Tää on varmaan arka aihe, mutta onko teillä muilla joku lapsista
teidän suosikki? Meillä on kolme lasta, kaksi vanhinta on poikia ja nuorin tyttö, ja mulle esikoispoika on se rakkain. Toki rakastan hirmuisesti noita kahta muutakin, mutta erityisesti mua ihmetyttää se, että kuopustyttö ei ole mun mielessäni se ihmeellinen prinsessa, mitä ehkä kahden pojan jälkeen voisi ajatella. Jotenkin tuntuu, että se vauva- ja pikkulapsiaika esikoisen kanssa oli kaikkein erityisintä, kun muiden kanssa ei sellaisesta vielä ollut kokemusta. Mulla on tosi huono omatunto näistä tunteista :/ Etenkin kun meidän keskimmäinen on taiteellisesti todella lahjakas ja tyttö taas on niin valoisa ja ihana että... Mikä minussa on vikana?? :((
Kommentit (55)
isoissa perheissä saattaa tulla suosikkeja vanhemmille, mutta tärkeintä onkin olla näyttämättä sitä lapsille. minä pidin pitkään minun ja keskimmäiseni suhdetta erityisenä, mutta nyt tilanne on jotenkin tasoittunut, onneksi. jokatapauksessa kaikkia lapsiaan stä varmasti rakastaa ja sehän se on tärkeintä.
Aika tavallinen ilmiö. Lapselle pitäisi kertoa rehellisesti tästä suosikkiasemasta koska se ei kuitenkaan tarkoita sitä että äiti ei rakastaisi muita lapsia. Lapset voivat ymmärtää suosikkiaseman paremmin näin sillä he kyllä huomaavat sen joka tapauksessa.
Aika tavallinen ilmiö. Lapselle pitäisi kertoa rehellisesti tästä suosikkiasemasta koska se ei kuitenkaan tarkoita sitä että äiti ei rakastaisi muita lapsia. Lapset voivat ymmärtää suosikkiaseman paremmin näin sillä he kyllä huomaavat sen joka tapauksessa.
en kyllä milloinkaan sanoisi lapsilleni, että katsokaas nyt Ville, Veera, Veeti ja Vanttu, äiti nyt vain ei voi mitään sille, että pitää eniten Vilmasta.
Aikuisena lapset ehkä pystyvät käsittelemään jotenkin sitä, että vanhemmat suosivat lapsista sitä, joka jotenkin sattuu olemaan eniten heidän kaltaisensa. Mutta vaikeaa sekin olisi. Käsittämätön ajatus.
Itse en ole psykologi, mutta ajattelen, että vanhemman tehtävä on aikuisena käsitellä omia tunteitaan ja pyrkiä tasapuolisuuteen suosikeista huolimatta.
Itselläni kaksi. Molemmat yhtä rakkaita. Ei eroa.
Monilla ns. iltatähti on se sydämen lapsi tai sitten äideillä se esikoisPOIKA.
ennen kaikkea persoonakysymys. Mä olen ajatellut, että jos nämä olisi jonkun muun lapsia, niin pitäisin enemmän esikoisesta, koska hän on ihmisenä minulle sopivampi. Mutta en silti voi sanoa, että rakastan esikoista enemmän kuin kuopusta. Kyllä se kaiken ylittävä rakkaus kohdistuu ihan yhtä lailla molempiin.
Meillä on kaksi tyttöä peräjälkeen ja sitten pitemmällä ikäerolla poika. Tavallaan kuopus on ollut erityisasemassa, mutta johtuu kyllä isolta osin iästä. Mä arvostan jokaisessa lapsessa niitä omia vahvuuksia, enkä sanoisi, että kuopuskaan on sen enempää suosikki, mutta ehkä isommat saattavat kokea asian niin, koska heillä on erilaiset velvollisuudet ja säännöt kuin kuopuksella. Tämä kyllä johtuu ikäerosta, mutta ymmärtääkö lapset sitä... Kaikkia rakastan tietysti valtavasti ja yritän kohdella tasapuolisesti.
ajattelen, että vanhemman tehtävä on aikuisena käsitellä omia tunteitaan ja pyrkiä tasapuolisuuteen suosikeista huolimatta.
