Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anoppi tinkaa kolmatta lastenlasta, en jaksa!

Vierailija
13.10.2011 |

Meillä on kaksi lasta, kolmi- ja seitsenvuotiaat ja anoppi on jo reilun vuoden tingannut meiltä kolmatta lastenlasta. Mulla on ikää 36 vuotta, joten kai hän ajattelee asialla olevan jo kiire. Ja muuten olisinkin samaa mieltä, mutta meillä ei ole mitään aikomusta hankkia koskaan lisää lapsia, eikä anoppi tunnu tätä millään käsittävän!



Olen yrittänyt kertoa hänelle kerta toisensa jälkeen, miksemme halua lisää lapsia (vaikeat raskaudet, kaameat synnytyskokemukset, raskaat alkuajat koliikkien vuoksi ja vähän huono taloudellinen tilanne), mutta millään sanomisillamme ei tunnu olevan merkitystä. Anoppi ottaa aiheen puheeksi lähes joka kerta, kun tapaamme, noin kerran parissa viikossa. Tuntuu, että en tämän takia jaksaisi edes nähdä koko ihmistä, mutta lasten takia olen jatkanut tapaamisia.



Eilen kuulin hänen kyselevän vanhemmalta lapseltamme, haluaisiko hän uuden pikkuveljen tai siskon ja että lapsen kannattaisi pyytää tätä vanhemmiltaan. Lapsi oli aivan hämmentynyt, eikä osannut sanoa oikein mitään. Voiko pässipäisempää ihmistä olla? Mitä hänelle oikein pitää sanoa, että ymmärtää jättää asian sikseen??



Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin sehän kyllä varmasti ratkaisisi tämän ongelman. :D Mutta en ole menossa, enkä viitsi valehdellakaan, kun jäisin kuitenkin kiinni.



3: Onko sun anopillas muita lapsenlapsia kuin teidän lapset? Mun anopilla ei ole, eikä ole tulossakaan, joten me ollaan hänen ainoa toivonsa saada lisää lapsenlapsia. Siksikin painostus on varmasti niin kova.



ap

Vierailija
2/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs hankki itse vain yhden lapsen, oma vika ;) En mä ole velvollinen hommaamaan juuri hänen haluamaa lapsenlapsimäärää.

Omat vanhempani eivät ikinä ole puhuneet mitään samansuuntaista. Se että raskauteni ovat olleet rankkoja (mm. vaikea raskausmyrkytys), saa heidät ennemmin toppuuttelemaan jos raskaushaaveista puhuisin.

Miniän terveys ei ehkä ole yhtä tärkeää kuin tyttären terveys...

n3: Onko sun anopillas muita lapsenlapsia kuin teidän lapset? Mun anopilla ei ole, eikä ole tulossakaan, joten me ollaan hänen ainoa toivonsa saada lisää lapsenlapsia. Siksikin painostus on varmasti niin kova.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja minua ei anopin kyselyt aiheesta haittaa. Itse asiassa anopin kautta ajatus kolmannesta lapsesta lähtikin liikkeelle, vaikka itse olimme sitä vastaan.



Ans kattoo ny...

Vierailija
4/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anopille tai kenellekään muullekaan ei kuulu teidän lapsimääränne. Sano suoraan, jos ei muuten ymmärrä selvää asiaa.

Vierailija
5/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla ei ole mitään velvollisuutta kuunnella tommosia juttuja. Valehtele vaikka että olet menossa tai peräti jo käynyt laittamassa piuhat poikki. Älä ainakaan anna periksi ja tee lasta vain anopin mieliksi. Luulen että oma anoppini ei ole vielä alkanut vastaavaan vain siksi että mulla on vielä opinnot kesken mutta saan suurta mielihyvää ajatellessani että jos joskus rupeaa meiltä lasta tinkaamaan niin aion heti tehdä selväksi että ainoa mahdollisuus on ylipuhua poikansa etsimään uusi nainen.

Vierailija
6/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä inttäminen loppui kun mies ärähti että nämä riittää ja enempää ei tule. Aiemmin oli jatkuvaa jankutusta asian tiimoilta ja asiasta vihjailtiin myös sukujuhlissa ja muissa tilanteissa joissa muita ihmisiä paikalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot miehellesi, että laittaa kerrasta äidilleen jauhot suuhun. Etenkään lapsia ei tuohon pidä sotkea mukaan.

