Lisää lasten joululahjoista...

meidän teineistä yksi toivoi tiettyä kirjaa ja dvd:tä, ja sai huovutetun räikeänkirjavan hatun. Toinen toivoi yhtä cd:tä, mutta sai tietokoneen käyttöoppaan, jo hiukan vanhentuneen (tietää valmiiksi tietokoneista lähes kaiken). Alakouluikäisellä oli tietysti lelutoiveita, mutta hän tossut, jotka olivat valmiiksi liian pienet, ja joita ei voinut vaihtaa. Nämä tuli ekaksi mieleen. t. seiska

Meillä taas vanhemmat eivät ikinä kuunnelleet loppuun asti toiveita. Jos toivoin jotain tiettyä levyä (silloin LP ja C-kasetit), niin sain esim. samalta bändiltä vanhan levyn enkä sitä uutuutta, jonka olisin halunnut. Teinille on aika tärkeää saada se uusi, vanhat biisit on jo kuultu. Tai yhtenä jouluna sain tarvitsemani peiton ja tyynyn, vaikka olisin halunnut esim. kirjan, jonkun kivan vaatteen tms. Olin silloin ja edelleen nyt aikuisena sitä mieltä, että jokaisen lapsen pitää saada oma peitto ja tyyny ihan muutenkin, ei joululahjaksi. Vielä mukavampaa, jos lahjoista huomaa, että antaja on yhtään ajatellut saajaa ja hänen mieltymyksiään.

Jokainen saa ostaa sellaisen lahjan kuin haluaa. Jos joku haluaa kysyä ja ostaa juuri sellaista mitä tarvitset (tai lapsesi tarvitsee), niin silloin hän kysyy sitä. Minä en kysy, koska nautin itse tavaroiden katselemisesta ja haluan yllättää. Viimeksi ostin kummipojalleni karttapallon, jota hän ei todellakaan olisi osannut edes toivoa, mutta lahja on ollut erittäin mieluisa.



Lapsi saattaa pettyä, kun saa lahjapaketista villasukat, mutta niistä on oikeasti iloa kylmiin päiviin.



Ei ole oikein ilmoittaa etukäteen, että minä haluaisin (tai lapsi haluaa) lahjaksi sitä tai tätä. Lahja voi olla jo valmiiksi ostettu. Kenelläkään ei ole velvollisuutta tai pakkoa ostaa jotain tietyn hintaista lahjaa toiselle ihmiselle. Jos joku tilaisi minulta lahjan, se tuntuisi kuin hän yrittäisi varastaa.



Itsekin kuuntelen lasteni toiveita ja saatan joskus ostaa jonkun lahjan toiveiden mukaan. Opetan kuitenkin lapsiani, ettei heillä ole oikeutta päättää mitä muut heille ostavat.



Kammottavia esimerkkejä. Isovanhemmat ostivat nimipäivälahjaksi 6-vuotiaalle halppisbarbin (ei siis oikeaa, kun eivät edes ymmärrä sellaisten päälle). Lapsi heitti lahjan lattialle ja huusi, ettei ota noin halpaa lahjaa. Oliko käytös teidän mielestänne asiallista?

mulle tärkeintä on se, että se olisi saajalleen tarpeellinen ja haluttu. En haluaisi antaa lahjaa, joka menee kaapin perälle, ja sieltä joskus edelleen kierrätykseen. Miten voi olla tärkeintä se, että pitää saada antaa jotain päätöntä, mitä itse haluaa antaa?

mulle tärkeintä on se, että se olisi saajalleen tarpeellinen ja haluttu. En haluaisi antaa lahjaa, joka menee kaapin perälle, ja sieltä joskus edelleen kierrätykseen. Miten voi olla tärkeintä se, että pitää saada antaa jotain päätöntä, mitä itse haluaa antaa?

