan Big Brother järjesti taloon striptease-tangon, jonka avulla Janica opasti muita stripteasen saloihin seksikkään esityksen muodossa.
Janica riisui esityksen aikana itseltään lähes kaikki vaatteet pois - mustia stringejä lukuun ottamatta. Kun Janica riisui rintaliivinsä pois, innostuivat muut asukkaat villisti taputtamaan ja viheltämään esitykselle.
Lähimmin Janican esityksestä pääsi nauttimaan Roberto, jonka kanssa Janica on jo aiemmin harrastanut seksiä Norjan BB-talossa.
Janica haki Roberton istumaan tuolille strippaustangon viereen, ja lopulta Janica antoi Robertolle riettaan sylitanssin, jonka aikana nainen hieroi itseään Roberton etumusta vasten. Lisäksi Janica hieroi rintojaan Roberton kasvoja vasten.
Janica on tämänvuotisessa Big Brotherissa esitellyt strippaustaitojaan jo useasti, mutta torstainen strippaus oli hänen ensimmäisensä Norjan BB-talossa.
Katso video Janican strippauksesta tästä.
IS
Kommentit (44)
Eiköhän se ole sen oma asia, jos ei ajattele lapsiaan ollenkaan... :(
En kyl itse alkais strippaamaan televisiossa, kyllä pitää olla hieman ajatuksiakin siellä päässä, ei vaan voi tehdä mitä sattuu!
saattaa nähdä ilta-sanomien sivut. Janicalla siis 10-vuotias poika ja 6-7-vuotias tyttö. Ja ihan varmasti joku pojan luokkakavereista näkee tuon jutun.
että kirjoittaa ihmisestä joka itse sinne julkisuuteen on halunnut ja siellä esiintyy haluamallaan tavalla? Näyttää se sinuakin kiinnostavan kun sitä katsot ja seuraat.

jättäisi strippaamatta, eikö?
joka rahastaa henkisesti epävakaiden ihmisten julkisuudenkipeydellä. Näitä BB-asukkeja käytetään ihan härskisti hyväksi. Ei tuottajia kiinnosta heidän lastensa psyykkinen olotila pätkän vertaa. Tämän Janican lapset joutuvat mielestäni yhdenlaisen seksuaalisen väkivallan uhreiksi, joutuessaan kuulemaan/näkemään äitinsä rietastelua telkkarissa.
saattaa nähdä ilta-sanomien sivut. Janicalla siis 10-vuotias poika ja 6-7-vuotias tyttö. Ja ihan varmasti joku pojan luokkakavereista näkee tuon jutun.
että kirjoittaa ihmisestä joka itse sinne julkisuuteen on halunnut ja siellä esiintyy haluamallaan tavalla? Näyttää se sinuakin kiinnostavan kun sitä katsot ja seuraat.
Ei media ole mikään yleinen moraalinvartija, jonka pitää vahtia aikuisia ihmisiä etteivät väkisin tunge julkisuuteen nolaamaan itsensä. Kyllä se on meidän jokaisen oma asiamme. Media julkaisee sitä, mikä myy. Jos tahdot oikeasti vaikuttaa etkä vain kauhistella, lakkaa katsomasta tuollaista p***aa ja lukemasta iltapäivälehtiä yms. Muuten on aika paha moralisoida, kun sinua varten ne ohjelmat ja otsikot tehdään...
saattaa nähdä ilta-sanomien sivut. Janicalla siis 10-vuotias poika ja 6-7-vuotias tyttö. Ja ihan varmasti joku pojan luokkakavereista näkee tuon jutun.
että kirjoittaa ihmisestä joka itse sinne julkisuuteen on halunnut ja siellä esiintyy haluamallaan tavalla? Näyttää se sinuakin kiinnostavan kun sitä katsot ja seuraat.
