Haluan sektion! Onko järkeä?

Ihan ensiksi haluaisin sanoa, että erota näistä viesteistä ne, jotka kertovat suunnitellusta sektiosta ja ne, jotka kertovat kiireellisestä/hätäsektiosta. Kun synnytys on jo lähtenyt käyntiin, kohtu on paljon verekkäämpi ja käsitykseni mukaan hätä-/kiireellisen sektion jälkeen äiti on paljon kipeämpi kuin elektiivisen sektion.



Itse sain sektion synnytyspelko-nimikkeellä, asiassa oli kyllä muitakin seikkoja. Pelkäsin ennen kaikkea lapsen mahdollista hapenpuutetta alatiesynnytyksen aikana erinäisistä syistä. No, pelkohan se on myös tuo pelko.



Kokemukseni sektiosta on oikein hyvä. On totta, että alussa sektioitu joutuu makaamaan eikä pysty hoitamaan vauvaa. No, meillä se tarkoitti sitä, että isä hoiti. Toisaalta oli vain plussaa, että esikoisen vanhemmista isälle opetettiin ensimmäisenä vaipan vaihto, pukeminen ja muut hoitotoimet. Meillä isällä oli ennestään paljon vähemmän kokemusta lapsista, etenkin vauvoista, ja oli vain hyvä, että minä sitten en "kaikkitietävänä" opettanut häntä ja vahtinut vieressä, vaan että hän opetti minulle. Lisäksi isän ja vauvan välille syntyi heti voimakas tunneside, kun isä hoiti alussa niin paljon pientä. Eikä se sängyssä makaaminen estänyt silti vauvan ihailua. Ekan päivän olin enimmäkseen tokkurassa ja ihan pihalla, mutta kyllä se vauva silti sai olla kainalossa ja rinnalla, tyynyllä vain tuettiin niin, ettei ollut putoamisen riskiä.



Aluksi mulla oli kipupumppu. Vaikka kivut eivät olleet mitään ihan mahdottomia sektion jälkeen, otin pumpusta lääkettä ensimmäisten tuntien aikana aina kuin mahdollista (10 minuutin välein sai, ja seurasin kellosta milloin pitää painaa painiketta). Uskon, että tämä oli suurin syy nopeaan toipumiseeni. Kipu ei päässyt missään vaiheessa pahaksi. Kun pumppu otettiin pois vuorokauden kuluttua sektiosta, hoitajatkin ihmettelivät kun siellä oli vielä puolet lääkkeestä jäljellä. Ekojen tuntien jälkeen en tarvinnut enää niin paljoa lääkettä, suun kautta otettavat riitti ihan hyvin. Tärkeintä siis on hoitaa ihan alun kipu todella hyvin.



Sain sairaalassa hyvin apua, ruoka tuotiin tarjottimella sängyn viereen kunnes pääsin jaloilleni. Samoin vauva tultiin nostamaan kainalooni/rinnalle ja takaisin sänkyyn aina tarvittaessa (tietysti pidin kerralla kauan kainalossa, ettei hoitajien tarvinnut rampata). Ja pianhan sieltä sängystä pääsee ylös. Itselläni ensimmäinenkään ylösnousu ei tehnyt mitenkään hirveän kipeää, mulla oli moottoroitu sänky, ja nostin sen istuvaan asentoon ja siitä sitten vaan jalat lattialle ja liikkeelle (tietysti ekalla nousulla oli sairaanhoitajat molemmilla puolilla valmiina ottamaan kopin, jos huippaa).



Jo osastolla hoitajat ihmettelivät, että olenpas hyvävointinen sektioäiti. Meni tosi hyvin. Ainoat suuremmat kivut tulivat ilman kerääntymisestä kainaloihin ja suoliston kurinoista (sektiossa käytetty selkärankapuudutus lamaa suolistonkin toiminnan ja joillakin tekee kipeää, kun suolisto taas käynnistyy), mutta niihinkin sain lääkkeen, kun hoksasin että eivät nämä olekaan jälkisupistuksia vaan ihan muita kipuja. Leikkaushetkellä mulla oli kova yskä, eikä yskiminenkään tehnyt kovasti kipeää, kunhan vaan muisti painaa tyynyn haavaa vasten ennen kuin yski, tai edes käsillä tukea. Myöhemmin kotona, kun yskä yllätti vauvan ollessa sylissä, ei auttanut kuin vain yskiä ilman tukemista, eikä siitäkään mitään vaurioita tullut. Yskä itse asiassa lisää vatsaontelon sisäitä painetta l. painaa kohdussa olevaa haavaa kiinni päin.



