Haluan sektion! Onko järkeä?

Minä olen synnyttänyt molemamt lapset sektiolla (ihan suunnitellusti ja sovitusti, asun ulkomailla), ja kokemus oli mitä parhain molemmilla kerroilla. Nopea toipuminen, muutaman päivän päästä harrastin jo liikuntaakin. Meillä lapsiluku täynnä, mutta jos vielä lapsia tulisi niin ilman muuta sektiolla.

Että vaikka se ei sinulle ole ollut kamalaa, jollekin muulle on voinut olla.

Miksei puhuta siitä, kuinka moni alatiesynnytyksessä saa vaikeasti parannettavia vaurioita alapäähänsä? Näitä ongelmia onneksi ei ole sektiossa.

t. 30

Ekassa sektiossa vaurioitui mahan pintahermotus haavan yläpuolelta noin 15 cm x 15 cm alueelta. Pysyvästi. Eli oireet vielä viiden vuoden kuluttua ekasta sektiosta ovat satunnainen haavan alueen kipu, jomotus, särky, kutina sekä osittainen puutuneisuus. Kun tuota aluetta hivelee kädellä, se on ikäänkuin puutunut. Ei siis täysin tunnoton. Lapset ei voi hyppiä mahan päällä, koska haavaan sattuu silloin. En voi käyttää kireitä housuja, koska muuten koko kohdun aluetta särkee aika kovaa pari päivää. Jo ekan sektion jälkeen kivut olivat aivan kammottavat. Makasin vain ja pissa meni pussiin, jota hoitajat kävi vaihtamassa. Alueella oli heti sellaista polttavaa kipua ja pelkkä paidan hipaisu sattui. Lääkäri sanoi, että taisi sitten hermoja katketa, mikä on tosi yleistä.

Tokassa sektiossa ei tilanne parantunut, mutta ei onneksi pahentunutkaan.

Molemmista söin särkylääkkeitä miltei kaksi kuukautta yötä päivää, molemmista makasin 2 ekaa vuorokautta sairaalansängyssä kykenemättä liikkumaan, koska oli niin kovat kivut kipulääkityksestä huolimatta.

Ehkä se muiden armoilla oleminen niin leikkauksessa ja sen jälkeen oli pahinta. Mutta kyllä nämä kivut ja tunnottomuudet ovat tosi ärsyttäviä.

Kolmas olisi sektio, joten ei kiitos.

Lisäksi kohdussa on ikuiset viillot ja arvet, jotka ei sinne kuulu. Kohtu voi revetä seuraavassa raskaudessa tai alkio kiinnittyä arpeen kohtalokkain seurauksin.

Lisäksi kun maha on venytetty, kun lapsi on revitty siitä aukosta ja sit kiristetään iho kiinni, niin sektiohaavan yläpuolelle jää sellainen vaakatasossa olevan makkara tai pussi, jota ei jumpallakaan saa pois. Että jos kiinnostaa oma ulkonäkö, niin tuokin on hyvä tietää.

Kiitos että kerroit, näitä huonoja kokemuksia pitäisi enemmän tuoda esiin, jotta todellisuus sektiosta olisi tietoisuudessa. Tai tämän puolen todellisuus, ettei sektio todellakaan ole mikään avain taivaaseen, ei edes lähelle. Nostan sinulle hattua, että olet kokenut kaksi noin vaikeaa synnytystä. :(

Jatkan vielä sen verran, että ei ollut kivaa myöskään se osastolla olo ekat pari päivää, kun vauvan hoito oli mahdotonta. Vauva oli vieressä vaunussa, mutta piti aina soittaa kelloa ja odottaa hoitajaa, jotta se nostettiin rinnalle tai että sen vaippaa vaihdettiin jne. Vauva joutui itkemään jonkun aikaa, koska eihän sieltä heti ehditä tulla kun kello soi.

Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja.

Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee.

Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne.

Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Myöskin sektion kokeneena en ikinä haluaisi uudestaan, ellei ole hengestä kiinni. Se tunne, varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla, ettet pysty vastaamaan lapsesi tarpeisiin heti, et pysty vaihtamaan ensimmäisiä vaippoja ja olet kaikessa riippuvainen muista VAIKKAKIN vain sen yhden päivän, se yksi päivä oli ainakin minulle erittäin tärkeä ja tunsin epäonnistumisen tunnetta vaikka järjellä ymmärsinkin muuta.

