Ystäväni kohtelee lapsiani töykeästi

tai sitten ilman lapsia. Kyllähän lapset sen huomaa, jos toinen inhoaa. Eikä se lapselle mikään mukava kokemus ole. Mulla oli pitkään vain tyttö (poika tuli 5 vuotta myöhemmin), mutta en mä ainakaan suhtautunut poikiin kielteisesti. Tykkään kaikista lapsista tosi paljon. Oletko kysynyt ystävältäsi suoraan, mikä mättää?

Minä esimerkiksi tykkää pääsääntöisesti kaikista lapsistani paitsi yhden hyvän ystävän pojasta. Ärsyttävä kakara ja saa oikein pinnistellä, ettei se näy naamasta. Mariseva, huonostikasvatettu pikkudiktaattori, joka keskeyttää aina aikuiset, kaikki on vaikeaa tuon pikku-ukkelin kiukutteluiden takia ja kaveri on ihan uuvuksissa jatkuvasti, kun lapsi pakottaa äitinsä seurustelemaan 100% hereilläoloajasta intensiivisesti. Sellainen asia, kun tehdä heti omiaa, antaa äitinsä edes lukea lehti tai jutella 5 minuuttia toisen aikuisen kanssa ilman jatkuvaa keskeytystä on mahdotonta. Jos äitinsä ei keskeytä joka toista lausetta tuon lapsen kyselyiden takia, heittäytyy maahan tai saa raivarin...



Niin, kyse on eskari-ikäisestä.

joillekin lapsille, ja se ei johdu sukupuolesta ollenkaan...



Mutta en pidä huonosti käyttäytyvistä lapsista. Jotkut pitävät järjetöntä mölinää ja melskettä koko ajan, eivätkä kykene oikein mihinkään järjelliseen. Koko ajan on heiluttava, keikuttava, tönittävä, mölistävä, kitistävä jne. Ja sellaisia lapsia en jaksa yhtään. Vielä enemmän ottaa pattiin, kun ja jos ko. lasten äiti ei edes kiellä.



Esim. eräällä ystävälläni on poika, joka läpsii omaa poikaani ihan solkenaan. Äiti sanoo aina veltosti, että "Pasi, ei saa." Ja homma jatkuu. Ja syynä aina, kun se nyt vähän on huono kommunikoimaan tai on jäänyt veljen takia vähemmälle huomiolle tms. Huoh.



Tai kun yhden ystäväni tytär ei ole sekuntiakaan paikallaan. Esim pikaruokalassakin kiipeillään penkeillä ja heilutaan koko ajan, eikä äidiltä kieltoa irtoa. Sitten kun penska putoaa ja itkee, ollaan vaan että voi voi, mihinkäs sattui. Huoh.



Tai kun meidän muskarissa on yksi poika, joka ei yhdelläkään tunnilla ole tehnyt mitään muuta, kuin juossut edes takaisin kiipeilemässä luvattomiin paikkoihin, pomppimassa aikuisten käsilaukkujen päällä, ottamassa milloin mitäkin, ja äiti vain hymyilee ja naureskelee... huoh.



Ehkä lapsesi (tai lähinnä sinä) kuulut vähän tähän kuvaillun kaltaiseen porukkaan, ja ystäväsi ei vaan jaksa? Minullakin on rauhalliset lapset, jotka ovat sitten vähän niin kuin kusi sukassa koko ajan, kun jotkut ovat vähän turhan riehakkaita tai tekevät jotain, minkä itse tietävät kielletyksi tai huonoksi käytökseksi.



Onneksi noita äitejä ja lapsia on vähemmistö, mutta niitä kuitenkin on.

Leikki on sitä, että pojat yhdessä keksivät kaikkea mahdollista, mitä voi sitten meidän lapselle tehdä ja mitä voi lapsella teettää. Heti kun selän kääntää, alkaa töniminen, haukkuminen yms. Lapsemme pyrkii olemaan ystävä heidän kanssaan ja jos käskevät kiikkua johonkin ja hypätä alas, on lapsemme tehnyt senkin. Ranne murtui. Ja meidän lapsihan siinä se "tyhmä" oli, kun kiikkuu, kun käsketään... Poikien vanhemmat ovat sellaisia rentoja ja pojat saavat kyllä vapaasti temmeltää.



Olen koko ajan varpaisillani, kun olemme samassa paikassa ja joudun vahtimaan, ettei mitään pahempaa enää satu. Inhoan noita huonotapaisia kakaroita, jotka saavat "pojat ovat poikia" verukkeella tehdä ihan mitä vain ja se varmasti huokuukin minusta, kun tavataan. Enkä pidä vanhemmistakaan, mutta kun ovat sukulaisia, niin joskus on vain pakko tavata...

