Lue keskustelun säännöt.
Mistä te keräättte niitä huonoja synnytyskokemuksia / hankalia kätilöitä....
24.10.2011 |
vielä nykypäivänäkin?
Itse olen saanut 4 lasta, n. 3-18 vuoden aikavälillä, ja ehtinyt siinä nähdä useampaa kätilöä ja harjoittelijaa ja lääkäriä, kun ollut eri vuorojakin. On ollut nuorta ja vanhaa kätilöä.
Osa ollut mukavampia, osa ei niin, mutta mielestäni koskaan ei ole kuitenkaan kohdeltu täysin asiattomasti tai toimittu täysin väärin.
Voisiko osin syynä olla synnyttäjän omat ylikorkeat odotukset, että koetaan että synnytys menee "pieleen" - se kun on oikeasti aika rankkaa eikä mitään "kylpylähoitopalvelua rentoutuksineen" kuten nykyäidit taitaa olettaa...
(ja joo, sorruin itsekin ekalla kerralla samaan, että ajattelin liikaa jotain luomuhörhöilyä jne., ja petyin ensin itseeni kun pitikin ottaa epiduraali kovien kipujen takia - mutta ainakin opin hyväksymään sen synnytyksen todellisuuden, ja niitä luomupiakin synnytyksiä ollut sitten myöhemmin)
Kommentit (41)
ei TODELLAKAAN ollut mitään ylikorkeita odotuksia viiden tähden hotellista. Sillä asenteella lähdin synnyttämään että kaikki otetaan vastaan mitä eteen tulee. Synnytys oli vaikea, mutta vielä sen jälkeen elin siinä käsityksessä että ei tässä mitään. Vasta myöhemmin kun luin sattumalta post-traumaattisen stressireaktion oireista, tulin ajatelleeksi että toihan on ihan niinkuin minä synnytyksen jälkeen. Esim. epätodellinen olo, tulevaisuuden lyheneminen. Olin esim. ihan varma siitä, että maapallolle iskee asteroidi tai tulee muu katastrofi, yritin elää päivä kerrallaan sen pelon kanssa. Sen verran koville otti muutenkin, että lapsiluku jäi meillä yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko muilla samanlaisia kokemuksia, mutta synnytyksen jälkeen tuntui siltä kuin olisi ollut marssilainen. Katsoin ihmisiä jotka ajoi polkypyörällä ja meni kauppaan ja tuntui ihan käsittämättömältä että joku niin tekee. Tuntui siltä kuin sellaista tapahtuisi jossain toisessa maailmassa jossa minä en elä.
"mä haluun et synnytys on niinq mun päivä prinsessana" -mentaliteettia. Synnytyksen tarkoituksena on saada vauva ulos. Synnytyksen ei ole tarkoitus olla ihana, kivuton ja voimaannuttava kokemus, vaan kivulla on oikeasti tarkoituksensa. Ei ihme, että ruusunpunaiset synnytysunelmat menevät tosielämässä nurin. Mutta jotkut nyt osaavat vääntää maailman seisauttavan draaman ainekset mistä tahansa.
Missä siis traumatisoituneet puhuvat siitä, että olisivat halunneetn niinq ihqun synnytyksen? Eikö järjestään syynä ole ollut se, että henkilökunta on kohdellut huonosti (ei kerrota mitään, käännellään, väännellään, tungetaan ilmoittamatta käsi sisään, ollaan tylyjä,...).
Keneltä se on pois jos tästä puhutaan?
En tiedä onko muilla samanlaisia kokemuksia, mutta synnytyksen jälkeen tuntui siltä kuin olisi ollut marssilainen. Katsoin ihmisiä jotka ajoi polkypyörällä ja meni kauppaan ja tuntui ihan käsittämättömältä että joku niin tekee. Tuntui siltä kuin sellaista tapahtuisi jossain toisessa maailmassa jossa minä en elä.
synnytyksen jälkeisenä olotilana.
terveyskeskuksessa, muut palsta mamat ovat oitis mäkättämässä, että oma vika jos ei ole varaa käyttää yksityistä lääkäriä (palsta mama toki käy itse AINA yksityisellä, koska siellä saa parempaa kohtelua). Kuka käskee synnyttää julkisella puolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minkäs teet jos istukka ei irtoa, verenvuoto yli 6 LITRAA ja joudun teholle pariksi päiväksi synnytyksen ja leikkaussalin jälkeen.... eli ihan oma kammottava kokemukseni kummittelee mielessäni...
