Mielipiteitä päiväkotien toiminnasta. Miks mulle tulee aina paha mieli?

normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä kaikki on aina niin hyvin ja aurinkoista ja hyvin menee ja ihana lapsi ja hyvin sopeutunut jne ja sitten kasvatuskeskusteluissa löytyykin sitä ja tätä ja tuota vikaa.



Kommunikaatiotaidoissa on musta paljon parantamisen varaa jos kasvatuskeskustelussa vanhemmalle tulee ihan puun takaa että lapsella on koko syksyn ollut ongelmia ryhmään sopeutumisessa tms ja joka päivä on kumminkin sanottue ttä hyvin menee



sama juttu kävi koulussa. Sieltä tietysti tuli vähemmän päivittäistä palautetta mutta se mitä tuli oli ihan positiivista. ja sit yhtäkkiä ihan hirveä lapsi oli kyseessä.

kotona ja neuvolassa ollaan poika monta kertaa todettu tyäsin normaalisti kehittyväksi, joskis vähän araksi, pojaksi.



Pkssa vielä oltiin samaa mieltä mutta kun yhtäkkiä poika meni eskariin niin siellä äkkiä erään eskariopen mielestä poikani oli kehityksessä huimasti muita jäljessä eikä ollenkaan vielä valmis kouluun. Hänestä huolimatta laitoimme pojan kouluun ja nyt on erittäin reipas ja osaava ekaluokkalainen.Kannattaa monissakin asioissa luottaa vaan itseensä eikä ns ammattilaisiin jotyka lasta eivät tunne oikeastaan ollenkaan.

välillä liiallinen "valmentaminen".



t. perhetyöntekijä

se että miehelle aina sanottiin miten lapsella menee niin hyvin eikä mitään valittamista koskaan ollut. Mulle sitten purettiin kaikki miten poika ollut vallaton ja sitä tätä tota. Esim miehelle sanotaan maanantaina iltapäivällä että päivä mennyt hienosti ja tiistai-aamuna mulle sanotaan että maanantai ollut todella huono päivä.



Mulle sanottiin muuten kerran etten osaa kai tarpeeksi pitää kuria kun poika oli kerran kiroillut porukan mukana. Hoitaja päätteli etten osaa pitää kuria kun "olet aina niin iloinen ja vaan halailet poikaa" :D mulla kun oli tapana halia aamulla pkssa. Kerroin sitten ettei meillä kotona lapsi koskaan kiroile mutta useinkin istuu arestipenkillä yms...mutta siis minustakin ja kasvatusmetodeistani tehtiin syväanalyysi sen perusteella millainen olen aamulla kun lapsen vien hoitoon :D:D:D

ja onhan moni lastenpsykologi sanonut että normaaleja lapseja yritetään kaikkia lokeroida ja lapsi on heti epänormaali ja tarvitsee jotain apua jos ei joka osa-alueella mene keskiverron mukana. Erilaisuutta ei sallita enää! Ja tosiaan joka lapsesta tehdään koko ajan kaiken maailman analyyseja.

Kuitenkin tärkeintä olisi lämmin suhde lapseen, lapsen luottamus hoitajaa kohtaan ja huoleton lapsuus. Joillakin nämä unohtuvat, kun ovat niin innoissaan kasvattamisen suorittamisesta ja lasten suoritusten arvioinnista. Hyvä on, että selvät ongelmat otetaan esiin ja pyritään saamaan tukea lapsen kehitykselle, jos lapsella on erityistarpeita. Mutta että silti nuo alussa mainitsemani asiat pitäisi olla se lähtökohta eikä normaaleista lapsista pitäisi kaivamalla kaivaa "kehityskohteita". Useimmat vanhemmatkaan kun eivät halua lastensa lapsuudesta mitään huippuvalmennusta, vaan että lapset saavat olla lapsia. Osa opeista (ja vanhemmistakin) on liian kunnianhimoisia. Onneksi meidän päikyssä 99% henkilökunnasta on tuollaista mitä kuvasin alussa, mutta yksi tällainen huippusuorittajaope sieltä löytyy eikä se selvästikään ole saanut lapsia luottamaan itseensä, saatika pitämään itsestään. Näin vanhempana on niin ihanaa huomata, kuinka lapsella syntyy se luottamus hoitajia kohtaan.