Haluan alatiesynnytyksen koska se on erittäin todennäköistä, että se on parempaa ja kivuttomampaa kuin sektio parhaimmillaan. Minullakin meni sektiossa moni asia vikaan mutta vaikka poissuljen "epänormaaliudet" en ikinä ottaisi enää vapaaehtoisesti sitä riskiä että tunnen miten sisäelimeni valuvat ulos ja hakevat paikkaansa kun yritän kääntyä kyljelle imettämään vastasyntynyttä lastani.

Minä olen synnyttänyt molemamt lapset sektiolla (ihan suunnitellusti ja sovitusti, asun ulkomailla), ja kokemus oli mitä parhain molemmilla kerroilla. Nopea toipuminen, muutaman päivän päästä harrastin jo liikuntaakin. Meillä lapsiluku täynnä, mutta jos vielä lapsia tulisi niin ilman muuta sektiolla.

Että vaikka se ei sinulle ole ollut kamalaa, jollekin muulle on voinut olla.

Miksei puhuta siitä, kuinka moni alatiesynnytyksessä saa vaikeasti parannettavia vaurioita alapäähänsä? Näitä ongelmia onneksi ei ole sektiossa.

t. 30

ja kyllä niistä puhutaankin. Mutta kunhan mainitsin että vaikka se sektio on jollekin todella helppo yms, niin ei se kaikille ole. Kuten ei ole se alatiesynnytyskään.

Ekassa sektiossa vaurioitui mahan pintahermotus haavan yläpuolelta noin 15 cm x 15 cm alueelta. Pysyvästi. Eli oireet vielä viiden vuoden kuluttua ekasta sektiosta ovat satunnainen haavan alueen kipu, jomotus, särky, kutina sekä osittainen puutuneisuus. Kun tuota aluetta hivelee kädellä, se on ikäänkuin puutunut. Ei siis täysin tunnoton. Lapset ei voi hyppiä mahan päällä, koska haavaan sattuu silloin. En voi käyttää kireitä housuja, koska muuten koko kohdun aluetta särkee aika kovaa pari päivää. Jo ekan sektion jälkeen kivut olivat aivan kammottavat. Makasin vain ja pissa meni pussiin, jota hoitajat kävi vaihtamassa. Alueella oli heti sellaista polttavaa kipua ja pelkkä paidan hipaisu sattui. Lääkäri sanoi, että taisi sitten hermoja katketa, mikä on tosi yleistä. Tokassa sektiossa ei tilanne parantunut, mutta ei onneksi pahentunutkaan. Molemmista söin särkylääkkeitä miltei kaksi kuukautta yötä päivää, molemmista makasin 2 ekaa vuorokautta sairaalansängyssä kykenemättä liikkumaan, koska oli niin kovat kivut kipulääkityksestä huolimatta. Ehkä se muiden armoilla oleminen niin leikkauksessa ja sen jälkeen oli pahinta. Mutta kyllä nämä kivut ja tunnottomuudet ovat tosi ärsyttäviä. Kolmas olisi sektio, joten ei kiitos. Lisäksi kohdussa on ikuiset viillot ja arvet, jotka ei sinne kuulu. Kohtu voi revetä seuraavassa raskaudessa tai alkio kiinnittyä arpeen kohtalokkain seurauksin. Lisäksi kun maha on venytetty, kun lapsi on revitty siitä aukosta ja sit kiristetään iho kiinni, niin sektiohaavan yläpuolelle jää sellainen vaakatasossa olevan makkara tai pussi, jota ei jumpallakaan saa pois. Että jos kiinnostaa oma ulkonäkö, niin tuokin on hyvä tietää.