Itselleni sektio oli todella hyvä kokemus. Tähän vaikuttaa varmasti myös se, että olin kovasti toivonut sektiota, ts. olin erittäin hyvin motivoitunut siihen. Jo viikon kuluttua sektiosta touhusin kotona niin, että kotikäynnille tullut neuvolan terveydenhoitaja käski ottaa rauhallisemmin ja levätä. Ainut isompi miinus sektiosta oli, että nostelukiellon takia en päässyt vauvan kanssa kuukauteen itsekseni ulos (vaunut olisi pitänyt nostaa ulos), mutta ei tuokaan niin haitannut talvivauvan kanssa. Ulkoiltiin sitten iltaisin ja viikonloppuisin, kun oli leutoa keliä ja iskä paikalla vaunuja nostelemassa.

MUTTA kolmannen jälkeen sanon, että ehdottomasti alatiesynnytys.



Ekassa synnytyksessä (alatie) repesin pahoin ja olin todella kipeä pitkään, sen jälkeen toisen synnytyksen (sektio) pitkä toipilasaika tuntui helpommalta, kun sentään pystyi istumaan. Kolmas synnytys (alatie) oli todella helppo ja se sai minut kääntymään ehdottomasti alatiesynnytyksen puolelle. Sujuessaan hyvin siitä toipuu erittäin nopeasti ja on minusta kokemuksieni, myös sen ensimmäisen kamalan, pohjalta paras ratkaisu.

Esikoiseni syntyi perätilan takia suunnitellulla sektiolla ja toinen lapseni normaalisti alateitse. Sektio meni hyvin, toivuin hyvin, haava parani hyvin, mutta siitä huolimatta tuo toisen lapseni synnytys oli paljon helpompi ja mukavampi kokemus kuin sektio. Toipuminen oli monta kertaa nopeampaa kuin sektion jälkeen, ei ollut haavakipuja yms. MUTTA minulla tuo alatie olikin helppo ja nopea, ei millään tavalla traumaattinen kokemus.

Mulla tosiaan oli traumaattinen kokemus ja sektio taitaa olla se ainut vaihtoehto.



Miten kauan siitä sektiosta toipumiseen sitten menee? Mitä ei voi tai voi tehdä sektion jälkeen? Millon esim pääsee salille ja liikuntaa harrastamaan?



Mulla taisi mennä alatiesynyntyksen jälkeen noin 2 kuukautta ennen kuin kykenin salille. Eli alatiesynnytyksesäkin voi mennä aikansa toipumiseen.



ap

Mä kuolisin mieluummin kun kokisin sektion uudelleen. Käyn vieläkin pelkopolilla traumojen takia enkä halua enää lapsia lisää, vaikka alunperin halusin.

Alatiesynnytys oli pientä sektion tuomiin kauheuksiin verrattuna. Kipua, oksennusta, liikuntakyvyttömyyttä ja ikuinen kihinä ja kutina arven ympäristössä. Tunto ei myöskään palaa.



Mä en menis ikinä teurastettavaksi enää, mutta päätä sinä miten koet parhaaksi. Voihan olla että sulle sattuu suht hyväkin sektio, mutta muista että näin voi käydä myös alatiesynnytyksen kohdalla, minkä uskon olevankin todennäköisempää.

Mulla meni toipumiseen ehkä 8kk

Pahimpaan tietty se kuukaus tai pari mutta ihan täysin tunsin olevani voimissani vasta 8kk päästä, toki kutina ja mahan tunnottomuus vaivaa yhä 3vuoden jälkeen.

Oma kokemukseni on 8 vuoden takaa, mutta mitä nyt muistan niin kuukauden ajan on nostokielto eli ei saa nostaa mitään vauvaa painavampaa. Toki mukavaa kun voi huoletta jättää imuroinnit sun muut miehelle. ;) Tikit kiristivät aluksi tosi ikävästi ja sängystä ylösnouseminen piti tehdä harkiten kyljen kautta, muutoin vihlaisi oikein mukavasti. Verta minulla meni sektiossa enemmän kuin alatiesynnytyksessä ja valokuvissa olenkin aika kalpeanaamainen vielä ristiäisissä. Liikkuminen piti aloittaa varovasti, muistaakseni kävin kyllä rauhallisilla vaunulenkeillä n. viikko sektiosta. Alavatsa oli pitkään tunnoton. En edes muista milloin ihotunto alkoi palautua, mutta aikaa siihen meni.

Näitä juttuja lukeissa alkaa olla vahvasti sitä mieltä, etten hanki enää lapsia.