Vierailija
8/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs hankki itse vain yhden lapsen, oma vika ;) En mä ole velvollinen hommaamaan juuri hänen haluamaa lapsenlapsimäärää.

Omat vanhempani eivät ikinä ole puhuneet mitään samansuuntaista. Se että raskauteni ovat olleet rankkoja (mm. vaikea raskausmyrkytys), saa heidät ennemmin toppuuttelemaan jos raskaushaaveista puhuisin.

Miniän terveys ei ehkä ole yhtä tärkeää kuin tyttären terveys...

n3: Onko sun anopillas muita lapsenlapsia kuin teidän lapset? Mun anopilla ei ole, eikä ole tulossakaan, joten me ollaan hänen ainoa toivonsa saada lisää lapsenlapsia. Siksikin painostus on varmasti niin kova.

ap

Muistuttaisin silti, ettei useamman lapsen saaminen välttämättä ole vain omasta tahdosta kiinni...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

--että haluaako tämä sitten myös hoitaa tämän kolmannen koska te ette sellaista halua?



Ja jos ei auta niin sano vaan tylysti että tämä on teidän oma asianne eikä kuulu tälle ollenkaan.



Aika tökerö anoppi sinulla kyllä on.

Vierailija
10/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että asia ei kuulu muille! Piste. Jos aikuinen ihminen ei ymmärrä, niin voivoi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mies kyllä pistäisi luun kurkkuun äidilleen jos tuollaista alkaisi jankuttaa. Ei sillä, kyllä minäkin varmasti hyvin napakasti asiasta sanoisin enkä kerta kaikkiaan suostuisi tuollaista kuuntelemaan.

Vierailija
12/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin siis kun oli viimeisilläni raskaana.



Myöhemmin ilmoitin anopille, että itse haluan useamman lapsen, että hän voi alkaa jo totuttelemaan asiaan. Sen jälkeen ollaan oltu anopin kanssa "riidoissa". Eli jutellaan pakolliset mutta ei sen enempää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhde ja siihen liittyvät valinnat, kuten vaikkapa lisääntyminen, on aina kahden kauppa!



Olisikohan aika osoittaa sille ihmiselle rajat? Vaikka äkäisestikin jo tuossa kohtaa. Siis katkeaahan se pinna jossakin kohtaa sopuisaltakin ihmiseltä, jos liikaa iholle tungetaan!

Vierailija
14/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin siis kun oli viimeisilläni raskaana.

Myöhemmin ilmoitin anopille, että itse haluan useamman lapsen, että hän voi alkaa jo totuttelemaan asiaan. Sen jälkeen ollaan oltu anopin kanssa "riidoissa". Eli jutellaan pakolliset mutta ei sen enempää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna sivuuttaisin nämä jutut täysin kommentoimatta.



Voisit tietysti myös vihjata, että ei se lasten hankkiminen niin helppoa ole, niitä tulee jos on tullakseen. Ikään kuin koko ajan yrittäisitte lasta.

Vierailija
16/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille, että jokainen utelu lykkää kolmannen lapsen tekoa vähintään vuodella. :D Jo hiljenee anoppi, teillä kun "alkaa olla jo kiire"...



Vakavasti, pistä mies puhumaan sille. Jos mikään ei auta, annat anopille ultimatumin: jos jankutus ei lopu, loppuvat tapaamiset. Kyllä aikuisten ihmisten pitää osata käyttäytyä. Sen ymmärrän (joskin pidän junttina), jos joskus suusta kerran tai pari jotakin lipsahtaa, mutta jos menee jankuttamiseksi niin sitä ei kenenkään edes lasten vuoksi tavitse kunnella.

Vierailija
17/19 |
14.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini halusi lapsen lapsen epätoivoisesti. Kävin testeissä, en saa lasta (olen mies). Äitini masentui kun olin hänelle ainoa sukulainen. Tappoi itsensä. Paarin viikon päästä vaimo ilmoitti olevansa raskaana. Nyt on 4 lasta ja posteljooni se ei kai ole ollut.

Vierailija
18/19 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eiköhän tuo hiljene sillä :D

Vierailija
19/19 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anoppi kyselee meidän tytöiltä (6v ja 4v) että eikö sellainen pikkuveli olisi kiva. Mikä hemmetin pikkuVELI? Ei olla aikeissa hankkia kolmatta, eikä ainakaan sen vuoksi että pitäisi poika olla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kaksi