Et todellakaan ole jäävi sanomaan neljän suht normaalisti menneen synnytyksen jälkeen, että joku joka on kokenut jotain hengenvaarallista ei saisi siitä saada traumoja tai on jotenkin heikko vaan luonteeltaan, kun ei nyt vaan osannut siihen varautua 2000-luvulla, että henki voi mennä itseltä tai lapselta...
Kuulepa nyt. Voisit hieman selvittää asioita, millaisia tilanteita synnytyksissä voi tulla eteen, ennen kuin yksinkertaisia kommenttejasi täällä kerrot. Se, että sinun neljä synnytystäsi ovat olleet kohtuullisia kokemuksia ei tarkoita sitä, että ne kaikille sitä olisivat. Kiireelliseen tai hätäsektioon ei ole aikaa valmistautua toisin kuin alatiesynnytykseen, johon tähtää koko raskausaika. Sinulla ei ole siitä kokemusta ja kaikki mitä itse ole kokenut onkin suht normaalia synnytyksessä tapahtunutta.
Kyllä minäkin olin varautunut, että monenlaista voi tapahtua, mutta tämä oli minulle vaikea kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eläminen on vaarallista ja henki voi lähteä koska vain. Mä sain ekan lapseni 19 vuotiaana ja olin todellakin tietoinen siitä että huonosti voi käydä. Miten ei ihmiset 2000-luvulla tiedä että huonosti voi synnytyksissäkin käydä?
Kätilöt eivät paljoa kertoneet mitä alapäässäni touhusivat eikä minua oikeesti kiinnostanutkaan. Reilun vuorokauden "kiduin" ennenkuin kiireelliseen sektioon pääsin. Mutta synnytyksen otin kokemuksena muiden elämänkokemuksien lisäksi eikä traumoja jäänyt vaikka reiluksi viikoksi sairaalaan jouduinkin vielä vauvan kanssa jäämään. Herkkiä ovat jotkut mammat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kätilöt eivät paljoa kertoneet mitä alapäässäni touhusivat eikä minua oikeesti kiinnostanutkaan. Reilun vuorokauden "kiduin" ennenkuin kiireelliseen sektioon pääsin. Mutta synnytyksen otin kokemuksena muiden elämänkokemuksien lisäksi eikä traumoja jäänyt vaikka reiluksi viikoksi sairaalaan jouduinkin vielä vauvan kanssa jäämään. Herkkiä ovat jotkut mammat.
vaikeasta ja kivuliaasta synnytyksestä traumoja, mutta onneksi kykenen kuitenkin ymmärtämään, että muut ihmiset eivät ole kuin minä. Jos en olisi tullut kohdelluksi sairaalassa myötätuntoisesti ja jos henkilökunta ei olisi ottanut kipuani huomioon, voisi tilanne olla toinen.
Minä olen peruspositiivinen ihminen, mutta en voi mitään sille, että synnytyksestä jäi huono maku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä sitten horkassa tärisin paikallispuudutuksessa ja naislääkäri/t vitsailivat kuinka ei tarvitse mennä punttisalille kun kiskoivat istukkaa irti.
Sen jälkeen olin lämpöpeitteessä ja lämmittäjän alla tunteja, horkassa hytisten.
No niin, tämähän oli oma vika. Mitäs hankkiuduin raskaaksi.
en jaksa, mutta sä ap oot syvältä. Jos itse oot haihatellu luomusynnytystoiveita ja "pettymykseksesi" joutunut ottamaan epiduraalin kohtuullisen normaaliin synnytykseen, ja mielestäsi selvinnyt hienosti VALTAVAN suuresta PETTYMYKSESTÄSI, niin älä pliis tule aukomaan päätäsi sellaiselle, joka on synnyttänyt tunteja virhetarjontaista lasta ilman mitään kivunlievitystä (tahtomattaan) ääliön natsi-luomukätilön kanssa ja saanut siitä vielä lantionpohjaansa päivittäistä elämää haittaavat vauriot, niin että synnytys ei pääse unohtumaan, kun sen väkisin joka vessakäynnillä muistaa eikä juostakaan oikein voi. Ja siis oikealla hoidolla vaurioita ei olisi tullut. Ja selvennyksen vuoksi: virhetarjontaisen lapsen kanssa synnytyskipu ei ole mitään luonnollista kipua, vaan kuolemasta varoittavaa, luonnotonta kipua. Mutta eihän kaikki kätilöt sitä tajua. Miksi luulet, että kätilöt ja synnytyslääkärit on jotenkin pyhää ihmislaatua? Kyllä niissä on asenteeltaan urpoja ihan niinkuin muuallakin. Mutta ei niin tiheässä, etteikö ihan hyvin voisi synnyttää neljää lasta törmäämättä tosi urpoon. Mutta onko pakko syyllistää niitä äitejä, joiden synnytyksestä ne harvat urpot on tehny helvettiä? Olen onnellinen saamastasi hyvästä hoidosta ja OLE HILJAA jos olet noin tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja synnyttänyt kolme kertaa, ja kerran on ollut helvettiä, kun taas muuten hoito on ollut sellaista, että urpoista ei mitään havaintoa. Joten ei niitä niin paljona ole, mutta ON KUITENKIN!
