Lapsen päiväkotiryhmässä vesirokko jollain, vieläkö auttaa rokottaa?
Ettei tulisikaan, ainakaan toistaiseksi en tiedä muista pk-kavereita sairastuneen.
Kommentit (12)
Lääkärin kommentti: voi vielä ehkäistä jos heti ottaa, ainakaan ei ole haittaa.
taas lääkäri sanoi, että tod.näk. myöhäistä. Mutta voi lievittää oireita.
Nuo edelliset ovat vain mutuilleet, meillä oli oikeasti tilanne päällä viime syksynä.
Lapsen pk-ryhmässä oli vesirokkovaroitus-lappu syyskuun alusta, meillä ei lapset olleet sairastaneet. Ajattelin, että tulee jos tulee.
No Joulukuun alussa sitten ( kun lappu oli jo ollut poissa tovin) meidän keskimmäisen lapsen kaulaan ilmestyi yksi ainoa vesikello, jota ihmeteltiin kotona japäiväkodissa ( kaikissa taudin kuvauksissakin lukee, että sen tunnistaa siitä, että vesikellot ilmestyy tuntien sisällä ensimmäisestä)
Kolmen vuorokauden kulutta aamulla huomasin, että lapsi oli täynnä vesikelloja. Me olimme lähdössä kahden viikon kuluttua reissuun, joten paniikki iski kahden muun lapsen kanssa. Mentiin saman tien hakemaan heille rokotukset, jotka pistettiin, ja kas kummaa, 12 pv myöhemmin molemmilla lapsilla vesirokko puhkesi, mutta HYVIN lievänä, molemmille tuli vain yksi vesikello sekä n 10 pientä punaista näppyä. Eli käytännössä ei edes voi sanoa oliko kyseessä vesirokko, vai rokotereaktio.
Ja reissu onnistui.

Että se oikeasti sairastunut lapsi sairasti hyvin keskiverron vesirokon, näppyjä oli satakunta, mutta eivät vaivanneet mitenkään, eikä ollut erityisen kipeä muuten. Oli kyllä kuumetta ja flunssan oireita, mutta olo oli koko ajan hyvä.
Ja meillä siis oli käytännössä tauti päällä jo 3 vrk ennen rokotuksen ottamista, ja silti auttoi noin hyvin. Näille rokotetuille ei siis tullut yhtään mitään muita oireita kuin nuo näpyt.
Hyvähän se on nuorena sairastaa pois!
Mun käsityksen mukaan rokote voi vielä pian otettuna auttaa ehkäisemään tai lievittämään tautia vaikka tartunta olisi jo tapahtunut. Epäilen ainakin meillä käyneen näin. Lapsi leikki kaverin kanssa, joka samana tai seuraavana päivänä sairastui vesirokkoon. Omalle lapsellemme haettiin rokotus pikimiten, koska oli odotettu reissu tulossa. Oma lapsi ei saanut vesirokkoa tai sai sitten tosi lievänä. Kolme pientä näppylää tuli, jotka saattoivat olla vesirokkonääppylöitä tai sitten jotain ihan muuta.
Meillä sairastettu lapsilla, meni aika kivasti ohi. 'Ennenvanhaan' eli muutamia vuosia takaperin kun ei vielä rokote ollut tullut markkinoille, vanhemma suorastaan halusivat että lapsi sairastaisi vesirokon pienenä, eivätkä pelänneet tartuntaa.
nyt sitten kun rokote keksittiin, vältellään kuin olisi pahempikin tauti.
Itse pidän vesirokko-rokotetta tavalliselle terveelle lapselle turhana.
Muuten kannatan kyllä rokotteiden ottamista ehdottomasti!
Lääkärin kommentti: voi vielä ehkäistä jos heti ottaa, ainakaan ei ole haittaa.
Vesirokko on rokotusta vaarattomampi.
Meillä erityisen tulehdusherkän ihon takia rokotetus.
Ei kai se rokotteenkaan teho heti ala. Tai en minä tiedä.
Mutta veikkaisin, että on myöhäistä rokottaa.