Itse olen työssä päiväkodissa lastenhoitajana, koulutukseltani olen kuitenkin lto ja niitä töitä tehnyt 8 vuotta. Nyt hoitajana, kun opiskelen uutta pedagogiikka samalla. varsinainen asia: työparini pitää kaikki keskustelut vanhempien kanssa, enkä yhtään tiedä mitä hän lapsista sanoo ja mitä asioita kertoo. Käytännössä olen huomannut, että itse suhtaudun lapsiin aivan erilailla kuin hän ja hän huomaa kaikki "viat". Minä olen iltapäivisin se, joka antaa vanhemmille palautteen päivästä ja kertoo lapsen toiminnasta koska olen silloin töissä. Mielessä on vahva epäilys, että keskustelussa tulee esille aivan erilaisia asioita lapsesta, mitä itse olisin sanonut tai huomioinut.

työtiiminne kesken, mitä mieltä kukin on?



Vaikka lto hoitaa vasut, niin kyllähän näitä asioita olisi hyvä pohtia tiimissä. Tulisi laajempi näkemys ja tieto.

Itse olen työssä päiväkodissa lastenhoitajana, koulutukseltani olen kuitenkin lto ja niitä töitä tehnyt 8 vuotta. Nyt hoitajana, kun opiskelen uutta pedagogiikka samalla. varsinainen asia: työparini pitää kaikki keskustelut vanhempien kanssa, enkä yhtään tiedä mitä hän lapsista sanoo ja mitä asioita kertoo. Käytännössä olen huomannut, että itse suhtaudun lapsiin aivan erilailla kuin hän ja hän huomaa kaikki "viat". Minä olen iltapäivisin se, joka antaa vanhemmille palautteen päivästä ja kertoo lapsen toiminnasta koska olen silloin töissä. Mielessä on vahva epäilys, että keskustelussa tulee esille aivan erilaisia asioita lapsesta, mitä itse olisin sanonut tai huomioinut.

Tutun kuuloista, vaikka en itse olekaan henkilökukntaa. Meilläkin vaikuttaa siltä, että ope haluaa säilyttää oman "reviirinsä" niin vahvasti, ettei päästä hoitajia mukaan moninkaan asioihin. Varamsti paras henki onkin niissä yksiköissä, missä tiimityö onnistuu. Ja meillä kanssa ope on se, joka normaaleistakin lapsista on löytänyt hurjasti kaikenlaisia "kehityskohteita", vaikka on ollut vasta vähän aikaa talossa eikä tunne lapsia pidemmältä aikaväliltä. Tekee suuria johtopäätöksiä yksittäisten päivien perusteella ihan tavallisista, normaaleista lapsista. Ihan kuin se olisi se korkean ammattitaidon merkki, että osaa poimia mahdollisimman paljon "kehityshaasteita" jokaisesta lapsesta!

Hoitajat taas osaavat lohduttaa lasta jos on tarvis ja puhua siten, että lapsi rauhoittuu ja luottaa aikuiseen. Heillä on usein jopa kivaa yhdessä lasten kanssa :) Näillä hoitajilla on minusta ne suuret perusasiat kunnossa mitä pitääkin kun lasten kanssa ollaan! Ope taas puhuu yliasiallisesti ja "kylmästi" lapsille kuin aikuiselle enkä ole ikinä nähnyt esim pitävän lasta sylissä tai kertovan juuri mitään positiivista päivistä tai yksittäisestä lapsesta. Eikä tosiaan lapset näytäkään luottavan tähän aikuiseen ja se vaikeuttaa myös meidän vanhempien luottamuksen syntymistä, vaikka toki olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa yritetään tulla toimeen ja että on erilaisia hoitajia.