Kiitos että kerroit, näitä huonoja kokemuksia pitäisi enemmän tuoda esiin, jotta todellisuus sektiosta olisi tietoisuudessa. Tai tämän puolen todellisuus, ettei sektio todellakaan ole mikään avain taivaaseen, ei edes lähelle. Nostan sinulle hattua, että olet kokenut kaksi noin vaikeaa synnytystä. :(

Jatkan vielä sen verran, että ei ollut kivaa myöskään se osastolla olo ekat pari päivää, kun vauvan hoito oli mahdotonta. Vauva oli vieressä vaunussa, mutta piti aina soittaa kelloa ja odottaa hoitajaa, jotta se nostettiin rinnalle tai että sen vaippaa vaihdettiin jne. Vauva joutui itkemään jonkun aikaa, koska eihän sieltä heti ehditä tulla kun kello soi. Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja. Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee. Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne. Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Myöskin sektion kokeneena en ikinä haluaisi uudestaan, ellei ole hengestä kiinni. Se tunne, varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla, ettet pysty vastaamaan lapsesi tarpeisiin heti, et pysty vaihtamaan ensimmäisiä vaippoja ja olet kaikessa riippuvainen muista VAIKKAKIN vain sen yhden päivän, se yksi päivä oli ainakin minulle erittäin tärkeä ja tunsin epäonnistumisen tunnetta vaikka järjellä ymmärsinkin muuta. Haluan alatiesynnytyksen koska se on erittäin todennäköistä, että se on parempaa ja kivuttomampaa kuin sektio parhaimmillaan. Minullakin meni sektiossa moni asia vikaan mutta vaikka poissuljen "epänormaaliudet" en ikinä ottaisi enää vapaaehtoisesti sitä riskiä että tunnen miten sisäelimeni valuvat ulos ja hakevat paikkaansa kun yritän kääntyä kyljelle imettämään vastasyntynyttä lastani.

sektio yksityissairaalassa ja siellä pelasi huonepalvelu 24 h. Mitäs nöyryyttävää siinä on, että hoitaja tuo mehua? Minä ainakin nautiskelin ja katselin telkkua, surffasin netissä, lueskelin..Vielä kun oli yksityishuone, niin mikäs siellä oli ollessa. Kotiuduin kuitenkin parissa päivässä :)

t. 29, sektiot ulkomailla

varmaan ottaa selvää miten alatiesynnytyksestä selviää mahdollisimman vähin vammoin eli ei epiduraalia, pysty ponnistusasento jne. koska sektion riskit ovat kuitenkin suuremmat. Molemmista voi kuitenkin selvitä ilman pysyviä vammoja ja useimmille näin käykin mutta riskien kannalta mahdollisimman luonnollinen synnytys on paras. Bebesin sivuilla on hyvää infoa asiasta, esimerkiksi.



-Yksi käynnistetty synnytys päättynyt hätäsektioon ja se näkyy että tuntuu todennäköisesti ikuisesti

Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja.

Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee.

Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne.

Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Hehän kipeimmin tarvitsevat miehen apua.

Mulla oli vaikea alatiesynnytys. Olin sairaalassa 4 yötä, joista 2 ilman miestä ja 2 perhehuoneessa. Mä en voinut hakea mitään ruokia itse, pääsin kävelemään vain vessaan. Vasta viimeisenä päivänä liikuin enemmän itse. Onneksi saimme kahdeksi viimeiseksi yöksi perhehuoneen, muuten en olisi saanut imetystä alkuun kunnolla. En voinut edes oikein nostella vauvaa, osittain huonon kunnon takia, osittain kanyylin takia.

2 alatiesynnytystä ulkomailla. sain valita syntymäpäivän ja synnytystavan. valitsin alatien, enkä leikkausta viim. eräpäivänä tai jopa aiemmin. ja olen erittäin tyytyväinen päätöksiini. ulkomailla saa epiduraaliakin norsun kaatamiseen, ei tuntunut mikään missään :).

varmaan ottaa selvää miten alatiesynnytyksestä selviää mahdollisimman vähin vammoin eli ei epiduraalia, pysty ponnistusasento jne. koska sektion riskit ovat kuitenkin suuremmat. Molemmista voi kuitenkin selvitä ilman pysyviä vammoja ja useimmille näin käykin mutta riskien kannalta mahdollisimman luonnollinen synnytys on paras. Bebesin sivuilla on hyvää infoa asiasta, esimerkiksi.

-Yksi käynnistetty synnytys päättynyt hätäsektioon ja se näkyy että tuntuu todennäköisesti ikuisesti

että vaikka itse tekisi mitä, voi se silti olla aivan kauhea. Mulla esim. lyhyet supistukset, väärä tarjonta ja isohko lapsi, jolla napanuora kaulan ympärillä (ei onneksi vaikuttanut vauvaan, mutta vaikeutti ulostuloa entisestään).