Tuo yksi toisen ketjun aloittajahan tunnusti lopulta valtavan "traumakokemuksensa" tulevan ihan omasta mielikuvituksestaan...
Siis siinä vitsailussa? En todellakaan ymmärrä. Sen ymmärrän hyvinkin, että olosi on ollut kurja, mutta täytyykö hoitohenkiläkunnan todellakin mielestäsi jotenkin samaistua siihen kurjuuteen? Yleensähän se on hoitaja, joka on potilaan vieressä tukena, ja lääkäri(t) tekevät omaa työtään näkösuojan takana.
Siellä sitten horkassa tärisin paikallispuudutuksessa ja naislääkäri/t vitsailivat kuinka ei tarvitse mennä punttisalille kun kiskoivat istukkaa irti.
Sen jälkeen olin lämpöpeitteessä ja lämmittäjän alla tunteja, horkassa hytisten.
No niin, tämähän oli oma vika. Mitäs hankkiuduin raskaaksi.
Sen ymmärrän hyvinkin, että olosi on ollut kurja, mutta täytyykö hoitohenkiläkunnan todellakin mielestäsi jotenkin samaistua siihen kurjuuteen?
Eikä siellä ollut mitään näkösuojaa enkä varsinkaan saanut kuulosuojaimia. Seuraavalla kerralla(jota ei varmasti tule)osaan sellaisetkin vaatia.
Kyllä joka ammatissa on hyviä ja huonoja. Ja synnytyssairaaloissa on erilaista tyyliä. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että PHKS on todella ankea ja henkilökunta siellä tylympää kuin muissa tuntemissani synnytyssairaaloissa, ja kolme tunnen oman kokemuksen verran. Joka sairaalassa on varmasti myös lämminhenkisiä kätilöitä, mutta vaikeampi sellaisenkaan on olla kiva, jos paikan henki on kylmä.
Olen synnyttänyt 3 lasta, olen pienikokoinen, eivätkä lapsetkin ole olleet jättikokoisia 2830-3250g. Toisessa synnytyksessä menin puolenyön jälkeen sairaalaan miehen kanssa, pyysin kipulääkitystä, en saanut, minulle on sanottu synnytykseen aikana, nyt on yö tai nyt on joulu? No tämän keskimmäisen synnytyksen aikana pyysin jälleen voisinko saada jotakin kipulääkitystä, kaksi kätilönä tuli huoneeseen, joista nuorempi jäi nojailemaan ovenpieleen. En kiroillut tai huutanut, ähkin. Nuorempi kätilö sanoi, että luulisi että pää olisi ulkona tuolla ähkimisellä, toinen kätilö tuli jalkopäähäni ja sanoi kolleegalleen, laita hanskat käteen. Minuutin ponnistusvaihe, lapsi oli ulkona. Ensimmäisen lapsen synnytys 5 vuotta aikaisemmin oli kestänyt, siis sairaalassa 14 tuntia, lapsi vedettiin imukupilla, erinäisten vaiheiden jälkeen, napanuora kaula ympärillä kerran. Neuvolakäynneillä lääkäri oli miettinyt pituuttani, valmistautuessa toiseen synnytykseen, 159cm. Kolmas synnytys meni ilokaasuhuuruissa, kätilöt sanoivat ilokaasuhuuruissa vievän voimaa ponnistuksia. Keskimmäisen synnytyksen koin ikävänä, ponnistusvaiheen aikana koin "halkeavani kahtia", vähättely haastavassa tilanteessa nuorelta kätilöltä, entä jos hän olisi ollut yksin vastuussa.
"mä haluun et synnytys on niinq mun päivä prinsessana" -mentaliteettia. Synnytyksen tarkoituksena on saada vauva ulos. Synnytyksen ei ole tarkoitus olla ihana, kivuton ja voimaannuttava kokemus, vaan kivulla on oikeasti tarkoituksensa. Ei ihme, että ruusunpunaiset synnytysunelmat menevät tosielämässä nurin. Mutta jotkut nyt osaavat vääntää maailman seisauttavan draaman ainekset mistä tahansa.