Ei ole sidoksissa sukuopuoleen, lapsia vaan on erilaisia. Raskaimpia ja epämiellyttävimpiä ne jotka eivät ole koskaan ei-sanaa kuulleetkaan.

joillekin lapsille, ja se ei johdu sukupuolesta ollenkaan...

Mutta en pidä huonosti käyttäytyvistä lapsista. Jotkut pitävät järjetöntä mölinää ja melskettä koko ajan, eivätkä kykene oikein mihinkään järjelliseen. Koko ajan on heiluttava, keikuttava, tönittävä, mölistävä, kitistävä jne. Ja sellaisia lapsia en jaksa yhtään. Vielä enemmän ottaa pattiin, kun ja jos ko. lasten äiti ei edes kiellä.

Esim. eräällä ystävälläni on poika, joka läpsii omaa poikaani ihan solkenaan. Äiti sanoo aina veltosti, että "Pasi, ei saa." Ja homma jatkuu. Ja syynä aina, kun se nyt vähän on huono kommunikoimaan tai on jäänyt veljen takia vähemmälle huomiolle tms. Huoh.

Tai kun yhden ystäväni tytär ei ole sekuntiakaan paikallaan. Esim pikaruokalassakin kiipeillään penkeillä ja heilutaan koko ajan, eikä äidiltä kieltoa irtoa. Sitten kun penska putoaa ja itkee, ollaan vaan että voi voi, mihinkäs sattui. Huoh.

Tai kun meidän muskarissa on yksi poika, joka ei yhdelläkään tunnilla ole tehnyt mitään muuta, kuin juossut edes takaisin kiipeilemässä luvattomiin paikkoihin, pomppimassa aikuisten käsilaukkujen päällä, ottamassa milloin mitäkin, ja äiti vain hymyilee ja naureskelee... huoh.

Ehkä lapsesi (tai lähinnä sinä) kuulut vähän tähän kuvaillun kaltaiseen porukkaan, ja ystäväsi ei vaan jaksa? Minullakin on rauhalliset lapset, jotka ovat sitten vähän niin kuin kusi sukassa koko ajan, kun jotkut ovat vähän turhan riehakkaita tai tekevät jotain, minkä itse tietävät kielletyksi tai huonoksi käytökseksi.

Onneksi noita äitejä ja lapsia on vähemmistö, mutta niitä kuitenkin on.

Minusta tuntuu, että ystäväni on vain natsi. Hänen lapsensa istuvat kusi sukassa koko ajan ja ovat jotenkin todella pelokkaan ja masentuneen näköisiä.

Kahden pojan äiti. Ne ovatkin melkoisia poikia. Jotain erikoista molemmissa, vanhempi erityislapsi mutta toisellakin huolestuttavaa käytöstä. Pojat ovat isokokoisia ja todella arvaamattomia käänteissään. Turpaan tulee leikkikavereille jos et suostu antamaan lelua kädestä tai sitten ihan muuten vaan. Pojat myös raapivat ja esim. saattavat hakata kepillä naamaan "ihan muuten vaan". Joo, mä olen kahden tytön äiti (toinen vauva) ja en tosiaan pidä pojistasi. Heidän käsittelyssään lapsilleni voi sattua ihan mitä vaan. Valitan mutta tämä on totuus.

Kahden pojan äiti. Ne ovatkin melkoisia poikia. Jotain erikoista molemmissa, vanhempi erityislapsi mutta toisellakin huolestuttavaa käytöstä. Pojat ovat isokokoisia ja todella arvaamattomia käänteissään. Turpaan tulee leikkikavereille jos et suostu antamaan lelua kädestä tai sitten ihan muuten vaan. Pojat myös raapivat ja esim. saattavat hakata kepillä naamaan "ihan muuten vaan". Joo, mä olen kahden tytön äiti (toinen vauva) ja en tosiaan pidä pojistasi. Heidän käsittelyssään lapsilleni voi sattua ihan mitä vaan. Valitan mutta tämä on totuus.

Muiden lapset yököttää olivatpa he sitten millaisia tahansa. En tiedä mistä johtuu.

Poikani osaavat kyllä käyttäytyä. Vanhemmalla on vain nyt menossa pieni uhmis, joka ei ole läheskään yhtä kova kuin ystäväni tytöllä oli. Eli äidille saattaa olla välillä vähän hankala, mutta kavereilleen on aina kiltti. Ei lyö, töni tai kiusaa. On vain elämäniloinen ja välillä rauhaton, mutta en halua nitistää poikaani samalla tavoin kuin ystäväni on nitistänyt omat tyttärensä.