Oman työnsäkin helpottamiseksi tämä luottamuksen muodostumisen olisi kaiken lähtökohta. Varmasti on helpompi tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa kun ensin lapsi on saatu luottamaan henkilökuntaan. Näin onneksi onkin ihan suurimman osan kanssa ja luottamuksen kasvaminen on ihana huomata kerta toisensa jälkeen eri hoitajien kanssa. Pääasiassa olemme kuitenkin olleet tosi tyytyväisiä! :)

27

motorisia häiriöitä ja erityislapset eivät saisi terapiaansa ja muutkin lapset kaipaamaansa apua.

Kritisoin vain tätä nykyistä tapaa etsiä ongelmia, vaikka niitä ei olisikaan. Samoin tapaa terapoida normaaleja lapsia ja samoin panna lapset arvoimaan omaa päiväänsä ja suorituksiaan. Lasten pitää arvioida, onnistuinko tässä leikissä, osasinko olla sosiaalinen, otinko kaikki huomioon, koinko iloa tästä leikistä ja annanko itselleni hymynaaman. Siihen aikuinen sitten vastaa omalla hymynaamallaan, onko samaa mieltä lapsen kanssa. Jos ero on liian iso, pohditaan 5-vuotiaan lapsen kanssa, miksi hän koki onnistuneensa, vaikka aikuinen näki, että hän ei ollut sosiaalisessa osiossa onnistunut leikissä.

Missä on suorituksesta vapaa lapsuus?

ihmettelen minäkin.

Ihan normaalit ja tavalliset lapset pannaan ensin itse arvioimaan päivänsä kulkua hymynaamalla ja itseään. Sitten aikuiset arvioivat heidät tämän jälkeen.

Pienet lapset pannaan näin suorittamaan ja pohtimaan, miten saisivat päivästään kaiken irti ja pystyisivät olemaan avoimia ja ottamaan kaiken hyödyn irti. Parivuotiaiden pitää olla itsearvioivia ja pystyä kehittymään maksimaalisesti ottaen huomioon omat voimavarat. Siis terveet lapset.

Sitten me hyvinkoulutetut aikuiset etsimme normaaleista ja terveistä lapsista piirteitä, mitä voisi vielä kehittää, että saisimme heistä yhteiskunnalle mahdollisimman viimeisen päälle viilattua työvoimaa, mitä työnantajat pystyvät käyttämään hyväksi ja potkimana ulos kun heitä ei enää tarvita.

Mihin on unohdettu se, että jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa ja lapsella pitäisi olla huoleton lapsuus. Samoin erityislapsella pitäisi olla huoleton lapsuus ja erityislapset kyllä osaa jokainen ammattitaitoinen nähdä ryhmästä. On aivan turhaa miettiä terveiden lasten kohdalla, olisiko jotain vielä hiukan kehitettävää.

Tämä kilpailuyhteiskunta on iskenyt myös päiväkotiin. Oletteko miettineet, millaisia nämä hyvin kehitetyt lapset ovat murrosiässä. He ovat loppuunpalaneita jo siinä vaiheessa kun heidät on pantu kehittymään ja itsearvioimaan ja opettelemaan innovatiivista tiimityöskentelyä jo parivuotiaista asti. Heiltä on odotettu maksimaalisen kapasiteetin käyttöä jo päiväkodissa.

Näin saamme kasvatettua lauman loppuunpalaneita nuoria aikuisia, jotka tulevat elämään mielenterveyssyistä eläkkeellä.