Jatkan vielä sen verran, että ei ollut kivaa myöskään se osastolla olo ekat pari päivää, kun vauvan hoito oli mahdotonta. Vauva oli vieressä vaunussa, mutta piti aina soittaa kelloa ja odottaa hoitajaa, jotta se nostettiin rinnalle tai että sen vaippaa vaihdettiin jne. Vauva joutui itkemään jonkun aikaa, koska eihän sieltä heti ehditä tulla kun kello soi.

Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja.

Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee.

Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne.

Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Me saimme sektiosta huolimatta perhehuoneen NKL:llä, sain vain aamupalan sektion jälkeisenä päivänä sängyn viereen ja loput ruuat hain itse tarjottimella ruokalasta oman sängyn viereen.

Sektiosta toipuminen on tietysti yksilöllistä, mutta ainakaan minulle ei tullut missään vaiheessa nöyryyttävä olo, siitäkään huolimatta että tuo pissakatetri oli pakollinen ensimmäisen vuorokauden verran kunnes pääsin liikkeelle itse. Harmi, että sinulla on tällainen kokemus.

Jatkan vielä sen verran, että ei ollut kivaa myöskään se osastolla olo ekat pari päivää, kun vauvan hoito oli mahdotonta. Vauva oli vieressä vaunussa, mutta piti aina soittaa kelloa ja odottaa hoitajaa, jotta se nostettiin rinnalle tai että sen vaippaa vaihdettiin jne. Vauva joutui itkemään jonkun aikaa, koska eihän sieltä heti ehditä tulla kun kello soi.

Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja.

Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee.

Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne.

Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Me saimme sektiosta huolimatta perhehuoneen NKL:llä, sain vain aamupalan sektion jälkeisenä päivänä sängyn viereen ja loput ruuat hain itse tarjottimella ruokalasta oman sängyn viereen.

Sektiosta toipuminen on tietysti yksilöllistä, mutta ainakaan minulle ei tullut missään vaiheessa nöyryyttävä olo, siitäkään huolimatta että tuo pissakatetri oli pakollinen ensimmäisen vuorokauden verran kunnes pääsin liikkeelle itse. Harmi, että sinulla on tällainen kokemus.

Minä vuonna muka sait perhehuoneen Naistenklinikalla sektioituna?? Mulle on sanottu molemmissa sektioissa, että perhehuonetta EI KUKAAN SEKTIOITU SAA.

Ainakin kätilöopistolla saa ainakin oman yksityishuoneen. Ja näin sain itsekin, kun synnytin pienemmässä sairaalassa, molemmilla kerroilla oma huone juuri tästä syystä, että esim. haavatulehdus tarttuu helpommin isossa huoneessa, kivunhoito, vauvanhoito helpompaa...



Kuulostaa oudolta, oletko varma, että se ettet saa perhehuonetta johtui sektioistasi?

Ainakin kätilöopistolla saa ainakin oman yksityishuoneen. Ja näin sain itsekin, kun synnytin pienemmässä sairaalassa, molemmilla kerroilla oma huone juuri tästä syystä, että esim. haavatulehdus tarttuu helpommin isossa huoneessa, kivunhoito, vauvanhoito helpompaa...

Kuulostaa oudolta, oletko varma, että se ettet saa perhehuonetta johtui sektioistasi?

takana synnytyspelon vuoksi, kaikki loistavia kokemuksia. Joka kerta olemme saaneet perhehuoneen ja olen ollut jo iltapäivällä (leikkaus aamulla klo 9) jalkeilla, ja katetri ja kanyyli on otettu pois jo silloin.



Sairaalassa kaksi yötä ja kotiin, eikä juurikaan kipuja! Ikimaailmassa en suostuisi synnyttämään alakautta. Luonnontonta kärsimystä!

Minä vuonna muka sait perhehuoneen Naistenklinikalla sektioituna?? Mulle on sanottu molemmissa sektioissa, että perhehuonetta EI KUKAAN SEKTIOITU SAA.

Viime vuonna. :-) Oli varmaan sitten hyvä tuuri että oli huone vapaana.