Lapsen äidin tarpeita, joka haluaa lapselleen trendikkäitä juttuja vai lapsen tarpeita, jotka voivatkin olla ihan jotain muuta. Kerran kummilapseni äiti sanoi, että hän haluaisi lapsen lahjan lahjakorttina, että voisi sitten alennusmyynnistä ostaa halvemmalla ja enemmän. Annoin lahjakortin (niin kuin kaikki muutkin sukulaiset) ja voi sitä pienen ihmisen pettymystä, kun muut kaivoivat leluja paketista ja hän sai pelkkiä pahvin paloja. Siinä ei auttanut selittelyt, että ostat sitten joulun jälkeen.

saavan mitä haluaa.



Sen vuoksi antavat rahat minulle ja pyytävät, että ostan lahjat.



Jo usean joulun olen ostanut lapselle lahjat myös sukulaisten puolesta.

paketoinut ne ja kirjoittanut kortit lahjoihin.



Onneksi nykyään lapsi toivoo jo niin kalliita lahjoja, ettei tarvi montaa ylimääräistä pakettia tehdä

Se tuo ihan ihme kräässää, joilla lapset eivät edes leiki. Ihan sama oli häälahjan kanssa, ei kelvannut mikään listalta, joka oli kaasolla vaan osti sitten uudet peitot ja tyynyt. No, oltiin juuri itsekin ostettu ne, joten lahja oli aivan turha. Olisihan ne olleet lahjalistassa, jos olisimme sellaiset halunneet/tarvinneet.

Mä kyllä ymmärrän osin. Muistan lapsuudesta oman mummuni, joka osti sitä mitä hänen mielestään tarvitsimme. Saimme muun muuassa lahjaksi joka vuosi sellaiset essut, joita pikkutytöt pitivät vielä 1950-luvulla. Toki sanoimme kiitos, mutta eipä ne käyttöön tullut. Mun mummu teetti niitä vielä ompelijalla, hänellä ei nyt rahasta ollut pulaa. Enemmänkin siis oli kyse vallankäytöstä. Hänen mielestään äitini olisi pitänyt pukea lapset sellaisiin vaatteisiin, koska niin lapset ennen puettiin.



Mun äiti toimii hiukan samalla tavalla. Tuo joka kerta kotiin tavaraa, jolle ei ole tarvetta eikä käyttöä. Voi siis olla ihan lapsille mieluisaakin, mutta kuinka monta muumimukia kolme ipanaa tarvitsee? Kerrallaan vain yhdestä kuitenkin juodaan. Tai tarvitaanko esimerkiksi sataa liitua?



Se tavaran antaminen on rakkauden osoitusta, mutta pienissä tiloissa toivoisi että sitä rakkautta voisi osoittaa jollain muullakin tavalla. Siitä on tietenkin vaikea puhua, jos rakkautta on osoitettu tavaralla viimeiset 70 vuotta, niin vaikea kuvitella muun tavan löytyvän.

ostaa sitä mitä on toivottu! Minkä ihmeen takia se on niin vaikeaa? Muutenkin maailma hukkuu kaikenlaiseen turhaan krääsään ja roinaan, niin eikö voisi edes hommata sellaista, mitä on toivottu. Ymmärrän toki, että niitä pettymyksiä pitää lapsella olla, mutta eikö niitä nyt elämässä tule vastaan muutenkin? Meillä myös toiset isovanhemmat on vähän sellaisia, että ostavat mitä ostavat. 12-vuotias poika on todella tarkka mitä päälleen laittaa. En edes itse osaa ostaa hänelle vaatteita, ilman että poika on mukana. Noh, isovanhemmat ja kummit ostavat AINA jotain vaatetta, vaikka sanon JOKA KERTA, että älkää ostako. Sitten on kaappi täynnä paitoja, joita poika ei käytä. Todella harmittavaa. Enkä minä tuon ikäistä rupea pakottamaankaan... Älytöntä. Lahjatoiveet eivä ole kalliita, tyyliin jääkiekkoja ja erkkaa, mutta ei.



Ymmärrän siis ap sua oikein hyvin.