Syrjitty 10v poikani surettaa :(

Tuo varmasti pitää paikkaansa että sosiaaliset taidot kehittyy hitaammin ja ystävät löytyvät viiveellä. Hyvä on se että kaverit eivät enää saa hermostumaan, ärsyyntymään, ei ehkä joudu enää sillä tavoin silmätikuksi. Tänään varovasti kjyselin että haittaako sua se että olet yksikseen tai itsekseen toisinaan, ei siis täysin syrjittynä koko aikaa ole, niin ei kuulemma haittaa. Mä ehkä stressaan enemmän kuin poika.



Nyt mennään näin ja seuraillaan, peukut pystyssä ettei kiusaamisia tule!

Ei edes poikien tarvitse olla kaikkalla kaikkien kanssa kaiken aikaa. Se, että pojalla on "kaveri tai pari" on itse asiassa ihan hyvä tilanne, varsinkin jos näiden kanssa sitten on mukavaa.



Eikä lapsen ole tarpeen olla "suosittu", muualla kuin ameriikkalaisisa nuorisofilmeissä. Riittää kun on onnellinen ja tyytyväinen. Siihen "pari kaveria" voi olla parempikin avu kuin liuta pinnallisia kontakteja, joiden seurassa ei voi olla oma itsensä.



Anna pojan olla oma itsensä ja tue siihen ja sen arvostamiseen.

Mä luulen että poikani on jonkin verran harmissaan siitä ettei kaverit kelpuuta joukkoon. Sanoo toisinaan että "ei haittaa vaikka olen välitunnilla yksin" mutta silti harmittelee jos kuulee kun kaverit sopii selän takana että ei oteta tota tänään mukaan. Ja nämä kaverit on käynyt meillä, ja poikani heillä, mutta sellaista jatkuvaa kaveruutta siitä ei muodostu. Poikani oli aiemmin helposti ärsyyntyvä, siis koulussa viime vuonna, ja siksi kaverit aina välillä kääntyivät härnäämään. Poika haluaisi kuulua joukkoon, mutta on usein se kolmas pyörä.



Asumme pienellä paikkakunnalla, ja siksi harrastuksissa on aika lailla samat pojat. Valitettavasti poika ei ole erityisen "hyvä" missään eikä siksi saa kasvatettua itsetuntoa ja innostusta jossain erityisessä harrastuksessa. Mä olen kannustanut että olet monipuolisesti lahjakas, aika hyvä vähän kaikessa.



Meille saa tulla kylään, mutta kovin paljon kavereita ei ole tulossa, 1-2 poikaa naapurustosta leikkii poikani kanssa. Ehkä mun kannattaa luottaa että tilanne tästä paranee, varsinkin kun poika on oppinut tunteitaan hillitsemään, ehkä ne kaverit tulee kun osaavat luottaa että poika ei suutu enää jokaisesta erimielisyydestä.



ap

suosittu. Meidän ujolla ja rauhallisella pojalla riittää kavereita nykyään joka päivälle. Poikaani pidetään luotettavana ja kivana kaverina myös kavereiden vanhempien puolelta, kun ei riehu eikä kiusaa. Huomaan kyllä edellenkin, että ryhmässä poikani vetäytyy (ujo luonne vaikuttaa), mutta enää en ole huolissani. Ap:n tilanteessa juttelisin ensin open kanssa (itsekin näin tein aikoinaan) ja ehkä sitten tarvittaesaa olisin joihinkin vanhempiinkin yhteydessä.

Itse tosin näen aika selvästi että omassa pojassakin on vikaa, ei oikein osaa kuunnella muita, innostuessaan ei anna suunvuoroa ja etenkin nuorempana suuttui kovin vähästä. Isossa ryhmässä hän ei vieläkään 10-vuotiaana oikein osaa toimia vaan ryhmän jäsenenä vaan alkaa sooloilla.



