Voi kuinka haluaisinkaan vielä synnyttää..

Työni oli lastenhoitoa, sisaruksia oli neljä, joista kaksi syntyivät ollessani 11v ja 13v ja sain sosiskon roolissa auttaa äitiä hoitamalla...



Minulle jäi jo lapsuusajalta tunne ettei ole mikään "katastrofi" kun lapsia on useampi. Vanhempani olivat erittäin lapsirakkaita ja tarttui minuunkin, näin kuinka he nauttivat pikkusisarusten kehityksestä jne.



Synnytin ensimmäisen lapseni, n.23-vuotiaana. Synnytys oli vaikea, melkein kolme päivää eikä siihen aikaan saanut kivunlivitystä tai särkylääkettä...



Tuntu etten voisikaan synnyttää enempää, koska koville otti. Vauva oli ihana, sain toteuttaa oman tahtoni mukaan kasvatuksen, ruokailut jne. eikä siten kuin jouduin työpäikalla tekemään vain siksi kun niin aina tehdään..



Uusi raskaus alkoi kuitenkin vauvani ollessa vasta nelikuinen, ja päätin etten välitä synnytyksen aiheuttamista kivuista, sillä saanhan toisen lapsen, pikkusisaruksen jo olevalle...





Kun kolme lastani olivat syntyneet neljässä vuodessa, olin jo tottunut että synnytys on kohdallani pitkäaikainen ja kivulias, mutta silti olin valmis mahdollisesti vielä joskus synnyttämään neljännen.



Niin kävikin, vanhimman ollessa 7v



Ehdin jo olla työssäkin paremmin ja lapset kasvoivat. Sitten alkoi ap tulla sama tunne, neljäs lapsi oli jo "iso" eikä paljoa kotonakaan, isompien kanssa ulkona ja hyvin omatoiminen, että voisihan se viides vauvan vielä olla ihan kiva juttu.



Ihan hyvin ei raskaus lähtenytkään. Ihmettelimme miksei enää "tärppää" ja odotimme jonkin kuukauden. Toisaalta mietin ettei ainakaan tarvinnut kärsiä synnytyksessä, mutta toisaalta olisin vaikka miten kärsinyt kunhan vain saisin sen vauvan, muutenhan en vauvaa saisi kuin synnyttämällä.



Vihdoin sitten tulin raskaaksi, vanhin lapsista oli jo 15v vauvan synnyttyä ja muutkin jo hyvässä iässä huolehtiakseen monista asioista.



Tuntui ihanalta, väsymyksen annoin olla asiaan kuuluvana, olihan perheessä useita lapsia. Nautin kuitenkin kaikista lapsista, olin harrastuksissa mukana minkä ehdin jne.



Voi sitä onnea; vielä yksi käärö kahden vuoden kuluttua, eikä se jälkeen ole tullut vaikka kai sitä olisi senkin ilolla vastaanottanut.



Nyt on lastenlapsia "liuta" kun vanhimmat lapset ovat perheellisiä, nuorimmat opiskelevat ja sitten kai josssain vaiheessa mummi saa lisää pieniä...



Hyvää jatkoa ap. OleT jo onnellinen kahdesta lapsestasi, uskon että annat heille paljon rakkautta ja iloa. Siihen onneen ei välttämättä tarvita lisää lapsia, eletään tässä ja nyt, nautitaan siitä mitä meillä on.

.

Kaksi lasta jo on, mutta haluaisin lisää. Oma sairauteni on vain sen verran vaikea, etten tiedä uskallanko enää. Nyt on tosin menty parempaan päin jo vuoden verran tämän sairauden kanssa, että uskallan jo toivoa että paranen vielä. Ikää on jo 39v mutta lohduttaudun sillä että mummuni sai yhdeksännen lapsensan 43v ja tätini viidennen 46v.

Mulla olisi tässä tuplaraskaus loppusuoralla, ja voisin sen "itse tapahtuman" antaa jonkun muun hoidettavaksi ;)

Raskausajasta ei niin väliä, enkä oikein haluaisi neljättä lastakaan, mutta se synnytys vaan on niin mahtavaa. Sitä tuntee olevansa voimiensa huipulla, endorfiinit hyrrää ja tekee jotain niin uskomattoman mahtavaa.



Millähän muulla lailla saisi tuollaisen olon aikaiseksi muuten kuin synnyttämällä?

Miksi et voisi hankkia kolmatta jos kuitenkin jo kaksi on, jos lapsia haluaa kai niitä saa olla monta? Pärjäät varsin hyvin kolmannenkin kanssa. Toivottavasti mieskin haluaa vielä lisää lapsia.