Itselläni tuli esimerkkinä mieleen joku motorinen häiriö lapsella, joka korjaantuu fysioterapialla. Ja, jos sitä ei kuntoutettaisi, lapsi olisi jollain tavalla kömpelö tmv lopun ikäänsä ehkä ja saattaisi tulla kiusatuksi.

heikot yksilöt karsitaan pois joukosta erityistarkkailuun...ja siis heikkoudella voidaan tarkoittaa esim sitä lapsi on ujo tai liian äänekäs.

olen itse ryhmiksessä töissä ja oikeasti jos lapsi on ihan normaali niin miksi vitt.... pitää johonkin helkatin vasuun keksiä keksimällä joku idioottinen päivän selvä ongelma terveestä lapsesta esim. potta harjoittelu arg!! (ihan kun muuten sitä ei tehtäisi???!!)

ne saa karvat pystyyn ja kun mä en ole mikään teoria ihminen muutenkaan joten inhoon tollasta yli kaiken!

JA siksi olen lastenhoitaja ja käytännönläheisessä työssä ettei tarttis kirjoitella tommosia keksimällä keksittyjä... ja terveistä lapsista tehdään "sairaita" esim. helkutin lapsihavannointia voihan perhana... ja miten ihmeessä ennen sitä osasi toimia jokaisen lapsen kohdalla hänen tapojensa mukaan ilman mitään kyttäilyä??!

päivähoito on mennyt ihan oikeasti ihan kummalliseksi.. =(

Eli normaalit, hyvin kehittyneet lapset myös tarvitsevat harjaantumista jossain. Tai "tarve" on ehkä huono sana, enemmän on kyse siitä mihin voi tarttua päästäkseen taas askelen eteenpäin. Se on lapsuutta se, kaikenlaista oppimista on koko ajan.

Minä ainakin pidän siitä, että esim. vasussa kerrotaan minkä harjoitteluun voisi kotonakin erityisesti kiinnittää huomiota.

En minä tiennyt onko oma 5 v taitava vai heikko piirtäjä tai taitava vai heikko hiihtäjä. Esim. luulin tytön olevan aika kömpelö piirtämisessä, mutta vasussa kerrottiin että on monia ikäisiään taitavampi. Ei siis tarvitse stressata tuosta. Sen sijaan sanottiin että karkeamotoriikan harjaannuttamiseen voisi vähän panostaa lisää kotonakin.

Kun hieman kiinnitettiin asiaan huomiota, niin lapsi kehittyi ihan silmissä ilman mitään erityistreeniä. Hieman vaan liikuttiin enemmän kuin aimmin (aiemmin siis oltiin täysin sohvaperunoita talvella). Pienellä panostuksella meiltä vanhemmilta saatiin siis hyviä tuloksia ja kaiken lisäksi lasta mielyttävällä tavalla, ei pakolla.

Koulussa perjantaisin arvioidaan aina yhtä asiaa kerrallaan, jonain viikkona esim. sitä huolehtiko lapsi läksyistä, noudattiko koulun sääntöjä tms. Minusta tällainen on ihan hyvää oppia lapselle, on ihan hyvä oppia arvioimaan omia tekemisiään ja minusta tuo ei tosiaankaan ole liiallista.



Lapsihavainnoinnin tehtävänä on myös päiväkodin toiminnan kehittäminen, sillä opettajahan vastaa siellä pedagogisesta ympäristöstä. Lapsen kouluoppimisen perusta luodaan päiväkodissa, ja arvioinnin tehtävänä on tehdä näkyväksi, ketkä lapset tarvitsisivat tehostettua apua esim. kielen tai matemaattisten perusteiden hallintaan.

Oppiminen tapahtuu päiväkodissa leikkien, joten mistään opettajajohtoisesta opettamisesta ei ole kysymys. Kaiken tämän tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä.



Ehkäpä kaikista lapsista, olivatpa he miten eteviä tahansa ikäisekseen, etsitään kehitettäviä alueita, koska lapsen kanssa toimiessa on ihan perusteltua auttaa lasta seuraavalle kehitystasolle (Vrt. Vygotskyn lähikehityksen vyöhuke). Ei se välttämättä ole mitään lapsen preppaamista, vaan sensitiivistä lapsen kohtaamista. Lapsi kehittyy koko ajan itsekseenkin, ja lapsella on halu kehittyä, joten ei lapsi siitä kärsi, vaikka hänen maailmaansa vähän rikastettaisiinkin ja hän saisi virikkeitä taitojensa kehittämiseen.