Mahdollisimman pitkään yritän selvitä eri tilanteista keskustelemalla eli en ole heti ensimmäisenä antamassa luunappeja pienistä inahduksista. Tätä ystäväni ei ilmeisestikään kestä.

Poikani on aina saanut hyvää palautetta päiväkodista. Ei ole kertaakaan joutunut siellä esim. jäähyllä tms.

Poikien vileys ja "hilluminen" voi olla aikuisellekin outoa jos on tottunut olemaan esim. ujojen tyttöjen kanssa.



Yhdellä kaverillani on neljä poikaa, nuorin vuoden ja vanhin ekaluokkalainen. Heistä lähtee ääntä ihan kamalasti ja sotkevat ym. Jutuissa ei ole päätä eikä häntää ja jatkuvasti tapellaan kaikesta. Ovat nuo pojat omalla tavallaan suloisia mutta en voi olla miettimättä että neljä tyttöä olisi ihan eri tyylinen porukka. Varmasti rauhallisempia, empaattisempia ym.

Meidän pojat ovat vilkkaita energiapakkauksia. Silti en koskaan salli toisen tönimistä tai vähättelyä, osaavat leikkiä reilust, mutta aika usein melko aktiivisia leikkejä (piilosta, hippaa tai ylipäätään leikkejä, joissa pääsee juoksemaan). Ystävälläni on samanikäinen tyttö, joka on hyvin rauhallinen, lähinnä istuu kiinni äidissään eikä halua osallistua mihinkään leikkeihin. Oma poikani on ihan pihalla, kun toinen ei halua osallistua mihinkään, ja ystäväni muistaa joka kerta mainita, että tyttö ei uskalla tulla leikkeihin mukaan, kun ne ovat niin rajuja. Vaikka lapseni pyytäisi piirtämään tai legoleikkeihin, tämä tyttö ei suostu. Ei halua tehdä yksinkään mitään vaan istuu aina vain äitinsä vieressä aikuisten juttuja kuuntelemassa.



Saimme toiset lapset samaan aikaan, hän tytön ja minä pojan. Kun pienemmät tulivat siihen ikään, että heitä olisi voinut pitää lattialla ryömimässä, ei ystäväni suostunut laittamaan edes vuoden ikäistä meidän lattialle istumaan, kun meidän esikoinen on niin raju.



Ensinnäkin, meillä ei sisällä juosta. Isompi viihtyy tuntikausia myös lego- ja junarataleikeissä, pitää piirtämisestä ja askarteluista. On totta, että hänellä on energiaa, ja monesti laitankin hänet pihalle leikkimään, missä saa juosta ja touhuta vapaammmin. Ikinä hän ei ole kaatanut pikkuveljeään tai juossut yli tai tehnyt mitään muutakaan typerää, mihin ystäväni vihjaisi. Kun meillä on vieraita, olen tarkka, että poikani ei tee mitään kiellettyä ja annan tiukat rangaistukset heti, jos näen viitteitä siihen. Lapseni käyttäytyi nätisti esim. kahvipöydässä, leikki lattialla pikkuveljen kanssa vaikka kuinka kauan esitellen leluja ja hakien niitä lisää. Lapseni tulee hyvin toimeen pienten kanssa.



En ole ollut tähän ystävääni vähään aikaan yhteydessä. Minua loukkaa ajatus siitä, että lapseni on paha ja ilkeä, vaikka hän ei ole tehnyt ikinä yhtään mitään sellaista. Ainoa, mihin tämä äiti perustaa käsityksensä, on omat kertomukseni ja se, miten rankaisen lasta, jos häneltä uhkaa lähteä homma lapasesta.





Tämä vanhempi lapsi on lopettanut kaikki harrastuksensa, koska näissä harrastuksissa on liian rajuja poikia. En tiedä, onko todella, mutta aika hassulta kuulostaa tuo äitinsä kammo kaikkia poikia kohtaan. Korostan vielä, että lapseni ei ole ikinä töninyt, kiusannut tai tehnyt mitään muutakaan rajua tälle tytölle. Ylipäätään lapseni ei töni tai kiusaa, mutta juoksee kyllä todella paljon. Juoksee helposti kilometrin alkulämmittelynä ja on siis 5-vuotias. Pitää trampoliinilla pomppimisesta ja harrastaa kahta eri urheilulajia. Energinen siis toki on ja meluisa.