Itse olen miettinyt, että kokeekohan yksi lapsistamme että häntä kehutaan vähemmän ja komennetaan enemmän kuin muita? Tuo yksi on nimittäin niin täydellisen ihana, että yritän kompensoida asiaa kehumalla niitä muita enemmän kuin luonnostaan kehuisin.
Tuo "täydellinen" lapsi on toisaalta aiheuttanut eniten unettomia öitä (kokreettisesti ja kuvaannollisesti), enkä ole lainkaan varma onko hänen tulevaisuutensa ruusuinen. Toiset ovat sitten tavallisempia. Heidän puolestaan en murehdi.
erityinen. Yksikään ei ole yli muiden.
Esikoinen oli elämäni suurin saavutus, pitkän lapsettomuuden jälkeen saatu täydellinen tyttö. Kiltti, rauhallinen, empaattinen ja aina ollut niin meidän tyttö. Kuten päivähoitaja kerran sanoi, niin kaikki lapsethan vanhemmista tykkää, mutta meidän tytölle vanhemmat ja perhe on poikkeuksellisen tärkeitä.
Sitten aloin odottamaan toista lasta taas pitkän yrittämisen jälkeen. SAimme hurmaavan pojan. Aluksi tuntui esikoinen edelleen ihanimmalta, mutta pikkuhiljaa tuo poika on syönyt mut ihan täysin. Se vaan on niin hurmaava, vaikka onkin tulinen tyyppi ja joka päivä saa vääntää asioista ihan toisin kuin esikoisen kanssa.
Esikoinen jää koululaisena jotenkin tuon taaperon varjoon... Taapero vaatii huomion niin täysin. En silti voi sanoa, kumpi olisi rakkaampi. Esikoinen on täydellinen lapsi. Kuopus taas hurmuri.
Ja sille ei voi vain mitään, että toiset tuntuvat "tärkeämmiltä" kuin toiset. Kuuluu ihmisluonteeseen. Ja jotenkin epäilen, että joku pystyisi kaikissa tilanteissa olemaan tasapuolinen molemmille/kaikille lapsilleen.
- esikoinen on aina äidille tärkein (ei tarkoita että olisi rakkain)
- jos tyttöjä ja poikia, niin pojat on äidille rakkaampia kuin tytöt ( ei siis tarkoita, että äiti tykkäisi enemmän pojistaan kuin tytöistään, vaan rakastaa enemmän poikiaan kuin tyttäriään)
Pitää ainakin meillä paikkansa. Kunhan sitä ei lapsille näytä, niin mitäpä tuosta. Ja itselleni on aina ollut selvää, että äitini on rakastanut esikoispoikaansa kaikkein eniten. Ei siitä mitään traumoja ole jäänyt.
se tilanne vähän vaihteleekin iän ja elämäntilanteen mukaan.
Se kuka ärsyttää vähiten ja käyttäytyy parhaiten on sillä hetkellä ihanin. Ja lapsia 4.
Joskus tuntuu että koko sakki sais painua helkutinkuuseen ja toisaalta taas kaikki on ihan hemmetin rakkaita yhtäpaljon.
Yksi on usein läheisempi. Lapsi ymmärtää sen kyllä. Ei lapset ole luonnostaan tuollaiseen yltiö tasa-arvoon tähtääviä. Ei tasa-arvo ole mikään autuaaksi tekevä vaan se että kaikkia lapsia rakastetaan. Suomessa on suuri ongelma kateudesta juuri tuon tasa-arvo pelleilyn kautta. Aina pitää vertailla että onko mulla pienempi kui sulla ja sitten riidellään. Tämä sitten jatkuu läpi elämän. Lapsen tulee jo pienenä tottua siihen että toiset ovat läheisempiä kuin toiset eikä se ole keltään pois.
mnulla 3 lasta enkä todella osaisi laittaa heitä rakkausjärjestykseen.
Hän on minulle niin rakas että en usko että pystyisin toista rakastamaan yhtä paljon. Ja toisaalta en halua että hön joutuisi jakamaan huomioni jonkun kanssa.
eikä todellakaan se poika ole rakkaampi kuin tytöt...ihan samalla viivalla ovat mun sydämessäni kaikki.
yhtä rakaita. Ei ole suosikkia. Tai siis on, kaikkia.
ja hänelle on yksi neljästä lapsesta ylitse muiden.
Itselläni on kolme lasta enkä osaa edes kuvitella että joku heistä olisi toista rakkaampi, aivan vieras ajatus.