Lue keskustelun säännöt.
40 kriisi, miten eteenpäin?
24.10.2011 |
No, siis olen vasta 37-vuotias, mutta tuntuu, että olen jo neljänkympin kriisissä. Viikottain ajattelen, että haluaisin jollakin tavalla erilaista elämää.
Sanottakoon heti alkuun, että olen erittäin tyytyväinen mieheeni ja lapseeni eli tältä osin kaikki kunnossa. Toista lasta toivotaan myös lähiaikoina.
Muut asiat sen sijaan tökkivät: Asumme pk-seudulla ja jotenkin toivoisin asuvani jossakin rauhallisemmassa paikassa. Kuitenkin alamme ovat sellaisia, että työpaikkojen löytäminen mistä tahansa ei ole mahdollista. Ja molemmille olisi oltava alaa vastaavaa koulutusta, muuten emme voi muuttaa.
Lisäksi haluaisin omakotitalon ja siihen liittyvän rauhan (nyt meillä on naapuri, jota pelkään, joten sekin syö voimia), mutta pk-seudulla se tarkoittaisi todella suurta lainaa - joka tuntuu ahdistavalta ajatukselta.
En ole tyytyväinen myöskään työhöni. Pitäisi vaihtaa työpaikkaa ja lisäksi päättää mihin suuntaan suuntautua tulevaisuudessa. Ahdistavaa.
Miten muut olette selvinneet 40 kriisistä? Olisi kiva kuulla kokemuksia!
Kommentit (5)
että en ole päässyt kriisiytymään, kun olen vaan tehtnyt lapsia ja ollut kotona. 43v.
Nytkin on vauva ja vanhin on 10v.
Muuttaa kuitenkin voit vaikka et omakotitaloon. On todella inhottavaa, jos on inha naapuri. Olen sen itse kokenut ja me muutimme. Se oli tosi hyvä päätös, sillä nyt on minusta kivempi ympäristö, myös rauhallisempi ja kivempi koulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minkäänlaista ikäkriisiä nelikymppisyyden kieppeillä. Olen 41 ja varsinainen ikäkriisi on osunut oikeastaan kolmeen kymppiin.
Kyselin itseltäni mitä minä tarvitsen tunteakseni itseni onnellisemmaksi ja mitä sen saavuttamiseksi pitää tehdä. Tajusin myös sen, että työ on tehtävä ITSE, mies tai lapset eivät ole syypäitä tyytymättömyyteeni.
Olen mysö 37 v ja haluaisin löytää sen "lopullisen" tilan elämälleni, sen suunnan siis. Olen ekaluokkalaisen pojan yh, seurustelen ihanan miehen kanssa. Asumme poikani kanssa vuokralla, ja haluaisin muuttaa mieheni kanssa yhteen, siihen taloon "jossa voisimme elää elämämme loppuun asti", ja haluaisin vielä lapsen, koska pian on liian myöhäistä. Mietin asiaa päivittäin. Haluaisin uuden työn, nykyinen työni on vuorotyötä, ja ihan paskaa. Lisäksi työpaikallani alkoi yt-neuvottelut, joka oli se viimeinen pisara ruveta etsimään uutta työtä. Eli summa summarun: haluan uuden työn, uuden kodin ja uuden lapsen. Sen jälkeen en halua enää mitään, vaan elän sitä elämää, ja tyydyn siihen. Mutta juuri nyt hirveä ahdistus päällä, kun haluan noi asiat eikä niitä vielä ole minulla. Onkohan tää 40-kriisi, kun haluaisi saada tän "väliaikaisen" elämän siihen tilaan, missä se voisi olla sitten hamaan loppuun saakka????
Sinulla on mies sekä lapsi ja toinen suunnitteilla. Hieno juttu. Mietipä, millaista kriisiä elää sinua vanhempi nainen, jolta nuo elämän perustekijät puuttuvat tyystin. Siinä puhutaan neljänkympin pelosta, kauhusta - ei enää kriisistä, se on jo ylitetty monin kauhukertoimin.
Haluat teidän perheen puitteet kuntoon. Sinä haaveilet uudesta työstä, ehkä jopa uudesta alasta mutta mikäli miehesi on tyytyväinen omaansa, voisitte ehkä keskittyä katselemaan taloja paikkakunnilta, missä nyt alkuun miehellesi löytyisi työpaikka.
Ymmärrän unelman omasta talosta, omasta rauhasta, hyvästä työpaikasta, uudesta urasta, mutta ymmärtänet, hyvä ap, että olet jo saavuttanut sen, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Muu seuraa perässä kun sen aika on.
Kakkoselle toivon tsemppiä ja rohkeutta uskoa sairautesi selättämiseen!!
En tosiaan osaa ollenkaan neuvoa. Mutta kun kysyit miten muut on selvinneet, niin minulla pyöri juuri tuon suuntaisia ajatuksia muutama vuosi sitten päässä.
Sitten sairastuin vakavasti ja siitä lähtien elämä ollutkin pelkkää sairauden ehdoilla kamppailua päivästä toiseen. Unohtui kaikki tuollaiset ja nyt tuommoiset pohdinnat tuntuu ihan hassuilta ja toisarvoisilta. Kunhan jotenkin selviää hengissä eteenpäin. Eli näin minulla.