Lue keskustelun säännöt.
syöpä miehellä
15.10.2011 |
pahoja solumuutoksia, leikkaus, liian rauhalilnen
Yli viisikymppisellä, muuten terveellä, ei tupakoivalla miehelläni löytyi työterveyslääkärin tarkastuksissa isohko patti. Tästä ja imusolmukkeista otettiin ultralla solunäytteitä, jotka ovat pahalaatuisia. Mies odottaa leikkausta, josta tullee pian tieto. Mies on luonteensa mukaisesti ulospäin täysin rauhallinen, käy töissä jne. Ei ole edes puhunut töissään eikä kaikille lapsillemme, aikoo puhua vasta kun tulee lääkäreiltä tieto jatkosta ja kertoo sitten faktat. En tiedä mitä ajattelee sisimmässään.
Olen seurannut syöpäihmisten kirjoituksia ja kohtaloita netistä varmaan 10 v, huonolta näyttävät. Seurasin joskus varmaan 10 blogia ja kaikki on kuolleet :(. Tähän seuraamiseen innoitti tutun pitämä blogi.
Mieheni ei ikäänkuin tajua mikä voi olla edessä solumyrkkyineen, kipuineen, ainaisine leviämisen pelkoineen ja tutkimuksineen, jne. Tiedän kyllä kaikki syövän vaiheet. Synkkä tauti edessä. Olisin itse jo varmaan kertonut joka puolelle. Miten te suhtautuisitte näin ylirauhalliseen mieheen? Hän on kyllä aina ollut sellainen rauhallinen ja asiallinen, hyvä mies.
Kommentit (5)
näyttänyt surevansa tai pelkäävänsä tilaansa.
Väkisin ei kannata mun mielestä miehesi kanssa ruveta sairaudesta puhumaan. Teillä kyllä todella raskaat ajat edessäpäin ja toivottavasti saavat kasvaimen leikattua ja miehesi paranee taudistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset reagoivat syöpään eri tavoin. Miehesi on varmaan laittanut asian sivuun, kerää ensin kaikki faktat ja sitten "hoitaa asian".
Etukäteen ei kannata murehtia mahdollisista hoidoista tai kivuista, vaan mennä askel kerrallaan eteenpäin. Ensin tehdään leikkaus ja vasta sen jälkeen katsotaan mitä hoitoja tulee. Ole tukena ja pidä itsestäsikin huolta. Lähipiirille kertoisin aika aikaisessa vaiheessa.
Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivo kannattaa. Syövästä voi parantuakin.
Ei vuoden sairastamisensa aikana halunnut puhua sairaudestaan mielellään, aina joutui tenttaamaan mitä lääkärit sanoneet. Koko ajan uskoi parantuvansa sairaudesta vaikka kuitenkin tiesi ennusteen. 2 vrk ennenkuin kuoli sairaalassa, totesi minulle ja äidilleni että tuleekohan tässä nyt lähtö ylä- vai alakertaan, silloin oli jo järkyttävät kivut, mihin vain morfiini auttoi. Siitä siis vajaa 2vrk päästä kuoli keuhkokuumeeseen.