Pojalla on yksi hyvä kaveri jonka kanssa on lähes päivittäin, mutta hän toivoisi kovasti kaveruutta muiltakin. Silloin tällöin joku muu tulee koulun jälkeen meille ja poika on ihan onnessaan - minua sekin surettaa kun arvaan että syynä on vaan ettei kellekään muulle päässyt... Meillä ei sentään ole tuollaista avointa syrjintää vaan se on hienovaraisempaa. Muilla on aina jo sovittu jotain, ja "niille saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan". Välkillä poikani nykyään pääsee mukaan porukkaan, joten sikälikin meillä on paremmin.



Munkin mielestä itsetunnon vahvistaminen on tärkeintä ja se ettei olisi niin riippuvainen kavereista. Anelijalle on helppo sanoa ei... Mä yritän pojalle kaunistella asioita ja se tuntuu menevän useimmiten läpi, kaipa sekin kertoo siitä että hän ei ole sosiaalisesti kovin fiksu. Eli selittelen, ettei se ja se koskaan ehdo meille, kun sillä on niin paljon harrastuksia ja että ne kaksi on mielellään kahdestaan kun niiden vanhemmat on perhetuttuja jne. Olen hyvin vähän neuvonut poikaa, korkeintaan hänen surressaan asiaa ehdottanut jotain ja silloin nuoremapana tietysti harjoiteltiin itsehillintää. Jonkin verran olen vinkannut että voithan kysyä haluaisiko se ja se tulla aktsomaan meidän koiraa tms, mutta näissä on aina se riksi että toinen kieltäytyy ja sitten on entistä surkeampi olo.



Välillä tämä surettaa enemmän ja välillä tuntuu että meneekin ihan hyvin. Mulla suurin pelko on että tuo ainoa hyvä kaveri muuttaa tai löytää toisen kaverin. En tiedä miten siitä selvittäisiin.

kuin samanikäisillä kavereilla? Viittaan siis siihen ap:n mainitsemaan ärsyyntyvyyteen.



Jos poikaa harmittaa tilanne, niin häntä voisi lohduttaa toteamalla sen tosiasian, että jonkun luokan kaverisuhteet ehtivät muuttua monen monituiset kerrat ennenkuin yläkoulu on ohi.

..kyseessä yh-äidin/etäisen isän poika? Olen huomannut, että jos pojalta puuttuu miehen malli, ei hän pärjää sosiaalisesti miesten maailmassa. Ja pärjäämisellä en tarkoita kyynärpää taktiikkaa.

Ehkä voisit puhua opettajan kanssa? On hyvä, että muutamia kavereita kuitenkin on.



Mä en tiedä, pitäiskö sun ottaa yhteyttä muiden lasten vanhempiin. Ainakin ite kokisin erikoisena, jos mun lapsen luokkakaverin äiti soittais tuosta syystä. Tietysti, jos jotain kiusaamista olisi ollut, sitten.



Löytyiskö kavereita uudesta harrastuksesta, saman mielenkiinnon kohteen kautta?

Missään tapauksessa en nostaisi elämää vanhempainillassa tai muissa koulun tilaisuuksissa. Löytyisikö joitain mukavia harrastuksia, joissa poikasi viihtyisi ja saisi myönteisiä kokemuksia ja kavereita?

Poika harrastelee, mutta piirit on sen verran pienet ja kun poika ei uskalla ottaa kontaktia ei juurikaan ole suosittu kavereiden kanssa. Ja olisi kivaa jos koulukaverit hyväksyisivät. Siellä on muutama kaveri joiden kanssa on viihtynyt mutta sitten välillä supattavat että eivät haluakaan poikaani seuraansa. Ja joskus härnäävät ja "vakoilevat". Tämä ei ole jatkuvaa, mutta usein välitunnilla poika joutuu olemaan yksin. Kuinka siinä rohkaisisi?

Mutta lasten maailmassa vallitsevat välillä vähän viidakon lait.



