Olipas kovia mielipiteitä masennuksesta työkavereilla :(

on työskennellyt suurimman osan elämästään psykiatrisilla osastoilla. Ennen niillä säilöttiin todella paljon sellaisia ihmisiä, joiden masennus oli edennyt psykoosiin asti ja kroonistunut. Ennen masennuspotilaista saattoi siis tulla ns. kunnon hulluja, kun sairautta ei tunnistettu eikä siihen saanut apua.

Mielenterveysongelmia on ollut AINA,niiden tunnistaminen ja tietty leimautuminen vaan on eri luokkaa nykyään(vai onko)

itsellä on masennustausta, mutta ilmeisesti en sitten näytä päällepäin täyshullulta, kun tuollaisia juttuja uskalletaan jauhaa seurassani ihan vapautuneesti? Epäilen, että jos taustani olisi tiedossa, niin nuo jutut siirtyisivät tilanteisiin, joissa en ole paikalla.

ei kukaan ehtinyt masennella kun elämä oli niin raskasta ja vaikeaa monella. Mutta oliko ihmiset onnellisia, se onkin sitten toinen juttu.

Itse ainakin masennun kun olen työtön. Tiedän oikein hyvin, että jos vain saisin työtä myös masennukseni parantuisi.

Rankempaan aikaan ihmiset joutuivat masennuksen takia jopa suljetuksi yhteisön ulkopuolelle kuolemaan jos eivät kyenneet osallistumaan hommiin joko voimien vähyyden tai masennuksen syömien aivojen muuttaman käytöksen vuoksi.

Tietysti myös töitä oli erilaisia eli löytyi matalammankin kynnyksen hommia joita tekivät ne jotka eivät pystyneet vaativampaan, niissä yhteisöissä missä masentuneita pystyi ylläpitämään terveiden ohella.

Minä muuten luulin myös että kunhan vain saan mielenkiintoista tekemistä niin masennus helpottaa. No, pääsin opiskelemaan ja kurjaa huomata etten edelleenkään jaksa. Ei se siis aina auta. Mutta toivon että sinulle käy hyvin ja pääset mieleiseen työhön mikä nostaa myös mielialaasi. Joskus sen lisäksi tarvitsee sitten ammattiapua mutta tosiaan varmasti on niitä joille riittää toiminta.

Tänään kahvipöydässä keskustelu kääntyi masennukseen. Tässä joitain poimintoja keskustelusta:

-"Masennusta ei ole ennen ollut olemassakaan, se on nykyajan ilmiö. Ei ennen ollut edes aikaa olla masentunut."

-"Sossutädit hyysäävät mukamasentuneita pienten lasten äitejä, jotka oikeasti ovat laiskoja."

Tulipas paha olo. :( En tajunnutkaan että työtoverini ajattelevat näin. Itsellä lähipiirissä on vaikean masennuksen läpikäyneitä. Masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen tila, jota ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekään. :(

Itse olin ennen samaa mieltä kuin työtoverisi. Sitten sairastuin itse vakavaan masennukseen ja mielipiteeni asiasti muuttui. Paljon.

Mulla myös työkaveri, joka haukkuu esim. uupumuksen vuoksi sairaslomalla olleita. Olen läheltä nähnyt burn outin, pahanilkisesti toivon, että ko. ihminen sairastuisi siihen joskus itse. Sittenpä tietäisi.

Kautta aikojenhan on suomalaismiehet vetäneet itseään kiikkuun ja naiset kävelleet koskeen. Masennusta on "lääkitty" perinteisesti viinalla ja puukolla.



Sun työkaverisi on myötäelämiskyvyttömiä ja sivistymättömiä - otan osaa, harmittaisi minuakin joutua viettämään aikaani noin kylmässä seurassa. :(

Tänään kahvipöydässä keskustelu kääntyi masennukseen. Tässä joitain poimintoja keskustelusta: -"Masennusta ei ole ennen ollut olemassakaan, se on nykyajan ilmiö. Ei ennen ollut edes aikaa olla masentunut." -"Sossutädit hyysäävät mukamasentuneita pienten lasten äitejä, jotka oikeasti ovat laiskoja." Tulipas paha olo. :( En tajunnutkaan että työtoverini ajattelevat näin. Itsellä lähipiirissä on vaikean masennuksen läpikäyneitä. Masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen tila, jota ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekään. :(

ei kukaan ehtinyt masennella kun elämä oli niin raskasta ja vaikeaa monella. Mutta oliko ihmiset onnellisia, se onkin sitten toinen juttu.



Itse ainakin masennun kun olen työtön. Tiedän oikein hyvin, että jos vain saisin työtä myös masennukseni parantuisi.

ei kukaan ehtinyt masennella kun elämä oli niin raskasta ja vaikeaa monella. Mutta oliko ihmiset onnellisia, se onkin sitten toinen juttu. Itse ainakin masennun kun olen työtön. Tiedän oikein hyvin, että jos vain saisin työtä myös masennukseni parantuisi.

sille ei vaan ollut nimeä.