En mä vaan ole valmis kärsimään tolla tavalla :( Sääli. Ois kiva saada vielä se toinen lapsi ja oon mä salaa haaveillu varsinkin tytöstä. Tää ensimmäinen on poika.



ap

Mä kuolisin mieluummin kun kokisin sektion uudelleen. Käyn vieläkin pelkopolilla traumojen takia enkä halua enää lapsia lisää, vaikka alunperin halusin. Alatiesynnytys oli pientä sektion tuomiin kauheuksiin verrattuna. Kipua, oksennusta, liikuntakyvyttömyyttä ja ikuinen kihinä ja kutina arven ympäristössä. Tunto ei myöskään palaa. Mä en menis ikinä teurastettavaksi enää, mutta päätä sinä miten koet parhaaksi. Voihan olla että sulle sattuu suht hyväkin sektio, mutta muista että näin voi käydä myös alatiesynnytyksen kohdalla, minkä uskon olevankin todennäköisempää.

Minulle ei tullut sektiosta mitään ongelmia, olin seuraavana päivänä jalkeilla ja kotiuduin 3vrk kuluttua. Ei ollut juurikaan edes kipuja ja olin paljon paremmassa kunnossa kuin ne äidit jotka synnyttivat ison vauvan alakautta... Itsekin tiedän vain onnistuneita sektioita, vaikka mm. äidilläni ja ystävälläni oli hätäsektiot. Minulla on muistona vain pieni haalistuva arpi, kaikki meni aivan nappiin. Ainut mikä oli niin rankkaa liikuntaa ei saanut kovin pian aloittaa.

Mulla meni toipumiseen ehkä 8kk

Pahimpaan tietty se kuukaus tai pari mutta ihan täysin tunsin olevani voimissani vasta 8kk päästä, toki kutina ja mahan tunnottomuus vaivaa yhä 3vuoden jälkeen.

siis onks se ihan normaalia, että kutina ja tunnottomuus vaivaa vielä kolmen vuoden jälkeen?

Mulla yli 80% kavereista jotka kokenut molemmat synnytystavat sanovat että menisivät mieluummin alatiesynnytykseen koska se on helpompi.

Tunnen paljon äitejä koska meillä on laaja äitiklaani. ;)

:D

Itse ihan samaa mieltä, sektio oli kamala kokemus, vaikka alatiesynnytyskin on kipeä, niin kyllä sektio oli vieläkin pahempi. Sitä ei vaan jostain syystä tajuta.

Mulla meni toipumiseen ehkä 8kk

Pahimpaan tietty se kuukaus tai pari mutta ihan täysin tunsin olevani voimissani vasta 8kk päästä, toki kutina ja mahan tunnottomuus vaivaa yhä 3vuoden jälkeen.

siis onks se ihan normaalia, että kutina ja tunnottomuus vaivaa vielä kolmen vuoden jälkeen?

Lääkäri sanoi että kuuluu asiaan, että saattaa kutista hermovaurioiden takia ja tottakai on tunnoton kun hermoradat on katki, nehän ei koskaan korjaannu.

mulla taustalla yksi vaikea alatiesynnytys, joka oli kokonaisuutena ihan kamala. kun pääsin sairaalasta kotiin olin vielä sellaisessa kunnossa, että kävellä ei voinut kun muutamia metrejä (lähinnä sohvan ja vessan väliä), istua ei todellakaan voinut ja silmissä sumeni aina ylösnoustessa. Kesti kauan toipua.



sitten mulle on tehty myös kaksi sektiota. Kivuttomia ja helppoja minun kannalta ovat olleet ja liikkuminenkaan ei ollut vaikeaa parin päivän jälkeen. Haavat parani hyvin

Ja mulla meni kaikki hyvin. Tehtiin yleisanestesiassa, joten nukuin onnellisesti ensimmäisen vuorokauden kipulääketipassa. Seuraavana aamuna kipulääkepumppu pois ja pääsin itse nousemaan istumaan ja kävellen suihkuun.



Kipuja ei oikeastaan isommin ollut, pärjäsin pelkällä parasetamolilla 1g x 3/vrk, buranaa olisi voinut ottaa lisäksi mutta olen allerginen. Väsymys oli melkoinen ensimmäiset 2 viikkoa sektion jälkeen mutta hoidin vauvan silti itse ilman ongelmia.



Toinenkin lapsi syntyy lähiviikkoina sektiolla, se ei pelota eikä jännitä. Esikoiselle piti järjestää lastenhoitaja, koska nostelukielto on päällä 4 viikkoa sektion jälkeen.



Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus.

mulla ei ainakaan mitään kutinaa tai tunnottomuutta ole ollut sektioiden jälkeen..