Kyllä se on niin, että poikien maailmassa on kovaa peliä välillä: huomiota ja hyväksyntää saavat rohkeat ja rämäpäiset rääväsuut, tyttöjen suosiossa olevat, porukan pellet tai sitten ne, joilla on hienoimmat vaatteet ja uusimmat pelit ja vehkeet.



Mieti toki erilaisia harrastuksia ja ota yhteyttä kouluun, mutta älä ala soitella muille vanhemmille, lapsesi on jo siinä iässä, että nolostuu tuosta. Samasta syystä et voi enää mennä puuttumaan suoraan lasten leikkeihin.



Älä myöskään painosta olemaan porukan suosituin ja sellainen, jolla on paljon kavereita ja sosiaalista elämää. Kaikilla ei ole, monet ovat ujoja, eivätkä kaikki siitä kärsi. Monet puhkeavat kukkaan vasta teini-iän jälkeen :) Koulukiusaus on tietysti asia erikseen.



Eli keksi harrastuksia poikasi ehdoilla, osta pelejä ja vehkeitä sen verran kuin hyväksi katsot, älä laita sanoja poikasi suuhun tai painosta menemään juttelemaan.



Uskon kyllä että äidin suru on suuri, mutta tilanne ei missään nimessä ole toivoton! Kyllä poikasi löytää kavereita ihan varmasti.

Mutta täällä vähän sama tilanne.



Nuo kaverisuhteet on välillä ihan mystisiä. Joskus voi luokalla olla joku kingi, joka päättää kenen kanssa ollaan ja kenen kanssa ei. Sellaiseen kyllä pitää puuttua. Sellaisessa tapauksessa ottaisin opettajaan yhteyttä ja vähän kyselin onko huomannut tuollaista toimintaa. Eihän opettajatkaan tietenkään kaikkea näe, mutta voisi vaikka vähän tarkkailla. Etenkin isoissa luokissa voi olla vaikeaa huomata jonkun jäävän syrjään.



Tsemppiä, toivotaan että kavereita alkaa löytyä :)

Kärsiikö poika itse ulkopuolelle jäämisestä vai viihtyykö omissa oloissaan ja niiden parin kaverinsa kanssa? Kaikki eivät ole kaverimagneetteja eivätkä välttämättä haluakaan olla, vaan mieluummin ystävystyvät läheisemmin yhden tai kahden ihmisen kanssa. Tietysti tilanne on eri, jos poika kärsii siitä, ettei pääse porukkaan mukaan.

surullinen asiasa, annan hänen olla rauhassa. Vahvista hänen itsetuntoaan ja osoita että ihailet häntä juuri sellaisena kuin hän on. Eihän kaikki aikuisetkaan ole seurallisia. Ei kaikilla ole paljon kavereita. Eikä kavereita voi järjestää toiselle, vaan henkilökemia joko toimii tai ei. Hyvä että poika harrastaa, se osoittaa että hän on aktiivinen ja elämässä kiinni. Kavereita löytyy vähitellen, omantyylisiä poikia.

Luota siihen. Älä missään nimessä painosta olemaan sellaisessa porukassa jossa hän ei itse viihdy. Se käy itsetunnolle jos kokee olevansa erikoinen ja syrjitty ja ettei ymmärrä mitä milloinkin pitäisi tehdä ja toimia. Omanlaisten kamujen kanssa saa olla oma itsensä ja saa arvostusta, sellaiset tyypit pitää löytää itse.

Jossa järjestettäisiin junnukursseja. Tekee hurjan hyvää lapsen itsetunnolle, ryhdille, sieltä saa kavereita ja oppii tarpeen tullen pitämään myös puolensa. Meidän 6-v tykkää käydä :)

Onko tilanne ollut aina näin vai onko pojalla ollut nuorempana kavereita?



Miten itse olet auttanut lasta kaverisuhteiden luomisessa? Saako teille tulla leikkimään? Entä naapureiden lapset? Voisiko heidän kesken järjestää tekemistä?



