Onpa ajankohtainen aihe seuraavassa Inhimillisessä Tekijässä!

http://yle.fi/inhimillinentekija/



IRTI YHTEISÖSTÄ



Sunnuntaina 30.10.2011 klo 21:00 YLE TV2



Tiistaina 1.11. klo 12:00 YLE TV2

Torstaina 3.11. klo 18:00 YLE TV2



Millaista on kuulua tiukkaan uskonnolliseen yhteisöön ja miten siitä voi irrottautua? Millaisen henkisen prosessin se vaatii, että hylkää aiemmin absoluuttisena totuutena pitämänsä opin? Illan Inhimillisessä tekijässä Sari Valton vieraina ovat aiheesta keskustelemassa juontajatoimittaja Kristiina Komulainen, seurakuntapastori Katri Kuusikallio ja kirjailija Seija Vilén.



Kristiina Komulainen tunnetaan muun muassa Radio Aallon toimittajana ja suositun Kuorosota-ohjelman juontajana. Hän kuului lapsuusperheensä mukana aina parikymppiseksi asti Jehovan todistajiin. Kristiinan äiti oli liikkeessä mukana ja halusi kasvattaa uskontoon kaikki lapsensakin. Kristiinalle oli lapsena ja nuorena arkipäivää kiertää ovelta ovelle tarjoamassa Vartiotorni-lehteä ja herättämässä kiinnostusta Jehovan todistajia kohtaan. Kokouksissa piti käydä kolme kertaa viikossa ja raamattua oli opiskeltava ahkerasti.



Kristiina kertoo ohjelmassa, millaisia pelkoja uskonto voi pienessä lapsessa herättää. Hän kertoo myös, miten alkoi vähitellen kyseenalaistaa liikkeen opetusta ja millaista syyllisyyttä hän näistä epäilyistään tunsi. Kuusi vuotta sitten Kristiina teki lopullisen pesäeron Jehovan todistajiin lähettämällä johdolle erokirjeen. Syyllisyys ja huono omatunto ja toisaalta ilo vapaudesta vuorottelivat kuitenkin pitkään hänen sisällään. Nyt hän on käsitellyt jo menneisyytensä ja toivoo vain, että pienille lapsille ei väkisin tuputettaisi uskontoa. Muutoin hän haluaa antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa, eikä halua tuomita uskonnollisia liikkeitä.



Pastori Katri Kuusikallion lapsuutta leimasi vahvasti esikoislestadiolaisuus. Telkkaria ei saanut katsella, hiukset oli oltava kiinni ja hame aina päällä, elokuvat, teatteri, musiikki, korut, huonekasvit, taulut ja meikkaaminen olivat syntiä. Seuroissa saarnattiin synnintunnosta ja käskettiin lapsiakin miettimään omia ”pikkusyntejään”. Lestadiolaisuudessa korostetaan lopun aikoja ja siksi Katrikin lapsena pelkäsi, että joutuu ”ikuiseen helvetin tuleen”, mikäli ei ehdikään ennen loppua käydä pyytämässä vanhemmiltaan syntejään anteeksi. Pelko maailmanlopusta kulki alati mielessä. Ahdistusta myös korostettiin opetuksessa, koska ilman ahdistusta ei usko ole ”elävää”.



Katrin sisäinen irtaantumisprosessi alkoi itää jo rippikouluiässä, kun Katri tapasi seurakuntanuoria, joille usko oli iloista ja vapautunutta. Hän näki, että usko voisi olla muutakin kuin totista ja ahdistunutta. Kuitenkin vasta omien lapsien saaminen sai hänet siihen johtopäätökseen, ettei hän voisi kasvattaa lapsiaan saman uskoon mihin hänet oli aikoinaan kasvatettu. Terapiassa hän käsitteli syyllisyyden tuntoaan ja alkoi muistaa varhaislapsuudestaan hyväksikäyttöä. Teologian opinnot olivat lopulta viimeinen niitti, minkä jälkeen hän ei enää voinut kuvitella palaavansa lestadiolaisten pariin.



Kirjailija Seija Vilén liittyi uskonnolliseen yhteisöön vasta varhaisaikuisena: 17-vuotiaana hänestä tuli Krishna-liikkeen temppelin jäsen. Nuorta mieltä kiehtoi Hare Krishna –yhteisön filosofia ja lämmin yhteisöllisyys. Seija avioitui yhteisön jäsenen kanssa ja sai kaksi lasta, jotka kasvatettiin saman uskonnon jäseniksi. Vähitellen yhteisön tiukat säännöt alkoivat nuivettaa Seijaa ja ilo katosi. Seija vietti temppelissä 17 vuotta, mutta kun avioliitto päättyi, hän huomasi, ettei enää halunnut jäädä yhteisöön. Ulkomaailma alkoi kiinnostaa liikaa ja usko hiipui. Myös hänen lapsensa erosivat liikkeestä. Seija on kirjoittanut Krishna-vuosistaan kirjan nimeltä Mangopuun alla.