Itse olen menossa viikon päästä suunniteltuun sektioon synnytyspelon vuoksi. Odotan kaksosia. Itselläni a vauva on hyvässä tarjonassa, joten alatiesynnytys kohdallani olisi mahdollisinen. Mutta jokainen synnyttäjä tietää, että synnytystilanteessa voi tapahtua mitä vaan ja lopulta voidaankin päätyä sektioon. Omalla kohdallani tilanne on se,että a vauva voisi syntyä alakautta, mutta b vauva voitaisiin joutua sektioimaan. Eli toisinsanoen olisin rikki, niin alhaalta,että ylhäältä. Ja tuo on viimeinen mitä haluan. Taustalla on 2 kpl alatie synnytyksiä, joista molemmista on huonot muistot, joten itse olen päätynyt sektioon.

alatiesynnytys oli lastenleikkiä siihen verrattuna.

Tuo tunnottomuus on tosi yleistä, hermothan siinä katkeaa ja jos joku väittää muuta niin on melkonen tuuri käyny.

Luulisin että olen aika saman läpikaynyt kuin sinä. Eka synnytys (alatie) oli täysin hallitsematon juttu, pitkä ja hidas synnytys jossa voimat loppuivat täydellisesti. Tosin en saanut siitä fyysisiä vammoja sen kummempia eli toivuin varmaan normaalisti. Henkisesti siitä jäi aivan kauheat muistot.



Toiseen synnytykseen taistelin pelkopolin kautta pelkosektion ja täytyy sanoa että en tunnista omaa sektiotani näistä jutuista mitä tässäkin ketjussa on.



Pelkosektio tehtiin suunniteltuna sektiona, ja se oli täysin hallittu juttu, alkoi klo 9.00. Lapsi oli iso ja kerran joutuivat suurentamaan haavaa. Leikkauksen jälkeen sai kipupumpun ja käytin sitä, en muista mitään erityistä kipua. Koko ajan pystyi istumaan normaalisti. Jälkivuotoa oli vain hetken aikaa.



Sektion jälkeen täytyy nousta kyljen kautta ylös sängystä, mutta jo muutamassa päivässä toipuu ihan toimintakykyiseksi ja kotona pärjää. Kuukauden päästä olo oli jo ihan normaali ja haavakin parani ok. Kevyesti aloin hölkkäillä n 8 viikon päästä sektiosta ja haava parani hyvin. En ole kärsinyt mistään kutinoista tai tunnottomuudesta.



Eli; sektio oli ihan leporetki. Lapset on jo tehty (2 kpl) mutta ikinä minua ei saisi uudestaan alatiesynnyttämään, sen sijaan sektiosta kokemuksen aivan ok, ihanan hallittu juttu.

takana vain alatiesynnytyksiä (kolme), mutta vastaan nyt koska ensimmäinen oli melko raisu kokemus.



Eli monta asiaa meni pieleen..Lopulta päädyttiin kiskomaan vauva imukupilla, kätilöiden suunnilleen maatessa mahani päällä työntämässä vauvaa alaspäin, ja itse piti ponnistaa siinä samalla sen minkä jaksoi. Vauvan sydänäänet romahti ja siitä hirveä kiire..monta muutakin asiaa meni vähän persiilleen, mutta siitä selvittiin hengissä, sehän se pääasia on.



No, toinen synnytys hirvitti, mutta itse en sektiota halunnut edes ajatella, sillä minä kammoan leikkauksia, en tiedä miksi.



No, tämä toinen synnytys oli jotain niin täysin erilaista, että en ikinä olisi voinut kuvitella synnytyksen olevan niin hyvä kokemus!

Lopulta päädyin vielä synnyttämään ilman kivunlievitystä, koska ensimmäisen aikaan jäi kauhea kammo epiduraalin ja ilokaasun suhteen.

Toivuin tosi nopeasti ja koko synnytys oli kerrassan hyvä kokemus (tosi tuskallinen, mutta kuka sitä vauvan syliin saannin jälkeen enää jaksaa muistella).



Samoin kolmas, meni samaa rataa toisen synnytyksen kanssa.



Kyllä toinen synnytys voi siis olla täysin erilainen, joskin ymmärrän pelkosi.

Kai se nyt on sanomattakin selvää ettei kumpikaan synnytystapa takaa helppoa synnytystä. Haloo ihmiset.



Ja jos nyt mietitään niin luulisi alatiesynnytyksessä olevan isommat mahikset saada "helppo" tapa.



Naurattaa kun mennään hakemaan sitä helppoa tapaa saada lapsi ulos, kun sitä ei takaa yhtään mikään. No jos nukutetaan vuodeksi ja sektioidaan niin siinä...opettele sitten kävelemään, mutta hei kivutonta! :D