Itseäni ärsyttää niin näissä ystäväni tytöissä kuin myös siskoni tytöissä se, että sitä valitusta, vinkumista, nurkumista ja itkua piisaa joka kerta, kun heitä näen. Toki tunnen paljon tyttöjä, jotka ovat aivan toisenlaisia - lapseni paras ystävä on tyttö - mutta näillä tytöillä on yleensä perheessä myös poikasisaruksia. Siskoillani on toisella kaksi tyttöä ja toisella kolme, ja kaikki viisi vinkuvat ja valittavat joka kerralla kun heidät näen. Mikään ei ole hyvin ja aina joku heistä vääntää itkua ja valittaa, miten toiset eivät suostu leikkimään sitä ja sitä leikkiä tai miten omat vaatteet ovat likaiset tai vääränväriset tms. En käsitä, miten vanhemmat jaksavat kuunnella tuollaista jatkuvalla syötöllä. Mutta siskoni taas eivät kestä kovaa meteliä pitävää poikaani. Poikani on nimittäin aika äänekäs ja puhelias, ja varsinkin toinen siskoistani on koko ajan huomauttamassa lapselleni siitä. Jos poikani yrittää sanoa jotain aivan normaalilla äänellä, saattaa siskoni tokaista, että ole jo hiljaa, vaikka oma lapsi itkeä kitisee vieressä. Ikinä ei ojenna omia tyttöjään samalla tavalla, vaikka sitä kitinää ja vinkumista saattaa kestää koko vierailun ajan.



En yleensä esitä mitään poikien äiti/tyttöjen äiti -erottelua, mutta omissa tuttavapiireissäni valitettavasti tuntuu tuo vinkuminen ja kitinä olevan tyttöperheiden tavaramerkki ja poikien rajuus ja metelöinti poikaperheiden tavaramerkki.

ja ymmärtäisin, jos lapseni todella tekisivät jotain pahaa. Mutta tämä äiti puolustaa omaa lastaan fanaattisesti, on jostain saanut päähänsä että mun lapsia eräs kolmas ihminen suosii. Heti jos lapseni koskeekin hänen lapsensa leluun, hän repii sen lapseni käsistä että se on "minnan"!!! Vaikka minna olisi itse sen pojalleni antanut käteen. Kerran "minna" pyysi lastani värittämään kuvan värityskirjastaan että hän saisi leikisti arvostella lopputuloksen. Tämä äiti näki poikani värityspuuhissa, repi kynän ja kirjan pojan käsistä ja läppäsi kirjalla kasvoille raivokkaasti. Onneksi kirjan "sivupuolella" joten mitään jälkiä ei tullut. Ei ottanut kuuleviin korviinsa oman lapsensa ja minun selitystä siitä, että tyttö oli itse pyytänyt värittämään. En tehnyt asiasta järkytykseltäni numeroa (mikä on kaduttanut jälkeenpäin) mutta sanomattakin on varmasti selvää että meni pitkään ennen kuin lapsemme leikkivät ilman minun valvontaani keskenään. Pahinta oli juuri se, että lastani rankaistiin syyttä, hän kun on taipuvainen miettimään asioita pitkään jälkeenpäin eikä saanut tätä itselleen selitettyä eikä oikein hyväksynyt selityustäni tämän äidin väsyneisyydestä tai stressaamisesta. Onneksi nyt on jo unohtunut. Mutta olen monesti miettinyt mikä saa ihmisen tekemään moista, vaikka olisi sitten kuinka masentunut..

että jos jonkun omaa lasta läppäisee vieras aikuinen kirjalla kasvoille, ei oma äiti sano eikä tee mitään...? "järkytykseltä", hmm, voihan sitä ottaa sitten jälkikäteenkin puheeksi. Itse ainakin sanoisin, että jos IKINÄ näen tai kuulen, että teet noin lapselleni, laitan asian kiertämään = lättään sitä aikuista takaisin. Rakentavaa, no ei ole, mutta silmä silmästä... Kuka se lapsiaan puolustaa, jos ei oma äiti..