Hei! Minulle tehtiin NKL:lla elektiivinen sektio2009 ja jo kauan ennen leikkauspäivää minulle tehtiin selväksi, ettei sektioäideille anneta perhehuonetta. Parusteluna käytettiin sitä, että sektioäidit tarvitsevat apua (mitä varten ne isät sitten ovat siellä perhehuoneissa) ja sitä, että perhehuoneessa on normaali sänky, josta sektioäiti ei pääse ylös. Tämäkin aivan naurettava, näennäinen perustelu, koska se sama jenkkisänky minua odotti kotonakin jonne minut ajettiin muutaman päivän kuluttua sektiosta, ja ihan hyvin pääsin sängystä ylös!!

Muutenkin sektioäitien kohtelu NKL:lla oli todella töykeää, etenkin jos indikaationa oli sype-diagnoosi. Juttelin paljon muiden sype-äitien kanssa ja heidänkin kokemuksensa olivat todella negatiivisia. Aion tehdä asiasta kantelun, en silloin jaksanut toimia, sairastuin aika pahaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Yksi asia on kuitenkin varma; jos lapsia siunaantuu lisää, Naistenklinikalle en enää mene!!

koska minulle tehtiin sektio 2008 ja meillä oli perhehuone koko sen ajan kun olin sairaalassa. Se on sairaalakohtaista, mutta en ole kuullut keneltäkään ettei olisi saanut sektiossa perhehuonetta.

Perhehuoneeseen ei sektioituja äitejä oteta edes poikkeustapauksissa, näin Helsingin Naistenklinikalla. Eli mulla ei ollu miestä siellä apuna kuin joitakin tunteja.

Ekan lapsen kohdalla oli tosi avutonta maata sängyssä kykenemättä mihinkään. tokan kanssa tiesin jo, miten asia menee.

Lisäksi tosiaan kusi tuli pussiin, jota vaihdettiin tietenkin öisinkin. Öisin vauva otettiin hoitajille, just kun en pystynyt liikkumaan lainkaan ylös sängystä, en edes istumaan. Ruuat tuotiin sängyn viereen jne.

Jos alkoi janottaa yöllä, piti soittaa kelloa ja pyytää hoitajia tuomaan. Tosi nöyryyttävää

Hehän kipeimmin tarvitsevat miehen apua.

Mulla oli vaikea alatiesynnytys. Olin sairaalassa 4 yötä, joista 2 ilman miestä ja 2 perhehuoneessa. Mä en voinut hakea mitään ruokia itse, pääsin kävelemään vain vessaan. Vasta viimeisenä päivänä liikuin enemmän itse. Onneksi saimme kahdeksi viimeiseksi yöksi perhehuoneen, muuten en olisi saanut imetystä alkuun kunnolla. En voinut edes oikein nostella vauvaa, osittain huonon kunnon takia, osittain kanyylin takia.

En tosiaan saanut sektion jälkeen perhehuonetta, vaikka kuinka kysyin. Vastaus oli tosiaan, että ei kukaan saa. Onko se nyt niin?!

ei ole järkeä.



Olen kokenut sekä sektion että alatiesynnytyksen, ja kyllä se vain niin on, että normisynnytyksen jälkeen olin jalkeilla seuraavana päivänä, sektion jälkeen meni kuukausi, että pystyin edes kävelemään normaalisti. (Eikä alatiesynnytykseni edes ollut mikään "helppo", vaan päätyi imukuppiulostuloon.)

ja olen molempiin sektiosynnytyksiin erittäin tyytyväinen.



Ekan jälkeen olin todella kipeä ja toipuminen oli suht hidasta, mutta mitään varsinaisia komplikaatioita ei ollut. Toisen sektion jälkeen en ollut missään vaiheessa kipeä ja toipuminen todella nopeaa.



Molemmista sektioista jäi kuitenkin hyvä tunne, myös tuosta ensimmäisestä. Mutta kärsinkin niin pahasta synnytyspelosta (traumaperäisestä) että olin vain onnellinen ettei tarvinnut synnyttää alateitse.



