Kivittäkää, mutta en jaksa tota koiraa!
En saa sitä oppimaan ulos, pissaa ja kakkaa sisälle. Ikää 8 kk.
Se pissailee vielä niin mielettömän usein. Ei osaa pyytää ulos vaan tekee salaa, vaatisi siis minulta herkeämätöntä huomiointia - mutta en vaan pysty siihen! Mulla on täällä lauma muitakin vahdittavia.
Äsken vein sitä pihalle että pääsisin m´nukkumaan ja vois olla toiveita ettei aamulla tarttis ekana luututa kaikkia lattioita. Puoli tunitia siellä oltiin, eikä voinut pissata. Multa palo käpy ja vein sen tarhaan - syököön susi...
Kommentit (27)
Mulla on 6v kissa joka on koko ikänsä paskonut mihin sattuu, hiekkalaatikko ei kelpaa kuin joskus ja jouluna. Mitään fysiologista syytä ei ole löytynyt. Katsoin tosi tarkasti, että otin sen vasta 12- viikkoisena. Vikaa päässä silti, varmaankin.
Koska se alkaa myöskin kuseskelemaankin pitkin kämppää, jos meillä on kylässä enemmän ihmisiä kuin yksi tai kaksi.
koiran heräämistä aamulla ei tarvitse odotella. Esim. klo7 otat koiran ja viet sen ulos pissalle. Sillä on todennäköisesti kova hätä, koska on yön nukkunut, joten tekee ulos. Tällä tavalla saat a) opetettua sille, että ulos pissitään ja b) rytmiä koiran päivään, jollei sillä sitä nyt ole.
Samoin aina, kun koira on leikkinyt kovasti tai herää päiväunilta tms. vie se ulos, silloin sillä todennäköisimmin on hätä.
Tsemppiä!
Onko joku lapsista kouluikäinen, jolloin voi hyvin jo auttaa ja viedä koiran omalle pihalle välillä (kuvittelen, että pihaa on, jos kerran on tarha). Jos sinulla taas on vain alle kouluikäisiä ja niitä useita, niin koiran aika ei ole perheessänne nyt.
olikonkohan mä no 17
olikonkohan mä no 17
en ollut vaan 21
Kannattaa aloittaa alusta. Koiraa palkitaan namilla ja kehuilla joka kerta kun pissaa tai kakkaa ulos. Sisälle tulleita vahinkoja ei huomioida mitenkään. Koira kannattaa viedä ulos mahdollisimman usein, jotta onnistuneiden toistojen määrä on mahdollisimman suuri. Rytmi kannattaa myös pitää mahdollisimman säännöllisenä, niin koira oppii luottamaan, että pääsee aina pian ulos, ja sisälle tekemisen tarve vähenee. Pian huomaatte, että koira pissaa aina heti ensimmäisenä ulos päästyään, ja siitä tiedätte, että se on oppinut homman jujun. Toki vahinkoja saattaa edelleen sattua. Palkitsemista oikeasta suorituksesta jatketaan niin kauan, että vahinkoja sisälle ei satu. Tällä systeemillä opettamiseen ei pitäisi mennä kauaa, koska tuon ikäinen osaa jo pidättää jonkin verran ja koiralla on myös luontainen tarve pitää koti siistinä.
Jos pissaamisen tarve on tosi tiheää kannattaa myös tutkia sairauksien varalta. Lisäksi koiran oleskelutilaa kotona kannattaa vähän rajata jos koti on iso. Se on saattanut mieltää osan talosta kodikseen ja pitää sen puhtaana, mutta tekee tarpeensa johonkin piiloon, esim. kylppärin tai vaatehuoneen lattialle, missä ei itse normaalisti oleile.
ja tuo se koira sisälle. Voisiko se nukkua muutaman yön esim. kylppärissä, jos sille laittais sinne oman petin ja vesikupin?
Älä kosta koiralle, sen ulkona oleminen ei varmasti helpota tilannetta. Suosittelisin ottamaan yhteyttä koirankouluttajaan, jonka kanssa voisitte yhdessä miettiä mitä tehdä. Kouluttajat osaavat usein nopeasti neuvoa omistajaa miten he voivat kouluttaa koiraa.
Tarkista myös tuo pissatulehdusjuttu. Olen kuullut jollakin muullakin sen olleen syynä sisälle pissailuun.
Tsemppiä ja yritä jaksaa olla kärsivällinen. Ne pikkuhauvelit välillä koettelee hermoja, mutta muista, että koirat eivät tee mitään ilkeyttään. :)
jos ihminen liikkuu samassa huoneessa. Jos heräät aamulla ennen koiraa, nouse vaan ylös ja vie se ulos.
Kun se on kakkinut sisälle, siivoa kakat koiran nähden ja viekää ne koiran kanssa yhdessä pihalle ja siellä voit vielä kehua kuinka hienoa on kun siellä on kakkaa. Meidän koiran ollessa jo lähes sisäsiisti, vein kakat aina pihalle. Ehkä pissapaperitkin voisi viedä, jotta koira tajuaa, että pissanhaju kuuluu ulos. Ja näin pääsisit torujen sijasta kehumaan.
Tuossa iässä voi nopeasti tulla sekin vaihe, ettei koira tee asioitaan siihen omalla reviirille ulkonakaan, vaan pitää päästä vähän kauemmas. Mutta tuskin tuo vaihe tulee ennen kuin on sisäsiisti.
Meidän koira täyttää kohta vuoden, ja oli kyllä rankkaa niin kauan kuin piti olla koko ajan silmätarkkana, että kerkisi napata koiran kainaloon, ennen kuin ehti pissiä tai kakkia sisälle. Toivottavasti koirasi ei ole niin iso, ettei mahdu kainaloon.