Ihan varmasti on olemassa epäsensitiivisiäkin lastentarhanopettajia, mutta tutkimukset ovat tuoneet esiin, että keskimäärin opettajakoulutuksen saaneet toimivat lasten kanssa sensitiivisemmin ja ovat ylipäätään enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin esim. hoitajat, koska vastaavat ahkerammin lasten tekemiin aloitteisiin jne.

Tuntuu jotenkin oudolta, että monet eivät ollenkaan osaa kyseenalaistaa, miksi viranomaisten tarvitsee niin tarkkaan kytätä joka ikisen lapsen kehitystä. Eihän meidän aikuistenkaan perässä kukaan kulje pistämässä ruksia kaavioon, että ollaanko me mallikelpoisia ja riittävän kehittyneitä.

Itselläni on lahjakkaat ja normaalisti kasvaneet lapset, jotka eivät ole toistaiseksi onnistuneet jäämään mihinkään neuvolan seuloihin. Tuttavapiirissä sen sijaan on paljonkin ihan normaaleja lapsia, joiden havaitut "puutteet" milloin missäkin ominaisuudessa on otettu syyniin ja herättäneet vanhemmissa ihan turhaan huolta. Lapset tosiaan kehittyvät omaa tahtiaan eikä ihmisten edes tarvi olla täydellisiä.

Ärsyttää jo etukäteen ajatus, että pitäisi taas mennä keskustelemaan lapsestaan päiväkodin tätien kanssa ja ne yrittää keksimällä keksiä jotain kehitettävää. Jos lapsessani olisi oikeasti joku häiriö, varmasti havaitsisin sen itsekin.

nykyinen päivähoito on mennyt ihan kyttäysmenttaliteettiin olen itse ryhmiksessä töissä ja oikeasti jos lapsi on ihan normaali niin miksi vitt.... pitää johonkin helkatin vasuun keksiä keksimällä joku idioottinen päivän selvä ongelma terveestä lapsesta esim. potta harjoittelu arg!! (ihan kun muuten sitä ei tehtäisi???!!)

ne saa karvat pystyyn ja kun mä en ole mikään teoria ihminen muutenkaan joten inhoon tollasta yli kaiken!

JA siksi olen lastenhoitaja ja käytännönläheisessä työssä ettei tarttis kirjoitella tommosia keksimällä keksittyjä... ja terveistä lapsista tehdään "sairaita" esim. helkutin lapsihavannointia voihan perhana... ja miten ihmeessä ennen sitä osasi toimia jokaisen lapsen kohdalla hänen tapojensa mukaan ilman mitään kyttäilyä??!

päivähoito on mennyt ihan oikeasti ihan kummalliseksi.. =(

Samat ajatukset, sä vaan kirjotit suoremmin =)

t. -5-

meillä on normaali nelivuotias.



PK:sta viestitetään päivittäin että kaikki ok, ja vasu-keskusteluissa käy ilmi aina että kaikki kunnossa, ei syytä mihinkään huoleen tai jatkotoimenpiteisiin.



Ei kai ne nyt ihan tyhjästä mitään nyhjäse, en ainakaan äkkiseltään uskoisi?

nykyinen päivähoito on mennyt ihan kyttäysmenttaliteettiin olen itse ryhmiksessä töissä ja oikeasti jos lapsi on ihan normaali niin miksi vitt.... pitää johonkin helkatin vasuun keksiä keksimällä joku idioottinen päivän selvä ongelma terveestä lapsesta esim. potta harjoittelu arg!! (ihan kun muuten sitä ei tehtäisi???!!)

ne saa karvat pystyyn ja kun mä en ole mikään teoria ihminen muutenkaan joten inhoon tollasta yli kaiken!

