Että tällainen päivä: Äidin päiväkirja osa 1

saa jatkaa ken haluaa. Toivottavasti kellään ei ole ollut vastaavaa päivää, tuntuu tänään olisi ollut parempi jäädä sänkyyn.



Aah, niin ihana syysloma alkoi. Tarkoitus oli tänään lähteä lapsen ja serkkunsa kanssa uimahallille. Syysloman kunniaksi siskon poika tuli meille yökylään, ovat hyvät kaverukset.



Heräsin jotain klo 7, eihän sitä osaa nukkua kun saisi, työrytmi kun on jäänyt päälle. No ei mitään, ajattelin, että on ihana juoda rauhassa aamukahvit ja laitella aamupalaa, lukea päivän lehti kun lapset vielä nukkuivat.



Silmät sikkurassa siis kahvin keittoon ja RÄKS, jotenkin onnistuin iskemään lasisen kahvipannun nokkaosan hajalle hanaan. Vähän harmitti, mutta ei tuossa mitään, vahinko on vahinko, yritin tsempata itseäni... Pesin kannun joka oli vielä muilta osin ehjä ja jatkoin kahvinkeittoa. No arvata saattaa että ne kahvit osu sitten kaikkialle muuallekin kuin siihen kuppiin, mutta mitäpä tuosta, onneksi kuppi oli tiskipöydällä, pikkusotkuja siis.



Laittelin siinä aamupalaa itselle ja lapsille ja AI ***TANA, astuin johonkin. Niinpä tietenkin, joku lasinsiru olikin lentänyt lattialle asti kahvipannusta, olin katsovinani, että kaikki jäivät altaaseen. Verta tuli aika vähän. Eikun kinkkasemaan pinsettejä jotta saadaan siru pois. Kaivamista ja kaivamista, missä ihmeessä se siru on? Tuntuu muttei näy. Lopetin kaivamisen, ajattelin, että se lähti, mutta tuntuu vaan vielä, että siellä olis jotain.



Lapset heräili hyväntuulisina aamupalalle, kivaa lähteä yhdessä uimaan jne. Kaikki hyvin. Lapsetkin sitten töllistelivät jalkapohjaani ja ei näy sirua ei. No se siitä sitten, nokka kohti uimahallia, tunnelma edelleen suht korkealla huolimatta siitä, että oli vaikea astua jalalla. Pikku vekki ajattelin...



Pojat meni uimahallissa poikien puolelle ja minä tietty naisten. Pukukopissa huomaan, että sukka ja kenkä on ihan verinen. Voi ***kele, mitä mä nyt teen, ajattelin. No ei kun vaatteet takas niskaan ja vauhdilla takas vastaanottotiskille selvittämään tilanne, jotta pojat ei ehtisi uimalan puolelle.



Omani on hyvä uimaan ja serkkunsakin osaa, mutta ei sitä vieraan lasta voi päästää ilman valvontaa. Mulla oli oikeasti jo pala kurkussa ja kaikki kauhuskenaariot mitä voi tapahtua.



Uimahallin henkilökunta löysi onneksi pojat. No, vähän sidettä jalkaan ja eikun terveyskeskukseen. Uimahallin työntekijä kyseli voinko ajaa autolla vai pitäisikö tilata taksi. Voin minä, ajoinhan minä hallillekin, ei mitää ongelmaa, ajattelin...



Mielessäni varauduin jo useamman tunnin odotteluun tk:ssa, mutta mulla taisikin käydä tuuri kun ei tarvinnut odotella kuin jotain vajaa 30 minuuttia. Hienoa! Pojat halus tulla mukaan operaatio lasinsirun metsästykseen ja tämä sopi lekurille, olivat hiljaista miestä kun sirua tongittiin jalastani. Kovin kalpeilta näyttivät, huolestutti vähän pyörtyykö kohta jompikumpi vaikkeivat edes nähneet mitään siitä mitä jalalle tehtiin.



"No ei täällä kyllä mitään näy" sanoi lekurikin, "tai ootas", ja AI JUMANAUTA ku mua sattu ku se nykäs sen sirun irti joka oli ihan tikun muotoinen, sellainen piikki. "Siis mitenpäin olet onnistunut saamaan tämän tohon jalkaas? Melkoinen taikuri pitää olla, tämä piikki oli ihan pystyssä siellä jalassa. Ja olet siis vielä kävellytkin?"... Joo en puhunut mitään, että olin kuule menossa vielä uimaankin. No toppaukset jalkaan ja menoksi...



"Mennäänkö me nyt uimaan äiti?" -juu ei me nyt voida mennä, kun äidillä vuotaa tuo jalka vielä. Mitäs jos sen sijaan haettais joku kiva elokuva ja jotain kivaa syötävää sen kanssa, kun äidin pitäis nyt jonku aikaa välttää rasitusta tuolla jalalla että paranee nopeammin.



Kinkkasten autolle, pojat siinä matkalla miettivät mikä elokuva vuokrataan. Kovin vaikeaa tuntu olevan päättäminen kun toinen oli katsonut toisen ja toinen just sen minkä toinen olisi halunnut jne normaalia kähinää. Kyllä sieltä joku löytyy, mitä kumpikaan ei ole katsonut, ajattelin.



Päästiin autolle.

"Mikä täällä oikein sihisee?", sanoi poika auton toiselta puolelta, kun odotti, että saan tongittua autonavaimet laukustani. -Ei helvetti käärme!!!, mulla jo sydän jumputti ja kaikki kauheat ajatukset valtasivat mieleni. Tämä tästä vielä puuttuu!, ajattelin. Huusin, että pysy paikoillasi, älä liiku!



Varovasti ohjasin siskonpojan kauemmas autosta omani seistessä patsaana paikoillaan auton toisella puolella. "Mitä, miksi en saa äiti liikkua, voiko tuo rengas räjähtää?" -Rengas?, ihmettelin.



"Niin se sihinä kuuluu tuosta renkaasta", vastasi poikani. Huoh, voi luoja mikä helpotus! Varmuuden vuoksi kielsin poikaa vielä liikkumasta, jotta saadaan varmuus sihinän lähteestä. Rengashan se sitten olikin.



Yritän soittaa miehelle, mitäs nyt tehdään, voiko tuolla ajaa vielä jne. Ilmaa siinä näytti kuitenkin olevan. Mies ei tietenkään vastaa.



Poikien kanssa päätetään, että voidaan hiljaa ajaa noin kilometrin päässä olevaan rengasliikkeeseen. Pojat päätti vielä purra muutaman purkan paikaksi, varmuuden vuoksi renkaan venttiiliin, mistä sihinä kuului.



Päästiin turvallisesti perille liikkeen pihalle. Kassalle vönyi rasvaisen ja ylimielisen näköinen heppu kysyen, mitäs neitille saisi olla. Selostan hälle tilanteen, venttiili sihisee ja pojat päpättävät tietenkin samaan syssyyn, että paikattiin se purkalla. Kauhea naurunremakka, yksikään ihminen siinä liikkeessä ei ollut nauramatta, paitsi minä. "No ajapas se sihisijä sitten sisään, niin katsotaan".



Onneksi siellä hallissa oli ihan mukava nuorimies palvelemassa. Venttiili oli murtunut renkaasta ja tää renkaan korjaaja kertoi mielellään pojille mitä tekee ja miksi. Pojat oli ihan innoissaan...



Nyt siis kotona, mies vei pojat uimaan kun pääsi töistä ja aiko tuoda pizzaa tullessaan. Olihan se vähän erilainen päivä mitä suunniteltiin, mutta hengissä ollaan edelleen!



Mites muilla?