Mediat ovat kytköksissä toisiinsa, joten kanavan x ohjelmia puffataan lehdessä y mahdollisimman suurella näkyvyydellä. Ei kai se Janica niin aivoton ole ettei tätä tietäisi.
ihan itse vastuussa omista tekemisistään ja niiden vaikutuksesta lapsiinsa. Ihan kaikkea ei voi ulkoistaa muiden syyksi.
KIUSAAMINEN= kiusatun oma vika?!?!?!
Olisikohan se syyllinen sitten kuitenkin sen kiusaaja?? Toi strippaus nyt taitaa tosiaan olle tuon Janican toinen ammatti. Teidänkin lapsenne tulevat joskus olemaan sen elämän tosiasian edesssä, että ihmiset tekee työkseen mitä omituisempia asioita. Jopa lapsenne isät katselevat mielellään sitä strippaamista. Mutta varmaan ovat silti myös jonossa syyttämässä näitä Janicoita asiasta?
Opetetaan ne lapsemme hyväksymään erilaisuutta ja vaikka oma moraali ei salli strippaamista, ei silti tuomita niitä jotka näin tekevät,
Joka menee BB:hen kantaa itse kaiken vastuun.
Lisäksi: mistä lasten kaverit tietävät janican strippaavan, elleivät mahd. kiusaajien vanhemmat harrasta BB:tä ja kerro siitä lapsilleen ja vielä halveksivaan sävyyn. BB:hen osallistuu ja sitä katsoo ihan oma ihmislajinsa. Muille sillä ei ole mitään merkitystä.
ei strippaamisen katseleminen kuulu sen ikäisille, ja oman äidin seksityön katseleminen ei varsinkaan. Minusta tuo on ihan lastensuojelujuttu, mutta ilmeisesti nyky-yhteiskunnassa tämäkin pitää vain suvaita hauskana erilaisuutena.
oletko sitä mieltä että äiti joka käyttäytyy tuolla tavoin ei ole syyllinen itse jos hänen lastaan asian vuoksi kiusataan!!??
itse olen ehdottomasti kiusausta vastaan mutta tuo menee naurettavaksi.
jos kuljen alasti päivät pitkät ulkona ja sisällä, onko se lapseni luokkakavereiden vika jos häntä kiusataan asiasta vai olisiko vika minussa?
kun tänne kopioit tuon uutisen, täällä voi olla heidän tuttuja, ja siitähän se kiusaaminen lähtee myös?
Kyllä on ko äidin oma syy, jos lapsia kiusataan äidin urpåiluista. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy.
Janican saa jatkossa työstään isompia palkkioita ja voi ostaa lapsilleen parempaa ruokaa ja parempia vaatteita.
Eiköhän sitä rahaa säästy lasten vaatteisiin silläkin, kun äiti ei paljon vaatteita tarvitse. Stringejä saa tosi halvalla.
Yhteiskunnalle toi BB-sikailu tulee vaan kalliiksi, jos noista monikin päätyy Kelan korvaamaan terapiaan tai tarvitsee jatkossa erikoissairaanhoitoa psyyken hajotessa.
KIUSAAMINEN= kiusatun oma vika?!?!?!
Mä luulen että on jopa hakenut julkisuutta noilla tempuillaan? On varmaan tällä hetkellä suomen suosituin tai ainakin tunnetuin naisstrippari?
Mä itse en juuri lasten vuoksi pystyisi tollaiseen. Janikaan ei varmaan haittaa koska tekee sitä, on laittanut asita omaan tärkeysjärjeskykseen ja se on sitten toi mikä on.
onko se siis se miss isoäiti, jolla paljon lapsia?
mutta vie vähän fiilistä kun tietää että Janican pimppi haisee pahalle (kalalle).
En ole BB:tä seurannut, mutta jos sinne hakeutuu ja noin toimiii niin onhan se selvää että se vaikuttaa myös sukulaisiin. Omista mokista on lehtiä syyttää!
että kirjoittaa ihmisestä joka itse sinne julkisuuteen on halunnut ja siellä esiintyy haluamallaan tavalla? Näyttää se sinuakin kiinnostavan kun sitä katsot ja seuraat.