Mitä mieltä olet koululaisesta, jolle vanhemmat ostaa Suomen leijonan kaulakoruksi?
Nuo pienet populistipuolueen kasvatit kouluissa ovat vähän säälittävä näky. Poikia, joilla on jotain maihinnousukuteisiin viittaavaa päällä, tukka ajettu rumasti siiliksi ja Suomen leijona kaulassa killumassa.
Ei ole vaikea arvata, mitä puoluetta noiden reppanoiden vanhemmat äänestävät ja millainen on poikien tulevaisuus. Parhaat tietysti käyvät ammattikoulun, mutta entäs ne loput? Päätyvät peruskoulun käyneinä nuorten työttömien pitkään jonoon.
Kyllä se vain niin on, että koulussa erottuu perheiden puoluekanta ja fiksuuden taso hyvin nopeasti lasten kautta. Kaikkein surullisinta tässä on, että lapset eivät voi valita perheitään. Kapeakatseiset vanhemmat sen sijaan voivat vaikuttaa lapsena tulevaisuuteen kovinkin negatiivisesti.
Persuilu on mennyt Suomessa liian pitkälle, se näkyy jo habituksesta kouluissa. Kyllä asiat olivat paremmin, kun oli erona vaan oikeisto-vasemmisto. Nyt on nämä helposti manipuloituvat ja hieman keskimääräistä alemman ymmärryskyvyn omaavat hoksattu kerätä ryhmäksi ja tulee ikäviä seurauksia (sekä maan sisäisesti että myös maine menee ulospäin).
Kaipaan vanhoja aikoja. Soini presidentiksi ja persuilulle loppu kuten aikanaan kävi SMPlle.
Kommentit (22)
siksi, että on jääkiekkoilija henkeen ja vereen ja Leijonasta ensimmäinen mielikuva on Suomen jääkiekkomaajoukkue.
Eikä haluaisi pitää sitä kaulassaan, vaan seinällään vain:)
t. Kohti Karjala Turnausta
Eivät ole kovin kummoisia ruudinkeksijöitä. Leijonakoru sopii juuri heille hyvin.
sen kun ostavat sen korun ja koululainen pitäköön sitä.
Eivät ole kovin kummoisia ruudinkeksijöitä. Leijonakoru sopii juuri heille hyvin.
Mukavaa tiistaita sinullekin:)
Jos siis se on ostettu lapselle kyseenalaisin motiivein. Lapsi voi tosiaan haluta Leijonakorun vaikkapa lätkän MM-kisojen vuoksi. Meidän päiväkodin toisessa ryhmässä on lapsi, jolla on Leijonakoru. Niin on hänen äidillään ja isälläänkin. Isällä on myös lyhyeksi ajeltu tukka ja takin hihassa Suomen lippu. Ei ole vaikea arvata perheen arvoja ja puoluetta, jota kannattaa.
Mielestäni on härskiä pukea lapsi pikku-skiniksi jo lastentarhasta alkaen. Meinasin oksentaa, kun näin jollain ekaluokkalaisella sen Mannerheim-paidan, jossa moottoripyörät ajavat ratsastavan Mannerheimin puolesta ja jossa lukee Kiitos 1939 - 1945. Pointti on, että eihän Marskissa ja kiittelyissä ole sinänsä mitään vikaa, mutta kun rasistiset ääriryhmät ovat omineen kaiken, myös terveen nationalismin itselleen.
Minäkin olen ylpeä Suomesta ja kantaisin mielelläni Suomen lippua ja vaikka Leijonakorua, jos ne eivät niin latautuneesti liittyisi samalla rasismiin ja ääriliikkeisiin.
Ainoa Suomi-aiheinen asu, joka ei ole rasistisesti latautunut, ovat Suomi-verkkarit! Ne voisin lapselleni hankkia, tosin eiköhän Persut omi nekin kohta itselleen. Ainakin Kike Elomaa niitä kovasti käyttää.
samanlainen pienempi; harvoin tosin käyttävät niitä. Ja nyt se pahin uutinen: olemme korkeasti koulutettuja, savuttomia, raittiita, emme ole rasisteja vaan kasvatamme myös lapsemme suvaitsevaisuuteen. Vanhin lapsistamme on lukiossa, yhdelläkään ei ole siilitukkaa, vaatteet on tyyliä Element, DC jne. eli ei mitään maihinnousukenkiä tms. maastopukuja todellakaan. =)
Jos muslimit kulkee isänmaallisesti puettuna huiveihin ja miehet omiin kansallisvaatteisiinsa niin mitä eroa? Ovat äärimmäisen epäluuloisia ja rasistisia myöskin
ja vain täysin fakkiutunut ja ennakkoluuloihinsa kangistunut idiootti kuvittelee voivansa jotenkin sanoa, millaisia aikuisia heistä joskus tulee. Ne hei oikeasti muuttuvat kasvaessaan.
Meillä 5v. poika haluaisi kovasti leijonakorun, koska se on kuulemma hieno ja kun tuffallakin on =)
Noh, ihan noin pienelle en moista osta, katsellaan sitten kun on kouluiässä jos vielä haluaa.