JA siksi olen lastenhoitaja ja käytännönläheisessä työssä ettei tarttis kirjoitella tommosia keksimällä keksittyjä... ja terveistä lapsista tehdään "sairaita" esim. helkutin lapsihavannointia voihan perhana... ja miten ihmeessä ennen sitä osasi toimia jokaisen lapsen kohdalla hänen tapojensa mukaan ilman mitään kyttäilyä??!

päivähoito on mennyt ihan oikeasti ihan kummalliseksi.. =(

Samat ajatukset, sä vaan kirjotit suoremmin =)

t. -5-

ole mitään ongelmia, vaan vasussa käydään läpi lapsen seuraavia kehitysasteita ja mitä lapsi voi seuraavaksi alkaa vaikkapa harjoitella. Yhteistyössä kodin ja PK:n kanssa.

En ole ikinä ottanut itseeni näitä harjoitellaan pukemaan itse tai harjoitellaan sietämään pettymyksiä yms. Kuuluvat lapsen normi kehitykseen ja kasvatukseen, myös päiväkodissa.

eskariin asti. Saivat elää lapsuuden lapsuutena. Hyvin pärjäävät yläasteella. Kummallakin keskiarvo 9 pintaan.

Koulussa perjantaisin arvioidaan aina yhtä asiaa kerrallaan, jonain viikkona esim. sitä huolehtiko lapsi läksyistä, noudattiko koulun sääntöjä tms. Minusta tällainen on ihan hyvää oppia lapselle, on ihan hyvä oppia arvioimaan omia tekemisiään ja minusta tuo ei tosiaankaan ole liiallista. Lapsihavainnoinnin tehtävänä on myös päiväkodin toiminnan kehittäminen, sillä opettajahan vastaa siellä pedagogisesta ympäristöstä. Lapsen kouluoppimisen perusta luodaan päiväkodissa, ja arvioinnin tehtävänä on tehdä näkyväksi, ketkä lapset tarvitsisivat tehostettua apua esim. kielen tai matemaattisten perusteiden hallintaan. Oppiminen tapahtuu päiväkodissa leikkien, joten mistään opettajajohtoisesta opettamisesta ei ole kysymys. Kaiken tämän tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä. Ehkäpä kaikista lapsista, olivatpa he miten eteviä tahansa ikäisekseen, etsitään kehitettäviä alueita, koska lapsen kanssa toimiessa on ihan perusteltua auttaa lasta seuraavalle kehitystasolle (Vrt. Vygotskyn lähikehityksen vyöhuke). Ei se välttämättä ole mitään lapsen preppaamista, vaan sensitiivistä lapsen kohtaamista. Lapsi kehittyy koko ajan itsekseenkin, ja lapsella on halu kehittyä, joten ei lapsi siitä kärsi, vaikka hänen maailmaansa vähän rikastettaisiinkin ja hän saisi virikkeitä taitojensa kehittämiseen. Ihan varmasti on olemassa epäsensitiivisiäkin lastentarhanopettajia, mutta tutkimukset ovat tuoneet esiin, että keskimäärin opettajakoulutuksen saaneet toimivat lasten kanssa sensitiivisemmin ja ovat ylipäätään enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin esim. hoitajat, koska vastaavat ahkerammin lasten tekemiin aloitteisiin jne.

että paras tapa laittaa kuriin nämä neuvolan ja päiväkodin virheiden kyttääjät, on kiikuttaa lapsi erikoislääkärille. Hiljenee eukkojen suut, kun nokan edessä on erikoislääkärin todistus siitä, että lapsi on normaali. Kerran olen tätä menetelmää käyttänyt neuvolassa, jos käsiteltiin hyvin epäasiallisesti lapsen painonkehitystä. Ei muuta kuin käynti lastentautien erikoislääkärillä, jonka diagnoosi oli, että hoikka, mutta terve lapsi, joka kehittyy normaalisti. Ei ole sen koommin tarvinnut kuunnella painokäyristä mitään asiattomia kommentteja.