Ihan rehellisesti voin sanoa, että mulla olisi jäänyt lapset tekemättä jos sektio ei olisi ollut mahdollisuus.

ja alateitsesynnytyksestä toipui helpommin. Leikkaushaava oli pari viikkoa niin kipeä että kyljen kääntäminen oli hankalaa, lakanasta piti ottaa kiinni, että pystyi kääntymään. nyt sektiosta on aikaa jo 6 vuotta. Leikkausarven alla on edelleen arpikudosta, tuntuu painellessa, samasta kohdasta menee aina vatsalihakset kipeiksi, ei muualta. laihduin vuosi sitten paljon ja leikkausarven yläpuolelle jäi ällöttävä läskipoimu. varmaankin silloiset läskit ommeltiin haavan yläpuolelle. Eli lähinnä kosmeettista haittaa. huomasin vauva-aikana lapsissa eron, tämä lapsi, joka syntyi sektiolla, oli vauva-aikana paljon herkempi kaikenlaiselle stressille; oli se sitten imetystilanne, pukeminen, autolla matkustus. Tosi ärhäkkä vauva. Nyt isompana on kyllä todella peräänantamaton ja toimelias. Että en tiedä oliko sitten luonteesta kiinni silloin vauvanakin. Nyt kun aikaa on kulunut, näkisin parhaimpana vaihtoehtona sen minkä äiti kokee parhaimmaksi. Se on hetki ihmiselämässä se synnytys, mutta sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. minulla sektio oli sekä lapseni että itseni pelastus, ilman sitä meitä tuskin täällä enää olisi kumpaakaan. minä olisin kuollut verenhukkaan ja lapsi hapenpuutteeseen.

vauvan perätilan takia. Oli oikein mukava kokemus :) taisin jo 4 tunnin päästä pyytää että saisin lähteä kävelemään mutta eivät sit vissiin suostuneet kun piti olla 8h makuuasennossa :D ainoa että isommalla hädällä en käynnyt 1,5 vk ja se teki jo aika tiukkaa! ei siis minkään näköistä ponnistamista voinut tehdä ku sattu niin jumalattomasti kaikki päkertäminen :D mitään buranaa vahvempaa en leikkauksen jälkeen vetänyt, ainoa ne ilmaa poistavat pillerit oli pakko saada sen 6 vai 8 tunnin välein tai oli jumalattomat kivut :D



2kk ei saa nostaa mitään vauvaa painavampaa. Sanotaanko että mulla kesti ehkä 1,5kk että pystyin kävelemään niinkuin ''normaalisti'' ilman että olisi tuntunut ihan napakkaa vihlasua mahassa kävellessä. nyt tuosta on 11kk mennyt leikkauksesta ja haavan kohta vielä tunnoton.



ja vaikka siis kirjoitankin tällä tyylillä niin olen kyllä todella tyytyväinen sektioon vaikka alakautta tietty oisin kokeillu jos olisi ollut mahdollista :)mutta korkea kipukynnys mulla on etttä ymmärrän kyllä toisaalta niitä osastolla 4 päivää sängyssä morfiineilla makaavia äitejä.

Koska haluat selvästi AP saada lapsen, ajattelepa niin, ettet varmasti kadu synnytystä jälkikäteen, vaikka kuinka helvetillinen se tulisi olemaan. Minua se auttoi, samoin kuin esikoiseni katseleminen ja mietin raskaana ollessani, että jälkikäteen tunnen itseni ihan tyhmäksi, että olen edes harkinnut, etten tekisi nykyistä kakkostani tai kolmostani. Olen siis myös kärsinyt helvetillisen 1.synnytyksen, josta tuli pelot, eivät kokonaan menneet 2. osaltakaan, mutta 3. tuli alateitse ilman tikkejä, sain kaiken tarvitsemani avun eikä mitään jälkiongelmia ja parin päivän päästä olin jo ajelemassa ruohoa pihalla! 3. oli vielä kooltaan isokokoinen, jota en olisi varmasti suostunut synnyttämään alateitse, jos sen olisin tiennyt. Luota siihen, että toinen luultavasti syntyy helpommin. Mitäpä, jos kävisit juttelemassa peloistasi, onko mitään tehtävissä toisin, onko mikään sellainen mennyt pieleen synnytyksessä, mitä voisi välttää seuraavassa? Itse pelkäsin nimenomaan kipua, mihin en ollut saanut riittävästi apua. Suunnittelu auttoi niin, että sain kivunlievitystä hyvin, hyvin paljon, loppuun saakka ja heti, kun synnytys alkoi. Pelkästään tieto siitä, että apu on saatavilla, auttaa jaksamaan. Olisi kiva kuulla, mitä päätät.