Niin ja me muuten miehen kanssa äänestettiin persuja. Joskaan meillä ei politiikasta puhuta lasten kuullen eikä meillä kummallakaan ole leijonakorua.
Sehän on kuitenkin Suomen vaakunaeläin, joten ihan hyvin voisi käyttää korunakin.
Pojille nyt on muutenkin niin vähän kelvollisia koruaiheita, että ihan vapaasti vaan vaikka leijonakoruja pitämään mun puolestani.
Mm. yhdellä työkaverillani on leijonariipus eikä hän kyllä mitenkään päin ole rasisti. Itse olen joskus pitänyt kaulassani kaunista lahjaksi saamaani ristiä, vaikka en ole uskossa.
samoin miehelläni ja hänellä on myös kaljuksi ajettu pää...joku voisi kuvitella rasistiskiniksi.
Mutta emme ole rasisteja todellakaan,lapsilla on paljon mamukavereita.
Oikeasti ne ihmiset,jotka lykkäävät kaikki ihmiset leijonakorujen,maastovaatteideiden perusteella samaan rasistikastiin,eivät ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin ne rasistit, jotka tuomitsevat ihonvärin perusteella.
että kansallisvaakunaeläin ja jopa oma lippumme on niin huonossa huudossa. Esim jenkeissähän näkee tähtilippua ja kotkaa milloin missäkin, eikä kukaan leimaudu juntiksi. Sama muissa pohjoismaissa, siellä viljellään kansallissymboleja paljon vapaammin ja rennommin kuin meillä.
Peräänkuulutan ryhtiliikettä leijonan hyväksi. Kaikki ostamaan leijonakoruja tms. Ei leijonassa ole mitään hävettävää.
Veit sanat suustani. Aloin raapustaa vastinetta mutta sinä teit sen puolestani. Kiitos siis sinulle, eipä tuohon ole mitään lisättävää.
täällä kun parjataan siilitukkaa, maastopukuja ja maihinnousukenkiä...
En vaan voi mieltää niitä mitenkään mihinkään puoluesitoutumiseen kuuluvaksi. En vaan voi. Maastopuku on metsässä liikkumiseen ja metsästykseen sopiva asu. Maihinnousukengöt ovat käyttökelpoiset kengät ja kuuluvat moneen tyyliin. Siilitukka on käytännöllinen.
Meidän 12v poika haluaa mahdollisimman lyhyen siilitukan, koska se on niin helppo. Poika urheilee ja hönestä on mukava, että tukka on suihkun jäljiltä heti kuiva. Poika myös käyttää maastopukua, mutta vain metsällä. Eli joo, poika metsästää. Teini-ikäinen isosiskonsa käyttää niinikään mökillä maastopukua, vaikka ei metsästäkään. Maiharit puolestaan kuuluvat hänen arki"lookiinsa" ja ovat mukavat jalassa näin syksyllä.
Me vanhemmat olemme korkeasti koulutettuja. Molemmat lapset pärjääät erinomaisesti koulussa ja tuskin hakeutuvat ammattikouluun. Emme kannata persuja.
Ensin sen tekivät jääkiekkoilijat.
Ja sitten persujen yksi haara eli rasistit.
Olen varma, että tuo symboli tullaan vielä vaihtamaan, on se niin härskillä tavalla pilattu.
T: Aidosti isänmaallinen (tarkoittaa että Suomelle kaikin keinoin hyvinvointia, lapsille turvattu lapsuus ja ääriryhmille yhteiskunnallisesti vaaraallisina kielto)
Hyi hitto, se on todellakin persujen logo.
Br,
Non True Finn
Hyi hitto, se on todellakin persujen logo.
Br,
Non True Finn
Eikä saa olla! Leijona on SUOMEN logo. On typerää luovuttaa se joiden tiettyjen ryhmien käyttöön.
Esikoispoikani pääsi tänä vuonna ripille ja ristin tilalle halusi kummilahjaksi suomen leijonan, ja saikin sen. Ei ollut mistään halvimmasta päästä...pojalla on ollut jenkkisiili ihan pienestä lähtien..miksi? Harrastaa kontaktilajia, jossa lyhyet hiukset ovat paremmat, kuin pitkät ja toisekseen jo pelkästään keskellä päätä on 7 pyörettä, joten hiukset pidempinä olisivat aika hulvattoman näköiset.
Maiharit löytyy myös...ovat todella käytännölliset talvikengät, ja näin syksylläkin menevät säällä kuin säällä...kaikenlaista armeija kamaa löytyy pojalta kaapista, jopa aseita..mutta kun poijan on kasvattaneet fiksut vanhemmat, hän myös tietää mitä niillä tehdään...peruskoulun jälkeen pojan suunnitelmiin kuuluu lukio ja siitä maanpuolustuskoulu...ja vanhemmat kannattavat Saulua presidentiksi:))...mitenköhän ovat sinun lapsesi koulunkäynnit ja tulevaisuuden haaveet?..olisiko huostaanotto..ja lastenkoti
Voisin hyvin kuvitella, että 15-vuotiaani haluaisi leijonakorun kaulaansa, ja voisin sen jopa ostaa. Vaikka kokoomusta äänestänkin. Fiksuuden jätän muiden arvioitavaksi - sinullahan siihen onkin jo hyvä testi.