ja ymmärtäisin, jos lapseni todella tekisivät jotain pahaa. Mutta tämä äiti puolustaa omaa lastaan fanaattisesti, on jostain saanut päähänsä että mun lapsia eräs kolmas ihminen suosii. Heti jos lapseni koskeekin hänen lapsensa leluun, hän repii sen lapseni käsistä että se on "minnan"!!! Vaikka minna olisi itse sen pojalleni antanut käteen. Kerran "minna" pyysi lastani värittämään kuvan värityskirjastaan että hän saisi leikisti arvostella lopputuloksen. Tämä äiti näki poikani värityspuuhissa, repi kynän ja kirjan pojan käsistä ja läppäsi kirjalla kasvoille raivokkaasti. Onneksi kirjan "sivupuolella" joten mitään jälkiä ei tullut. Ei ottanut kuuleviin korviinsa oman lapsensa ja minun selitystä siitä, että tyttö oli itse pyytänyt värittämään. En tehnyt asiasta järkytykseltäni numeroa (mikä on kaduttanut jälkeenpäin) mutta sanomattakin on varmasti selvää että meni pitkään ennen kuin lapsemme leikkivät ilman minun valvontaani keskenään. Pahinta oli juuri se, että lastani rankaistiin syyttä, hän kun on taipuvainen miettimään asioita pitkään jälkeenpäin eikä saanut tätä itselleen selitettyä eikä oikein hyväksynyt selityustäni tämän äidin väsyneisyydestä tai stressaamisesta. Onneksi nyt on jo unohtunut. Mutta olen monesti miettinyt mikä saa ihmisen tekemään moista, vaikka olisi sitten kuinka masentunut..

Tuolla äidillä on päässä pahasti jotain vialla. Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka lapsi olisi repinyt värityskirjan Minnalta, niin noin ei vain toimita! Ketään lasta, ei omaa eikä vierasta, lyödä, ei kevyesti eikä kirjan tylpällä osalla. Ei mitenkään!



Kaiken huippu on se, jos tuo äiti ei pyytänyt anteeksi. Onhan selvää, että jos toinen aikuinen ja oma lapsi kumpikin kertovat yhteneväisen tarinan, on tämä lyöjä väärässä, vaikka ei olisi tehnyt mitään fyysistä väkivaltaa.



Tiedän, että tilanteet tulevat yllättäen vastaan ja olen itsekin sellainen hitaasti syttyvä, mutta tuossa olisi ollut aihetta jo vähän isompaankin välien selvittelyyn aikuisten kesken. Miksi ihmeessä tuo äiti tulee teille kylään, jos kokee, että hänen lapsensa on teillä avointa riistaa?



Minun on pakko kyllä todeta, että olisin tehnyt kyseisestä äidistä rikosilmoituksen. Todistajiahan oli paikalla, ja ehkä sitten tajuaisi, miten asioissa toimitaan.

enää tekemisissä kyseisen naisen kanssa - ilman lapsia tai niiden kanssa!

eikä mulla tosiaankaan ollut kielteinen asenne poikiin.



Mulla on kielteinen asenne huonosti käyttäytyviin ja kasvattamatta jätettyihin lapsiin. Aivan sama onko kyse pojista vai tytöistä. Pahin on erään ystäväni tyttö, joka pienenä mätki isompiaankin traktorilla päähän, nyt isompana haukkuu muita lihavaksi, vaatteista, jne. ja vinkuu koko ajan jostain. Terrorisoi koko muuta porukkaa, vaikka on muita selvästi nuorempi. Sanoinkin lapsilleni, ettei hänen kanssaa tarvitse leikkiä, jos käyttäytyy noin huonosti. Ja nykyään kyseisellä tytöllä vaihtuu kaverit paljon, kun kukaan ei kai jaksa tuota touhua pitempään.



En myöskään jaksa kuopuksen (poika) kaveria, joka ei ole hetkeäkään paikallaan edes telkkaria katsoessaan. Koko ajan sinkoilee jonnekin ja leikit menee aina sellaisiksi, että toista sattuu.



Erään ystäväni tyttö oli jo pienenä todella ilkeä ja ovela. Töni muita esim. sohvalta lattialle, löi, vei lelut yms., kun aikuiset eivät huomanneet. Ja ystävän mielestä hänen kullannuppunsa ei koskaan tehnyt mitään.



Mulla ei sukupuoli vaikuta yhtään asenteeseen, vaan lapsen käytös ja vanhempien suhtautuminen siihen.

On kuitenkin lapsia, joita en voi sietää. Se ei ole sukupuolisidonnaista, vaan yksinkertaisesti nuo lapset on huonotapaisia ja jopa ilkeitä. Eihän se kasvatuksen puute toki lapsen vika ole, mutta ei siinä oikein mitään muutakaan voi kuin inhota sitä lasta, jos puhe tai kiellot ei auta ja lapsi on vaan sietämätön :(



Naapurista löytyy tällaiset sisarukset, toinen tyttö ja toinen on poika. Eivät ole tervetulleita meille. Ikinä!

mutta en voi olla miettimättä että neljä tyttöä olisi ihan eri tyylinen porukka. Varmasti rauhallisempia, empaattisempia ym.

4 tyttöä ja 2 poikaa. On kuulemma pojat olleet paljon helpompia kuin tytöt ;) Ei todellakaan ollut rauhallinen tyttöporukka :D