Harrastukset on varmaan ihan hyvä juttu kanssa. Löytyisikö vaikka toiselta paikkakunnalta joku uusi harrastus? Itsepuolustuslajit? Lennokkikerho? Teatteriharrastus? Partio?



Ja kyllä mun mielestä ihan hyvin voit olla yhteydessä niiden parin mahdollisen luokkakaverin vanhempiin ja opettajaan. Kerrot ihan suoraan tilanteesta ja sitten vaikka kutsut pojat teille ja järkkäät jotain kivaa tekemistä. Ei sen tarvitse olla mitään erityisen extremeä (eli älä rahalla hoida asiaa), vaan vaikka viet pojat retkelle, kalaan, skeittipuistoon tai sitten vaan ihan teille leikkimään ja paistat vaikka lettuja poikien kanssa. Jotain sellaista missä näet itse poikien vuorovaikutusta ja voit tarvittaessa ohjata oikeaan suuntaan.





Suomessahan on se harhaluulo, että aikuisten ei tarvitse puuttua lasten kaveriasioihin, että selvittäköön itse välinsä. Totuus on kuitenkin se, että monet aikuisetkaan eivät oikein osaa hoitaa sosiaalisia suhteita. Vähän päästähän täälläkin on kysymyksiä aikuisten välisistä suhteista. Jos aikuiset eivät osaa, niin miten lapset osaisivat ilman mallia tai opetusta?

sitten ryhtynyt samanlaiseksi "pelleksi" päästäkseen toverisuosioon ja alkaa jo koulustakin kuulua häiriökäyttäytymisestä joukon mukana. Ei sekään ole mielestäni hyvä asia, mieluummin vaikka vaan harvempi samanoloinen kaveri.

vanhempien ja opettajan pitää neuvoa ja opettaa kaikille luokkalaisille ja lapsille miten käyttäydytään. Ketään ei kiusata, kaikki hyväksytään ja kaikkien kanssa tullaan toimeen. Eli porukkaan pitää ottaa, vaikka ei kaverista ihan eniten tykättäisikään.

Meillä on samanikäinen poika. Hänellä on muutama kaveri koulusta ja lähitienoolta, tällä hetkellä tuntuu että se riittää.

Harrastamassa käy pari kertaa viikossa tunnin verran kerrallaan.

Itse en ole pahemmin ongelmaa asiasta ottanut, koska onneksi ei sentää kuitenkaan täysin yksin ole ja koulussakin on niitä kamuja joiden kanssa voi välitunnit olla.

Luonteeltaa on aika samanlainen kuin ap:een lapsi. Ei itse pahemmin kavereiden perään soittele, mä joudun vähän patistamaan että ei esim. viikonloppuisin vaan odota kaverin soittoa vaan soittaa itsekin ja ottaa yhteyttä.



Alussa se tuntui oudolta kun niitä kavereita ei kauheesti ollut, varsinkin kun meidän esikoisella niitä on pilvinpimein.



No, mä olen ajatellut että ehkä niitä ei tartte hirveesti ollakaan että ne muutama pari riittää? Toki joskus käy mielessä että ei vaan jäisi yksin jossain vaiheessa, esim. jos jostain syystä kaverit löytäisi muuta seuraa tai vaikkapa muuttaisivat pois kokonaan.



Tsemppiä ap, mun neuvo on se että vähän tuuppaat poikaasi itse ottamaan enemmän sitä kontaktia, sitkeydellä se varmaan onnistuu vaikka hän ei heti mukaan siihen lähtisikään?

Näyttää siltä että lapsi ei ole tottunut vieraisiin ihmisiin eikä keskustelemaan heidän kanssaan. Käykö teillä vieraita? Ystäväni opetti minulle et avaa ne oman kodin ovet niin lapsesi hyötyvät siitä.



Ikinä ei voida painottaa tarpeeksi varhaislapsuuta!